Kun Jeesus tuli toiselle rannalle Gadaran alueelle, häntä vastaan tuli hautaluolista kaksi pahojen henkien vaivaamaa miestä. Nämä olivat niin väkivaltaisia, ettei kukaan voinut kulkea sitä tietä. He huusivat: "Mitä sinä meistä tahdot, Jumalan Poika? Oletko tullut tänne kiduttamaan meitä jo ennen määräaikaa?"
Jonkin matkan päässä oli suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: "Jos ajat meidät pois, niin lähetä meidät sikalaumaan." "Menkää!" Jeesus sanoi. Silloin henget lähtivät miehistä ja menivät sikoihin, ja koko lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.
Sikopaimenet lähtivät pakoon. He menivät kaupunkiin ja kertoivat, kuinka oli käynyt ja mitä pahojen henkien vaivaamille oli tapahtunut. Silloin kaikki lähtivät kaupungista Jeesusta vastaan. Kun he näkivät hänet, he pyysivät häntä poistumaan siltä seudulta. (Matt. 8:28-34)
Miten suureksi voikaan Luojan ja luodun välinen etäisyys kasvaa! Hyvä paimen tulee etsimään kadonneita lampaitaan mutta sielun vihollinen on saastuttanut näiden mielen. Tällainenko on se maailma, jonka Jumala loi? Hän loi kaiken löytääkseen kaiken täyttävälle rakkaudelleen kohteen. Hän loi ihmisen ja asetti hänet asumaan paratiisiin.
Me olemme oman syntiinlankeemuksemme tähden joutuneet tähän maailmaan, joka kantaa synnintekojemme haavoja ja josta Jumala tahtoo meidät johdattaa takaisin kotiin. Miten syvällä syntiinlankeemuksen haavat ovatkaan meissä... Vaikka paha ei kuulunut alkuperäiseen luomissuunnitelmaan, me helposti valitsemme hyvän sijaan pahan. Se tuli tähän maailmaan kiusaajan houkutuksen myötä ja pian tartutti meidät sairaudella ja kuolemalla. Joka kerta kun me valitsemme anteeksiantamisen sijaan kostamisen, hyvän puhumisen sijaan juoruilun ja ylistämisen sijaan kiroamisen, me tunnemme, kuinka paha tulee todeksi meidän kauttamme.
Jokin meissä vastustaa hyvän paimenen kutsua, vaikka sisimmässämme me tiedämme mikä on hyvää, oikeaa ja totuudellista. Teorian ja ihanteen tasolla me kyllä valitsemme hyvän ja vältämme pahaa. Mutta meissä on pahan siemen, joka saa meidät uskossamme heikoiksi ja toimimme käytännössä päinvastaisella tavalla. Noista pahan siemenistä kasvaa erilaisia himoja, joista syntyy pahoja mielikuvia, haluja ja ajatuksia. Kun me toteutamme noita pyrkimyksiä, ne muuttuvat synniksi. Sen vuoksi meitä kehotetaan yhä uudelleen taistelmaan himollisuutta vastaan itsekieltäytymisen kautta. Jos taas vaalimme itsessämme olevaa pahan siementä, se lopulta ottaa meistä vallan ja ajaa meidät kohti tuhoa. Yhtä järjetöntä kuin jyrkänteeltä alas juokseva sikalauma!
On outoa sanoa, että Jumala häiritsee meidän elämäämme. Mutta tämänhän Jeesus sai kokea tulleessaan Gadaran alueella. Torjumalla Luojamme me puolustamme jotain itsessämme, jotain sellaista, josta emme haluaisi luopua.
Tämä elämä saattaa olla meille kaikki kaikessa. Kun kuolema merkitsee kaiken loppua, niin silloin me elämme kuin kuolemaa ei olisi. Me olemme tehneet elomme täällä mukavaksi ja luoneet ympärillemme vahvan turvaverkon, emmekä todellakaan halua luopua siitä, mitä olemme jo saavuttaneet. Mehän olemme käyttäneet sen saamiseen paljon kallista aikaamme.
Himot voivat konkretisoitua omistamisen ja omaisuuden muodossa. Jos me olemme määrittäneet oman elämämme tuo katoavan kautta, me saatamme joutua hyvinkin arvaamattomiin ratkaisuihin, jos joudumme siitä luopumaan. Monesti meidän minuutemme on sidoksissa siihen. Tuossa Gadarin riivatussa me näemme, kuinka himojen vaaliminen tekee elämämme kieroutuneeksi ja se voi jopa olla meille lopulta tuttua ja turvallista. Eräässä evankeliumin kertomuksessa Rikas mies kääntyi pois, kun Kristus käski häntä ottamaan ristin ja seuraamaan häntä.
Me olemme monesti rakastuneet tähän katoavaan ja ajalliseen elämään. Mutta voiko tällainen katoavaan ja tilapäiseen kohdistuva rakkaus olla todellista? Tämä kiintymys ja jopa rakkaus on varmasti vahva tunne, jota on vaikea kieltää. Mutta jos otamme historiallisen perspektiivin asiaan, voimme huomata miten ikuisen muiston saavat ne, jotka asettivat toisen ihmisen edun omansa edelle. Todellinen rakkaus on itsestä luopumista ja sisältää olennaisena osana myös kärsimyksen elementin. Rakastamisessa ei ole kyse minusta vaan sinusta.
Jumalan kutsu on sen vuoksi päinvastainen kaikelle sille, mitä me olemme ja mitä me haluamme. Jumala kutsuukin meitä sellaiseen rakkauteen, joka kohdistuu meistä ulospäin. Aivan samalla tavalla kuin luomisessa tapahtui. Jumala ei elänyt itserakkaudessa vaan hän halusi jakaa rakkauden toisen kanssa. Jakaminen on siksi olennainen osa rakkautta.
Katoavasta ja ajallisesta luopuminen on kirkkomme historiassa koitunut monen pelastukseksi. Tänä päivänä meidän on yhä uudelleen mietittävä, millä tavoin me voisimme toteuttaa luopumista omassa elämässämme. Me päästämme yhdestä irti saadaksemme jotain suurempaa tilalle. Mutta liian usein me kuvittelemme, että ajallisesta luopuminen merkitsee jonkin kadottamista. Siksi me tarvitsemme vahvaa luottamusta siihen sanaan, jonka Herra on meille antanut.
Tässä evankeliumissa Kristus etsii kadonneita lampaitaan eikä tämä aika ole mennyt ohi meidänkään maailmassa. Toivottavasti mekin kaipaamme tätä paimenta ja olemme valmiita ottamaan hänet vastaan. Aina hän ei tule luoksemme Herrana vaan saatamme kohdata hänet köyhissä, sorretuissa, vainotuissa ja hätää kärsivissä. Olemmeko me silloinkin valmiita luopumaan omastamme saadaksemme vapahduksne synnin orjuudesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti