Suomi24 - harkinnan paikka

Ja minä nautin suuresti nähdessäni sinun kärsimyksesi kun et saa mistään otetta ja kieriskelet omassa narsistisessa raivossasi ja epätoivossasi kun mikään temppusi eivät saa toivomaasi tulosta :) Nimimerkki "Epitimia" Suomi24 Ortodoksisuus - sivustolla

Tämä ihminen kertoo nauttivansa toisen ihmisen kärsimyksestä. Mitä tämä tekstin pätkä kertoo kirjoittajasta ja mitä tähän voisi vastata? Tämä sitaatti kertoo pahasta olosta, jota ihminen työntää ulos itsestään, koska se satuttaa sen kantajaa ja sitä on mahdotonta padota sisälle. Hedelmistään puu tunnetaan. Kun himot ja synti kasvavat ja tekevät työtä sisällämme, tässä näemme sen hedelmiä.

Onneksi tämä sitaatti oli erikoisin, jonka ensisilmäyksellä löysin. Suurin osa sivuston keskustelijoista yrittää toimia ja vastata asiallisesti mutta työ näyttää Sisyfoksen urakalta. Aina kun kivi on työnnetty vuoren laelle, se vierii alas vuoren juurelle, ja työ alkaa alusta. Syystäkin moni keskustelija turhautuu ennemmin tai myöhemmin ja alentuu samalle tasolle provosoijien kanssa. Harvemmin nämä keskustelut tuovat meissä esille parhaita puoliamme.

Meidän jokaisen sisällä on olemassa tämä henki mutta harva antaa sille äänen. Pyhän Siluanin Athosvuorelaisen (1866-1938) yksi käännekohdista oli uni, jossa hän näki käärmeen luikertelevan hänen suuhunsa. Hän tunsi suurta vastenmielisyyttä vanhaa elämäänsä kohtaan ja oli valmis muutokseen. Jokaisessa meissä voi olla tuo sama myyttinen käärme, mutta annammeko sen elää meissä ja annammeko sille äänemme?


Sivuston sosiaalinen tilaus

Minun on vaikea uskoa, että Suomi24-sivustolla käyvät ortodoksit olisivat yhtään erilaisempia ihmisiä kuin muillakaan keskustelupalstoilla käyvät kanssaihmisemme. Anonymiteetin taakse meneminen nostaa meissä alhaisen minämme esille ja sen jälkeen toimimme toisin kuin normaalissa vuorovaikutustilanteessa. Keskustelu putoaa provokaatioiden seurauksena samalla tavalla pohjalle kuin muuallakin ja käytöstavat unohtuvat.

Mutta silti se harmittaa, koska tilanne on ristiriitainen. Me olemme kristillinen yhteisö ja meidät pitäisi tuntea keskinäisestä rakkaudestamme. Meille on annettu tuolla sivustolla mahtava tilaisuus olla vieraanvaraisia ja ymmärtäväisiä, inspiroivia, ystävällisiä ja kohteliaita toisiamme kohtaan mutta kerta toisensa jälkeen jokin menee pieleen. Toki sivustolla vierailee myös muitakin kuin kirkkomme jäseniä mutta heidät on melko helppo tunnistaa sanojen käytöstä.

Jokainen meistä hakee hyväksyntää ja jokaisella on tarve kuulua ryhmään. Jokainen toivoo, että hänen mielipidettään arvostettaisiin ja että sitä myös jotenkin kannatettaisiin. On hyvä, että asioista keskustellaan ja kritiikkiä esitetään. Ihmisillä on luontainen tarve jakaa ja vertailla kokemuksia ja olla yhteydessä toisiinsa.

Me luonnostamme hahmottamme ympäristöämme tekemällä siitä havaintoja, vertailemalla ja kommentoimalla niitä toisillemme. Käytämme tämän apuna omaa kokemusmaailmaamme ja arvotamme tapahtumia luonteemme mukaan. Samalla tulemme kertoneeksi mikä meille on tärkeää, miten toivomme toisten ihmisen toimivan ja mitä toivoisimme tulevaisuudessa tapahtuvan.

Sivustolla on selvästi olemassa tilaus, joka johtuu tiedonhalustamme ja tarpeestamme ymmärtää paremmin maailmaa. Ihmiset tietävät, että asioita tapahtuu mutta usein vuorovaikutuksellinen, luotettava ja kattava tiedon saaminen on jäänyt vajaaksi. Kun kokonaisuus jää vajaaksi, me muodostamme itse kokonaisuuksia, jotta tämä kokonaiskuva olisi ymmärrettävä. Nämä täydennykset kokonaiskuvaan päätellään itse tai sitten aukot täytetään huhuilla ja kuulopuheilla.

Paras lääke tätä vastaa olisi avoimuus ja yhteisöllisyys, jossa kaikki osapuolet voisivat paremmin osallistua keskusteluun ja uudistaa yhteisöämme. Mutta se vaatii meiltä kaikilta todella paljon rehellisyyttä ja alttiutta nähdä myös omat vajavaisuutemme eikä pelätä niitä. Jos edelleen yritämme takertua aikaan, jolloin kirkkokunnastamme kerrottiin pelkästään positiivisia uutisia, ei edistystä tapahdu.  Seurakunnissa elää edelleen vahvana käsitys, ettei seurakuntaa kohtaan saa olla kriittinen, koska se merkitsee oman pesän likaamista.

Ero kuitenkin kritiikin, keskustelun ja pahansuopuuden välillä on selvä. Jos kirkon ilmiöt nähdään vain negatiivisessa valossa ilman rakentavia vaihtoehtoja, se ei johdata meitä mihinkään. Papeilla ei ole aikaa, seurakunnan työntekijät eivät välitä ihmisistä ja kirkossa kävijät syyllistyvät ylpeyteen ja syrjintään. Tämä usein aiheeton kritiikki on mahdollista siksi, että anonymiteetti antaa siihen mahdollisuuden ja osa lankeaa sen houkutukseen.


Suomi24 kertoo heikkoudestamme

Suurin vastuu tietenkin on jokaisella keskusteluun osallistujalla ja että hän on valmis seisomaan sanojensa takana. Miksi ihminen haluaa olla joku muu kuin on tai miksi hän haluaa piilottaa itsensä nimimerkin taakse? Jostain syystä nimimerkki antaa meille lähes rajattoman vapauden sanoa mitä tahansa ja siksi uskomme, ettemme ole vastuussa sanoistamme. Jos vertaamme anonyymia Suomi24-sivustoa Facebookiin, niin ero on suuri.

Miksi pelkäämme omia mielipiteitämme ja emmekä esiinny omana itsenämme? Meille on ensinnäkin annettu mahdollisuus henkilöllisyytemme salaamiseen vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Pelkäämme liikaa toisten ihmisten reaktioita ja luulemme, että kaikki hyvä päättyy, jos olemme eri mieltä muiden kanssa. Tämä käytös estää avoimuutta tehokkaasti. Varsinainen sanottava asia on toki tärkein eikä sen esittäjä, mutta miksi sitten nimettömyys johtaa joidenkin kohdalla usein ala-arvoiseen keskusteluun? Siksi, että vastuu velvoittaa seisomaan sanojensa takana.

Usein keskustelu alkaa näennäisellä asiakysymyksellä mutta siirtyy pian henkilökohtaisuuksiin ja toisen ihmisen tuomitsemiseen. Varmistimia ei tässä aseessa tunneta. Päämääränä ei ole ymmärryksen kasvattaminen, positiivisen vuorovaikutuksen synnyttäminen tai tiedon selvittäminen vaan mahdollisimman suuren kannatuksen saaminen ja oikeassaoleminen.

Joku provosoi ja toiset provosoituvat. Kyse on ikäänkuin pelistä, jolla haetaan reaktioita, erilaisia tuntemuksia, adrenaliinia, jännitystä. Keskustelussa on tämän ensimmäisen provosoijan lisäksi kolme muuta ryhmää: ne jotka provosoituvat, ne jotka yrittävät tehdä oikein ja ne jotka seuraavat vieressä.

Systeemi on samankaltainen kuin koulukiusaamisessa. Prosessi vaatii aina yhteisön ympärilleen, tuo yhteisö voi aloittaa kiusaamisen hyväksymällä huonon käytöksen. Mutta se voi myös lopettaa sen, sillä ettei lähde mukaan tai vahvista huonoa käytöstä. Ärsyttämisen ja provosoimisen ainoa päämäärä on huomion saaminen. Ellei huomiota saada, niin huomion hakeminen häiriköinnillä loppuu. Tarvitaan vain sanaton sopimus, ettei mukaan lähdetä vaikka toinen provosoikin. Meillä kaikilla on vastuu asiasta, vaikka vastuunmäärä vaihteleekin.


Meissä on suuri potentiaali

Koittaisiko joskus sellainen ihmeellinen päivä, että kaikki tuo sisällämme olevan käärmeen puhe lakkaisi ja tilalle tulisi kirjoituksia, jotka ohjaavat hyvään, puhuvat anteeksi antamisesta, lohduttavat ja tukevat? Vaikeitakin asioita käsiteltäisiin monipuolisesti ja lopputuloksena on jokaisen keskustelijan ymmärryksen kasvaminen. Sen jälkeen voisimme olla ylpeitä tuosta palstasta ja lähettää vaikka kirkkoonliittyjiä lukemaan sitä.

Pitäisikö papiston ja seurakunnan työntekijöiden osallistua aktiivisesti Suomi24- sivuston keskusteluihin? En tiedä miksi meidän pitäisi. Sheriffiksi? Ehkä moni osallistuukin, nimimerkin turvin. Lähes kaikki seurakuntapapit on palkattu palvelemaan seurakuntalaisia omassa paikallisseurakunnassaan. Kyse tuskin on myöskään papiston laiskuudesta tai ylimielisyydestä vaan todellisen kohtaamisen hakemisesta, joka tapahtuu aina kasvotusten. Papiston pääasiallinen työ seurakuntalaisten kanssa on sielunhoitoa ja diakoniaa, jota ei voi hoitaa muuten kuin tapaamalla näitä ihmisiä kasvokkain.

Miten me saisimme kaikki ne valmiudet käyttöön, jotka meissä luonnostaan on? Oppimalla aiemmista erehdyksistämme ja oppimalla luottamaan. Luottamalla itseemme hyvinä ihmisinä, luottamalla toisiin keskustelijoihin vaikka se aikaa viekin, ja luottamalla Jumalaan. Kiusaus huonoon käytökseen on usein suuri mutta se on aina huono valinta, joka kostautuu pahiten meille itsellemme.


Kilvoittelun paikka

Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Emme provosoi emmekä provosoidu. Toinen vaihtoehto on jättää koko sivusto Suomi24. Koska tiedän, ettei tämä sivusto katoa käyttäjien sieltä poistuttua, meidän pitää tehdä työtä itsemme kanssa. Samalla tavalla kuin teemme työtä jokapäiväisessä elämässä lähimmäistemme kanssa.

Kuinka me kunnioitamme Jumalan luomaa erilaisuuden rikkautta tässä maailmassa? Huonosti, jos olemme halukkaita tuomitsemaan lähimmäisiämme. Ortodoksinen kirkko on aina ollut luonteeltaan monikulttuurinen eikä erilaisuutta ole koettu uhkana. Kuitenkin meissä elää vahvana erikoinen vakaumus, että moneen asiaan on olemassa vain yksi ainoa oikea vastaus ja muut ovat vääriä. Toki asia on näin jos puhumme kirkon ydindogmeista, mutta jos puhumme traditioista, seurakuntaelämän arjesta tai muista tavoista, niin moninaisuus on pikemminkin siunaus.

