Tunnelmia ennen Jumalansynnyttäjän paastoa

Pehmeää ja lempeää valoa tuova tuohus ikonin edessä, rukouskirja avoinna aamurukousten kohdalta, hiljentyminen. Kristuksen vakava katse menee silmieni ohitse jonnekin kaukaisuuteen. Vain kellon tikitys ja kylmä lattia paljaiden jalkojen alla. Teen ristinmerkin ja lausun alkusiunauksen. Helteinen päivä on alkamassa mutta vielä on viileää.

Rakastan näitä yksinäisiä ja hiljaisia aamuja, jolloin muut vielä nukkuvat ja voin hiljentyä ikonin edessä ja kohdata ihmisyytemme sen alkulähteillään. Minä olen sama ihminen kuin Aadam paratiisissa ja minussa on kaikki nuo ihmiskunnan tarinat sisälläni, joista olen kuullut Raamatussa. Katso, minä ja lapseni, heissä tämä sama tarina jatkuu. Olen osa pitkää uskovien ketjua, osa samaa maailmaa ja taivaalla sama aurinko. Sama taistelu synnin himoja vastaan silloin kuin tänäänkin. Apostolinen suksessio jatkuu ja Pyhä Henki tekee eläväksi ja kokonaiseksi jokaisen vajavaisen.

Aamurukousten jälkeen esirukoukset. Kaikken läheisten muistaminen, rippilapseni, rippi-isäni, edesmenneet sukulaiseni. Lopuksi vielä katumus ja anteeksipyyntö itsenikin puolesta. Puhallan tuohuksen sammuksiin ja suutelen Kristuksen ikonia ja puista käsiristiä.

Vaikka nämä rukoukset ovat tulleet hyvin tutuiksi, en kyllästy niihin, sillä niillä on tarkoitus. Rukoileminen on pukeutumista taivaalliseen hääpukuun, puhdistautumista himoja vastaan. Tärkein niistä on se, että jokainen rukous valmistaa meitä Herran päivään, tulevan sunnuntain ehtoolliselle ja pyhään eukaristiaan. Kuninkaan pojan juhlat, jonne meidät kutsuttiin, mutta josta niin monet kieltäytyivät.

Mitä vahvemmin ja syvemmin me viikon mittaan valmistaudumme tuohon juhlaan, sitä syvemmin me voimme kokea sen tuoman katumuksen, kiitoksen ja siunauksellisuuden. Me emme ole enää niin alttiina ulkonaisille häiriöille vaan voimme yhä vakavammin keskittyä Jumalan valtaistuimen edessä seisomiseen. Kristus, kaikkeuden kuningas, tulee luoksemme.

Mutta samalla jokainen rukoushetki aamulla valmistaa meitä myös sotaan pimeyden voimia vastaan. Ennen sotaa meidän on tiedostettava heikkoutemme ja valmistauduttava vahvistamaan puutteitamme. Se on himojemme ja heikkouksiemme paljastamista ja varustautumisen niitä vastaan. Risti ja Jeesuksen Kristuksen nimi suojaavat meitä. Tässä taistelussa me tarvitsemme itsekuria, kuuliaisuutta ja nöyryyttä. Paasto alkaa.


Rukouksen historiallinen ketju - pyhityksen tiellä

Sunnuntailiturgia myös aloitti tämän viikon ja meidät lähetettiin maailmaan ilosanoman kanssa kuin apostolit. Me palaamme tulevana lauantaina kirkkoon kuin viimeiselle tuomiolle vastaamaan kuluneesta viikosta. Me asetumme vigiliassa Herramme eteen ja pian jo kuulemmekin avuksihuutopsalmit ja stikiirat. Ehtooveisu vastaa langenneeseen hätähuutoomme ja antaa meille toivon: Elettyämme auringonlaskuun, nähtyämme illan koiton, me veisaten ylistämme Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhä Henkeä. Me olemme saaneet vastauksen rukoukseen ja pelastus on tullut osaksemme.

Rukous on suurimpia asioita, joita olen elämässäni löytänyt. Se on antanut turvaa, vahvuutta ja varmuutta elämään. Mutta samalla se on oikealla tavalla vienyt turvan elämästäni, vahvuuden, varmuuden ja opettanut elämään ilman niitä. Rukous vie pohjan tämän maailman turvalta ja on antanut meille vahvemman perustan.

Rukouksen kautta meistä jokaisesta tulee osa kirkkomme pitkää historiaa. Rukouksen ja uskon ydin on sama tänä päivänä kuin kuningas Daavidinkin aikana. Hänen psalminsa puhuttelevat meitä edelleen hyvin elävällä kielellä ja vastaavat hyvin niitä tunteita, joita hengellinen elämä meissä herättää. Vaikka kaikki muu ympärillämme muuttuu, Herramme ja hänen eläväksitekevät käskynsä ovat samat.

Me usein pyydämme erilaisia asioita rukouksissamme. Me harvoin saamme mitään rukouksessa heti, vaan meitä koetellaan ja meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä. Me saatamme saada myös jotain muuta kuin mitä me pyydämme, jotain sellaista jota me enemmän tarvitsemme. Usein päivien ja viikkojen jälkeen voimme nähdä orastavasti rukouksen hedelmän, joka on tullut osaksemme ja saada esimakua sen suloisuudesta. Rauha tulee luoksemme hiljaa ja se alkaa vallata sijaa sielussamme. Näin meissä kasvaa herkkyys ja nöyryys Jumala edessä ja me opimme kuuliaisuutta Hänen edessään.

***

Tulin juuri hautajaisista ja nyt taas muistan miten paljon tarvitsen rukousta, paastoa ja kilvoitusta elämääni. Pieni siunaustilaisuus sairaalan kappelissa, tuhkaus, ei muistotilaisuutta. Keskityin erityisen voimakkaasti rukouksiin edesmenneen puolesta ja suljin silmäni. Halusin rukoilla tämän vainajan puolesta enemmän. Pienet hautajaiset. Vain harva oli paikalla silloin kun Herrammekin haudattiin.

Tämä vainaja on jokainen meistä, osa Kristuksen ruumista. Valmiina ylösnousemukseen ja palaamaan Aabrahamin helmaan, jossa ei ole kipua eikä surua vaan loppumaton elämä. Aamun esirukouksissa koin miten rukous yhdistää meidät toisiimme. Yhdistää toisiimme, ei vain historiallisesti, vaan myös mystisesti. Tämä vainaja on osa minua, hän oli yksi Kristuksen ruumiin jäsen, joka hetki sitten vielä taisteli kanssamme tässä maailmassa. Nyt hän on siirtynyt iankaikkiseen elämään, odottamaan Herramme päivää.

Millaisen taistelun me taistelemme, asenaamme paasto ja rukous? Kun annamme itsestämme paljon rukoukselle, me voimme saada paljon myös tilalle.


Paastolupaus

Paasto on joko taistelua pahaa vastaan tai sitten se on kääntymistä hyvään päin. Taistelin aiemmin paljon enemmän pahaa vastaan ja sain kilvoitella todella paljon yrittäessäni kieltäytyä kaikesta vahingollisesta, jolla tämä maailma helposti kietoo meidät. Monesti olen yrittänyt täyttää sen tyhjyyden sisälläni erilaisilla asioilla, huolehtimisella, velvollisuuksilla. Taistelin sitä vastaan, joka kävi sisääni ja pyrin estämään sen pääsyä monin eri tavoin. Tuntui, että paha lopulta väsyttää minut tähän taisteluun ja joudun antamaan periksi.

Sain suuren avun kun kirkon isät kehottivat taistelun sijaan kääntämään katseen hyvään ja olla välittämättä pahasta hengestä. Saatan todeta mielessäni, kuinka paha kiusaa minua ja herättää mielessäni saastaisia himoja. Suljen ne kuitenkin oman itseni ulkopuolelle ja totean kuinka paha kiusaa taas minua ja yrittää saada minut mukaansa. Nuo himot eivät synny minusta, vaan ne ovat siemeniä, joita paha sydämeeni kylvää. Me voimme joko kitkeä näitä rikkakasveja tai olla kastelematta niitä. En välitä paholaisen yrityksestä vaan käännän katseeni Kristukseen lukemalla Jeesuksen rukousta. Vanhus Porfyrios puhui pienestä aukosta seinästä josta valo pääsee sisälle ja kehotti kiinnittämään katseemme siihen. Paha kaikkoaa taas kunnes se palaa uudelleen tekemään samaa. Ei se haittaa, kunhan vain pidän Kristuksen mielessäni.

Ulkona jyrähti juuri ukkonen ja sateet ovat palaamassa. Jumalansynnyttäjän paasto alkaa huomenna ja se valmistaa meitä syksyn tuloon. Kesän kepeys ja lomailu jäävät vähitellen vähemmäksi ja on aika taas terävöityä hengelliseen elämään.

Vaikka edellisessä paastossa olisimmekin epäonnistuneet, tälle kertaa me taas saamme aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta ei koskaan niin puhtaalta, ettei tehdyistä virheistä mitään oppisi. Oliko rima liian korkealla ja tuliko vaadittua itseltä liikaa? Monelle kävi niin ja he onnistumisen kokemus jäi saamatta.

Mutta eikö loppujen lopuksi paaston tarkoitus olekin näyttää meille oma riittämättömyytemme? Monesti epäonnistuminen on meille siunaus, jota emme vain ymmärrä sinä hetkenä emmekä ota siitä myöhemminkään vaarin. Sama nimittäin koskee meidän pelastustamme. Emme me kykene nostamaan itseämme tästä synnin suosta vaan tarvitsemme vapahdusta.

Paasto on ennen kaikkea virittäytymistä katumuksen tilaan. Kiitos jakautumista ovat siinä mielessä veljeksiä keskenään että kun katumus palauttaa meidät kotitielle, on kiitos se reaktio joka meissä syntyy kun ymmärrämme taas elämämme asettuneen raiteilleen ja kulkevan oikeaan suuntaan. Kunpa edes tämän paaston aikana ymmärtäisin, kuinka hyvin asiat ovat. Ja siksi voinkin jakaa omaa hyvinvointini myös heikompiosaisille.

Sehän merkitsee kiitollisuuden löytämistä siitä kaikesta, jota me olemme jo saaneet ja luottamista siihen vähään, jolla me kuitenkin ihan hyvin tulemme toimeen jokapäiväisessä elämässä. Enemmän uskoa ja vähemmän nurinaa!

Siunattua Jumalansynnyttäjän paastoa kaikille Kristuksen tähden kilvoitteleville!