"Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. 23 Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
24 "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
28 "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29 Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30 Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.
Elämme kirkkovuodessa mielenkiintoista aikaa. Pääsiäisen pelastustyö on saatettu loppuun ja nyt on meidän aikamme vastata Herramme kutsuun. Tämän vuoksi me luimme viime sunnuntaina evankeliumin, jossa Jeesus kutsuu opetuslapsia seuraajikseen. Kun me olemme lähteneet hänen seuraajikseen, meille annetaan tietenkin opetusta. Sen vuoksi me siirrymme tänä sunnuntaina Vuorisaarnaan.
Vuorisaarna alkaa Autuuden lauseilla ja sen jälkeen Jeesus syventää Kymmenen käskyn sanomaa, kehottaa meitä rakastamaan myös vihamiehiä ja lopuksi meille opetetaan Isä meidän rukous. Näiden osien jälkeen alkaa tämän päivän evankeliumin teksti.
Tämän päivän evankeliumin kohdalla kannattaa pitää mielessä Herran rukous, koska sen kautta on helppo ymmärtää, mitä Jeesus tämän päivän evankeliumissa tarkoittaa. Näissä molemmissa opetuksissa Jeesus kääntää katseemme ulkoisesta maailmasta hengelliseen ymmärrykseen.
Evankeliumin lähtökohta on se, että meillä kaikilla on rakastava isä ja me olemme hänen lapsiaan. Hän pitää meistä huolta samoin kuin vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Ja kuinka paljon suurempaa onkaan Jumalan rakkaus verrattuna meidän kykyymme rakastaa! Ajatelkaa esimerkiksi ristinkuolemaa, jossa Jumala on valmis uhraamaan jopa oman poikansa, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.
Tämä evankeliumi puhuu siitä, kuinka ajalliset asiat vievät helposti elämässämme kaiken huomion. Turha huolehtiminen ilmaisee usein uskomme heikkoutta. Me emme luota riittävästi Jumalan kaitselmukseen tai siihen jaloon asemaan, jonka olemme saaneet. Sen vuoksi Jeesus kehottaakin meitä: Älkää huolehtiko tämän maailman asioista vaan olkaa huolissanne sielujenne pelastuksesta. Jumalan valtakuntaa etsiessämme me saamme kyllä kaiken tarpeellisen.
Tämän evankeliumin ydin ei ole siinä, että eläisimme huoletonta elämää vaan kehottaa meidät laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Perheellisen on hyvä huolehtia lasten hyvinvoinnista ja aikuisten on pidettävä huolta ikääntyneistä vanhemmistaan. Nämä ovat arkisia velvollisuuksiamme mutta ne eivät voi olla elämämme päämäärä tai sisältö.
Miksi me täytämme elämämme turhanpäiväisellä huolehtimisella? Luulen, että sen kautta me välttelemme jotakin. Oman itsemme kohtaaminen voi olla pelottava kokemus. Jumalan eteen astuminen ei ole helppoa, koska silloin me joudumme kohtaamaan itsemme hengellisesti vajavaisina, köyhinä ja sairaina. Sen vuoksi me välttelemme Jumalaa monin eri tavoin ja keksimme monia askareita, joilla täytämme elämämme. Me yritämme monesti unohtaa Jumalan, koska pelkäämme hän tuomiotaan.
Mutta jos astut Jumalan eteen, yllätyt varmasti. Jumala kyllä tuomitsee pahan mutta hän ei tuomitse meitä ihmisinä. Kun me katuen lähestymme Jumalaa, me voimme saada anteeksiannon. Sen vuoksi meidän on oltava rohkeita ja käytettävä tämä uuden elämän mahdollisuus hyväksemme.
Usko on kaiken lähtökohta ja se syntyy Jumalan sanan kuulemisesta ja vastaanottamisesta. Aito ja todellinen usko saa aikaan muutoksen meidän elämässämme.
Todellinen usko on sanoja ja tekoja. Olemmeko käyneet tapaamassa yksinäisiä, antaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, auttaneet hädässä olevaa? Meidän on pidettävä huolta toisistamme. Riippumatta siitä onko hän mies tai nainen, lapsi, aikuinen tai vanhus. Riippumatta siitä, mistä hän on tullut ja mitä tehnyt. Eihän Kristuskaan sulkenut hyvyyttään keneltäkään vaan otti jokaisen nälkäisen ja janoavan iloiten vastaan. Ei Hän tullut kutsumaan pyhiä ja vanhurskaita, vaan syntisiä ja eksyneitä. Tätä samaa myös meiltä odotetaan.
Jeesus kehottaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Nämä kaksi tärkeää asiaa löytyvät myös Herran rukouksesta, kun sanomme "tulkoon sinun valtakuntasi" ja "tapahtukoon sinun tahtosi". Jumalan valtakunnan tuleminen tarkoittaa sitä, että me otamme vastaan Jumalan sanan. Se on kuin hapate taikinassa, joka hiljalleen pyhittää koko elämämme.
Mitä sitten on Jumalan vanhurskaan tahdon etsiminen? Jumalan tahto on ilmoitettu meille erityisesti evankeliumeissa. Siellä me opimme terveen suhtautumisen lähimmäiseemme ja opimme tuntemaan, millaista on Jumalan tahdon mukainen elämä.
Ja sydämestä nouseva aito rukous. Rukous herättää sielumme unesta ja muuttaa elämämme, kunhan vain muistamme katumuksen ja nöyryyden kautta lähestyä Isäämme. Tästä alkaa hiljalleen tie, jossa me luonnostaan korvaamme oman tahtomme Jumalan tahdon noudattamisella. Tämä lopulta johdattaa meidät näkemään tämän maailman ja elämän Jumalan näkökulmasta. Silloin me ymmärrämme, ettei kyse olekaan vain minusta vaan meistä. Kyse ei ole minusta vaan Jumalan valtakunnan tulemisesta.
Meidän on opittava luottamaan Jumalan lupauksiin ja Hänen hyvään tahtoonsa meitä kohtaan. Hän kuulee rukouksemme, kunhan vain käännymme hänen puoleensa. Aina tuo apu ei ole sellaista, jota me itse toivomme vaan sellaista, joka koituu meidän pelastukseksemme. Kirkkomme pyhät ihmiset ovat loistavia esimerkkejä siitä, kuinka he elivät todeksi Jumalan kutsun elämässään. Mutta samoin myös lapset olivat lähellä Jeesuksen sydäntä: heiltä me voimme oppia pyhää huolettomuutta ja aitoa luottamusta Jumalaan.
Mikä tämän pyhän huolettomuuden perimmäinen tarkoitus on? Se että, me luottaisimme Jumalan johdatukseen kovankin hädän edessä. Jumala todella tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Tämä ihmiseksi tuleminen on antanut meille käsinkosketeltavan Jumalan, joka rakastaa meitä tässä maailmassa ja tässä hetkessä tällaisina kuin me olemme. Taivaallinen Isämme antaa meille jokapäiväisen leipämme ja estää meitä joutumasta kiusauksiin, jos vain sitä sydämestämme pyydämme. Hän antaa meille rikkautta, jotta oppisimme kiittämään häntä ja antaisimme myös köyhille, sairaille ja puutteessa oleville.
Seuraavaksi aloitamme valmistautuminen yhteisen eukaristiaan ja siihen siirrymme hiljalleen kerubiveisun myötä. Se toistaa koskettavalla tavalla tämän evankeliumin keskeisen opetuksen: Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet, ottaaksemme vastaan kaikkeuden kuninkaan!
(Haminan seurakunnan kirkkoherran vaalien koepalveluksen saarna 5.6.2016)
Mietin tätä huolettomuutta. Muistan, että joskus kauan sitten uskonnonopettajani sanoi jotenkin näin: jos haluaa jotain oikein kovasti täytyy rukoilla niin kuin kaikki riippuisi vain siitä. Ja samalla täytyy myös itse aktiivisesti toimia ihan kuin asia riippuisi vain omasta toiminnasta.
