maanantai 17. kesäkuuta 2013

Eläinten oikeudet ovat ihmisten velvollisuuksia

Suomessa kerättiin kansalaisaloite turkistarhauksenkieltämiseksi. Lakialoite on jo käsitelty maa- ja metsätalousvaliokunnassa, joka otti aloitteeseen kielteisen kannan. Asian lopullinen käsitteleminen on tänään eduskunnassa. Turkistarhaus on varsin tuore elinkeino maataloudessa ja tarhaus on toden teolla alkanut Suomessa vasta 1950-luvulla. Suomessa on tällä hetkellä noin 1000 turkistarhaa ja pääosa tarhaajista tekee sitä muun työn ohella. Tarhaajien keski-ikä on korkea sillä 40% tarhaajista on yli 50-vuotiaita ja alle 35-vuotiaiden osuus on pieni. Tarhauksen suosio on laskenut tasaisesti ja monet Euroopan maat ovat luopuneet siitä tai ovat luopumassa siitä.

Tuore kansalaisaloite ottaa kantaa moneen erilaiseen teemaan: eläintensuojeluun, ympäristönsuojeluun, ihmisen toimeentulon suojelemiseen ja elinkeinovapauteen. Lainsäädäntö suojelee jokaista osaa näistä, mutta tekeekö jokainen toimija oman osuutensa kunnolla? Hoitaako turkistarhaaja tuotantoeläimiään lain vaatimalla tavalla, kunnioitetaanko tarhaajan elinkeinoa samalla tavalla kuin muiden ammatinharjoittamista? Valvotaanko ympäristöhaittoja riittävän huolellisesti?

Meillä on siis erilaisia arvoja vastakkain ja näiden välillä pitää punnita, mitkä arvoista ovat perustavanlaatuisimpia: oikeus elinkeinoon, eläinten oikeus hyvinvointiin? Vai voimmeko löytää kompromissin parantamalla eläinten oloja turkistarhoilla tai noudattamalla tarkemmin nykyisiä säännöksiä?

Eläinsuojeluliikkeen näkökulma eläinten suojelemiseen saattaa vaihdella paljon. Osalle riittää eläinten hyvinvoinnin turvaaminen, kun taas jyrkimmillään nähdään päämääränä ihmisen ja eläimen tasavertaisuus. Kirkon opetuksessa ihmisellä on selkeä vastuu eläinkunnasta mutta näiden tasa-arvoon tähtäävä kehitys on vieras. 

Kuinka ortodoksinen kirkko suhtautuu turkistarhaukseen? Uskallan väittää, ettei mitenkään, erityisesti turkistarhaukseen. Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous ei ole ottanut kantaa asiaan eikä kirkolliskokouksenkaan tehtäviin kuulu vastata tähän. Voimme kuitenkin tarkastella asiaa miettimällä, miten kirkko ylipäätään suhtautuu eläinten kunnioitukseen ja mitä kirkko opettaa ihmisen oikeanlaisesta suhtautumisesta luomakuntaan.

Onko ihmisellä erityinen arvo eläimiin nähden? Ihmisen erityinen asema luomakunnassa löytyy Mooseksen ensimmäisen kirjan lopusta. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:26-27).

Ihminen siis luotiin Jumalan kuvaksi ja kutsuttiin Hänen kaltaisuuteen. Tässä ensimmäisessä (1. Moos. 1. luku) luomiskertomuksessa ihminen luotiin viimeisenä ja siinä on poikkeamia viiteen edelliseen luomispäivän tapahtumiin. Ihminen luotiin erikseen muusta luomakunnasta, häneen puhallettiin Elämän henki ja ainoastaan ihmisen luomista koskevassa kohdassa Jumalaa puhutellaan Pyhänä Kolminaisuutena (Tehkäämme…).

Pian luomisen jälkeen Jumala toi kaikki luodut eläimet ihmisen luokse, jotta hän antaisi nimet niille ja ihminen nimesi eläimet. Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. (1. Moos. 2:19-20).Nimenantaminen tarkoittaa ihmisen valtaa ylitse eläimien ja niiden vastuullista kaitsemista. Jumala nimesi ensimmäisen ihmisen Aadamiksi mutta Aadam nimesi loput eläimet oman tahtonsa mukaan. Aadam siis ikään kuin antoi nimityskirjan jokaiselle luodulle ja siten osallistui myös Jumalan luomistyöhön. Eläinten asema on alisteinen ihmiselle mutta ihmisellä on aivan erityinen vastaa siitä, kuinka hän kohtelee luomakuntaa.

Ihminen sai siis erityisen aseman luomakunnassa mutta pian kuitenkin tämä luontainen hyvyys ja kauneus katosivat, kun syntiinlankeemus tapahtui. Syntiinlankeemuksessa tuo Jumalan kuva ihmisessä rikkoontui, himmentyi tai hämärtyi mutta se ei kokonaan kadonnut ihmisestä. Ihminen karkotettiin paratiisista mutta Jumala suojeli kuitenkin ihmistä maailmassa monin eri tavoin. Ihmisen pyrkimys kasvaa Jumalan läheisyyteen ja kaltaisuuteen johtaa ihmisen pois synnin maailmasta ja puhdistaa tuon himmentyneen Jumalan kuvan ihmisessä.  

Ihminen on ainoa luotu, joka on varustettu moraalisella arvostelukyvyllä. Me voimme olla voimakkaasti eri mieltä siitä, toimiiko toinen ihminen moraalisesti oikein, mutta emme voi tuomita villieläintä siitä, että se toimii moraalikäsityksiämme vastaan. Moraali on inhimillinen ominaisuutemme ja samalla olemme myös sidottuja toimimaan sen mukaisesti. Kun ymmärrämme mikä on oikein ja mikä on väärin, niin se merkitsee myös velvollisuutta toimia oikein. Jumalan lahjojen väärinkäyttö omien himojemme tyydyttämiseen merkitsee hengellisen kutsumuksemme hylkäämistä.

Ihmisen kutsumus kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta siis kuvaa se, kuinka ihminen toteuttaa Jumalan kuvaa itsessään. Ihminen ei saa olla julma tai välinpitämätön tuotantoeläintä kohtaan vaan kunnioittaa niitä Jumalan luomistyönä. Parhaiten me kunnioitamme eläimiä välittämällä, täyttämällä niiden tarpeet ja pitämällä huolta niiden hyvinvoinnista. Samoin kuin hengellisessä elämässä ylipäätään, meidän on jatkuvasti peilattava itseämme olemmeko onnistuneet toteuttamaan ihmisyyttämme Jumalan tahdon mukaisesti.  


Joidenkin pyhien ihmisen elämään on liittynyt erityinen rakkaus eläimiä kohtaan. Pyhän Serafim Sarovilaisen kerrotaan ystävystyneen karhun kanssa. Marttyyrikertomuksissa törmäämme aika ajoin villipetoihin, jotka eivät ole vahingoittaneet näitä pyhiä ihmisiä vaan pikemminkin löysivät rauhan heidän lähellään.  Näemmekö tässä heijastuksen menetetystä paratiisista josta pakenimme syntiinlankeemuksen seurauksena?

Ihmisen sopusoinnussa luomakunnan kanssa näyttää olevan esimakua taivaan valtakunnan todellisuudesta. Kristuksen kerrottiin erämaassa olleen villieläinten keskellä ja enkeleiden pitäneen huolta hänestä (Mark. 1:13). Jesajan kirjassa ennustetaan uudesta taivaasta ja uudesta maasta: Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra. (Jes. 65:25)

Jollakin tapaa Raamatun ja kirkon opetuksessa ymmärretään ihmisen langennut tila ja sen aiheuttama kärsimys luomakunnalle synnin seurauksena. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi.(Room. 8:20-23) Ihmisen on lakkaamatta tehtävä työtä hyvyyden ja pyhyyden kasvamiseksi. Jokainen on ponnisteltava siihen, että täyttäisimme Herramme tahdon ja olisimme kuuliaisia Jumalan antamille käskyille. 

Entä sitten ihmisen velvollisuudet ja oikeudet tuotantoeläintä kohtaan? Tällä hetkellä tuotantoeläinten olot ovat varmaankin siedettävät mutta parempaakin niille varmasti olisi tarjolla. Vaikka taloudelliset seikat määräävät paljon valintojamme niin silti ihmiset voivat valinnoillaan taistella sen valtaa vastaan. Tällä hetkellä esim. ruokamaailmassa eettinen lähiruoka on saanut erittäin hyvää menestystä ja toivottavasti se huomioidaan myös turkistarhauksessa.

Suomessa turkistarhaajille on taattu laillinen toimeentulo ja elinkeino tämän työn muodossa. Luulen, että eduskunta ei tule kieltämään turkistarhausta mutta tulee puuttumaan siihen, kuinka tätä elinkeinoa hoidetaan. Silloin huomio tietenkin kääntyy siihen, kuinka voimme tehdä turkistarhauksesta eettisempää ja elämää kunnioittavampaa? Eläimen arvostaminen Jumalan luomana olentona, luomakunnan kuvana, auttaa jo ensi askeleissa kohti parempaa huolenpitoa. Jos kuitenkin näemme eläimet pelkästään tuotannon ja kaupankäynnin välineinä, on eläinten kaltoinkohtelu ja riistäminen vain ajan kysymys. 

Ihmisen keskeinen tehtävä on kunnioittaa ja suojella Jumalan luomakuntaa. Uskon ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä ja siihen, että hän perimmiltään pyrkii hyvään ja oikeaan. Tietämättömyys on usein se syy siihen miksi ihminen valitsee hyvän sijaan pahan mutta tietoisuus saamastamme elämän lahjasta auttaa usein meitä näkemään että hyvyys ympäröi meitä. Tämä rakkaus synnyttää kiitollisuuden, joka johdattaa ihmisen elämän kunnioittamiseen ja hyvien valintojen tekemiseen.

Kaikki luomakunnassa on Jumalan lahjaa ihmiselle. Me emme omista tuota lahjaa vaan se on annettu meille siksi, että pitäisimme siitä huolta aivan kuin omista lapsistammekin. Synnin maailmassa ihminen on kutsuttu askeettiseen elämään, jossa ensisijaisesti kyseessä on kohtuudesta ja pidättyväisyydestä sekä hengellisestä taistelusta ahneutta kohtaan. Jokainen ihminen tarvitsee elämässään kilvoittelua, eli hän luostarissa tai maailmassa. 

1 kommentti: