Porissa järjestetään tällä viikolla Suomi-areena, joka mukavalla tavalla piristää kesäkauden muuten hiljaista media-aikaa. Tämän viikon alussa tuli todella iso avaus luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkiseltä, joka pyysi kirkon nimissä anteeksi homoseksuaaleilta kirkon harjoittamaa julmuuttaja syrjintää heitä kohtaan.
Miten ortodoksien kirkko tuohon suhtautuu ja pitäisikö meidän jotenkin reagoida asiaan? Osa luterilaisista teologeista on jo sanonut odottavansa roomalais-katolisen ja ortodoksisen kirkon vastinetta asiaan.
Ennen kuin pyydämme anteeksi, on hyvä tietää tarkalleen mitä pyydetään anteeksi. Mitä anteeksipyynnöstä seuraa, ja tässä tapauksessa, miten luterilainen kirkko muuttaa toimintaansa. Millä tavoin se muuttaa käytäntöjään, hyvittää vääriä tekojaan tai korjaa aiheuttamiaan vahinkoja. Olisi hyvä, että asiaan liittyisi jotain konkreettista.
Miksi juuri nyt on ajankohtaista pyytää anteeksi ja mitä me tarkkaan ottaen pyydämme anteeksi, mitä on tapahtunut? Varmaankin meillä on paljon anteeksipyydettävää, mutta ei vain homoilta vaan kaikilta heiltä, jotka ovat mahdollisesti joutuneet julmuutemme, syrjintämme ja epäoikeudenmukaisen kohtelumme kohteeksi.
Arkkipiispan julkinen anteeksipyyntö, siitä syntynyt mediahuomio ja homojen asema tämän päivän yhteiskunnassa... Samaan aikaan roomalais-katolisessa kirkossa paavi Fransiscus ottaa askelia kohti syviä vesiä. Hän ottaa härkää sarvista ja puuttuu vuosikymmeniä jatkuneeseen pedofiliaskandaaliin. Entä ihmiskauppa ja kehitysmaiden kaltoinkohtelu?
Ei ole reilua asettaa tällä tavalla erilaisia eettisiä asioita rinnakkain, koska jokaisesta aiheesta ja ongelmasta pitää pystyä puhumaan vaikka pahempiakin ongelmia olisi olemassa. Mitta silti mielessäni herää oudoksuntaa sitä kohtaan, että luterilaisen kirkon arkkipiispa pyytää julkisesti anteeksi kirkon harjoittamaa julmaa syrjintää homoseksuaaleja kohtaan kun pinnan alla on isompiakin asioita.
Tietenkin koko anteeksipyyntö liittynee vahvasti siihen keskusteluun, jota luterilaisessa kirkossa käydään tasa-arvoisesta avioliitosta. Luterilaisessa kirkossa on ensi kertaa järjestetty sateenkaarimessuja, joista yksi äskettäin televisioitiinkin. Pridekulkue järjestettiin juuri Helsingissä ja Eduskunnassa lykättiin lakialoitetta samaa sukupuoltaolevien avioliitosta.
Luulen, että olemme kyllä seurakunnissa syyllistyneet homojen syrjintään. Eniten se varmaankin näkyy ennakkoluuloissamme heitä kohtaan, joista taas seuraa se, että me helposti tuomitsemme ja suljemme heidät ulkopuolelle. Tuomitsessamme teon, me huomaamattamme tuomitsemme myös ihmisen emmekä tarpeeksi tue, rohkaise ja auta heitä kilvoituksen tiellä. Ehkä syyllistymme vääriin tuomioihin siinä, ettemme tunne homoseksuaalisuutta tarpeeksi hyvin ja tuomitsemme vähäisin ja jopa väärin tiedoin asioissa, jotka eivät välttämättä edes kuulu meille.
Tuomitseminen harvoin saa aikaan mitään hyvää. Rohkaiseminen hyvään ja kannustaminen oikealle tielle on usein ainoa keino kuinka me voimme auttaa toisiamme kilvoituksessame tai johdattaa lähimmäistämme pelastuksen polulle.
Synnintekoa on edelleen tuomittavaa mutta meillä kaikilla on taipumus monenlaisiin synteihin ja näitä vastaan me voimme taistella. Me emme voi tuomita ihmistä hänen heikkoutensa tai taipumuksensa mukaan vaikka synti sinänsä onkin tuomittava asia. Olennaista on tukea häntä hänen kilvoituksessaan.
Miten me voimme pyytää anteeksi?
Monissa kirkkomme rukouksissa tämä on lähtökohta. Tämä on anteeksipyynnön kollektiivinen muoto, jossa me ikäänkuin otamme koko ihmiskunnan rikkomukset kantaaksemme ja pyydämme niitä anteeksi. Me tunnemme suurta sääliä maailmaa kohtaan ja haluamme rukoilla anteeksiantoa niidenkin puolesta, jotka eivät tunne katumusta vääristä teoistaan. Suurilla kilvoittelijoilla on varmasti tähän mahdollisuus hengellisen herkkyytensä vuoksi.
Anteeksipyyntöä ei kannata ajatella vain rikkomistemme anteeksisaamisen kannalta. Anteeksipyyntöä kannattaa miettiä pikemminkin asenteena lähimmäisiämme, luomakuntaa ja Jumalaa kohtaan. Anteeksipyynnön yksi tärkeimmistä asioista meille itsellemme on herättää katumuksen, herkkyyden ja nöyryyden asennetta. - Emme ehkä ole riittävästi tunteneet myötätuntoa ja kärsivällisyyttä toisiamme kohtaan, mutta tulemme yrittämään kuitenkin uudelleen ja paremmin. Tähän me tarvitsemme Herramme apua ja tukea, jotta voisimme onnistua.
Toisaalta me voimme miettiä mitä olemme aidosti rikkoneet kuluneen päivän aikana ja keskittyä siihen. Koko uskomme ydin on katumuksesta ja anteeksipyynnössä. Aamuin illoin me lähestymme Jumalaa ja pyydämme anteeksi tekojamme ja sanojamme, joilla olemme rikkoneet Herraamme ja lähimmäistämme kohtaan. Ehkemme ole mielestämme syyllistyneet kaikkiin niihin rikoksiin, joita rukouksessa mainitaan, mutta tarkemmin ajateltuna me saatamme nähdä tuon rikoksen siemenen muiden joukossa odottamassa kasvuaan .
Anteeksipyyntö on todellinen, kun yritämme myös rukouksessa esitetyn anteeksipyynnön lisäksi pyytämään aivan suusanallisesti anteeksi heiltä, joita vastaan olemme rikkoneet ja pyrkimään elämää siten, ettemme jatkossa enää riko heitä vastaan.
Tämä aiheuttaa suurimman ja parhaimman muutoksen meissä ja toivottavasti tästä myös ulkopuoliset tunnistavat ortodoksin. Tämä voisi olla liturgiaa liturgian jälkeen, että viemme tuon anteeksipyynnön myös lähimmäistemme ja vihamiestemme elämään ja toivomme heiltä suopeutta meitä kohtaan.
Vähemmän muodikkaita ja ajankohtaisia anteeksipyyntöjä
Ketään ei saa syrjiä eikä kohdella julmasti.
Homojen lisäksi uskon, että myös muut vähemmistöt ovat kohdanneet meidän kaltoinkohtelua. Emme ole tarpeeksi kirkkaana pitäneet mielessämme että me kaikki olemme Jumalan kuvia. Erityisen selvä tämä Jumalan kuva on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten sielussa. Haluaisin pyytää anteeksi ainakin seuraavilta.
Lapsilta
Ennen homoseksuaaleja meidän on pyydettävä anteeksi lapsilta. He ovat erityisen suojan tarpeessa ja hyvin riippuvaisia meidän sanoistamme ja teoistamme. Heidän tarpeensa on helppo sivuuttaa, koska he eivät ole aikuisia eivätkä osaa ilmaista tarpeitaan niin hyvin kuin aikuiset. Me voisimme useammin kohdella lapsia lapsina emmekö pieninä aikuisina.
Katolinen kirkko juuri pyysi anteeksi pedofiilien uhreilta. Ei tämä häpeällinen asia vieras ole ortodoksisen kirkon sisälläkään. Tämän kieroutuneen taipumuksen omaavia ihmisiä on meidänkin kirkossamme emmekä tuskin ole riittävän vahvasti ja päämäärä tietoisesti taistelleet sitä vastaan ja purkaneet niitä rakenteita, jotka mahdollistavat sen olemassaolon. Näitä tekoja on tapahtunut kirkkomme sisällä aivan lähitulevaisuudessa ja uusia tulee varmasti esille jatkossakin. Häpeä tulee osaksemme, joten voisimmeko toimia ennen kuin joudumme katumaan tekemättömyyttämme ja pyytämään anteeksi.
Vanhempina me olemme varmastikin syyllistyneet siihen, ettemme ole tarpeeksi tuoneet lapsiamme kirkkoon ja opettaneet heitä rukoilemaan. Sen vuoksi me olemme estäneet lapsia tulemasta Jumalan tykö. Olemme johtaneet harhaan lapsia omien himojemme tähden ja tarjonneet hengellisen sijaan aineellista, ikuisen sijaa ajallista ja katoamattoman sijaan katoavaista.
Köyhiltä
Kristus on meidän esikuvamme ja hänen seurakuntalaisensa olivat niitä, jotka olivat köyhiä. Hän ei sanonut köyhille, että pitäkää huolta itsestänne vaan hän auttoi heitä. Kristus ei jättänyt heitä köyhyyteen vaan antoi heille rauhan. Meidät on lähetetty köyhien pariin mutta harva meistä auttaa, vaikka köyhät lähetettäisiin meidän luokse.
Kirkko kutsuu meitä yhä uudelleen auttamaan niitä, jotka kokevat materiaalista köyhyyttä tässä maailmassa. Ei riitä, että vain rukoilemme heidän puolestaan, meidän on myös autettava heitä. Auttamiskanavia on lukuisia ja tänä päivänä on vaikea keksiä syitä olla auttamatta. Taloudellisesti heikko tilanne, rahat loppu?
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark. 12:41-44)
Luomakunnalta
Luomakunta on meidän lapsemme, josta me emme pidä tarpeeksi hyvää huolta. Me olemme sen suojelijoita mutta helposti me ajattelemmekin mieluummin omien tarpeisemme sijaan omia mielihalujamme ja saatamme tällä tiellä helposti joutua myös ahneuden tielle.
Kuluttaessamme kaupoilla me helposti syyllistymme kertakäyttökulttuurin tukemiseen. Tähän usein syynä on vain uutuuden viehätys. Me haluamme sellaista joka on hienossa paketissa, joka on aivan uutta ja jota voimme hypistellä. Kun olemme saaneet tuon koristeen itsellemme, huomiomme kohdistuukin jo seuraavaan asiaan.
Anteeksi että olemme kohtuuttomia, kunpa oppisimme tyytymään tarpeelliseen ja kieltäytymään turhasta ja liiasta. Jospa me tämän anteeksipyynnön jälkeen oppisimme kunnioittamaan sitä samalla tavalla kuin kunnioitamme ikoneita. Molemmathan ovat Jumala kuvia, luomakuntahan tosin on Jumalan itsensä tekemä kuva!
Lopuksi
Anteeksipyyntö ja anteeksianto on sisältävät uuden elämän siemenen. Usko siihen, että Jumalamme on armahduksen ja anteeksiannon Jumala. Mutta anteeksipyyntö ei ole vain mahdollisuus meille vaan enemmänkin se on valtava mahdollisuus heille, joilta me pyydämme anteeksi. He saavat mahdollisuuden. Jos vain me itse muistamme sen antaa heille anteeksipyynnön jälkeen.
Kari Mäkinen vaikuttaa vilpittömälle ihmiselle ja en väheksy hänen anteeksipyyntöään. Mielestäni ei ole myöskään joltakin pois, jos joltakin pyytää anteeksi. Pohdintasi siitä, että keneltä muulta olisi tarpeellista pyytää anteeksi on kuitenkin varmaan aiheellista. Lestadiolaisuus on luterilaisen kirkon sisällä oleva liike, voisi olla pohdinnan arvoista, että olisiko tarpeellista arkkipiispankin pyytää anteeksi tämän liikkeen uhreilta.
VastaaPoistaHomoseksuaalisuus on omassa kirkossamme kipeä aihe, koska varmasti moni minun lisäkseni ajattelee, että tässä tapauksessa on mahdotonta tuomita teko, mutta ei ihmistä. Tai edes nähdä homoseksuaalisuutta tuomittavana.
Kiitos kommentistasi! Olen itse pitkään miettinyt tuota mainitsemaani pedofilia-aihetta ja se varmaankin vaikutti suhtautumiseeni tähän kysymykseen. Lestadiolaispuolella tästä ongelmasta on jo puhuttu, mutta se tuskin on ainoa yhteisö jossa tätä on tapahtunut.
PoistaEn halua väheksyä tätä anteeksipyyntöä tai keskustelunavausta vaan on hyvä että asiasta keskustellaan. Nyt kun asia on ollut tapetilla todella paljon, minusta tuntuu että luterilaisen kirkon pitäisi enemmänkin päättää asioita kuin vain keskustella niistä. Toivottavasti tämä julkinen anteeksipyyntö ja keskustelunavaus yhdistää kirkkoa eikä lisää raja-aitoja sen sisällä.
Kaikella on aikansa, kuten Saarnaajan kirjassa sanotaan. Ehkä nyt tosiaan on sen aika, että me keskustelemme ihmisten tasavertaisuudesta seksuaalisen suuntautumisen tasolla ja kun aika on kypsä, siirrymme astetta vaikeampiin asioihin.
Voi olla väärin tässä nyt alkaa ruotia toisen kirkon asioita, mutta ajattelisin, että lestadiolaisen liikkeen piirissä on muitakin uhreja kuin pedofilian uhrit, tietysti se on aihe, joka on saanut kauheudessaan eniten huomiota ja syystä. Osa liikkeen sisällä on suhtautunut tulleisiin tapauksiin asiallisesti, mutta aihetta vähätellään edelleenkin liikkeen piirissä. Samalla voi kysyä, että mitä luterilainen kirkko voi tehdä herätysliikkeidensä sisällä oleviin ongelmiin.
PoistaOman kirkkomme piiristä en tiedä julki tulleita pedofiliatapauksia, mutta se ei tietenkään merkitse sitä, että niitä ei olisi. Varmaan yksi asia pedofilian torjunnassa yhteiskunnassa olisi se, että apua olisi saatavissa myös pedofiileille, että ihminen jolla on tällaisia ajatuksia voisi hakautua asiantuntevaan hoitoon ennen kuin tapahtuu mitään pahempaa kenellekään.
Aihe on kuitenkin niin iljettävä, että sitä tuntuu vaikealle käsitellä tai ajatella.
Valitettavan usein uskonnollisissa yhteisöissä reagoidaan liian hitaasti syntyneisiin ongelmiin eikä se totuus ole aina ensimmäinen asia joka kerrotaan. Monesti asia pyritään kääntämään itsemme kannalta parhainpäin. Luterilainen kirkko on ollut tässä todella hyvä poikkeus ja toimii edelläkävijänä monelle yhteisölle.
PoistaItse toivoisin, että kaltoinkohtelua mahdollistavia rakenteisiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja niistä haitallisimpia purettaisiin. Jos ajattelemme esim. roomalais-katolisen kirkon ongelmia pedofilian kanssa, ne liittyvät paljolti suljettuihin yhteisöihin (esim sisäoppilaitokset), asioiden salaamiseen ja kieltämiseen jne. Se voisi olla tämän anteeksipyynnön laajempi konteksti... Kyse ei ole vain homoista vaan syrjinnästä ja julmuudesta.
Siksi toivonkin että tähän asiaan jotenkin reagoitaisiin, silloin kun ongelmia on syntymässä eikä sitten kun ongelmat paljastuvat. Avoimuus on hyvin tärkeä mitta väheksytty arvo. Tuo terapiamahdollisuus pedofiliassa olisi todella tärkeä työkalu tässä asiassa, esim rippi-isille jotka voisivat auttaa ja ohjata seurakuntalaisiaan eteenpäin jos asianomaisella on halua siihen. Oli kyse sen harjoittajasta tai sen kohteeksi joutuneesta.
Kiitos painavasta pohdinnastasi!
Hyvä Ville Kiiveri,
VastaaPoistaMielenkiintonen kirjoitus. Kiinnittäisin huomiota termiin " tasa-arvoinen avioliitto". Tämä on hieman propagandistinen ilmaus. Tasa-arvoinen mihin verrattuna? Ainakaan ortodoksisen tradition mukaan kyse ei liene avioliitosta ollenkaan.
Eikö kysymys ole aika selvä: pakanat saavat solmia mitä liittoja haluavat, asia ei kuulu kristityille. Eri juttu on sitten jos jotkut hairahtuneet kristityt haluvat tuoda pakanoiden käytäntöjä seurakuntaan, mitä ei voida hyväksyä.
Toinen juttu on, että anteeksipyyntöön on aina aihetta, harva pystyy elämään päivääkään rikkomatta lähimmäistään vastaan.
Kiitos kommentistasi, tämä aihe herättää hyvää keskustelua!
PoistaTasa-arvoinen avioliitto on monella tapaa kyllä kantaaottava ilmaus, totta puhut. Viimekädessä jokainen ilmaus on kannanotto jonkin puolesta. Parhaiten tästä varmasti käy esimerkki vuoden 1918 käydystä sodasta: Kansalaissota, Veljessota, Vapaussota, Sisällissota, Punakapina jne.