VastaaPoistaYmmärrän ettei huomisen murehtiminen poista murhetta huomisesta. Mutta tässä elämässä on niin paljon sitä epävarmuutta. Työpaikan tai terveyden menetys. Pelko miten selvitään. Tai vaikeat ihmissuhteet, jotka vievät enemmän kuin antavat. Asioita ei mielestäni pidä jäädä murehtimaan. Jos asialle voi itse tehdä jotain, niin sitten täytyy toimia. Jos asialle ei voi mitään, senkin voi hyväksyä. Ja rukoilla, että Jumalan tahto toteutuisi.
Hengellinen elämä ei ole helppo asia päinvastoin kun sille tielle astuu on se kivinen ja haasteita täynnä ja kaukana inhimillisestä ja ideaalista
VastaaPoistahyvästä vaikkakin sen päätarkoitus onkin kaikenkattava hyvyys ja kristillinen rakkaus. Itse ajattelen että tarve rukoukseen kasvaa ihmisen sisältä milloin mistäkin tarpeesta joskus hyvinkin maallisesta avun tarpeesta. Oma hengellisesti intensiivinen kokemus rukouksesta on ollut vilpitön ja nöyrä mieli ja täysi alistuminen Jumalan tahtoon ei minun tahtooni. Näinhän Kristus rukoili Getsemanessa. Jumala vastaa ei ehkä seuraavassa sekunnissa eikä seuraavalla viikollakaan eikä aina niin kuin haluaisimme. Hengellinen elämä ei ole helppo tie joka johtaa paratiisiin ja parhaisiin ratkaisuihin eikä aina edes hengellisiin lopputuloksiin.Alistuminen Jumalan tahtoon nöyryys ja pyyteetön anteeksianti eivät ole helppoja asioita emmekä me tee niitä saadaksemme taivaspaikkamme kirkkaimman kruunumme tai maallisesti ja ulkoisesti sosiaalisesti hyväksyttävän asemamme vaan kristuksen meille osoittaman armon ja rakkauden tähden jatkaaksemme hänen perintöään ajatuksissamme teoissamme ja sydämmissämme.
Unohtui lisätä... myös meillä on oma vastuumme hengellisestä elämästämne emme voi odottaa että hengellisyys astuisi meihin luettuamme opuksen kuunnellessamme toisiamme tai odottaessamme aikaa rippi-isiellemme kuulemaan opetuksellisia neuvoja. Hengellisyys on oikeasti työtä itsessämme jota meidän tulee tehdä. Emme ehkä siitä viisastu tai tule pyhiksimutta se rakentaa turvaa ja ymmärrystä kenties hengellisellä tiellämme.
VastaaPoistaKiitos tästä hyvästä pohdinnasta!
VastaaPoistaOma tahtomme on usein hyvin voimakas ja saamme todella tehdä töitä sen eteen että edes hetkeksi alkaisimme toteuttamaan Jumalan tahtoa. Tämä on aikamoinen paradoksi koska meidän ymmärryksemme on vajavaista ja siitä syntyvät tahtomukset saattavat meidät nopeasti harhaan. Jumala taas varmasti tietää mikä olisi meille parasta ja sinänsä meille olisi kaikkein helpointa kun vain nöyrtyisimme kuuntelemaan häntä ja noudattamaan hänen tahtoaan. Vaikka meillä on menneisyys ja siitä syntyneet kokemukset, me emme kykene monestikaan sitä sielumme pelastukseksi.
Siksi meidän on oltava kärsivällisiä ja toiveikkaita tässä taistelussamme vanhaa minäämme kohtaan. Olet oikeassa että itse meidän on se työ tehtävä eikä se onnistu pelkästään kirjoja lukemalla. Mutta yhtä tärkeää on myös muistaa että ilman Jumalan armoon turvautumista se on turhaa ja johtaa meidät vain farisealaiseen ylpeyteen.