Suomessa kerättiin kansalaisaloite turkistarhauksenkieltämiseksi. Lakialoite on jo käsitelty maa- ja metsätalousvaliokunnassa,
joka otti aloitteeseen kielteisen kannan. Asian lopullinen käsitteleminen on tänään eduskunnassa. Turkistarhaus on varsin tuore elinkeino
maataloudessa ja tarhaus on toden teolla alkanut Suomessa vasta 1950-luvulla. Suomessa
on tällä hetkellä noin 1000 turkistarhaa ja pääosa tarhaajista tekee sitä muun
työn ohella. Tarhaajien keski-ikä on korkea sillä 40% tarhaajista on yli
50-vuotiaita ja alle 35-vuotiaiden osuus on pieni. Tarhauksen suosio on
laskenut tasaisesti ja monet Euroopan maat ovat luopuneet siitä tai ovat
luopumassa siitä.
Tuore kansalaisaloite ottaa kantaa moneen erilaiseen teemaan:
eläintensuojeluun, ympäristönsuojeluun, ihmisen toimeentulon suojelemiseen ja
elinkeinovapauteen. Lainsäädäntö suojelee jokaista osaa näistä, mutta tekeekö
jokainen toimija oman osuutensa kunnolla? Hoitaako turkistarhaaja tuotantoeläimiään
lain vaatimalla tavalla, kunnioitetaanko tarhaajan elinkeinoa samalla tavalla
kuin muiden ammatinharjoittamista? Valvotaanko ympäristöhaittoja riittävän
huolellisesti?
Meillä on siis erilaisia arvoja vastakkain ja näiden välillä
pitää punnita, mitkä arvoista ovat perustavanlaatuisimpia: oikeus elinkeinoon,
eläinten oikeus hyvinvointiin? Vai voimmeko löytää kompromissin
parantamalla eläinten oloja turkistarhoilla tai noudattamalla tarkemmin
nykyisiä säännöksiä?
Eläinsuojeluliikkeen näkökulma eläinten suojelemiseen
saattaa vaihdella paljon. Osalle riittää eläinten hyvinvoinnin turvaaminen, kun
taas jyrkimmillään nähdään päämääränä ihmisen ja eläimen
tasavertaisuus. Kirkon opetuksessa ihmisellä on selkeä vastuu eläinkunnasta
mutta näiden tasa-arvoon tähtäävä kehitys on vieras.
Kuinka ortodoksinen kirkko suhtautuu turkistarhaukseen? Uskallan
väittää, ettei mitenkään, erityisesti turkistarhaukseen. Suomen ortodoksisen
kirkon piispainkokous ei ole ottanut kantaa asiaan eikä kirkolliskokouksenkaan
tehtäviin kuulu vastata tähän. Voimme kuitenkin tarkastella asiaa miettimällä, miten kirkko ylipäätään suhtautuu eläinten kunnioitukseen ja mitä kirkko
opettaa ihmisen oikeanlaisesta suhtautumisesta luomakuntaan.
Onko ihmisellä erityinen arvo eläimiin nähden? Ihmisen
erityinen asema luomakunnassa löytyy Mooseksen ensimmäisen kirjan lopusta. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen,
tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja,
taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä
liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,
mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:26-27).
Ihminen siis luotiin Jumalan kuvaksi ja kutsuttiin Hänen
kaltaisuuteen. Tässä ensimmäisessä (1. Moos. 1. luku) luomiskertomuksessa
ihminen luotiin viimeisenä ja siinä on poikkeamia viiteen edelliseen
luomispäivän tapahtumiin. Ihminen luotiin erikseen muusta luomakunnasta, häneen
puhallettiin Elämän henki ja ainoastaan ihmisen luomista koskevassa kohdassa Jumalaa puhutellaan Pyhänä Kolminaisuutena (Tehkäämme…).
Pian luomisen jälkeen Jumala toi kaikki luodut eläimet
ihmisen luokse, jotta hän antaisi nimet niille ja ihminen nimesi eläimet. Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki
villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä
nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla
ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille,
kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. (1. Moos. 2:19-20).Nimenantaminen
tarkoittaa ihmisen valtaa ylitse eläimien ja niiden vastuullista kaitsemista.
Jumala nimesi ensimmäisen ihmisen Aadamiksi mutta Aadam nimesi loput eläimet
oman tahtonsa mukaan. Aadam siis ikään kuin antoi nimityskirjan jokaiselle
luodulle ja siten osallistui myös Jumalan luomistyöhön. Eläinten asema on alisteinen ihmiselle mutta ihmisellä on aivan erityinen vastaa siitä, kuinka hän kohtelee luomakuntaa.
Ihminen sai siis erityisen aseman luomakunnassa mutta pian
kuitenkin tämä luontainen hyvyys ja kauneus katosivat, kun syntiinlankeemus
tapahtui. Syntiinlankeemuksessa tuo Jumalan kuva ihmisessä rikkoontui,
himmentyi tai hämärtyi mutta se ei kokonaan kadonnut ihmisestä. Ihminen
karkotettiin paratiisista mutta Jumala suojeli kuitenkin ihmistä maailmassa
monin eri tavoin. Ihmisen pyrkimys kasvaa Jumalan läheisyyteen ja kaltaisuuteen
johtaa ihmisen pois synnin maailmasta ja puhdistaa tuon himmentyneen Jumalan
kuvan ihmisessä.
Ihminen on ainoa luotu, joka on varustettu moraalisella
arvostelukyvyllä. Me voimme olla voimakkaasti eri mieltä siitä, toimiiko toinen
ihminen moraalisesti oikein, mutta emme voi tuomita villieläintä siitä, että se
toimii moraalikäsityksiämme vastaan. Moraali on inhimillinen ominaisuutemme ja
samalla olemme myös sidottuja toimimaan sen mukaisesti. Kun ymmärrämme mikä on
oikein ja mikä on väärin, niin se merkitsee myös velvollisuutta toimia oikein. Jumalan
lahjojen väärinkäyttö omien himojemme tyydyttämiseen merkitsee hengellisen kutsumuksemme
hylkäämistä.
Ihmisen kutsumus kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta siis
kuvaa se, kuinka ihminen toteuttaa Jumalan kuvaa itsessään. Ihminen ei saa olla
julma tai välinpitämätön tuotantoeläintä kohtaan vaan kunnioittaa niitä Jumalan
luomistyönä. Parhaiten me kunnioitamme eläimiä välittämällä, täyttämällä niiden tarpeet ja pitämällä
huolta niiden hyvinvoinnista. Samoin kuin hengellisessä elämässä ylipäätään,
meidän on jatkuvasti peilattava itseämme olemmeko onnistuneet toteuttamaan
ihmisyyttämme Jumalan tahdon mukaisesti.
Joidenkin pyhien ihmisen elämään on liittynyt erityinen rakkaus eläimiä kohtaan. Pyhän Serafim Sarovilaisen kerrotaan ystävystyneen karhun kanssa. Marttyyrikertomuksissa törmäämme aika ajoin villipetoihin, jotka eivät ole vahingoittaneet näitä pyhiä ihmisiä vaan pikemminkin löysivät rauhan heidän lähellään. Näemmekö tässä heijastuksen menetetystä paratiisista josta pakenimme syntiinlankeemuksen seurauksena?
Ihmisen sopusoinnussa luomakunnan kanssa näyttää olevan
esimakua taivaan valtakunnan todellisuudesta. Kristuksen kerrottiin erämaassa
olleen villieläinten keskellä ja enkeleiden pitäneen huolta hänestä (Mark.
1:13). Jesajan kirjassa ennustetaan uudesta taivaasta ja uudesta maasta: Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella,
leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee
pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.
(Jes. 65:25)
Jollakin tapaa Raamatun ja kirkon opetuksessa ymmärretään ihmisen langennut tila ja sen aiheuttama kärsimys luomakunnalle synnin seurauksena. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi.(Room. 8:20-23) Ihmisen on lakkaamatta tehtävä työtä hyvyyden ja pyhyyden kasvamiseksi. Jokainen on ponnisteltava siihen, että täyttäisimme Herramme tahdon ja olisimme kuuliaisia Jumalan antamille käskyille.
Entä sitten ihmisen velvollisuudet ja oikeudet tuotantoeläintä kohtaan? Tällä hetkellä tuotantoeläinten olot ovat varmaankin siedettävät mutta parempaakin niille varmasti olisi tarjolla. Vaikka taloudelliset seikat määräävät paljon valintojamme niin silti ihmiset voivat valinnoillaan taistella sen valtaa vastaan. Tällä hetkellä esim. ruokamaailmassa eettinen lähiruoka on saanut erittäin hyvää menestystä ja toivottavasti se huomioidaan myös turkistarhauksessa.
Suomessa turkistarhaajille on taattu laillinen toimeentulo
ja elinkeino tämän työn muodossa. Luulen, että eduskunta ei tule kieltämään
turkistarhausta mutta tulee puuttumaan siihen, kuinka tätä elinkeinoa hoidetaan.
Silloin huomio tietenkin kääntyy siihen, kuinka voimme tehdä turkistarhauksesta
eettisempää ja elämää kunnioittavampaa? Eläimen arvostaminen Jumalan luomana
olentona, luomakunnan kuvana, auttaa jo ensi askeleissa kohti parempaa
huolenpitoa. Jos kuitenkin näemme eläimet pelkästään tuotannon ja kaupankäynnin välineinä, on eläinten kaltoinkohtelu ja riistäminen vain ajan kysymys.
Ihmisen keskeinen tehtävä on kunnioittaa ja suojella Jumalan
luomakuntaa. Uskon ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä ja siihen, että hän
perimmiltään pyrkii hyvään ja oikeaan. Tietämättömyys on usein se syy siihen
miksi ihminen valitsee hyvän sijaan pahan mutta tietoisuus saamastamme elämän lahjasta
auttaa usein meitä näkemään että hyvyys ympäröi meitä. Tämä rakkaus synnyttää
kiitollisuuden, joka johdattaa ihmisen elämän kunnioittamiseen ja hyvien
valintojen tekemiseen.
Kaikki luomakunnassa on Jumalan lahjaa ihmiselle. Me emme omista tuota lahjaa vaan se on annettu meille siksi, että pitäisimme siitä huolta aivan kuin omista lapsistammekin. Synnin maailmassa ihminen on kutsuttu askeettiseen
elämään, jossa ensisijaisesti kyseessä on kohtuudesta ja pidättyväisyydestä sekä
hengellisestä taistelusta ahneutta kohtaan. Jokainen ihminen tarvitsee
elämässään kilvoittelua, eli hän luostarissa tai maailmassa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista