 |
| Sophie Jodoin: Estranged (2004) |
Erilaisten himojen kirjo sielussamme on suuri. Johannes Krysostomos puhuu pääsiäissaarnassaan siitä, kuinka paha henki kukistuessaan katkeroitui:
tuli katkeraksi, sillä se oli pettynyt;
tuli katkeraksi, sillä se kuoletettiin;
tuli katkeraksi, sillä se kukistettiin;
tuli katkeraksi, sillä se sidottiin.
Tätä samaa katkeruuden myrkkyä paha henki kylvää myös meidän sieluumme.
Muistatteko Raamatun ensimmäisen murhan? Kain tappoi Aabelin, koska Jumala ei katsonut Kainin uhrin puoleen vaan mieltyi Aabelin uhriin. Myöhemmin pellolla Kain tappoi veljensä vihassaan ja katkeruudessaan.
Tuhlaajapojan vanhempi veli tuli katkeraksi, kun hän näki kuinka taivaallisen vastaanoton tuon "isän poika" sai osakseen. Katkeroituiko hän lopullisesti, sitä Jeesus ei evankeliumissa kerro.
Sama katkeruuden häivähdys kerrotaan myös Jeesuksen vertauksessa viinitarhan työntekijöistä. Siinä viljelijä palkitsee työntekijöitä ihan omalla tavallaan: kaikki saavat samaa palkkaa vaikka kukin on tehnyt eri määrän töitä. Millaisella mielellä nämä ensimmäisestä hetkestä lähtien työtä tehneet poistuivat, jää myös arvoitukseksi.
Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun. Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti, ja kun pahin oli tapahtunut, hän heräsi unesta ja näki todellisuuden. Innokkuus vaihtui pettymykseen ja katkeruuteen.
Monelle meistä tämä sama katkeruuden tunne on tuttu. Sen siemen asetetaan sydämeemme lähes huomaamatta ja kun tämä rikkakasvi alkaa kasvaa, saamme tehdä joskus kovastikin työtä sen kitkemiseksi. Jumalan kuvan sijasta sielustamme saattaakin tulla pahan kuva, kun sielumme heijastelee katkeruuden tunteita.
Katkeruus on yksi ihmisen pahimmista tunteista. Se on usein salainen kuin syöpä. Tunnemme sen sisällämme ja se saattaa näkyä meissä heikentyneenä vointina, huonona olona. Kun orastava katkeruus kasvaa salaisesti sisällämme, se valtaa sielumme kuin hapate ja me katkeroidumme.
Katkeruus on ennen kaikkea himo. Se synnyttää meissä pahoja ajatuksia ja puheita mutta vähemmän pahoja tekoja. Se usein kätkeytyy sisällämme emmekä usein edes kehtaa kertoa siitä toisillemme, vaikka se aiheuttaisikin pahaa kärsimystä. Sen sijaan me saatamme verhota tämän himon joksikin muuksi tunteeksi joko tietoisesti tai tietämättämme. Olemme "realisteja" tai "totuuden" puhujia kun haluamme vähätellä tai panetella katkeruutemme kohdetta. Ellemme tee tälle himolle mitään, pian suru, synkkyys, vihamielisyys saavat yhä enemmän sijaa sydämestämme ja kipu sisällämme kasvaa ja syttyy palamaan.
Katkeruus on masennuksen sisar. Molemmat ovat samasta äidistä lähtöisin ja niiden vaikutus on pitkälti samanlainen. Molemmat lamaavat toimintakyvyn ja halun yrittää. Turhuuden tunne, epäonnistuminen ja pettymys luovat tyhjyyden ja tästä nurkasta poispääseminen voi olla kovinkin vaikeaa.
Katkeruus synnyttää vihaa ja monesti nämä kaksi tunnetta sekoittuvat toisiinsa ja ne tarvitsevat toisiaan. Molemmat tunteet ovat pimeyttä ja tekevät meidät levottomaksi ja rauhattomiksi.
Katkeruuden ääriviivat
Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hepr. 12:15)
Ensimmäinen tunnuspiirre katkeruudella on se, ettemme kykene näkemään mitään hyvää itsessämme ja näemme kaiken hyvän annettuna toisille ihmisille. Kyse on siis mielessämme tapahtuvasta oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta. Kun katkeruus etenee tarpeeksi, se alkaa synkentää ajattelumme yhä enemmän. Vaikka näkisimme jotakin hyvää itsessämme, me osaa arvostaa sitä tai emme pidä sitä arvokkaana.
Katkeruus on kateellisuutta toista ihmistä kohtaan ja siinä tunteessa me haluamme itsellemme ne asiat, jotka tekevät toisesta ihailtavan ja menestyvän. Siksi meidän on muistettava, ettemme me saa varastaa tai himoita toisen omaisuutta vaan olla iloinen toisen menestyksestä.
Katkeruuden vallassa me olemme kyvyttömiä näkemään omia taitojamme ja kykyjämme tai me vähättelemme niitä. Pienet elämän ympyrät ja vähäiset ihmissuhteet kasvattavat tätä tunnetta, koska me emme silloin näe koko maailman rikkautta ja monimuotoisuutta. Me näemme vain sen mitä lähimmäisellämme on ja sen mitä meillä ei ole. Kun tapaamme uuden ihmisen, me saatammekin yllättäen hylätä ne asiat, joista olimme katkeria.
Meissä saattaa syntyä ajatus, että toinen ihminen olisi voinut estää tämän katkeruuden syntymisen antamalla tarpeellista huomiota meille itsellemme. Me usein katkeroidumme, koska olemme yksinäisiä emmekä saa apua tai huomiota toiselta ihmiseltä. Toisekseen me saatamme katkeroitua toisen ihmisen teoista: katkeruuteni johtuu siitä, että tuo ihminen teki sitä ja tätä, ja nyt elämäni epäonnistui noiden tekojen seurauksena. Jos hän olisi toiminut oikein, minä en olisi katkera. Tästä syntyy toisen ihmisen syyttely ja syyllistäminen.
Mutta yhtä lailla voimme olla katkeria myös Jumalalle siitä, ettemme saaneet sitä mitä tuolle toiselle lahjoitettiin. Sen vuoksi katkeruus on epäluottamusta Jumalaan ja hänen kaitselmustaan kohtaan. Me unohdamme kuinka hänellä on hyvä tahto meitä kohtaan ja kuinka hän rakastaa ja suojelee meitä kaikissa elämämme vaiheissa. Vai tiedämmekö me parhaiten sen, mikä on hyvä sielullemme?
Moni kuvittelee katkeruudessaan, että, katkeruutemme kohde on lähes täydellinen ja virheetön. Sen vuoksi katkeruus on lähellä toisen ihmisen palvontaa. Molemmissa näemme vain toisen ihmisen "hyvyyden" vailla vikoja.
Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa (1. Moos. 4:7)
Näillä sanoilla Jumala varoitti Kainia ennen kuin tämä murhasi Aabelin.
En usko, että katkeruutta voitetaan sitä vastaan taistelemalla vaan antamalla sille periksi. Nostamalla kädet pystyyn ja julistamalla se voittajaksi. – Minä en pärjää sinulle ja siksi annan periksi. Tämä periksi antaminen ja luovuttaminen tarkoittaa sitä, että me taistelemisen sijaan käännämme katseemme Jumalaan ja elämme Kristuksen valkeudesta ja armosta.
Tämä erikoinen ohje tarkoittaa sitä, että pidämme mielessämme sen kaiken hyvän, jonka me olemme saaneet ja iloitsemme siitä. Keskitymme omaan rukouksemme ja olemme kiitollisia. Kiitollisuus on kristillisen onnemme ja ilomme lähtökohta Jumalassa.
Hyvää vastamyrkkyä on se, että me opettelemme nauttimaan elämästäsi sellaisena kuin Jumala sen meille antaa. Minulle annettu elämä on paras, tärkein ja kallein elämä joka on olemassa. Se on lahja ja siitä tulee olla kiitollinen ja etsiä ne asiat, jotka ovat hyvin. Sen vuoksi meidän pitää opetella nauttimaan pienistä ja arkisista asioista. Jos tavoittelet suuria, niin muista tehdä asiat yksi kerrallaan ja varaudu pitkään matkaan!
Älä hylkää sitä opetusta, jota Jumala haluaa sinulle opettaa. Kun me näemme toisen ihmisen menestyvän ja voivan hyvin, me emme saa tulla kateellisiksi vaan löydettävä nöyryys ja kuuliaisuus. Minulle on annettu tämä elämä ainoastaan sen vuoksi, että auttaisin lähimmäistäni, lähestyisin Luojaani ja valmistautumisen kilvoituksen kautta iankaikkiseen elämään. Mitään muuta ei tarvitse tehdä. Vertaa itseäsi pyhiin ihmisiin, jotka rukoilevat puolestasi, niin löydät nöyryyden eikä katkeruutta enää ole.
Taistele ajatuksiasi vastaan ja valvo niitä. Älä anna edes ensimmäisen ajatuksen tulla mieleesi. Älä ajattele toisesta pahaa tai juorua hänestä vaan vaikene tai kehu häntä mielessäsi.
Heikompi kuin luulimme...
Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. (Efes. 4:31)
Tärkein ase katkeruuteen on rakkaus Jumalaan. Se ratkaisee koko tämän ongelman, koska silloin me kiinnitymme hänen elämäänsä ja otamme hänen tahtonsa omaksemme. Rakkaus ei ole tunteilua vaan omasta itsestämme antamista, se on luopumista omasta itsekkyydestämme, jotta voisimme tehdä tilaa Pyhän Hengen temppelille.
Seuraavaksi tärkein ase on rukous. Rakkauden yksi suurimmista muodoista on rukoilla toisen ihmisen puolesta. Rukoile sen puolesta, jolle olet katkera tai joka aiheuttaa katkeruutta. Esirukous on kuin parantavaa öljyä haavoittuneelle sielullemme ja sen kautta me opimme näkemään toisessa ihmisessä Jumalan kunnian, joka on myöhemmin tulossa myös meidänkin osaksemme. Hänessä me voimme nähdä häivähdyksen tulevasta paratiisista.
Rukoile myös itsesi puolesta, että sinua ei koeteltaisi katkeruuden tunteella ja että tuo pilvi katoaisi sielustasi. Meitä koetellaan mutta meidän on oltava lujia ja turvattava Jumalaan. Toivoa ei saa menettää.
Muista Jeesuksen rukous, kun katkeruus herää. Jeesuksen nimi karkottaa katkeruuden tuntee ja tuo sisällemme rauhan. Kun tuo katkeruuden tunne syntyy ja tunnistat sen, lausu heti mielessäsi rauhallisesti ja ajatuksella: Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!
Katkeruuden valtaa ei kannata yliarvioida. Se on yksi ansoista, joita tiellemme asetetaan mutta rukouksen avulla siitä pääsee eroon. Sitä vastaan ei kannata taistella muulla tavalla kuin vain kääntää sille selkänsä ja suunnata huomio vain entistä vahvemmin Jumalan hyvyyteen.
Katkeruuden tunne ei mene hetkessä ohi vaan se vaatii työtä. Vaikka me pääsemme siitä eroon suhteellisen helposti, se ei jätä meitä lopullisesti rauhaan vaan tulee yhä uudelleen kiusaamaan meitä, jos jätämme pienenkin juuren sieluumme. Sen vuoksi me tarvitsemme lakkaamatonta rukousta, katumusta ja kuoleman muistamista. Se on suuri kasvun ja muutoksen paikka meille.
Pääsiäiskauden sanoma on yksinkertainen: iloitkaa!
Katkeraan mieleen ei mahdu iloa tai kiitollisuutta. Tämä on kääntäen sanottuna myös pelastuksemme, iloitsevaan ja kiitolliseen sydämeen ei mahdu katkeruutta. Sen vuoksi kiinnittäkäämme katseemme Jumalan hyvyyteen ja siihen armoon, jota meille vuodatetaan aamusta iltaan ja iloitkaamme hänen pitkämielisyydestään!
