Himoista puhdistatuminen avaa silmämme pyhyydelle

Jeesus, Filippus ja Natanael

Filippus apostolina ja näkijänä

Tämän sunnuntain evankeliumi kertoo hyvin eloisalla ja käytännönläheisellä tavalla mitä apostolisuus tarkoittaa käytännössä ja se näkyy Filippuksen ja Natanelin keskustelussa:

Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista." "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi Filippus. (Joh. 1:45-46)

Vanhan testamentin lupaukset täyttyivät Kristuksessa ja nyt opetuslapset saivat nähdä Herransa kuin kenet tahansa meistä. Jeesus on lähetetty maailmaan tuomaan valkeutta ja pelastamaan se synnin ja kuoleman orjuudesta. Me olemme opetuslasten ja apostolien seuraajia ja sen kautta tuon valon ja pelastuksen vastaanottajia.

Natanael ja Filippus löysivät muiden apostolien tavoin Kristuksesta messiaan ja jakoivat tuon ilosanoman myös toisten kanssa. Filippus ei selittele Natanaelille millainen Herra on, vaan hän kehottaa häntä tulemaan mukaan ja katsomaan. Myöhemmin tämä lihaksi tulleen Sanan salaisuus syvenee entisestään kun Kristus kertoo kuinka Kristuksessa me näemme Isän. Jälleen asialla on Filippus:

"Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä." "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?" Joh. 14:9-10

Tämä kolmen erillisen persoonan yhteys ja olemuksellinen ykseys, jota kutsumme Pyhän Kolminaisuudeksi, jää meille ikuiseksi salaisuudeksi. Se kuinka me voimme nähdä Isän Pojassa, jää myös käsityskykymme ulottumattomiin. Filippukselle se ei kuitenkaan muodostunut epäilyn aiheeksi vaan se merkitsi askelta uskon salaiseen valtakuntaan.

Filippuksessa oli palava halu nähdä Jumala ja hän toi monia ihmisiä katsomaan kuka Jeesus oli. Hän oli samaan aikaan ihmeiden katselija ja apostoli. Jokainen kirkonpalvelija on pyhän apostolin tapaan Jumalan näkijä ja lähetetty maailmaan kertoman tästä salaisuudesta.

Jokainen Kristukseen kastettu on kutsuttu elämään apostolina - ottamaan vastaan pelastava lahjan ja todistamaan siitä maailmalle. Liturgiassa me näemme ehtoollisen muodossa todellisen valkeuden ja tämän jälkeen meitä kehotetaan lähtemään rauhassa maailmaan. Me saamme tuon rauhan yhteydestämme Jumalaan ja meidät on lähetetty levittämään tuota rauhaa maailmaan.

Tänäkin päivänä kirkkomme usko on näkemistä ja jakamista. Me voimme hyvin konkreettisella tavalla nähdä Jumalan pyhyyden hänen pyhissään, kun katselemme ja kunnioitamme ikoneita. Pyhien kuvien kautta taivaan todellisuus jaetaan kanssamme ja meidät kutsutaan osallistumaan jumalallisesta elämästä.

Hän otti leivän pyhiin, puhtaisiin ja viattomiin käsiinsä...

Meidän aineellinen maailmamme voi myös tulla pyhyyden läpitunkemaksi siunaamisen ja sakramenttien kautta. Me otamme vettä, öljyä, viiniä, leipää ja siunaamalla me esiintuomme niistä sen alkuperäisen kauneuden ja herkkyyden, joka niissä olemuksensa mukaan on. Siunaamalla me pesemme ne puhtaaksi synnistä ja nostamme ne niille kuuluvaan arvoonsa.

Tämä siunaaminen ja uhraaminen on meidän papillista työtämme tässä maailmassa. Me otamme, siunaamme ja uhraamme Kristuksen esimerkin mukaisesti. Tuo siunaava voima ei synny meistä itsestämme vaan Kristus siunaa meidän kauttamme. Sen takia jokainen ehtoollinen, jonka kirkossa siunaamme, on samanlainen kuin Suuren torstain ehtoollinen ylähuoneessa opetuslasten kanssa: yhtä pyhä, ainutlaatuinen ja salainen.

Suurin salaisuus kuitenkin on se, että Kristus siunasi ja pyhitti ihmisyyden tulemalla itse ihmiseksi. Inkarnaatio oli alku meidän jokaisen pappeudelle. Se oli ihmisyytemme parantaminen ja puhtaaksi peseminen synnin saastaisuudesta. Kun varhain sunnuntaiaamuna ensimmäiset opetuslapset tulivat tyhjälle haudalle, he näkivät uudistetun ihmisyyden säteilevän valkoisissa vaatteissa.

