Aito katumus johtaa parannukseen ja sovintoon

Apostolien paasto on päättymässä ja jokaisen uskovan elämässä katumuksella ja anteeksiannolla on erityinen merkitys tänä aikana. Todellisessa katumuksessa ja anteeksiannossa me saatamme löytää sovinnon ja rauhan, joka heijastelee meille taivaan valtakunnan todellisuutta maan päällä. Vaikka me sovimme asioita jatkuvasti lähimmäistemme kanssa, tuo sovinnon tekemisen prosessi sisältää monia asioita, joita emme ehkä ole tarkemmin pohtineet.

Etelä-Eurooppaa ja erityisesti Kreikkaa vaivaavassa talouskriisissä on myös kyse sovinnon tekemisestä, asian korvaamisesta, vastuunkantamisesta, mahdollisuuden antamisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Monen kreikkalaisen mielestä tämän sovinnon hinta on ollut liian kova, koska se on aiheuttanut paljon epätoivoa tavallisen ihmisen elämässä ja pahimmillaan tuo hätä näkyy tilastoissa kohonneina itsemurhalukuina. Monet kokevat tänä päivänä, että he edelleen elävät syyllistettyinä ylivelkaantumisesta ja holtittomasta rahankäytöstä vaikka moni kansalainen maksaakin korkeiden verojen ja työttömyyden kautta virheistä, joita he eivät välttämättä itse ole tehneet. Erityisesti kreikkalaisten syyttävä sormi on osoittanut Saksaa, Suomea ja Hollantia kohden.

Sovittelu osana elämäämme

Jatkuvan sovittelun tarve on suuri maailmassa ja se on saanut erilaisia muotoja erilaisissa yhteisöissä. Etelä-Afrikan totuuskomissio perustui sovittelulle, Martti Ahtisaaren rauhavälitystyö Namibiassa, Kosovossa ja Indonesiassa oli sovittelua. Täällä Suomessa tavallisten kansalaisten tasolla riitoja sovitellaan erityisesti rikos- ja riita-asioiden sovittelussa. 2000-luvun alussa sovittelu tuli myös suomalaisiin kouluihin ja erityisenä huomion kohteena oli koulukiusaamiseen puuttuminen. Perheet, suvut ja ystävät ovat perinteisesti yrittäneet auttaa toisiaan sovinnon löytämisessä.

Toimin melko pitkään (2007-2011) rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistossa sovitteluvastaavana. Työhöni kuului pääasiassa sovittelutapaamisten järjestämistä ja sovittelijoiden kouluttamista ja itse sovittelutapaamisten vetämistä. Pääosa soviteltavista jutuista tuli poliisilta ja ne olivat kaikenlaisia rikoksia pikkuvarkauksista, pahoinpitelyistä puukotuksiin. Erityisen haastava sovittelu syntyi lähisuhdeväkivaltatapauksissa, jossa tekijä ja uhri olivat poikkeuksellisen läheisiä keskenään ja usein jatkoivat elämää yhdessä rikoksen jälkeen (aviopari, isä-lapsi jne.). Tänä aikana opin paljon ihmiselämän salatummasta maailmasta ja erityisesti ymmärsin, mikä on kuuntelemisen merkitys ihmisten kohtaamisessa.

Tutkielma sovittelusta

Riihimäkeläinen Juha Pesonen sai syksyllä 2011 valmiiksi pro gradu-työnsä käytännöllisen teologian alalta, jossa hän käsitteli lähisuhdeväkivallansovittelua suhteessa ortodoksisen kirkon opetukseen. Työn nimi oli Liturgiaa liturgian jälkeen, Syyllisyyden ja kärsimyksen kohtaaminen lähisuhdeväkivallan sovittelussa. Juha itse on toiminut vapaaehtoissovittelijana Helsingissä ja on saanut tärkeää käytännön kokemusta sovittelutyöstä. Juhan opinnäytetyö oli ainutlaatuinen, koska vastaavaa tutkimusta ei juurikaan ole tehty niin teologian kuin sovittelunkaan alalta.

Tehty tutkielma on mielenkiintoinen, koska sovittelun ja ortodoksisen kirkon opetuksen välillä on paljon yhteisiä asioita vaikka ne eivät ole sidoksissa toisiinsa. Avainsanoja molemmissa on katumus, vastuunotto, anteeksiantaminen, syyllisyys, joskus häpeä, sovittaminen ja kohtaaminen. Kun tällaisia asioita lähestytään henkilökohtaisessa elämässä ja niitä työstetään, niin läsnä on hyvin vahvasti terapeuttinen ulottuvuus. 

Terapeuttinen uskomme

Tänä päivänä ortodoksisen kirkon usko ja opetus terapeuttisena ilmiönä on herättänyt yhä suurempaa kiinnostusta ja aiheesta on Suomessa kirjoittanut erityisesti isä Jarmo Hakkarainen. Isä Jarmo on tuoreella tavalla korostanut kirkkoa hengellisenä sairaalana, kilvoittelua todellisena taisteluna elämän puolesta ja kirkon sakramentteja pelastavana apuna ihmisen elämässä. Kirkon opetuksella on paljon annettavaa sekä ihmiskuvansa että maailmankatsomuksensa puolesta. Kirkon opetus asiasta on myös satoja vuosia vanha ja sen kestävyyttä on koeteltu sukupolvesta toiseen eikä sitä ole hylätty tarpeettomana missään vaiheessa.

Mitä hengellistä tai teologista sovittelussa on? Sovittelu on kristillinen tapa puuttua ihmisten välisiin ristiriitatilanteisiin. Tuomitseminen ja rankaisemisen sijaan tilalle tulee tapahtuneen hyväksyminen ja sopiminen molempien osapuolten ehdoilla. Sovittelu käsitetään helposti vain neuvotteluksi mutta syvimmillään sen olemuksen ydin on katumuksessa, anteeksiantamisessa ja anteeksipyytämisessä. Sovittelussa käydään usein syvemmällä tasolla katumuksen sakramenttiin kuuluvia asioita, koska siinä ihminen on itse läsnä sen henkilön kanssa, jota vastaan hän on rikkonut. Osapuolten on myöskin oltava äärimmäisen rehellisiä koko prosessin ajan. 

Kristinuskon ydin on sovinnossa

Sovinnon ja sovituksen teema on tietenkin äärimmäisen syvä koko kristillisessä ilosanomassa. Kristuksen lihaksitulo maailman pelastamiseksi, äärimmäinen uhri Golgatalla ja ylösnousemus ovat aivan poikkeuksellisia tekoja suhteessa kaikkiin maailman uskontoihin. Me olemme tämän kautta saaneet mallin kristilliselle sovinnon teolle ja jokainen meistä on kutsuttu tälle tielle kohti elämää. Kristillinen sovinto ei siten perustu oikeudenmukaisuuteen vaan armoon ja laupeuteen. 

Useita sovitteluita hoitaneena toivoisin, että suomalaisessa katumuksen sakramentissa käytäisiin aidosti läpi myös ne kovimmat ja häpeällisimmät teot, joihin ihmiset ovat syyllistyneet. Ainoastaan tätä kautta me voimme oppia tuntemaan todellisen katumuksen ja anteeksiantamuksen. Pyhät isämme ovat todenneet Kristuksen inkarnaatiosta, että sitä mitä Kristus ei ole omaksunut, ei ole myöskään pelastettu. Tämä sama pätee myös katumukseen, sitä mitä ei ole tunnustettu, ei ole myöskään anteeksi annettu. Sovittelussa on myös periaate, ettei mitä ole kerrottu, sitä ei ole sovittu. Samoin kuin katumus, sovittelu on ihmiselle mahdollisuus kantaa vastuu omasta elämästään ja kokea aidosti mitä mielen muuttaminen tarkoittaa (metanoia).

Meidän aikamme suuri ongelma on siinä, ettemme ota elämäämme ja sen rajallisuutta tosissamme. Kuoleman muistaminen ja panihidaan osallistuminen on hyvä lääke elämän tärkeyden muistamisessa. Elämän rajallisuuden ja kuoleman muistaminen johdattaa meidät katumukseen ja sovinnon tekemiseen. Sovinnossa kysymys on aina suhteestamme Luojaamme. Pelastuksemme määräytyy viime kädessä aina sen mukaan, miten me kykenemme antamaan ja pyytämään anteeksi tässä ajallisessa elämässä. Sen vuoksi rauhantekijöitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.