Huomio on sinänsä hyvä, koska ortodoksinen kirkko ja suomalainen yhteiskunta tuntuvat lähestyvän tätä asiaa niin toisenlaisista näkökulmista ja arvomaailmoista. Kaikki varmasti ovat yhtä mieltä siitä, että hyvässä yhteiskunnassa kaikkia ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti lain edessä. Tämähän on keskeinen oikeusvaltion periaate, josta tuskin moni haluaa tinkiä. Kirkollisessa käytössä tämä periaate taas on ongelmallinen.
Ellei avioliittoa pidetä sakramenttina, niin silloinhan avioliitto voi olla myös mahdollinen samaa sukupuoltaoleville. Se on sopimusasia siinä missä vaikka maidon ostaminen ruokakaupasta. Molemmissa sitoudutaan johonkin ja siitä sitoumuksesta seuraa jotakin hyötyä sopimuksen osapuolille. Jos sopimus ei tuota hyötyä, niin silloin se kannattaa purkaa ja tehdä parempi sopimus...
Mutta kirkolle taas kyse on sakramentista, miehen ja naisen, Kristuksen ja seurakunnan välisen suhteen rinnastuksesta. Tämä Kristuksen ja seurakunnan välinen suhde, josta pyhä apostoli Paavali puhuu, on salaisuus, joka ei täysin ole avautunnut minulle vieläkään. Jännittävä se on ajatuksena! Tähän ajatukseen taas ei oikein sovi sopimusmalli tai tasa-arvoajattelu.
Ortodoksisen kirkon avioliiton sakramentin ydin kuitenkin nopeasti ajateltuna liittyy kolmeen periaatteeseen, rakkauteen, perheen perustamiseen sekä miehen ja naisen väliseen yhteiselämän siunaamiseen. Näistä kolmesta asiasta pyhän tekee se tosiasia, että me otamme tässä pyhässä sakramentissa Kristuksen kotiimme samoin kuin tapahtui Kaanaan häissä.
Huomaan miten valtava tämä kysymys on ja siihen liittyy monia periaatteita ja taustaoletuksia. Tuntuu kuin lähtisi Normandiasta New Yorkiin soutuveneellä...
Anonyymi kommentoi tekstiäni "Arkkipiispan anteeksipyyntö" eilen 19.7.2014 klo 23.02. Viestiä ei julkaista, koska se sisälsi loukkaavaa kieltä.
VastaaPoistaLuterilainen kirkko jätti minut aikoinaan henkisesti täysin tyhjäksi,muukin oli lähinnä pakkosuorittamista.En ole paljoa seurannut näistä syistä muutoksiakaan joita ev.lut.kirkko on tehnyt.
VastaaPoistaSuomessa on säädetty uskonnon vapaus v.1923.Jokainen voi siis valita näkemyksensä vapaasti.
Yhteiskunnan politisoituminen vuosikymmeniä sitten aiheutti paljon eroamisia kirkosta ja sama liike on jatkunut viime aikoinakin.Tämä näkyy tilaistoissa selkeinä graafeina.
Ortodoksinen kirkko perustuu vapaaehtoisuuteen,kaikki ovat tervetulleita.Kun ajatukset muuttuvat sanoiksi ymmärtää löytäneensä oikean tien.Samalla ortodoksinen elämäntyyli suojaa monelta maalliselta vaivalta.
Vertaisin muutosta omaan kotiin tai perheellemme rakkaalle kesäpaikalle paluuksi.Maailman turhuus ja sen pahuus jää portin taakse lopullisesti,kaikki asiat ovat todella hyvin.
Ortodoksmin opetus maailman vaaroista auttaa ymmärtämään mitä siellä portin ulkopuolella oikeastaan on.Harmi sinänsä että ortodoksit ovat pieni yhteisö.Monelle ortodoksisuus jää näin ollen täysin vieraaksi.
Teidän bloginne otsikkokin,ortodoksina tänään,kertoo paljon.Vaikka ortodoksisuus on vanhoillinen, maailma jossa elämme muuttuu koko ajan.Meidänkin on tavallaan muututtava unohtamatta perinteitä.Kirjoituksenne ohjaavat jatkuvassa muutoksessa olemista.
Mielessäni soi jo pääsiäistropari.
Siunattua pääsiäistä Teille Isä Ville.