Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Nämä neljä opetuslasta, Pietari ja Andreas, Johannes ja Jaakob, eivät kauaa miettineet Kristuksen seuraamista. He jättivät työnsä, perheensä ja sukunsa, heti ja niille sijoilleen.
Miksi monet evankeliumin ihmiset valitsivat näin helposti Kristuksen ja niin monet meistä empivät koko ikänsä? Luulen, että kyse on nälästä ja köyhyydestä. Köyhän on helpompi ottaa vastaan muutos elämäänsä, sillä hän odottaa enemmän eikä hänellä ole mitään menetettävää. Siksi Jeesus puhuu niin usein nälästä, janosta ja kaipuusta hengellisen elämän lähtökohtana. Hän on vastaus elämän leipänä, vetenä, totuutena, elämänä ja ylösnousemuksena. Rikkaan on todellakin vaikea päästä taivasten valtakuntaan, koska omaisuus omistaa hänet.
'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.' (Luuk. 14:18-20)
Kun elämä on kauniin yksinkertaista, oppii paremmin näkemään mikä olennaista ja ikuista. Tästä ideasta koko luostariliikekin syntyi, askeesi ja kilvoittelu. Sama tie vie edelleenkin ihmisiä kohti iankaikkista elämää.
Kulmakivi
Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme (Ps. 118:22).
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. (Ef. 2:20)
Kristus on tuo kivi, jonka juutalaiset hylkäsivät. Se kivi voi olla joko rakennuksen perusta, jonka päälle talo rakennetaan. Toisaalta se voi olla rakennuksen holvikaaren viimeinen kivi, jonka varassa koko rakennus lepää. Miten tahansa, tuo kivi on kaiken perusta, kaiken alku ja päätös. Maailman luominen, ihmiseksituleminen, kuolleista ylösnouseminen ja Pyhä Hengen vuodattaminen, kaikki pyhät ihmiset tässä maailmassa...
Kunpa osaisimme arvostaa valintojamme läpi elämän eikä niiden merkitys koskaan himmenisi vaan vuosikymmentenkin jälkeen ne tuntuisivat yhtä suurelta kuin silloinkin. Avioliitto, pappeus, lapset: ne olivat minun suuria valintoja ja saamiani lahjoja. Muistan kuinka tärkeitä hetkiä ne aikanaan olivat ja tunsin aivan selvästi miten elämäni muuttui. Ja tietenkin elämä muuttui eikä koskaan ollut enää samanlaista. Me olemme aina täynnä suurta intoa kun valitsemme jotain ,tärkeää mutta pian me totumme uusiin tilanteisiin, emmekä osaa olla kiitollisia siitä lahjasta, jonka saimme.
On hyvä huomata, ettei kiitollisuus ei ole lahja vaan työn tulos.
Suurimman lahjamme saimme kasteessa, kun meidät kutsuttiin Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen. Silloin meistä tuli Jeesuksen opetuslapsia ja kasvu kohti apostolisuutta alkoi. Ehkä kasteesta pitäisikin mieluummin puhua lahjan sijaan tehtävänä, joka meille on annettu. Nämä evankeliumissa mainitut neljä veljestä saivat toki suuren lahjan kun heidät kutsuttiin, mutta käytännössä se merkitsi heille pyhää tehtävää.
Olisimmeko me otollisia jättämään kaiken taaksemme, jos Kristus kutsuisi meitä vastaavassa tilanteessa? Entäpä jos iankaikkinen elämä määräytyisikin sen mukaan mitä me tuohon Kristuksen kutsuun vastasimme? Kristus on kulmakivi mutta yhtä lailla myös Kristuksen kutsu on se kulmakivi, jonka ansiosta me pelastumme mutta johon monet myös kompastuvat.
Suurempi kokonaisuus
Pyhän Nikolaoksen troparissa sanotaan: Sen tähden olet sinä saavuttanut nöyryydessäsi ylhäisen aseman ja köyhyydessäsi rikkauden. Mistä ihmeestä me löytäisimme tämän pelastavan köyhyyden ja yksinkertaisuuden? Me olemme länsimaissa varmasti koko maailman historian hyvätuloisin ja menestynein sukupolvi, jos hyvinvointia mitataan materiaalisin arvoin. Ja samaan aikaan hengellisessä mielessämme olemme kaiketi kauimpana evankeliumin ihanteista kuin koskaan. Meille ei käynyt niin kuin Jobille, joka menetti kaiken vaan päinvastoin, me saimme kaiken emmekä tiedä mitä tuolla kaikella tekisimme. Meillä on ähky.
Pelastava köyhyys löytyy siinä, että me osaamme arvioida ja tarpeen tullen kieltäytyä. Meille kyllä tarjotaan kaikkea mutta vain harva asia koituu pelastukseksemme. Samaa myös pyhä apostoli pohti kirjeessään: Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)
Me olemme tässä valintatilanteessa toistuvasti, jopa päivittäin. Olemmeko juutalaisia jotka hylkäsivät kulmakivi-Kristuksen vai tuleeko meistä noita kiviä tähän suureen rakennukseen? Pitääkö meidän todellakin asettaa Kristus kaiken edelle niinkuin viime sunnuntain evankeliumissa sanottiin?
Ellemme tänään hylkää perhettämme, taloamme ja koko omaisuuttamme, meidän on ainakin tehtävä itsellemme selväksi, että se saattaa huomenna olla edessämme. Mikään maailmallinen asia saa tulla minun ja Jumalan väliin. Vaikkei tänään täytyisi luopua, niin huomenna se voi olla totta. Voihan tämän ymmärtäminen herättää jopa kiitollisuutta: meitä ei ole ainakaan vielä laitettu valitsemaan.
Valinnan suuruutta on turha lähteä dramatisoimaan. Valinta muuttuu elämänasenteeksi nopeammin kuin huomaammekaan. Tämä asia on meille tuttu paaston kautta. Kun alkuun teemme valintaa tavallisen ja paastoruuan välillä pienen totuttelun jälkeen huomaamme, ettei meidän tarvitse enää valita vaan teemme luonnostamme oikein. Pikemminkin meidän pitää valita väärin, jos haluamme käyttää valinnan mahdollisuutta. Tämän saman syyn takia meidän on vaikea myös luopua synnistä ja tehdä parannus. Me totumme yllättävän nopeasti vallitseviin elämäntilanteisiin kun pääsemme yli muutoksen aiheuttamasta vaivasta.
Apostoleille tämä valinta oli helppo, koska he luottivat Jumalan johdatukseen. Toisekseen he olivat hengessään valmiita ja Kristus ravitsi heidät. Heissä oli sitä hengellistä herkkyyttä joka meistä on vaarassa kadota kun tämän maailman himot kietovat mieltämme. Kun ihminen halua pelastavaa muutosta elämäänsä, Jumala ottaa hänet vastaan riemuiten ja armoon kietoen. Siihen auttaa rukous, joka tekee meidät valmiiksi ottamaan vastaan tuon hyvän sanoman, silloin me saatamme oppia aistimaan pyhyyttä tässä luomakunnassa.
Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.
Oliko Jeesuksen seuraaminen helpompaa silloin, kun hän persoonana eli täällä 2000 vuotta sitten vai nyt, kun kristinuskolla on vakiintunut paikka? Itse ajattelisin, että ainakin se oli hyvin erilaista, Jeesuksen on täytynyt olla erittäin vaikuttava ja henkilö ja hänen seuraajansa tavallaan radikaaleja Nykyisin Jeesuksen seuraamiselle on jo 2000 vuoden paino, johon kirkko ja traditio tuovat lisänsä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Tuo kuvaamasi tilanne on mielenkiintoinen.
PoistaLuulen, että meidän aikanamme on helpompi ymmärtää kristinuskoa, koska meillä on selkeä ja jäsentynyt kokonaisuus Jeesuksen opetuksesta ja elämästä. Kertomus Emmauksen tieltä kuvaa hyvin osuvasti sitä hämmennystä, jonka keskellä opetuslapset elivät. Kaikki oli vielä pelastushistorian kannalta kesken ja sekaannus oli varmasti suuri.
