Hengellisen puutarhamme hoitoa

"Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne.  Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta.  Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen.  Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon." Tämän sanottuaan Jeesus huusi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!"

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti. Hän sanoi:

"Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi.  Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana.  Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi.  Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat.  Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa.  Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.

Karjalassa aloitettiin suuri hengellinen kylvö satoja vuosia sitten. Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen, Trifon Petsamolainen ja Serafim Sarovilainen ja monet muut tulivat pyhittämään Pohjolan perustamalla tänne luostareita. Heidän lisäkseen tänne saapui monia muita saarnaajia, luostareiden perustajia, erämaakilvoittelijoita. Kaikkien näiden kilvoittelijoiden ympärille syntyi hengellisiä yhteisöjä ja myöhemmin näistä syntyi luostareita ja seurakuntia. 

Jumala oli antelias ja jopa tuhlaavainen tässä kylvössään ja sen vuoksi vainot ja sodat eivät tätä kylvöä voineet hävittää. Viljaa kylvettiin tienpientareelle, kivikkoon, ja ohdakkeiden sekaan mutta paljon kylvettiin myös hyvään ja hedelmälliseen maahan. Näin me olemme saaneet perinnöksi isiemme uskon ja meidän on nyt sanoin ja teoin jatkettava tätä apostolista tehtävään tänä päivänä.

Jumala ei siis emmi heittää kylvösiementä myös sellaiseen maahan, johon emme usko kasvua syntyvän. Mutta kaikella kylvöllä on tarkoituksensa. Kun tutkimme tarkemmin kylväjän ennakkoluulotonta ja luottavaista toimintaa niin huomaamme, että juuri näin myös meidänkin tulee toimia elämässämme. Luottaa siihen, että vaikeimmastakin paikasta me voimme saada satoa. Tutkitaan seuraavaksi millaista kylvämistä Kristus tekee.

Kylväjä ja hengellinen pelto

Kylväjä on Kristus ja siemen, mitä hän kylvää, on Jumalan sana. Hän on itse tuo Jumalan Sana, joka tulee Jumalan tyköä ihmisen luokse. Kylvö on pantu alulle maailman luomisessa ja lopullinen elonkorjuu tapahtuu viimeisenä päivänä. Mutta tekee kylväjä muutakin kuin levittää siemenet pellolle: hän muokkaa maata ja kohentaa sen kuntoon. Jumalan käsittelyssä niin kova maa, kivikot kuin ohdakkeetkin muokataan otolliseksi maaksi.  Särkynyt sydän on maa, joka on käännetty ja johon voi kasvaa armon hedelmiä.

Miksi viljelijä heittää osan siemenistä tienposkeen ja osan ohdakkeiden sekaan mutta vain osan hyvään maahan? Tähän aikaan kylvömaa kynnetään vasta kylvämisen jälkeen ja siksi jokainen kylvömaa saa mahdollisuuden tuottaa hyvää hedelmää. Vaikka linnut saattavat napata siemeniä ennen kyntöä ja rikkakasvit ehtivät levittyä, niin silti kylvö tehdään. Ja satoa odotetaan ja sen onnistumiseen luotetaan.

Nämä kaikki maanpinnat ovat kohtia ihmisen sydämessä, toista on enemmän ja toista vähemmän. Yhdenkään ihmisen sydän ei ole pelkkää ohdaketta tai pelkkää kalliota. Mutta jokainen näistä pellon osista kannattaa tuntea hyvin jotta sitä voitaisiin hyödyntää.

Millaista maaperää on tien vieressä? Tässä maassa ei edes ohdake kasva, kovaksi painunut maa on kuin kovettunut ja kuivunut sydämemme. Siinä ei käytännössä edes ole kelpo maaperää ja niin Paholainen tulee nappaamaan sanan siemenen kuin lintu. Tämä tamppaantunut maa kertoo siitä, kuinka välinpitämättömän sielun kylvömaa ei edes halua ottaa vastaan Jumalan sanaa.

 

Entä millaista viljelysmaa on kivikossa tai kalliolla ilman riittävää maaperää? Täällä sana otetaan iloiten vastaan mutta jo kotimatkalla se unohdetaan. Elämä jatkuu huolettomana eteenpäin joko iloisena tai surullisena: me saatoimme kuulla kirkossa ilouutisen mutta unohdamme sen, kun palaamme tämän maailman realiteetteihin. Yhtä lailla me voisimme kuulla kirkossa myös vakavan varoituksen nykyisen elämäntapamme tuhollisuudesta mutta pian unohdamme sen, koska tämän maailman viihde karistaa mielestämme kaikki ikuisuuteen liittyvät asiat. Yhtä nopeasti kuin usko heräsi kukoistukseen, niin yhtä pian myös se myös kuihtui.

Ohdakkeet kuvaavat maata, jota himot kahlitsevat. Ihmisen on yksin vaikea nähdä kaikkia ohdakkeita, joita sieluun on kasvanut. Monesti osa niistä on piiloutunut hyvien kasvien alle tai joku saattaa jopa luulla valevehnää hyödyllisiksi. Ehkä ne jopa tuottavat ihmiselle salaista nautintoa, josta hän ei halua luopua. Mutta pian nautinto muuttuu salaiseksi häpeäksemme ja ihminen tuntee huolta sielunsa puolesta. Ennen kuin ihminen huomaakaan, nämä elämänohdakkeet kuihduttavat hyvän hedelmän sielusta.

Kilvoittelu

Ihmisessä on paljon hyvää maata, mutta paljon myös sellaista, jonka eteen joudutaan tekemään työtä, että se saataisiin hyvään käyttöön. Kilvoittelu on hengellisen viljelysmaan muokkaamista Jumalan sanan vastaanottamiseksi ja säilyttämiseksi ja käytännössä se tarkoittaa himojen kuolettamista ja hyveiden harjoittamista. Rukous ja lähimmäisen rakastaminen tekojen kautta on erityisen hyvää muokkausta kelvottomalle maalle.

Kirkko suojaa ja ravitsee hengellistä kylvöämme. Jumalanpalveluksissa ja sakramenteissa me kuulemme Jumalan sanan ja avoimelle sydämelle se antaa toivoa ja kärsivällisyyttä. Yhteisen rukouksen jälkeen meidät lähetetään maailmaan ja silloin vastuu maaperän kunnosta on meillä. Tätä peltoa ei saa jättää oman onnensa nojaan tai antaa kiusausten kasvattaa siihen ohdaketta.

Meidän on opittava tuntemaan rikkakasvit ja kukistamaan nämä himot ennen kuin ne saavat kasvun sijaa puutarhassamme. Ja kun jokin himo on jo kasvanut synniksi, niin se pitää juuria ylös niin pian kuin mahdollista. Tätä puhdistusta ei voida tehdä muutoin kuin todellisella katumuksella joka tähtää himojen poisrepimiseen. Ihmisellä pitää olla aito halua päästä eroon näistä himoista ja liittää elämänsä pyhyyteen.

Sadonkorjuun lähestyessä

Pelastuksemme riippuu siitä, otammeko me tuota siementä vastaan ja kykenemmekö sydämessämme antamaan kasvutilaa Jumalan sanalle. Kun me annamme itsemme hengelliselle elämälle ja muistamme harjoittaa säännöllistä rukouselämää, me muokkaamme hyvää kasvualustaa Jumalan kylvölle.

Millaista satoa Jumalan sana on minussa saanut aikaa? Hengellinen kylvömme tunnetaan keskinäisestä rakkaudestamme, kunnioituksesta, ystävällisyydestä ja anteeksiantamisesta. Liturgisen elämämme elementit muokkaavat ja ravitsevat sydämemme peltoa - evankeliumi, epistola, kirkon veisut ja rukoukset ovat sadetta ja ravinnetta kylvöllemme. Me annamme silloin tuolle sanalle ravinnetta ja vettä, jotta se kasvaisi yhä suuremmaksi meidän sydämessämme.

Missä sen sijaan on panettelua, epärehellisyyttä, ja valheita, on myös paljon kuristavaa ohdaketta ja pinnallista kasvua kallioisella maalla. Himoista ahneus ja itsekkyys kukistavat ohdakkeen tavoin kaiken hyvän kasvun ja vievät elinvoiman vähäiseltäkin hyveeltä. Siitä syntyvät katkeruus ja masennus varjostavat koko sydämen peltoa ja lopulta valo ei tavoita kasveja. Kun rikkakasvit saavat valtaansa pellon, on hyvien kasvien pelastaminenkin jo lähes mahdotonta. Jokainen meistä tietää tuskallisen hyvin kuinka synnin maailma sairastuttaa mielemme masennuksella, pettymyksellä, suuttumisella ja ahdistuksella.

Jumalan sana antaa meille tilaa hengittää ja nauttia hengen hedelmistä. Kun me vahvistamme itseämme kirkon sanalla, me voimme tuntea kuinka raikkaus ja vapaus kasvavat sydämessämme ja kuinka hyvän tekeminen tuntuu oikealta elämässämme. Kun me löydämme tämän kautta sopusoinnin Jumalan ja lähimmäistemme kanssa, me niitämme satoa, jonka Jumalan sana on kylvänyt meihin.

Aloitimme Karjalan luostarien perustajista ja muista kilvoittelijoista ja heihin myös päätämme. Mikä sai pyhittäjän jättämään kotiseutunsa ja löytämään uuden elämän erämaasta vieraista paikoista? Ennen kaikkea se, miten syvästi he kokivat Jumalan rakkauden sydämessään. Tämä jumalallinen rakkaus kantoi heidät yli vaikeuksien ja kärsimysten. He eivät vain päättäneet rakastaa, vaan he kasvoivat rakastamaan maailman pelastumista enemmän kuin omaa itseään. Jo ennen lähtemistään he joutuivat tekemään toden teolla työtä oman peltonsa kanssa. Kun me teemme tätä samaa työtä oman kylvömaamme kanssa, me kykenemme yhtä suuriin tekoihin kuin hekin. Kristuksen tähden jokainen meistä on kutsuttu samanlaiseen rakkauden kylvöön.