Johdatus kirkkauteen
Oi Kristus Jumala, Sinä kirkastuit vuorella, ja opetuslapsesi näkivät Sinun kunniasi kykyjensä mukaan, että nähdessään Sinut sitten ristiinnaulittuna ymmärtäisivät Sinun kärsivän vapaasta tahdosta ja saarnaisivat maailmalle, että Sinä olet totisesti isän kirkkauden säteily.
(Herramme kirkastumisen juhlan kontakki)
Tämä maailma on salaisuus ja me katselemme kaikkea vielä tässä elämässä kuin kuvastimesta (1. Kor. 13:12). Vasta myöhemmin, kaiken päättyessä, me näemme kaiken sellaisena kuin kaikki todellisuudessa on. Me näemme millainen taivasten valtakunta on ja mitä kaikkea tähän maailmaan on kätkeytynyt. Me näemme pyhyyden ja rakkauden aivan pienimmissäkin asioissa, näemme jokaisen luodun suunnattoman arvon ja kohtaamme köyhässä ja puutteenalaisessa Herramme. Silloin me emme enää tarvitse uskoa, sillä silloin me näemme asiat sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat.
Mutta samaan aikaan kaikki on täsmälleen sitä mitä me näemme. Me näemme köyhyyden ja se on köyhyyttä vielä kaiken tämän jälkeenkin. Synnistä peräisin oleva viha ja pahuus ovat hyvin todellisia ja aitoja näissä molemmissa maailmoissa. Vielä nyt me elämme langenneessa maailmassa, jossa kaikki on epätäydellistä ja vajavaista. Mutta me emme elä langenneesta maailmasta emmekä sitä varten. Me hengitämme rukouksen kautta jumalallista elämää ja odotamme Jumalan valtakunnan tulemista. Rukous on meidän kielemme, puheemme ja yhteytemme Luojaamme. Viimeisenä päivänä lampaat erotetaan vuohista samoin kuin hyvä pahasta, oikea väärästä ja totuus valheesta.
Parhaimmassa tapauksessa maailmassa kärsimämme puute ja vajavaisuus saa sydämemme kääntymään Herramme odotukseen, siihen päivään, jolloin kaikki lopulta tulee täydeksi ja täydelliseksi. Se mikä on rakkaudessa vajavaista, saa täyteyden viimeisenä päivänä. Se mikä heijastelee kauneutta tässä maailmassa, löytää lopulta alkukuvan mukaisen kauneuden. Totuus ei ole enää kiistanalaista vaan me opimme tuntemaan ja tietämään kaiken. Synnin saasta ei tahraa enää puhtautta ja viattomuutta vaan meidät pestään lunta valkeammiksi. Vääryys raukeaa ja oikeus voittaa.
Tästä edellä sanotusta me saimme esimakua kun luemme Herramme kirkastumisen juhlan evankeliumin. Siinä Kristus paljastaa jumalallisen kirkkautensa kolmelle opetuslapselleen ja nämä kolme, Pietari, Johannes ja Jaakob, saivat liittyä niiden Jumalan näkijöiden joukkoon joihin mm. profeetta Mooses kuului. Kirkastumisen juhla on 40 päivää ennen Ristin juhlaa ja tämä kirkastuminen liittyy olennaisesti noihin Ristin tapahtumiin.
Kristuksen kirkastumisen juhla on tässä asiassa erittäin tärkeä tapahtuma. Kristuksen luomaton ja aluton valkeus sokaisi heidät ja he saivat kykynsä mukaan katsella Jumalan kunniaa. Opetuslapset saivat nähdä Jumalan Sanan kirkkauden, jonka Isä Pojalleen antaa. Tämä antoi heille vahvistuksen tuleviin koettelemuksiin. Kristus kirkastui vuorella lohduttaakseen ja vahvistaakseen Pietaria, Johannesta ja Jaakobia, jotta Vapahtajamme ristinkuolema ei suistaisi heitä pyhityksen tieltä. Kun uskomme horjuu, me saamme lohdutuksen.
Kristuksen kirkastumisen juhla on meidän ihmisyytemme kirkastumisen juhla. Tämä on meidän juhlamme. Kristus tuli ihmiseksi pelastaakseen meidän langenneen ihmisyytemme, kirkastaakseen sen ristillä ja kohottaakseen sen taivaalliseen kunniaan kun hän astui meidän ruumiissaan ylös Isän oikealle puolelle. Tämä kirkkaus tulee myös jokaisen Kristusta seuraavan osaksi. Monien pyhien ihmisten elämänkerroista me olemme lukeneet kuinka pyhät ovat säteilleet tätä luomatonta valoa ympärilleen ja siten kilvoituksessaan kirkastaneet Jumalaa.