Varmasti matkan varrelle on jäänyt paljon innokkuutta, luovuutta, aitoutta, spontaanisuutta jne. Samalla myös vuosisadat ovat jättäneet paljon ylimääräistä ja turhaa ainesta koko kristikunnan historiaan. Oman aikamme suuri haaste on löytää tuo uskon ydinsanoma ja koettaa elää se mahdollisimman aidosti ja täydesti omana aikanamme.
Kaikilla on haasteensa, Jumalan siunausta meille jokaiselle tämän epävarmuuden kanssa elämiseen!
Ajatukseni liittyvät useampaan kirjoitukseesi, mutta tässä nyt joitakin. Kiitollisuus on tullut yhä merkityksellisemmäksi asiaksi elämässäni. Uskon, että Jeesuksen rukouksella on vaikutusta tähänkin. Monissa arkisissa tilanteissa, kun huomaan etenkin väsyväni, tuskastuvani, kokevani rauhattomuutta jne., olen alkanut rukoilla Jeesuksen rukousta. Silloin on alkanut kiitollisuus kummuta sisältäni. Kiitän kodista (tuottaa suurta iloa sellaisenaan, ei tarvita uutta sisustamista/kohentamista ym.), kaikesta ruuasta (saan vatsani täyteen joka päivä, vielä moneen kertaan), perheenjäsenistä (ovat aivan loistavia ihmisiä), terveydestä, esim. pyykkikoneesta (on sentään kone, jolla pyykätä), rauhallisesta kotimaasta (erittäin tärkeä kiitoksen aihe), työstä (on sentään työpaikka, itse asiassa mainio sellainen)... Näillä muutamilla esimerkeillä yritän siis kertoa, että minulle nämä ovat olleet liiankin itsestäänselviä asioita, joita kohtaan on ollut helppo osoittaa tyytymättömyyttä. Lisäksi kun huomaan toisen ihmisen menestyvän, alankin siunata häntä ja rukoilla hänen puolestaan. Rukous kitkee kateuttakin. Ihmiset ovat alkaneet kiinnostaa minua aivan uudella tavalla (henk.koht. tärkeä muutos). Kiitollisuuden myötä elämästä karsiutuu turhuudet, joita maailma tarjoaa ja pystyn keskittymään ihan oikeasti paremmin oleelliseen. Toki kiitän myös uskosta ja kaikesta siihen liittyvästä, mutta halusin tuoda nämä maalliset näkökulmat esille, koska niiden kohdalla tapahtuneet muutokset ovat niin näkyviä (sisäisesti vielä kylläkin) elämässäni. Pidän siis kiinni rukouksesta entistäkin enemmän.
VastaaPoistaKirjoituksesi "Vaikkei tänään täytyisi luopua, niin huomenna se voi olla totta. Voihan tämän ymmärtäminen herättää jopa kiitollisuutta: meitä ei ole ainakaan vielä laitettu valitsemaan." lisäsi kiitollisuuden merkitystä entisestään.
Kiitos, kun päivität blogiasi ahkerasti. Aiheiden lukeminen on hengelliselle kasvulleni hyvin tärkeää. Marjo
Kiitos tästä rauhaisasta viestistäsi! Todella mukava kun kommentoit ja jaat kokemuksiasi. Nämä yhteydenotot ovat parhaimpia asioita blogin pitämisessä. Nyt aloittamani sarja Jeesuksen rukouksesta on antanut paljon intoa kirjoittamiseen ja mukava huomata, että se herättää vastakaikua lukijoissa. Kiitos.
PoistaLohduttavaa huomata miten usko ja rukous saavat aikaan ihmisessä seesteisyyden ja levollisuuden vaikka elämä näyttäisikin välillä raivokkaampaakin puoltaan. Jos löydämme turvan tämän elämän keskellä rukouksen kautta, niin voimme olla vain kiitollisia... Olla kuin opetuslapset veneessä myrskyn keskellä ja tietää, että Jeesus on kanssamme ja hänen nimensä suojaa meitä.