Me tarvitsemme rakkautta tässä kilvoituksessa yli kaiken. Toisen sydäntä ei kannata yrittää voittaa väittelemällä ja oikeassa olemisella vaan etsiä ja ymmärtää toisen motiiveja niin pitkälle kuin se on mahdollista. Usein löydämme haavoja, pahaa oloa, huonoa kohtelua, hylkäämistä, ryhmästä sulkemista, huonoa kohtaamista toisen ihmisen kanssa. Me löydämme ihmisen, joka kaipaa tukea ja ymmärtäjää. Takalauta varmaan on se että, vaikkemme suoranaisesti pystyisi auttamaan toista, niin emme ainakaan pahenna hänen vammojaan.

Me emme koskaan voita väittelyä saatanan kanssa. Mitä enemmän me keskustelemme ja intämme sen kanssa, sitä tukevamman otteen se saa meistä. Sen sijaan jos me lopetamme kommunikoinnin sen kanssa samantien ja vaikka aloitamme Jeesuksen rukouksen, me voitamme tuon taistelun heti. Takaan sen.

Kuinka olla sävyisä ja armahtava tämän sivuston äärellä? Pitää muistaa, että me lähdemme harvoin samalta viivalta ja samoista olosuhteista kilvoittelemaan. Toisen ymmärrys on suurempi, matka pidempi ja elämänkokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Kun me pidättäydymme hermostumasta ja käännämme katseemme pois toisten vajavaisuuksista, me emme anna ääntämme käärmeen käyttöön.

Kaiken hengellisen kamppailun ja kilvoittelun perustus on kärsivällisyydessä ja pitkämielisyydessä. Ellemme tähän pysty, niin kannattaa vaieta. Hengellinen prosessi oman itsemme kanssa on pitkä ja se kesti suurimmillakin kilvoittelijoilla vuosikymmeniä. Siksi meillä on katumus, tuo toinen kaste ja rakastava Isä, joka rohkaisee meitä juuri silloin, kun sitä vähiten odotamme tai ansaitsemme. Jos lankeamme,  nouskaamme ylös ja jatkakaamme matkaa yhtä kokemusta viisaampana.

Suomi24-sivustolla on paljon hyvää tarkoittavia ihmisiä vaikka he eivät monestikaan onnistu kääntämään keskustelua kohti hyvää. Tämä ei johdu heidän puutteistaan vaan toisen osapuolen haluttomuudesta nöyrtyä. Vanhojen luostarien ohjaajavanhukset törmäävät tähän samaan ongelmaan jatkuvasti. Toista ihmistä ei voi muuttaa ja se pitää vain hyväksyä. Ainoa tie on silloin lopettaa ja siirtyä sellaiseen oppilaaseen, joka välittää.

Kosmas Aitolialaisen veljestö teki siunatun työn kääntäessään pyhän ohjaajavanhus Porfyrioksen kirjan Rakkauden haavoittama suomeksi. Lainaan lopuksi siitä katkelman, joka antaa hyvän ohjeen aiheellemme.

Jos vertaamme hyvää puutarhaan, joka on täynnä kasveja, kukkia ja puita, pahaa ohdakkeisiin ja voimaa puolestaan veteen, silloin käy näin: kanavoidessamme veden puutarhaan, kaikki kasvit kasvavat, viheriöivät, kukkivat, uudistuvat. Samaan aikaan ohdakkeet ilman kastelua kuihtuvat ja kuolevat. Jos taas vesi kanavoidaan ohdakkeisiin, ne kukoistavat.  Teidän ei siis tarvitse askaroida ohdakkeiden kanssa. Älkää ryhtyykö kitkemään pahaa pois kaikin voimin. Ei Kristus tahdo huomiomme kiinnittyvän himoihin ja vastustajaan. Suunnatkaa vesi - siis koko sielunvoimanne - kukkiin ja te saatte iloita niiden kauneudesta, hyvästä tuoksusta ja virkeydestä.