Maria Egyptiläinen ja sisäinen rauha, osa II

Tee syntiä, että pysyisit synnintuntoisena. Kuulin tämän ohjeen Valamon luostarissa 80-luvulla ollessani siellä talkoolaisena, enkä kieltämättä edelleenkään tiedä, kuinka siihen suhtautua. Enimmäkseen ajattelen sen olevan huono ohje, mutta elämänkokemuksen myötä olen ymmärtänyt siinä olevan jotain perää. Sen tarkoitus on estää meistä tulemasta ulkokultaisiksi fariseuksiksi. Ylpeys valtaa mielen nopeasti jos elämme harhassa, ettei meillä ole mitään paheita.

Ehkä Marialle kävi sama kuin vainojen ajan keisareille, jotka näkivät liikaa kristittyjen verta ja he kyllästyttyään lopettivat vainot. Ehkä hän oli kuin alkoholisti joka 43. kerrallaan oli nähnyt tämän pelin ja oli valmis myöntämään, että jokaisen seuraavan erän hän tulisi taas kerran häviämään. Siksi hän oli valmis luovuttamaan taistelun sitä vastaan ja poistui areenalta voittajana.

Miksi Maria hylkäsi kaiken ja lähti erämaahan? Erämaassa sinä olet yksin demonisi kanssa. Mikään maallinen arkiasioiden hoito ei tule sinulle tekosyyksi vältellä taistelua. Sinä voit omistautua kokonaan taistelulle eikä paha käy kimppuusi lähimmäisen kanssa, jota voisit loukata. Kukaan ei puolusta sinua ja kaiken voit voittaa.

Luulen, että Marian elämässä pohjakosketus oli niin syvä, että hän joutui väkisinkin miettimään oman elämänsuunnan muutoksen lisäksi myös vanhurskasta tuomiota ja armoa. Hän on kuin tuhlaajapoika, joka joutui valintojensa kautta tilanteeseen, jossa hän joutui hyvin vakavasti miettimään elämänsä suuntaa. Vaikka molempien elämä oli umpikujassa, molemmissa silti eli toivo ja katumuksen mieli.

Jumalalle mikään tässä maailmassa ei ole käyttökelvotonta. Hän kääntää hyväksi jopa pahan hengen toiminnan, puhumattakaan ihmisen erehdyksistä ja vastoinkäymisistä. Tämä on elämän sakramentaalisuutta - se mikä on jopa meidän tuhoksemme, voikin pyhyyden läsnä ollessa muuttua pelastavaksi salaisuudeksi. Ja sama kääntäen, jokaista pyhää asiaa voidaan käyttää himollisessa mielessä synnin tekemiseen eikä mikään kaunis luonnollinen oli suojassa tältä kiroukselta.

Varhurskas tuomio ja armo

Maria Egyptiläisen kertomuksessa me opimme paljon Jumalan armosta ja pelastuksesta. Mihin himot meitä vievät ja mikä on synnin palkka? Kuinka maksan psalmin kirjoittajan sanoin Jumalalle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan ja kuinka sovitaan pahat tekoni? Vai käyvätkö ne ylitseni kuin raskas kuorma (Ps. 38:5)?

Kyse ei ole tekojen hyvittämisestä, velan maksusta, oikean tuomion mittaamisesta tai muistakaan maallisesta oikeuskäsittelystä. Ortodoksin yleisin rukous on Herra armahda ja sen kautta me pyydämme anteeksiantoa ja velkojemme unohtamista ilman mitään ehtoja. Mutta samalla se sisältää lupauksen myös siitä, että itse toimia jatkossa lähimmäisiämme kohtaan armahtavasti ja sydämessämme vakuutamme, ettemme toiste tee samaa rikosta.

Kyse on mielenmuutoksesta ja se tekeekin tästä asiasta syvällisen ja vaikean. Meidän suuri ongelma on maallinen ajattelumme, joka estää ymmärtämästä hengellistä elämää. Kuvittelemme helposti, että tuomio ja armo ovat toistensa vastakohtia, emmekä oivalla, että ne voivat olla myös saman asian kaksi eri puolta. Tuomio on mm. sitä että pahan olemus paljastetaan ja sen seurauksena meidät saatetaan pimeydestä valkeuteen. Tuomio on alkuperäisen kauneuden esiintuomista ja elämän voittokulkua tässä luomakunnassamme. Tuomio erottaa toisistaan hyvän ja pahan, oikean ja väärän, valon ja pimeyden, rakkaiden ja itsekkyyden.

Armo tarkoittaa sitä, että me voimme aina kääntyä ristiinnaulitun Kristuksen puoleen tuskassamme ja ahdistuksessamme, koska siinä on tiemme kohti pelastusta. Tuo Golgatan risti, jolla pahoinpidelty ja teloitettu vapahtajamme on ristiinnaulittu, kuvaa maailman syntiä, jonka Jumala puolestamme voittoisana kantaa. Se ei merkitse loppua vaan heikkouden kääntymistä kunniaksi ja tämän käsittäessämme tuo teloitusväline muuttuu kultaiseksi ja jalokivien koristelluksi ristiksi, joka on voiton symboli kuolemasta ja synnistä. Ristin häpeä, kunnia ja voima saattaa meidät siihen pelastavaan murrokseen, johon Mariakin ajautui. Hänellä ei ollut mitään, jolla maksaa, joten hän ei kyennyt kaupankäyntiin ja niin hänen piti antaa itsensä Jumalan haltuun.

Tästä armon hetkestä syntyi tie Kristuksen luo.  Vaikka synnit ylittävät meidän maksukykymme, meidän olisi liian helppoa vain maksaa siitä, mitä olemme rikkoneet ja poistua tuomioistuimesta kotiimme tyytyväisinä. Jumala olisi kovin verenhimoinen tuomari, jos hän vaatisi oikean kätemme syntiemme sovitukseksi.

Armo ja tuomio kulkevat käsi kädessä ja niiden kautta Jumala ympäröi meidät armoilla. Meidän osamme on ottaa vastaan tämä ääretön rakkaus samalla sanoin kuin Maria, minä olen Herran palvelijatar! Sillä ei riitä, että me vain maksamme Jumalalle velkamme takaisin, koska hän haluaa meissä muutosta ja paluutamme kotiin, jossa hän odottaa meitä. Jumala ei tullut maailmaan kutsumaan velallisiaan pakkohuutokauppoihin vaan kutsumaan lapsiaan kotiin. Eihän hän vaatinut tuhlaajapojaltakaan perintöosansa ja omaisuutensa palauttamista vaan toivoi, että maailma antaisi hänelle hänen poikansa takaisin. Hän toivoi, että poika itse tekisi tuon päätöksen ja että tuo päätös kertoisi siitä, että hän on muuttunut.

Tämän vuoksi tuntuu siltä, että joskus meidän jopa pitäisi tehdä syntiä niin paljon ja pahoin, ettemme enää koskaan tekisi sitä toista kertaa. Tämä tunne usein syntyy siitä, että me elämme monesti niin näennäisen hyvää elämää, että meillä on kaikki elämässämme kunnossa. Me joudumme niin tilanteeseen, jossa olisimme riippuvaisia toisen ihmisen armeliaisuudestaan tai anteeksiannosta, että me emme usein itsekään kykene armahtamaan tai anteeksi antamaan. Tämä näennäisen puhdas ja viaton elämämme aiheuttaa meille omahyväisyyttä, jossa tuomitsemme toisiamme kuin fariseus temppelissä.

Ehkä tämän vuoksi meidän tulisi, ehkei teoissamme, mutta ainakin mielissämme sukeltaa alas pohjamutiin ja nähdä, että ainoa tie eteenpäin on ylöspäin. Pahat teot paljastavat meille yhä tarkemmin pahuuden olemuksen ja kun seisomme kuilun partaalle, me saatamme vihdoin silloin uskoa, että tuo pudotus vie kuolemaan. Maria ei uskonut, että hän voisi puolustella tekojaan, korvata niitä tai kantaa niistä langetettua rangaistusta. Hän oli käytännössä joutunut tilanteeseen, jossa oli Vapahtajan armon varassa.

Mitään edellä olevasta ei tarvitsisi olla olemassa, jos löytäisimme synnintunnon rukouksen ja paastoamisen kautta. Me olemme usein vieraantuneet niin paljon katumuksesta, että vaikka tunnemme sen hetkittäin kirkossa korkeintaan hetken aikaa, se hälvenee ennen kuin saa johdattaa meitä katumuksen tekoihin.

Tuo synnintunto vei Marian autiomaahan ja siellä hän näki mitä ihmisen lankeemus oli tehnyt luomakunnalle. Alkuaan kaunis paratiisi oli kuivettunut, elämän virta, joka virtasi paratiisin poikki, oli kuivunut pieneksi vuoristopuroksi, joka kuitenkin tarjosi virvoittavaa vettä. Kauniit ja vihreät niityt olivat muuttuneet paahtavassa kuumuudessa hiekkadyyneiksi ja hedelmällisyys oli kadonnut. Elämän puuta ei enää ollut ja eläimet olivat kaikonneet. Maria oli läsnä syntiinlankeemuksen kanssa tässä yksinäisyydessä ja tämän käsittäminen varmasti syvensi hänen kosmista tunnettaan ihmisen lankeemuksesta. Mutta hän ei jäänyt yksin.

Oma vastuumme

Entä Marian merkitys tänä päivänä? Voimmeko hänen esimerkissään kuulla kuiskauksen yksinkertaiseen elämään tai herättääkö se meissä kaipauksen uudistaa elämämme? Vai muistamme hänen elämäänsä vain paaston viidentenä sunnuntaina ja loppuuko siihen meidän yhteytemme? Hän oli poikkeuksellinen kilvoittelija, jonka tarina jäi elämään ja me tykkäämme tästä kertomuksesta, jossa hän ylitti koko elämän hylkäämällä sen. Mitä sitten?

Nyt on meidän vuoromme tehdä elämästämme jotakin kunnioitettavaa, kaunista ja arvokasta. Ei meidän tarvitse paeta erämaahan, mutta voisimme yrittää kaivaa itsestämme sen mikä on jumalallista, hengellistä ja ikuista. Helposti sanottu enkä itse vieläkään tiedä mitä se pohjimmiltaan tarkoittaa.  Sen tiedän, että se tarkoittaa rehellisyyttä ja halua tulla omaksi itseäsi, se vaatii rohkeutta, koska sisin meissä vastustaa muutosta ja samaa tekevät myös kanssaihmisemme. Mutta näin jokainen todellinen kilvoittelija joutuu tekemään. Sen takia meidän pitää kovimmillaan hylätä kotimme ja jättää perheemme, jos me tahdomme seurata Marian tavoin Kristusta.

Maria koki jotakin, mitä jokainen meistä kaipaa. Että me näkisimme oman tilamme sellaisena kuin se on. Mutta kestäisimmekö me sen pohjattoman syvyyden näkemistä? Maria näki kaiken paljaana ja hirveänä ja siksi hän teki täyskäännöksen elämässään. Jos ymmärtäisimme oman tilanteemme yhtä selvästi, mekin tekisimme mitä tahansa, jotta pääsisimme eroon tuosta taakasta. Ehkä Maria oli tässä poikkeuksellinen ihminen, että hän kesti eikä vaipunut itsetuhoisiin ajatuksiin. Hän ei peitellyt syntiään tai kaunistellut, vähätellyt, puolustellut sitä niin kuin meillä on tapana tehdä. Raaka katumus, jossa teot laitetaan eteemme sellaisina kuin ne ovat.

Henki ajoi Jeesuksen erämaahan kasteen jälkeen. Syvä katumus johtaa Marian autiomaahan. Millaiseen autiomaahan ja yksinäisyyteen me voisimme mennä? Millaiseen tahansa, jossa löytäisimme rauhan. Mitä perheemme, sukulaisemme ja ystävät sanoisivat, jos lähtisin edes luostariin, puhumattakaan erämaasta? Me, jotka olemme muuttaneet toiselle paikkakunnalle paremman tulevaisuuden toivossa, tiedämme, että ongelmat seuraavat meitä pian. Autiomaa ei löydy paikasta vaan meidän sielustamme. Luostariin me voimme lähteä vasta sitten, kun olemme sujut maailman kanssa.