Jeesuksen rukouksen voima on kyllä kerta toisensa jälkeen valtava! Ei tunnu olevan sellaista voimaa jota ei se ei kesyttäisi ja siten voimme yhä selvemmin ymmärtää nämä pyhän apostolin sanat:
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:9-11)
Psalmi 34 on yksi kauneimmista psalmeista ja se puhuu juuri kiitollisuudesta ja onnellisuudesta. Minusta tuntuu, ettei onnellisuus useinkaan synnytä kiitollisuutta, mutta kiitollisuus synnyttää aina onnellisuuden. Meidän nykyisessä Raamatun käännöksessä käytetään sanaa "onnellinen" sanan "autuas" sijaan (Ps. 1) ja ehkä voimme tehdä saman myös tässä yhteydessä kun puhumme kiitollisuudesta. Kun osaa olla tyytyväinen kaikesta siitä hyvästä jota on saanut ja jäänyt saamatta, voi löytää rauhan ja sopusoinnun joka kestää.
Voi hyvin ja siunattua apostolien paaston jatkoa!
Unettomuuden kausina, öisin, kun huolet ja pelot valvottavat " suden hetkinä", Jeesuksen rukous on ainoa, joka rauhoittaa mielen ja tuudittaa uudelleen uneen.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
PoistaNuo suden tunnit ovat pitkiä ja turhauttavia. Hyvä, että meillä on lohtu ja turvasatama noina tunteina ja apu joka auttaa. Voimia!
Yritän muistaa Jeesuksen ruokouksen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla sekä päivän mittaa. Varmaan välillä ja useinkin rukoilen väärin, ajattelematta tai ymmärtämättä, välillä rukoileminen tuntuu turvalliselta, mutta välillä suorastaan lisää huonoa oloa. En ole hyvä esimerkki Jeesuksen rukouksen voimasta, eikä minulla ole oikein mitään esittää Jeesuksen rukouksen vaikutuksesta, mutta ymmärrän kyllä, että vika on rukoilijassa.
VastaaPoistaKiitos tästä kommentista!
PoistaRukouksessa on monta tasoa ja minusta yksi niistä on tottumuksen luominen. Meidän aikamme maailma on yksinkertaisesti kadottanut hyviä mristillisiä tapoja kuten esim. sen että kirkossa käydään sunnuntaisin ja juhlapäivinä on vapaapäivä, jotta voisimme osallistua jumalanpalvelukseen. Kun rukoilemme säännöllisesti, siitä tulee meille samanlainen tapa kuin mistä tahansa jokapäiväisestä asiasta. Tämä hengellinen tapa luo turvallisuutta ja vakautta elämään ja auttaa meitä paremmin kestämään vastoinkäymisiä ja löytämään merkityksen tässä lyhyessä elämässä.
Vanhus Porfyrioksen mukaan meidän ei pidä pakottaa itseämme rukoukseen vaan jätettävä se hetkeksi ja palattava siihen myöhemmin uudelleen. Sielua ei pidä pakottaa, koska se herättää vain kapinaa ja tämä kapinointi saattaa etäännyttää meidät rukouksesta.
Pyhä isä kirjoittaa: Kun menetätte Jumalan armon, älkää tehkö mitään. Jatkakaa elämäänne ja kilvoitustanne yksinkertaisesti ja eleettömästi, kunnes palava jumalallinen rakkaus ja Kristuksen kaipuu ilman ahdistusta taas täyttävät teidät. Silloin kaikki sujuu hyvin. Armo täyttää teidät ja te iloitsette. Keskeistä ovat myös jumalanpalvelukset. Antautukaa niiden valtaan koko sielullanne, niin Jumalan armo koittaa salaisesti. (Kirjasta Rakkauden haavoittama, 258-9)
Oletko miten osallistunut yhteiseen rukoukseen eli käynyt jumalanpalveluksissa? Yhdessä rukoileminen usein laukaisee meissä olevia lukkoja jotka syntyvät silloin kun harjoitamme rukousta ilman eukatistista yhteisöä. Toisekseen kannattaa kokeilla Jeesuksen rukouksen sijaan muita rukouksia tai lue psalmi/psalmeja.
Onko vika sinussa, en tiedä. Mutta sen tiedän, että rukoilevat ihmistä koetellaan aina eikä pidä hätkähtää kun rukouksen eteen joutuu ponnistelemaan joskus paljonkin. Voimia kilvoitukseen!