Millainen on Vapahtajamme?
Evankeliumissa meillä esitellään Kristus, joka kaikessa inhimillisyydessään tekee tunnustekoja, joihin vain Jumala pystyy. Hänen nöyrtymisensä tila on poikkeuksellinen, että meidän on usein vaikea nähdä hänessä Kaikkeuden kuningasta. Tai sitten meidän käsityksemme kuninkuudesta on niin erikoinen, ettemme osaisi kumartaa kuningastamme vaikka hän olisi luonamme päivittäin.
Millaisena me siis koemme Herramme, Jeesuksen Kristuksen? Onko hän meille kuin ystävämme ja veljemme, joka tuli ihmiseksi elämään kanssamme tätä elämää? Kärsivä palvelija, joka ottaa päälleen kaiken sen vihan, pettymyksen ja kirouksen, jonka synti toi maailmaan. Hän syntyi pimeään kallioluolaan ja vainottuna hänet ajettiin maanpakoon, häntä pilkattiin ja lopulta hän kärsi erittäin tukahduttavan ristinkuoleman meidän puolestamme. Luolassa hän syntyi ja luolaan hänet haudattiin.
Vai ajattelemmeko häntä voitollisena kuninkaana, kaikkivaltiaana, elämänantajana, joka polkee alleen tuonelan portit, jotta voisi perustaa taivasten valtakunnan keskellemme? Näemmekö hänet ylhäisenä kuninkaana, joka viimeisenä päivänä tulee kunniassaan tuomitsemaan ja pelastamaan eläviä ja kuolleita? Kirkkauden kuningas, vanhurskas tuomari, joka tuo oikeuden sorretuille. Meillä on kaksi kuvaa tästä Jeesus Nasaretilaisesta ja ne ovat hyvin erilaisia keskenään.
Hän on molempia yhtä aikaa. Hän on Herrojen Herra ja Kärsivä palvelija, hän on ylimmäinen pappimme Melkisedekin järjestyksen mukaan. Hän on samaan aikaan Jumalan karitsa, joka uhrataan puolestamme. Aabrahamin ainoaa poikaa Iisakia ei uhrattu, mutta tämä esikoinen annetaan lunnaiksi meidän synneistämme. Silti hän on lohduttajamme ja puolustajamme. Tuon puolustuksen perusta on totuus ja Kristus on tuon totuuden tuomari. Hänestä kaikki alkaa luomisessa ja häneen kaikki päättyy ilmestyskirjassa.
Kristus on meille täydellinen mysteeri ja hänen rakkautensa meitä kohtaan on käsittämätön. Hän olisi voinut lähettää profeettojen jälkeen enkelin meille opettamaan tien pelastukseen. Hän olisi voinut tulla opettamaan meitä ilman, että hänen olisi pitänyt kärsiä. Mutta hän otti vastaan langenneen ihmisyytemme kantaakseen synnin taakan puolestamme, vaikkemme edes ymmärrä jäävuoren huippua Hänen rakkaudestaan.
Valkeus päämääränämme
Nämä kolme opetuslasta saivat kokea jotain ainutlaatuista ennen kärsimyksestä tien alkamista. He saivat katsella Luojansa kirkkautta, jotta usko heissä vahvistuisi ja että he jotenkin paremmin ymmärtäisivät sen miksi tämän kaiken piti tapahtua.
Kristus on valkeuden antaja ja sen lähde. Me saamme lohdutusta tällä omalla pyhiinvaelluksellamme, kun turvaamme häneen. Emme me saa maailmallista lohdutusta vaan meille tarjotaan esimakua siitä taivaallisesta kunniasta, joka meitä odottaa. Hengellinen ilo lähimmäisen auttamisesta, kyky tuntea rauhaa rukousten jälkeen, riemua ehtoollisen päätyttyä? Nämä ovat hengen hedelmiä, joista Paavali puhuu ja hän listaa niitä useampia. Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
Moni meistä ei saa koskaan nähdä elämänsä aikana Jumalan luomatonta valoa. Kuitenkin me tiedämme, että monet pyhät ovat saaneet kokea tämän ihmeen kilvoituksen seurauksena ja se on vahvistanut heitä pyhityksen tiellä. Ja katso minä olen kanssanne maailman loppuun asti! (Matt. 28:20) Jokainen meistä on kutsuttu kirkastamaan Jumalan kuva sielussamme. Tämän me teemme kilvoituksen kautta ja kasvamalla kohti Jumalan kaltaisuutta.
Kukin meistä voi aistia tämän luomattoman valkeuden vain oman hengellisen kehityksemme mukaan. Sama koskee kaikkia ihmeitä ja sitä pyhyyttä, joka maailmassa on. Vain osa ihmisistä voi havaita kuinka Jumala elää pyhissään ja kuinka tässä maailmassa on paljon rakkautta, valoa ja Jumalan huolenpitoa.
Siksi haluaisinkin kysyä asiaa niin, että olemmeko ottaneet vastaan niitä ihmeitä, joita Herra on jo meille antanut? Syntymän, parantumisen ja anteeksiannon ihme, ehtoollinen. Emme me saa yhtä suurta ihmettä kerralla vaan meitä valmistellaan ihme toisensa jälkeen yhä suurempiin ihmeisiin.
Kuinka me reagoimme tähän Pyhän Kolminaisuuden ilmestymiseen ja luomattomaan valoon? Samoin kuin Pietari ja hänen kumppaninsa Jaakob ja Johannes. Heidän oli hyvä olla ja he halusivat jäädä siihen paikkaan. Mutta Jeesus vei heidät takaisin maailmaan ja kielsi heitä puhumasta asiasta. Jotakin samaa voimme kokoaa myös liturgiassa kun saamme Herran ehtoollisen. Me aistimme pyhyyden omien kykyjemme mukaan, osa meistä herkistyy kyyneliin. Mitä enemmän me siihen valmistaudumme, sitä syvemmin me sen voimme kokea.
Me saamme valita pelastuksemme!
Me emme tiedä juuri mitään siitä mitä on taivas ja mitä kadotus. Kristus kertoo meille lyhyitä luonnehdintoja siitä millaista oleminen on taivaassa ja millaista tuskaa kadotukseen joutuminen aiheuttaa. Samalla meidän pitäisi ymmärtää myös Jumala rakkauden ja pyhyyden valtava ylivoima suhteessa syntiin ja kuolemaan.
Ehkä koko taivasten valtakunta on vain yksinkertaisesti tätä. Kristus tulee ja pyhät ihmiset jatkavat sitä taivaallista elämää, johon kilvoittelu heitä johdatti maan päällä. He ovat löytäneet taivaallisessa juhlahuoneessa sen saman rakkauden ja rauhan joka maailmassakin vallitsee pyhien keskuudessa. He saavat nyt kokea täysin sen kauneuden ja hyvyyden ilman tämän maailman pahuutta ja epätäydellisyyttä. Hyvien ylösnousemus on vain sitä, että kaikki synnin pahuus katoaa ja hyvä vallitsee. Pyhät ovat tottuneet tähän pyhään elämään ja saavat jatkaa sitä iankaikkisuudessa. Tosin apofaattisen teologian mukaisesti sanoisimmme vielä, että varmasti jotain tällaista mutta paljon, paljon enemmän.
Kadotus ehkä on olemassa vain siksi, että ihminen itse kieltäytyi hyvästä, pyhästä ja iankaikkisesti elämästä. Pahan ihmisen helvetti syntyy pahojen tekojen aiheuttamasta tuskasta, himojen vankeudesta, joiden tavoittelemisesta hän ei pääse eroon. Hän tavoittelee synnillisiä asioita, kunnes huomaa, ettei näitä himoja voi enää toteuttaa tuonpuoleisessa. Se herättää hänessä tuskaa, jota me kutsumme helvetiksi. Hän ei halua lopettaa tätä syöksykierrettä, koska se tuottaa hänelle kuitenkin sen verran nautintoa. Ehkei hänen uskonsa riitä siihen, että hän yrittäisi oppia tuntemaan Jumalan käskyjä.
Siksi Herramme kirkastuminen on valoa ja valkeutta. On luonnollista, että me pyrimme valoa kohti ja löydämme sieltä turvan. Herra ei jätä meitä, jos vain rohkenemme huutaa häntä avuksemme. Tänään hän sanoo evankeliumissa opetuslapsilleen: Nouskaa, älkää pelätkö! Tämä sama ilosanoma koskee nyt myös meitä, tulkaa siihen kirkkauteen, jonka minä teille annan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti