perjantai 25. huhtikuuta 2014

Entä jos Kristus ei olisi palannut Tuomaksen luo?












Usko on portti hengen maailmaan. Epäusko on uloskäynti.

Vaikka tuntisimme koko hengellisen maailman ja noudattaisimme kaikkia Jumalan käskyjä, mutta meiltä puuttuisi usko, meillä ei ole mitään. Kaikki on tarpeetonta, jos meiltä puuttuu usko. Näetkö miten Tuomas ajautui pyhien opetuslasten ulkopuolelle kun hän kieltäytyi uskomasta?  Ja miten hän palasi laumaan kun Kristus vahvisti hänen uskonsa?

Lukitut ovet.  Hirttäytynyt Juudas. Pietari palaamassa harharetkiltään. Saulin raivo kristittyjä kohtaan alkoi kyteä. Tällaista on elämä ilman uskoa ja Pyhää Henkeä. Jumala tiesi miten epäusko horjutti opetuslapsia.

Mitä Tuomaalle oli tapahtunut? Tuomaan silmät olivat sokaistuneet, eikä hän ollut nähnyt ylösnoussutta Kristusta. Epäilys esti häntä näkemästä. Hän oli yhtä järkyttynyt ja peloissaan kuin muutkin opetuslapset. Pelko oli niin suuri, että koko ryhmä oli hajoamassa. Tuomas oli uhittelullaan ajautumassa ulos opetuslasten joukosta, koska hän ehdollisti uskonsa. Hän itse määritteli ne olosuhteet, jossa hän olisi valmis uskomaan ja elleivät nuo ehdot olisi täyttyneet, hän olisi hylännyt uskonsa, ylösnousemuksen ja Jumalan.

Tuomaksen sokeus tunki kaikkialle, sillä hän ei ymmärtänyt miten vakavaa uhkapeliä hän pelasi. Tuomas oli jättänyt kaiken Kristuksen takia. Jos hän hylkäisi nyt Kristuksen, hänellä ei olisi mitään. EI mitään.

Entä jos Kristus ei olisi ilmestynyt uudelleen Tuomakselle?

Tuomakseen on helppo samaistua. Me olemme lukeneet  Uudesta testamentista  kokonaisuuden Kristuksen elämästä ja siksi meidän on helppo nähdä Kristuksen elämä ja opetus kokonaisuutena. Opetuslapsilla tätä isoa kuvaa ei ollut vuonna 33. Tosin olihan Maria aamulla käynyt haudalla ja kertonut sen olleen tyhjä.

Mutta Jumala laupeudessaan armahti Tuomasta. Jumala ilmestyi hänelle ja muille opetuslapsille uudelleen ja niin he saivat katsella Jumalan Poikaa, Sanaa, aistillisilla silmillään ja he saivat koskettaa hänen haavojaan. Kristus muutti heidän heikon uskonsa vahvaksi kuin veden viiniksi. Hän ei pakottanut vaan antaa mahdollisuuden uskoa.

Minä uskon; auta minun epäuskoani! Näin huudahti mykän pojan isä, joka toivoi pelastusta Jeesukselta. Kuinka moni onkaan päätynyt tähän samaan epätoivon hetkeen vuosisatojen aikana. Silloin Jumala oli kaukana, mutta samalla niin lähellä, aivan meidän vieressämme. Hän koputtaa ovellamme valmiina vahvistamaan uskoamme.


Usko muovaa ihmistä

Usko on matka, joka muokkaa meitä ihmisinä koko elämän ajan. Matkalle mahtuu hengellisiä heräämisiä ja innostumisia, jolloin tunnemme iloa ja rauhaa Kristuksessa. Ja seuraavaksi myös uskomme laimenemista ja nukahtamisia. Maailma kietoo helposti viettelyksilllään ja vaivuttaa kuoleman uneen.

Uskon eteen pitää työskennellä ja sitä vahvistetaan rukouksella, valvomisella ja paastolla. Usko ei ole pelkkä lahja vaan se on myös omien sanojemme, ajatustemme ja tekojemme tulos. Nöyryys, kuuliaisuus, kärsivällisyys eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia vaan askeesin tulos. Voimme herkistää itseämme näille hyveille kilvoittelemalla samoin kuin apostolit, jotka valmistautuivat suuriin päätöksiin rukouksen ja paaston voimin.

Usko tähtää pelastukseen jo tässä ajassa. Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh. 5:24). Pyhä apostoli paljastaa salaisuuden jokaiselle uskovalle. Usko lahjoittaa meille iankaikkisen elämän jo tässä elämässä. Jo tässä elämässä me saamme maistaa iankaikkista elämää.


Usko ja epäterve epäilys

Horjuminen uskossa on inhimillistä. Tuomaksen epäily oli samaa epäilyä, jota opetuslapset kokivat koko Jeesuksen julkisen toiminnan ajan. Pietari meinasi hukkua, kun hän epäili. Juudas kadotti uskonsa rahan himoissaan ja kavalsi Kristuksen. Jeesuksen vangitseminen oli suuri shokki opetuslapsille ja vaikka he vakuuttivat uskoaan usein, he joutuivat tuona yönä kauhun valtaan.

Saatana on uskon vihollinen ja se taistelee väsymättä uskoamme vastaan. Sota alkoi jo ennen luomista ja ensimmäinen haaste paratiisissa oli säilyttää usko Jumalaan. Käärme asetti Jumalan käskyn epäilyksen alaiseksi ja kehotti ihmistä miettimään uskoaan ja luottamustaan Jumalaan. Aadam lopulta epäili Luojaansa  ja lankesi tottelemattomuuteen. Hän rikkoi Jumalan käskyn.

Usko auttaa meitä jäsentämään maailmaamme ja elämäämme. Uskon kautta ymmärrämme erilaisten
sattumusten ja tapaamisten, onnistumisten ja epäonnistumisten merkityksen elämässämme, etenkin pitkällä tähtäimellä. Sen vuoksi pyhä kaitselmus ja usko ovat saman asian eri puolia. Usko merkitsee oman tahtomme sivuun laittamista ja luottamusta ja heittäytymistä Jumalan johdatuksen varaan.

Jumalan johdatus on sitä, että me jätämme oman itsekkään tahtomme ja etsimme Jumalan tahtoa elämässämme. Pyhä Siluan Athoslainen kirjoittaa: Katsokaa sellaista ihmistä, joka rakastaa omaa tahtoaan. Hänellä ei koskaan ole rauhaa sielussa, ja hän on aina tyytymätön. Mikään ei ole hänen mielensä mukaisesti. Hän jatkaa: Antakaamme itsemme Jumalan haltuun, ja silloin saamme nähdä Jumalan suunnitelman, ja Herra antaa meille myös sen, mitä emme edes odota. Mutta se, joka ei antaudu Jumalan tahtoon, ei voi koskaan nähdä Jumalan suunnitelmaa meitä varten.


Rauha teille!

Rauha tuo uskon. Kristus toivotti opetuslapsilleen rauhaa, jota tämä maailma ei tarjoa. He eivät enää pelänneet vaan he uskoivat.

Usko rauhoittaa mielen. On olemassa suurempi suunnitelma, jonka osa minä olen ja kaikella on tarkoituksensa. Näin uskon ja se rauhoittaa minua. En ole aina näin ajatellut ja siksi tiedän kontrastin näiden kahden olotilan välillä. Usko Jumalan kaitselmukseen saa minut hyväksymään vaikka en ymmärtäisikään vielä tässä vaiheessa asioiden merkityksiä ja päämäärää.

Suuri haaste pääsiäisen juhlakaudessa on vaalia sitä iloa ja rauhaa sydämessämme, jonka saimme lahjaksi. Rauha ja ilo ovat katumuksen ohella lähtökohta kaikelle hyvyydelle ja rakkaudelle lähimmäisiämme kohtaan.

Ilman Pyhää ja eläväksitekevää henkeä meillä ei ole tuota lahjaa, vain tyhjiä sanoja. Silti me olemme monesti kuin Tuomas, me emme usko ennen kuin itse näemme ja kosketamme hänen haavojaan. Meidät on jätetty uskomme varaan.

Kirkoissamme on koko viikon ajan, jokaisena päivänä kaikunut voittolaulu: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. Me olemme saaneet tuon saman ilosanoman kuin nämä yksitoista opetuslasta. Älkäämme siis epäilkö vaan heittäytykäämme tuohon valtaisaan armoon ja iloitkaamme!

Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Näemmekö itse sen valtavan muutoksen, jonka Herramme ristinkuolema ja ylösnousemus toi elämäämme? Kuolema ja synti on kukistettu, elämä hallitsee. Kaikki paratiisissa menettämämme on annettu meille takaisin.

Kristus nousi kuolleista!

1 kommentti:

  1. Elämä ilman uskoa olisi todella onttoa ja tyhjää.Se muuttaa ajatusmaailman,oikeastaan kaiken uudeksi.

    Samalla huomaa kuinka paljon turhaa tässä maailmassa on.Yksinkertainen,vaatimaton elämän tyyli on oikea.Aikaa jää mm.lukemiselle ja opiskelulle,henkisille asioille.

    Ei ihme että luostareita on olemassa,maailma jätetään taakse.Onneksi niissä voi vierailla ja moni on saanut sieltä elämälleen uuden suunnan.Kaikella on siis tarkoituksensa.




    VastaaPoista