Rakkauden vertauskuvia

 Kuluneella viikolla moni meistä on saanut osallistua sairaanvoitelun sakramenttiin, jossa meidät siunattiin pyhitetyllä öljyllä. Katumuksen sakramentissa me olemme työstäneet synnin kitkeryyttä omassa elämässämme ja saaneet anteeksiannon lahjan valmistautuessamme Ylkämme saapumiseen. Suuren viikon tapahtumat kulkevat kohti huipennusta ja taas kerran me saamme elää ainutlaatuista hetkeä, jolloin kärsimys ja rakkaus kietoutuvat toisiinsa, elämä kukistaa kuoleman ja iankaikkinen elämä loistaa kirkkaana valona kalliohaudasta.

Tänään torstaina me toimitamme liturgiassa kiitosuhrin ehtoollisen asettamisen muistoksi. Suuren Torstain liturgia on erityinen, koska tällä viikolla me olemme kerranneet niitä tapahtumia, jotka johtivat Kristuksen kavaltamiseen, vangitsemiseen ja ristinkuolemaan. Olemme kuluneella viikolla lukeneet monta evankeliumia, jossa kerrotaan rakkaudesta Kristusta kohtaan, me muistamme hänen elämänsä loppuvaiheita ja liitymme tuolle tielle kohti pelastavia kärsimyksiä.

Ja miten me kiitämme tästä lahjasta, kiitämmekö me ylipäätään? Johanneksen evankeliumissa meille kerrotaan Mariasta, joka Simon-fariseuksen luona teki Kristukselle jotakin, jonka tulemme ikuisesti muistamaan.  Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua (Joh. 12:3). Maria antoi vastauksensa rakkaudestaan nardusöljyn muodossa.

Juudas pukee sanoiksi monen meidän ajatuksemme moisesta tuhlaamisesta ja oli huolehtivinaan köyhistä. Hän oli rationaalinen kuten mekin usein yritämme olla: Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille. Voiteen hinta, 300 denaaria, vastaa sen ajan ihmisen koko vuoden palkkaa.

Mutta kyse ei ollut diakoniasta vaan valmistautumisesta Kristuksen ylipapillisen tehtävään. Rationaaliselle ja maailmaan realiteetteihin sidotulle ihmiselle tämä oli täyttä tuhlaamista. Vaikka meillä on köyhät aina luonamme, niin nyt on aika keskittyä vain Kristukseen. Sen vuoksi Maria antoi kalliin kiitosuhrin Kristuksen hautaamista varten.

Miten me arvostamme Kristusta, miten paljon me rakastamme häntä? Ottamalla käyttöömme kalleimman mitä meillä on: oman elämämme, aikamme, saavutuksemme ja työmme tuloksen. Nämä ovat sitä samaa hengellistä nardusöljyä, jolla Maria voiteli Kristuksen. Tuo öljy kuvaa meidän rakkauttamme Jumalaa kohtaan ja kaikkea sitä, mistä olemme valmiita luopumaan seurataksemme häntä.

Tie lähimmäistemme rakastamiseen kulkee Kristuksen kautta. Meidän on rakastettava häntä kaikesta sydämestämme, voimastamme, jopa enemmän kuin vanhempiamme, perhettämme, sukulaisiamme ja ystäviämme. Vasta tämän rakkauden ymmärtämisen jälkeen me löydämme lähimmäisen rakkauden merkityksen ja vasta silloin se on aitoa ja parantavaa työtä tässä maailmassa.

Sillä hänen rakkautensa meitä kohtaan ei tunne  rajoja. Se on uudenlaista ja syvempää yhteyttä, joka merkitsee luopumista omastamme, uhrautumista rakkaiden puolesta, elämän ja olemassaolomme asettamista kaiken keskiöön. Hän ei vain opeta tai kerro meille meille pelastuksesta, hän antaa meille elämänsä, luopuu taivaalliselta kunniastaan ja niin me saamme kaiken mitä tarvitsemme ja enemmän. Hän antaa ruumiinsa ja verensä, jotta meillä olisi elämä hänessä.

Me täydellistämme tuon lahjan itsessämme viemällä ilosanomaa ylösnousseesta Vapahtajastamme maailmaan. Me otamme eukaristisen lahjan vastaan uskolla, otamme sen vastaan rakkaudella. Meidät lähetetään takaisin maailmaan, kun ilo ja riemu pelastuksesta täyttävät sielumme. Tuon ilosanoman me annamme eteenpäin, koska se on ainoa todellinen ja ikuinen asia tässä maailmassa ja elämässä. Me annamme, koska me rakastamme ja Kristus elää meissä. Me olemme hänen todistajiaan tästä rakkaudesta ja me jäämme tähän maailmaan hänen hyvyytensä apostoleiksi ja papeiksi.

Tiistaina luettiin evankeliumi, jossa kerrottiin viidestä talentista.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: 'Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.' Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan! (Matt 25:19-21)

Myös nämä talentit kuvaavat Jumalan rakkautta ja Herramme armoa meitä kohtaan. Me emme saa kaivaa tuota rakkautta maahan tai pitää sitä vain itsellämme vaan rakastaa tuolla samalla rakkaudella lähimmäisiämme. Mikään asia, joka on lähtöisin Jumalasta, ei käytettäessä kulu tässä maailmassa, vaan enenee, täyttää kaiken ja tekee eläväksi.

Meille annettu ehtoollinen on kuin nuo viisi talenttia. Kun tulemme osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä, me saamme papillisen tehtävän toimia tässä elämässä hänen apostoleinaan. Meidät on lähetetty armahtamaan, antamaan anteeksi, rakastamaan ja säälimään lähimmäisiämme. Rakastamaan toisiamme samalla tavalla kuin Jumalakin rakastaa meitä, antamaan itsemme ja toisemme Jumalan haltuun. Kieltämään itsemme ja antamaan oma elämämme rakkauden uhriksi, eukaristiaksi.

Me elämme nyt apokalyptisen odotuksen aikaa. Kuulimme tiistain evankeliumissa, miten tuomio lähestyy ja merkitsee tämän maailman synnin ja kuoleman tuomitsemista. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. (Matt. 24:37-39)

Nooan arkki kuvaa kirkkoamme. Sen kellot varoittavat meitä lähestyvästä tulvasta ja kutsuvat meitä kiireesti arkkiin. Kun lopulta tämän maailman ruhtinas kukistettu, me saamme öljypuun oksan merkkinä pelastuksesta. Silloin me taas palaamme uhraamaan ja kiittämään kaikesta hyvyydestä, joka on tullut osaksemme.

Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla. Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein. (1. Moos 8:20-21)

Tie valkeuteen käy pimeyden kautta ja tie iloon murheen kautta. Me valmistaudumme tänään kirkkovuotemme ankarimpaan paastopäivään, suureen perjantaihin. Kun yö on pimeimmillään, on myös valo lähellä, kun toivottomuus on suurinta, on Jumalan armo lähellä. Pian me saamme nähdä jo ilon ensi säteitä ja se lämmittää sieluamme ilolla ja riemulla tässä pimeyden läpitunkemassa maailmassa.