Mitä sinä meistä tahdot, Jumalan Poika?

Kun Jeesus tuli toiselle rannalle Gadaran alueelle, häntä vastaan tuli hautaluolista kaksi pahojen henkien vaivaamaa miestä. Nämä olivat niin väkivaltaisia, ettei kukaan voinut kulkea sitä tietä. He huusivat: "Mitä sinä meistä tahdot, Jumalan Poika? Oletko tullut tänne kiduttamaan meitä jo ennen määräaikaa?"

Jonkin matkan päässä oli suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: "Jos ajat meidät pois, niin lähetä meidät sikalaumaan." "Menkää!" Jeesus sanoi. Silloin henget lähtivät miehistä ja menivät sikoihin, ja koko lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.

Sikopaimenet lähtivät pakoon. He menivät kaupunkiin ja kertoivat, kuinka oli käynyt ja mitä pahojen henkien vaivaamille oli tapahtunut.  Silloin kaikki lähtivät kaupungista Jeesusta vastaan. Kun he näkivät hänet, he pyysivät häntä poistumaan siltä seudulta. (Matt. 8:28-34)

  

Miten suureksi voikaan Luojan ja luodun välinen etäisyys kasvaa! Hyvä paimen tulee etsimään kadonneita lampaitaan mutta sielun vihollinen on saastuttanut näiden mielen. Tällainenko on se maailma, jonka Jumala loi? Hän loi kaiken löytääkseen kaiken täyttävälle rakkaudelleen kohteen. Hän loi ihmisen ja asetti hänet asumaan paratiisiin.

Me olemme oman syntiinlankeemuksemme tähden joutuneet tähän maailmaan, joka kantaa synnintekojemme haavoja ja josta Jumala tahtoo meidät johdattaa takaisin kotiin. Miten syvällä syntiinlankeemuksen haavat ovatkaan meissä... Vaikka paha ei kuulunut alkuperäiseen luomissuunnitelmaan, me helposti valitsemme hyvän sijaan pahan. Se tuli tähän maailmaan kiusaajan houkutuksen myötä ja pian tartutti meidät sairaudella ja kuolemalla. Joka kerta kun me valitsemme anteeksiantamisen sijaan kostamisen, hyvän puhumisen sijaan juoruilun ja ylistämisen sijaan kiroamisen, me tunnemme, kuinka paha tulee todeksi meidän kauttamme.

Jokin meissä vastustaa hyvän paimenen kutsua, vaikka sisimmässämme me tiedämme mikä on hyvää, oikeaa ja totuudellista. Teorian ja ihanteen tasolla me kyllä valitsemme hyvän ja vältämme pahaa. Mutta meissä on pahan siemen, joka saa meidät uskossamme heikoiksi ja toimimme käytännössä päinvastaisella tavalla. Noista pahan siemenistä kasvaa erilaisia himoja, joista syntyy pahoja mielikuvia, haluja ja ajatuksia. Kun me toteutamme noita pyrkimyksiä, ne muuttuvat synniksi. Sen vuoksi meitä kehotetaan yhä uudelleen taistelmaan himollisuutta vastaan itsekieltäytymisen kautta. Jos taas vaalimme itsessämme olevaa pahan siementä, se lopulta ottaa meistä vallan ja ajaa meidät kohti tuhoa. Yhtä järjetöntä kuin jyrkänteeltä alas juokseva sikalauma!

On outoa sanoa, että Jumala häiritsee meidän elämäämme. Mutta tämänhän Jeesus sai kokea tulleessaan Gadaran alueella. Torjumalla Luojamme me puolustamme jotain itsessämme, jotain sellaista, josta emme haluaisi luopua.

Tämä elämä saattaa olla meille kaikki kaikessa. Kun kuolema merkitsee kaiken loppua, niin silloin me elämme kuin kuolemaa ei olisi. Me olemme tehneet elomme täällä mukavaksi ja luoneet ympärillemme vahvan turvaverkon, emmekä todellakaan halua luopua siitä, mitä olemme jo saavuttaneet. Mehän olemme käyttäneet sen saamiseen paljon kallista aikaamme.

Himot voivat konkretisoitua omistamisen ja omaisuuden muodossa. Jos me olemme määrittäneet oman elämämme tuo katoavan kautta, me saatamme joutua hyvinkin arvaamattomiin ratkaisuihin, jos joudumme siitä luopumaan. Monesti meidän minuutemme on sidoksissa siihen. Tuossa Gadarin riivatussa me näemme, kuinka himojen vaaliminen tekee elämämme kieroutuneeksi ja se voi jopa olla meille lopulta tuttua ja turvallista. Eräässä evankeliumin kertomuksessa Rikas mies kääntyi pois, kun Kristus käski häntä ottamaan ristin ja seuraamaan häntä.

Me olemme monesti rakastuneet tähän katoavaan ja ajalliseen elämään. Mutta voiko tällainen katoavaan ja tilapäiseen kohdistuva rakkaus olla todellista? Tämä kiintymys ja jopa rakkaus on varmasti vahva tunne, jota on vaikea kieltää. Mutta jos otamme historiallisen perspektiivin asiaan, voimme huomata miten ikuisen muiston saavat ne, jotka asettivat toisen ihmisen edun omansa edelle. Todellinen rakkaus on itsestä luopumista ja sisältää olennaisena osana myös kärsimyksen elementin. Rakastamisessa ei ole kyse minusta vaan sinusta.

Jumalan kutsu on sen vuoksi päinvastainen kaikelle sille, mitä me olemme ja mitä me haluamme. Jumala kutsuukin meitä sellaiseen rakkauteen, joka kohdistuu meistä ulospäin. Aivan samalla tavalla kuin luomisessa tapahtui. Jumala ei elänyt itserakkaudessa vaan hän halusi jakaa rakkauden toisen kanssa. Jakaminen on siksi olennainen osa rakkautta.

Katoavasta ja ajallisesta luopuminen on kirkkomme historiassa koitunut monen pelastukseksi. Tänä päivänä meidän on yhä uudelleen mietittävä, millä tavoin me voisimme toteuttaa luopumista omassa elämässämme. Me päästämme yhdestä irti saadaksemme jotain suurempaa tilalle. Mutta liian usein me kuvittelemme, että ajallisesta luopuminen merkitsee jonkin kadottamista. Siksi me tarvitsemme vahvaa luottamusta siihen sanaan, jonka Herra on meille antanut.

Tässä evankeliumissa Kristus etsii kadonneita lampaitaan eikä tämä aika ole mennyt ohi meidänkään maailmassa. Toivottavasti mekin kaipaamme tätä paimenta ja olemme valmiita ottamaan hänet vastaan. Aina hän ei tule luoksemme Herrana vaan saatamme kohdata hänet köyhissä, sorretuissa, vainotuissa ja hätää kärsivissä. Olemmeko me silloinkin valmiita luopumaan omastamme saadaksemme vapahduksne synnin orjuudesta?

Huoleton

"Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. 23 Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!

24 "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
28 "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29 Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30 Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.


Elämme kirkkovuodessa mielenkiintoista aikaa. Pääsiäisen pelastustyö on saatettu loppuun ja nyt on meidän aikamme vastata Herramme kutsuun. Tämän vuoksi me luimme viime sunnuntaina evankeliumin, jossa Jeesus kutsuu opetuslapsia seuraajikseen. Kun me olemme lähteneet hänen seuraajikseen, meille annetaan tietenkin opetusta. Sen vuoksi me siirrymme tänä sunnuntaina Vuorisaarnaan.

Vuorisaarna alkaa Autuuden lauseilla ja sen jälkeen Jeesus syventää Kymmenen käskyn sanomaa, kehottaa meitä rakastamaan myös vihamiehiä ja lopuksi meille opetetaan Isä meidän rukous. Näiden osien jälkeen alkaa tämän päivän evankeliumin teksti.

Tämän päivän evankeliumin kohdalla kannattaa pitää mielessä Herran rukous, koska sen kautta on helppo ymmärtää, mitä Jeesus tämän päivän evankeliumissa tarkoittaa. Näissä molemmissa opetuksissa Jeesus kääntää katseemme ulkoisesta maailmasta hengelliseen ymmärrykseen.

Evankeliumin lähtökohta on se, että meillä kaikilla on rakastava isä ja me olemme hänen lapsiaan. Hän pitää meistä huolta samoin kuin vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Ja kuinka paljon suurempaa onkaan Jumalan rakkaus verrattuna meidän kykyymme rakastaa! Ajatelkaa esimerkiksi ristinkuolemaa, jossa Jumala on valmis uhraamaan jopa oman poikansa, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Tämä evankeliumi puhuu siitä, kuinka ajalliset asiat vievät helposti elämässämme kaiken huomion. Turha huolehtiminen ilmaisee usein uskomme heikkoutta. Me emme luota riittävästi Jumalan kaitselmukseen tai siihen jaloon asemaan, jonka olemme saaneet. Sen vuoksi Jeesus kehottaakin meitä: Älkää huolehtiko tämän maailman asioista vaan olkaa huolissanne sielujenne pelastuksesta. Jumalan valtakuntaa etsiessämme me saamme kyllä kaiken tarpeellisen.

Tämän evankeliumin ydin ei ole siinä, että eläisimme huoletonta elämää vaan kehottaa meidät laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Perheellisen on hyvä huolehtia lasten hyvinvoinnista ja aikuisten on pidettävä huolta ikääntyneistä vanhemmistaan. Nämä ovat arkisia velvollisuuksiamme mutta ne eivät voi olla elämämme päämäärä tai sisältö.

Miksi me täytämme elämämme turhanpäiväisellä huolehtimisella? Luulen, että sen kautta me välttelemme jotakin. Oman itsemme kohtaaminen voi olla pelottava kokemus. Jumalan eteen astuminen ei ole helppoa, koska silloin me joudumme kohtaamaan itsemme hengellisesti vajavaisina, köyhinä ja sairaina. Sen vuoksi me välttelemme Jumalaa monin eri tavoin ja keksimme monia askareita, joilla täytämme elämämme. Me yritämme monesti unohtaa Jumalan, koska pelkäämme hän tuomiotaan.

Mutta jos astut Jumalan eteen, yllätyt varmasti. Jumala kyllä tuomitsee pahan mutta hän ei tuomitse meitä ihmisinä. Kun me katuen lähestymme Jumalaa, me voimme saada anteeksiannon. Sen vuoksi meidän on oltava rohkeita ja käytettävä tämä uuden elämän mahdollisuus hyväksemme.

Usko on kaiken lähtökohta ja se syntyy Jumalan sanan kuulemisesta ja vastaanottamisesta. Aito ja todellinen usko saa aikaan muutoksen meidän elämässämme.

Todellinen usko on sanoja ja tekoja. Olemmeko käyneet tapaamassa yksinäisiä, antaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, auttaneet hädässä olevaa? Meidän on pidettävä huolta toisistamme. Riippumatta siitä onko hän mies tai nainen, lapsi, aikuinen tai vanhus. Riippumatta siitä, mistä hän on tullut ja mitä tehnyt. Eihän Kristuskaan sulkenut hyvyyttään keneltäkään vaan otti jokaisen nälkäisen ja janoavan iloiten vastaan. Ei Hän tullut kutsumaan pyhiä ja vanhurskaita, vaan syntisiä ja eksyneitä. Tätä samaa myös meiltä odotetaan.

Jeesus kehottaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Nämä kaksi tärkeää asiaa löytyvät myös Herran rukouksesta, kun sanomme "tulkoon sinun valtakuntasi" ja "tapahtukoon sinun tahtosi". Jumalan valtakunnan tuleminen tarkoittaa sitä, että me otamme vastaan Jumalan sanan. Se on kuin hapate taikinassa, joka hiljalleen pyhittää koko elämämme.

Mitä sitten on Jumalan vanhurskaan tahdon etsiminen? Jumalan tahto on ilmoitettu meille erityisesti evankeliumeissa. Siellä me opimme terveen suhtautumisen lähimmäiseemme ja opimme tuntemaan, millaista on Jumalan tahdon mukainen elämä.

Ja sydämestä nouseva aito rukous. Rukous herättää sielumme unesta ja muuttaa elämämme, kunhan vain muistamme katumuksen ja nöyryyden kautta lähestyä Isäämme. Tästä alkaa hiljalleen tie, jossa me luonnostaan korvaamme oman tahtomme Jumalan tahdon noudattamisella. Tämä lopulta johdattaa meidät näkemään tämän maailman ja elämän Jumalan näkökulmasta. Silloin me ymmärrämme, ettei kyse olekaan vain minusta vaan meistä. Kyse ei ole minusta vaan Jumalan valtakunnan tulemisesta.

Meidän on opittava luottamaan Jumalan lupauksiin ja Hänen hyvään tahtoonsa meitä kohtaan. Hän kuulee rukouksemme, kunhan vain käännymme hänen puoleensa. Aina tuo apu ei ole sellaista, jota me itse toivomme vaan sellaista, joka koituu meidän pelastukseksemme. Kirkkomme pyhät ihmiset ovat loistavia esimerkkejä siitä, kuinka he elivät todeksi Jumalan kutsun elämässään. Mutta samoin myös lapset olivat lähellä Jeesuksen sydäntä: heiltä me voimme oppia pyhää huolettomuutta ja aitoa luottamusta Jumalaan.

Mikä tämän pyhän huolettomuuden perimmäinen tarkoitus on? Se että, me luottaisimme Jumalan johdatukseen kovankin hädän edessä. Jumala todella tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Tämä ihmiseksi tuleminen on antanut meille käsinkosketeltavan Jumalan, joka rakastaa meitä tässä maailmassa ja tässä hetkessä tällaisina kuin me olemme. Taivaallinen Isämme antaa meille jokapäiväisen leipämme ja estää meitä joutumasta kiusauksiin, jos vain sitä sydämestämme pyydämme. Hän antaa meille rikkautta, jotta oppisimme kiittämään häntä ja antaisimme myös köyhille, sairaille ja puutteessa oleville.

Seuraavaksi aloitamme valmistautuminen yhteisen eukaristiaan ja siihen siirrymme hiljalleen kerubiveisun myötä. Se toistaa koskettavalla tavalla tämän evankeliumin keskeisen opetuksen: Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet, ottaaksemme vastaan kaikkeuden kuninkaan!

(Haminan seurakunnan kirkkoherran vaalien koepalveluksen saarna 5.6.2016)