Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Nämä neljä opetuslasta, Pietari ja Andreas, Johannes ja Jaakob, eivät kauaa miettineet Kristuksen seuraamista. He jättivät työnsä, perheensä ja sukunsa, heti ja niille sijoilleen.
Miksi monet evankeliumin ihmiset valitsivat näin helposti Kristuksen ja niin monet meistä empivät koko ikänsä? Luulen, että kyse on nälästä ja köyhyydestä. Köyhän on helpompi ottaa vastaan muutos elämäänsä, sillä hän odottaa enemmän eikä hänellä ole mitään menetettävää. Siksi Jeesus puhuu niin usein nälästä, janosta ja kaipuusta hengellisen elämän lähtökohtana. Hän on vastaus elämän leipänä, vetenä, totuutena, elämänä ja ylösnousemuksena. Rikkaan on todellakin vaikea päästä taivasten valtakuntaan, koska omaisuus omistaa hänet.
'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.' (Luuk. 14:18-20)
Kun elämä on kauniin yksinkertaista, oppii paremmin näkemään mikä olennaista ja ikuista. Tästä ideasta koko luostariliikekin syntyi, askeesi ja kilvoittelu. Sama tie vie edelleenkin ihmisiä kohti iankaikkista elämää.
Kulmakivi
Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme (Ps. 118:22).
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. (Ef. 2:20)
Kristus on tuo kivi, jonka juutalaiset hylkäsivät. Se kivi voi olla joko rakennuksen perusta, jonka päälle talo rakennetaan. Toisaalta se voi olla rakennuksen holvikaaren viimeinen kivi, jonka varassa koko rakennus lepää. Miten tahansa, tuo kivi on kaiken perusta, kaiken alku ja päätös. Maailman luominen, ihmiseksituleminen, kuolleista ylösnouseminen ja Pyhä Hengen vuodattaminen, kaikki pyhät ihmiset tässä maailmassa...
Kunpa osaisimme arvostaa valintojamme läpi elämän eikä niiden merkitys koskaan himmenisi vaan vuosikymmentenkin jälkeen ne tuntuisivat yhtä suurelta kuin silloinkin. Avioliitto, pappeus, lapset: ne olivat minun suuria valintoja ja saamiani lahjoja. Muistan kuinka tärkeitä hetkiä ne aikanaan olivat ja tunsin aivan selvästi miten elämäni muuttui. Ja tietenkin elämä muuttui eikä koskaan ollut enää samanlaista. Me olemme aina täynnä suurta intoa kun valitsemme jotain ,tärkeää mutta pian me totumme uusiin tilanteisiin, emmekä osaa olla kiitollisia siitä lahjasta, jonka saimme.
On hyvä huomata, ettei kiitollisuus ei ole lahja vaan työn tulos.
Suurimman lahjamme saimme kasteessa, kun meidät kutsuttiin Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen. Silloin meistä tuli Jeesuksen opetuslapsia ja kasvu kohti apostolisuutta alkoi. Ehkä kasteesta pitäisikin mieluummin puhua lahjan sijaan tehtävänä, joka meille on annettu. Nämä evankeliumissa mainitut neljä veljestä saivat toki suuren lahjan kun heidät kutsuttiin, mutta käytännössä se merkitsi heille pyhää tehtävää.
Olisimmeko me otollisia jättämään kaiken taaksemme, jos Kristus kutsuisi meitä vastaavassa tilanteessa? Entäpä jos iankaikkinen elämä määräytyisikin sen mukaan mitä me tuohon Kristuksen kutsuun vastasimme? Kristus on kulmakivi mutta yhtä lailla myös Kristuksen kutsu on se kulmakivi, jonka ansiosta me pelastumme mutta johon monet myös kompastuvat.
Suurempi kokonaisuus
Pyhän Nikolaoksen troparissa sanotaan: Sen tähden olet sinä saavuttanut nöyryydessäsi ylhäisen aseman ja köyhyydessäsi rikkauden. Mistä ihmeestä me löytäisimme tämän pelastavan köyhyyden ja yksinkertaisuuden? Me olemme länsimaissa varmasti koko maailman historian hyvätuloisin ja menestynein sukupolvi, jos hyvinvointia mitataan materiaalisin arvoin. Ja samaan aikaan hengellisessä mielessämme olemme kaiketi kauimpana evankeliumin ihanteista kuin koskaan. Meille ei käynyt niin kuin Jobille, joka menetti kaiken vaan päinvastoin, me saimme kaiken emmekä tiedä mitä tuolla kaikella tekisimme. Meillä on ähky.
Pelastava köyhyys löytyy siinä, että me osaamme arvioida ja tarpeen tullen kieltäytyä. Meille kyllä tarjotaan kaikkea mutta vain harva asia koituu pelastukseksemme. Samaa myös pyhä apostoli pohti kirjeessään: Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)
Me olemme tässä valintatilanteessa toistuvasti, jopa päivittäin. Olemmeko juutalaisia jotka hylkäsivät kulmakivi-Kristuksen vai tuleeko meistä noita kiviä tähän suureen rakennukseen? Pitääkö meidän todellakin asettaa Kristus kaiken edelle niinkuin viime sunnuntain evankeliumissa sanottiin?
Ellemme tänään hylkää perhettämme, taloamme ja koko omaisuuttamme, meidän on ainakin tehtävä itsellemme selväksi, että se saattaa huomenna olla edessämme. Mikään maailmallinen asia saa tulla minun ja Jumalan väliin. Vaikkei tänään täytyisi luopua, niin huomenna se voi olla totta. Voihan tämän ymmärtäminen herättää jopa kiitollisuutta: meitä ei ole ainakaan vielä laitettu valitsemaan.
Valinnan suuruutta on turha lähteä dramatisoimaan. Valinta muuttuu elämänasenteeksi nopeammin kuin huomaammekaan. Tämä asia on meille tuttu paaston kautta. Kun alkuun teemme valintaa tavallisen ja paastoruuan välillä pienen totuttelun jälkeen huomaamme, ettei meidän tarvitse enää valita vaan teemme luonnostamme oikein. Pikemminkin meidän pitää valita väärin, jos haluamme käyttää valinnan mahdollisuutta. Tämän saman syyn takia meidän on vaikea myös luopua synnistä ja tehdä parannus. Me totumme yllättävän nopeasti vallitseviin elämäntilanteisiin kun pääsemme yli muutoksen aiheuttamasta vaivasta.
Apostoleille tämä valinta oli helppo, koska he luottivat Jumalan johdatukseen. Toisekseen he olivat hengessään valmiita ja Kristus ravitsi heidät. Heissä oli sitä hengellistä herkkyyttä joka meistä on vaarassa kadota kun tämän maailman himot kietovat mieltämme. Kun ihminen halua pelastavaa muutosta elämäänsä, Jumala ottaa hänet vastaan riemuiten ja armoon kietoen. Siihen auttaa rukous, joka tekee meidät valmiiksi ottamaan vastaan tuon hyvän sanoman, silloin me saatamme oppia aistimaan pyhyyttä tässä luomakunnassa.
Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.