Meillä on myös pyhät ikonit esikuvinamme. Nämä pyhät kuvaavat ihmisen alkuperäistä kauneutta ja ne näyttävät suunnan, josta todellinen elämme löytyy. Rukoukset kertovat osastamme ihmisenä tässä maailmassa ylistävinä, katuvina ja kiittävinä Jumalan kuvina. Jokainen ihminen on suunnaton mahdollisuus riippumatta siitä mitä hän on joutunut käymään läpi elämässään.

Marialle koitti erämaassa uusi päivä. Mutta silti hänelle jäi muisto vanhasta elämästään ja siksi hän torjuikin autiomaassa kilvoitellessaan häntä tapaamaan tulleen pyhän Zosimaksen, koska piti itseään saastaisina. Hän ei enää elänyt synnissä, mutta osasi varoa vanhoja virheitään Aleksandriassa. Tässä erikoisessa tilassa synnintunto ja sielun rauha elävät harmoniassa.

Kun kaikki aikaa myöten vanha synnillisyys ja himomme alkavat kuihtua pois ja tilalle kasvaa vahva luottamus siitä, että on tehnyt jotakin oikeaa ja pysyvää. Omatunto ei enää soimaa ja sielu saa rauhan vaikka auringon paiste ja kuivuus on polttava. Kaikkialla on hiljaista ja vain tuulen vire on seurana. Jumala armahti eikä vaatinut tilille, pyysin vapautta ja sain sen. Tässä on hetki, joka tuntuu siunaukselliselta ja samalla se on petoksen hetki. Itsetyytyväisyys kiemurtelee mieleemme ja käymme levolle. Kun heräämme, tyytymättömyys alkaa vaivata mieltämme.  Mutta minä en ole yksin, vaan Herra on kanssani.

Ikuisuus on tässä hetkessä

Pelastuksen päivä ei löydy sitten joskus, vaan samoin kuin taivaan valtakunta, se on tässä hetkessä. Me usein annamme tämän hetken lipua käsistämme kun suunnittelemme tulevaa ja lykkääminen tärkeitä päätöksiä elämässämme. Kuka lupasi meille huomisen päivän, onko meillä jokin oikeus siihen? Uskomme elää vahvasti tässä hetkessä ja jokainen hetki on tarkoitettu kiitokseen ja katumukseen.

Marian elämässä tapahtui täyskäännös ja erämaassa kilvoitellessaan hän aloitti valmistautumisen kuolemaan. Vaikka kukaan meistä ei lähtisi erämaahan, niin jokaisen on silti hyvä tehdä tili itsensä kanssa ja hyväksyä se tosiasia, että elon päiviemme määrä on rajattu ja sama kuolema koskee meitäkin.

Voiko kuolemaan valmistautua? Voi toki, elämällä. Muistamalla, että valintojemme määrä on rajallinen ja jokainen valinta pohjustaa seuraavaa valintaa. Valinnoista syntyy tapa ja tapa on pian toinen luontomme. Valmistautuminen on luopumista tästä elämästä ja kiinnittäytymistä hengelliseen maailmaan niin täydellä sielulla ja jokaisessa valinnassa, että se täyttää koko mielemme. Se täyttää mielen kärsivällisyydellä, kaipauksella ja toivolla.

Vaikka Maria näennäisesti hylkäsi maailman ja lähti autiomaahan, hän jäi jokaisen uskovaisen esikuvaksi ja oppaaksi tässä maailmassa. Nyt suuren paaston aikana on hyvä ottaa vaarin ihmisen mahdollisuudesta tulla synnin voittajaksi. Tuon voiton elementit ovat nöyryydessä, rukouksessa ja oman heikkoutemme tunnistamisessa.