Nyt kysymys onkin meidän kyvystämme ottaa vastaan tämä pelastus. Kykenemmekö näkemään ja ottamaan vastaan nämä salaisuudet hengellisin silmin? Uskommeko me todella Kristuksen tulleen ihmiseksi tähän maailmaan ja yhdeksi meistä? Onko meillä hengellistä kykyä nähdä ehtoollisaineet Kristuksen ruumiina ja verenä, ikonit iankaikkisen todellisuuden peilinä tai papin siunaavan käden Kristuksen kätenä? 

Hän oli yksi meistä

"Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä." 

(Joh. 1:10)

Ortodoksisuuden sunnuntai on lihaksitulleen Jumalamme juhla. Kun me ajattelemme Kristuksen syntymää, kastetta ja Herran temppeliin tuomista, me puhumme Jumal-ihmisestä, joka eli elämäänsä paikoissa, joissa me voimme tänä päivänä käydä ja yrittää tuntea Hänen hengityksensä, askeleensa ja sanansa.

Tänään, ikonoklasmista saadun voiton päivänä, me voimme kuvitella kuinka kuvainraastajat tuhoavat Kristuksen ikonin. Samalla tuhoutuu myös se näky, jossa ihminen voi tulla pyhitetyksi, sillä ilman Kristuksen inkarnaatiota se on mahdotonta. Jos hylkäämme Kristuksen ikonin, me hylkäämme samalla myös hänen inhimillisen luontonsa ja historiallisen hetken, jolloin hän syntyi ihmiseksi. Samalla tuhoutuu myös todiste historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta, joka eli Pontius Pilatuksen aikana ja kuoli ristinkuoleman meidän puolestamme.

Hän myös eli kuin yksi meistä. Hän tunsi samanlaisia ilontunteita, sääliä, surua, luottamusta ja epävarmuutta kuin kuka tahansa meistä. Hän oli ihmisenä riippuvainen toisista ihmisistä ja samalla hänen lähipiirinsä rakasti ja tarvitsi häntä. Kristus itki Lasaruksen haudalla ja Maria itki Kristuksen haudalla puutarhassa.

Mitä tapahtui, kun synti riisui kauneuden meistä? Me menetimme hengen yhteyden aineeseen ja aloimme kuvitella, että aineellisuus on pahasta. Hylätessämme aineen pahana, me joudumme kieltämään myös sakramentit ja kaiken sen, kuinka Pyhä henki voisi tulla läsnäolevaksi tähän luomakuntaan. Samalla me hylkäisimme myös ainutlaatuista koko kristinuskosta: neitseellisen syntymän ihmiseksi ja ristinkuoleman meidän puolestamme Golgatalla.

Apostoli johdattaa uskon äärelle

Filippus kehotti Natanaelia tulemaan ja katsomaan. Keväällä 1994 harkitsin opiskelua uskontotieteen ja teologian välillä, Helsingin ja Joensuun välillä. Valitsin teologian enkä katunut valintaa. Halusin tuntea väkevästi sen mitä kristinusko opettaa Kristuksesta sen sijaan, että minulla olisi kaikenlaista tietoa monista uskonnoista. Uskontotieteessä me olemme katsomossa kun taas ortodoksisuudessa me olemme hengelliselle areenalla ja taistelun kohteena ovat himot.

Uskomme syntyy siitä, kun me heittäydymme hengelliseen maailmaan kokemaan, oppimaan ja aistimaan pyhyyttä. Kirkkomme teologiaa ei opita lukemalla vaan ainoastaan näkemällä, maistamalla, kuulemalla, haistamalla ja koskettamalla. Ja eniten, rukoilemalla. Kysymys ei ole niinkään teorian hallitsemisesta vaan kokemusperäisestä vakuuttuneisuudesta, jossa tunne ja järki täydentävät toisiaan. Tämä kokemus syvenee entisestään kun näkee sen ympärillä olevan vuosisataisen maailman, jossa kaikki tuntuvat liittyvän toisiinsa.

Paaston tarkoitus on nostaa hengellinen elämä siihen kuuluvaan arvoonsa mutta samaan aikaan se on myös aineellisen maailman kunnioittamista pelastuksemme välineenä. Paaston myötä me otamme yhden askeleen taaksepäin nähdäksemme paremmin, mistä koko elämässä on kysymys. Kun me kilvoittelun kautta puhdistamme itsemme himoista ja synneistä, me voimme ottaa tuon Filippuksen kutsun vastaan katsomaan Herraamme. 

Joulun mysteerin ääressä: Romanos Melodos

Joulukontakki on yksi kirkkomme liturgisista uskontunnustuksista. Sen on kirjoittanut suuri hymnirunoilija, Romanos Melodos 500-luvulla ja siitä löydämme joulun teologisen sisällön hyvin yksinkertaisessa ja kauniissa muodossa. Tutkitaan tarkemmin mitä kaikkea me siitä voimme löytää.

Kontakki menee näin:

Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat, Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen – iankaikkinen Jumala.

Tänä päivänä…

Kirkon elämä ei ole menneiden muistelemista vaan pelastavien tapahtumien uudelleen elämistä ja niiden merkitysten löytämistä omaan elämäämme. Meistä tulee osa suurta kertomusta, koska kaikki nämä historian tapahtumat liittyvät meihin. Kymmenen käskyä annettiin koko ihmiskunnalle - ei vain Israelin kansalle. Juutalaiset eivät ristiinnaulinneen Jeesusta, vaan me kaikki olemme osallisia siihen. Ylösnousemus ei koskenut vain opetuslapsia, vaan meitä kaikkia. Hengellisellä tavalla kaikki nuo tapahtumat ovat läsnä meidän elämässämme ja ne ovat meille myös ilmoitus Jumalasta.

… Neitsyt …                    

Jeesuksen syntymä neitseestä on ennustettu Vanhassa testamentissa, jossa Jesaja ennustaa: Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (Jes. 7:14). Kun aika oli täysi ylienkeli Gabrielin sanoi: Pyhä Henki tulee päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sen tähden myös se Pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi." Jeesukselle annettu nimi merkitsee "Jumala pelastaa.

Maria antaa Jeesukselle hänen inhimillisen olemuksen, Marian kautta siis Jeesus tulee todelliseksi ihmiseksi, yhdeksi meistä. Matteuksen pyhässä evankeliumissa ylienkeli Gabriel kertoo, että häntä on kutsuttava Immanueliksi eli meidän kanssamme on Jumala. Aadam luotiin tahrattomasta maasta ja uusi Aadam luotiin tahrattomasta neitseestä.

…yliolennollisen…          

Kristus on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua ja hän saa ajallisen syntymän kun Pyhä Henki verhoaa Neitseen Marian ja neitsyt tulee raskaaksi. Kirkon runoudessa kuvataan tätä suurta mysteeriä kuinka sijoittumaton ja ääretön Jumala tulee kohtuun ja syntyy ihmiseksi. Kirkon historiassa monet harhaopit ovat koskeneet Jeesuksen ihmisyyttä ja jumaluutta ja useita kirkolliskokouksia on järjestetty tämän uskon mysteerin määrittämiseksi. Kirkolliskokousten tarkoitus ei niinkään ollut selittää tätä mysteeriä vaan estää mysteerin väärintulkinta. Me emme saa jättää pyhistä kirjoituksista mitään pois sen takia ettemme ymmärrä niitä emmekä saa myöskään lisätä niihin mitään.

…synnyttää…

Ei ole sama asia, onko Jumalan Sana syntynyt vai luotu. Kirkon harhaoppien historiassa libyalainen pappi Areios opetti, että Kristus on luotu olento ja oli aika, jolloin häntä ei ollut. Jos seuraisimme tätä opetusta, niin olisimme tänä päivänä Jehovan todistajia. Tämän harhaopin mukaan Jeesus on vain yksi ihminen muiden joukossa, joka tarvitsisi itsekin pelastusta Jumalalta. Mutta jotta ihminen voisi pelastua on ensiarvoisen tärkeää todeta, että Poika on syntynyt Isästä ennen kaikkia aikoja. Ellei Kristus olisi Jumala, ei hän kykenisi auttamaan meitä ihmisiä. Ensimmäisessä kirkolliskokouksessa v. 325 luotiin uskontunnustuksen ensimmäinen puolisko, jossa vahvistettiin: "syntynyt, ei luotu, joka on Isän kanssa yhtä olentoa".

…maa tarjoaa luolan…    

Luomakunta osallistuu Luojansa ylistämiseen tarjoamalla suojan Vapahtajalleen. Kirkon ajattelussa Neitsyt Maria on samalla tavalla pidetty ihmiskunnan pelastavana vastauksena Jumalalle. Toisaalta me voimme ymmärtää, että vaikka Kristus on iankaikkisen Jumalan kirkkauden kuva niin silti maailma ei ottanut häntä vastaan ja hän syntyy pimeään luolaan. Jeesuksen maanpäällinen elämä alkoi luolassa ja sinne se myös päättyi ristiinnaulitsemisen jälkeen.

…lähestymättömälle.        

Jumala on ihmiselle lähestymätön ja käsittämätön. Gregorios Palamas (1296-1359) opetti, että ihmisen mahdotonta tuntea Jumala, mutta ihminen voi tuntea Jumalan Hänen voimassaan, koska Jumala on tullut ihmiseksi. Aina jos me koetamme ymmärtää tai käsittää Jumalan, me olemme erehtyneet. Jumala on samaan aikaan meille täysin tuntematon ja tavoittamaton, mutta kuitenkin samaan aikaan me voimme tuntea ja tietää hänen olemassaolonsa maailmassa ja elämässämme.

Enkelit paimenten kanssa…                

Enkeli merkitsee sanansaattajaa ja pelastuksen sanoman tuojaa ihmiskunnalle. Sana ev-ankeliumi tulee sanoista hyvä ja enkeli, mikä siis tarkoittaa hyvää sanomaa Jumalasta. Ylienkeli Gabriel ilmoitti ilosanoman Neitseelle (Luuk. 1:26-37) ja tästä yhdeksän kuukauden jälkeen taivaallinen sotajoukko puhkesi ylistämään Jumalaa suuresta ihmeestä Betlehemissä. Ensimmäiset ihmiset, jotka tulivat tervehtimään Jeesusta olivat yksinkertaisia paimenia ja myöhemmin Jeesuksen elämässä näemme, kuinka tämä sama asia toistu uudelleen ja uudelleen.

…ylistystä veisaavat…

Paimenet yhtyivät enkelien kanssa ylistykseen. Tänä päivänä vain harva ihminen uskoo kristillisellä tavalla Jumalaan ja tulee kumartamaan häntä. Joulun viettomme keskittyy juhlan valmistamiseen kiireessä ja juhlan sanoma on usein unohtunut. Tällä tavoin ihminen sinetöi pyhän evankelista Johanneksen ennustuksen: Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh. 1:11)

Ylistäminen on ihmisen luonnollisin tapa olla yhteydessä Jumalaan ja osallistua hänen luomistyöhönsä. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ylipursuavaa ja me saamme pyhän apostoli Johanneksen mukaan armoa armon lisäksi (Joh. 1:16). Tämän vuoksi on tärkeää, että myös me osallistumme Jumalaa ylistävien joukkoon eli osallistumme kirkon jumalanpalveluksiin.

…Tietäjät…

Psalmien kirjassa (72) ja Jesajan kirjassa (60:6) kerrotaan kuinka maan kuninkaat ja viisaat tulevat tervehtimään syntynyttä Rauhan kuningasta. Odotus oli täyttynyt ja messiaaninen riemuvuosi voi alkaa. Jeesuksen tulo maailmaan ei siis ollut sattuma, vaan Messiasta, Kristusta oli odotettu kauan ja nyt tietäjät tulivat kumartamaan uutta kuningasta. He toivat tulevalle kuninkaalle kultaa, tulevalle ylipapille suitsuketta ja tulevalle vainajalle mirhaa. Tietäjien muistoa vietämme kirkossamme 25.12.

…tähden mukana vaeltavat,

Tähti johdattaa itämaantietäjät kumartamaan Jeesusta. Tähti kuvaa valoa, joka johdattaa ihmisen pois pimeydestä turvaan. Mutta tänä päivänä maailma saa todellisen ja jumalallisen Valkeuden joka on Uskontunnustuksen mukaan lähtöisin Valkeudesta, joka valaisee jokaisen ihmisen. (Joh. 1:9).

…sillä meidän tähtemme…

Jeesus ei syntynyt maailmaan välttämättömyydestä vaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että Kristus olisi tullut ihmiseksi vaikka syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunutkaan. Joulun esijuhlan tropari selittää tätä mysteeriä: Kristus syntyy jälleenkorottaakseen muinoin lankeemuksessa turmeltuneen kuvan.

Israelin vankeus Egyptin orjuudessa päättyi siihen, että Mooses vei kansan pois orjuudesta, ja hänen seuraajansa, Joosua toi heidät luvattuun maahan (Joos. 1:1-5). Toisin sanoen: me itse elämme synnin ja kuoleman vankeudessa, josta Joosua, Jeshua, eli Jeesus, vie meidät iankaikkiseen elämään.

…on syntynyt lapsukainen –

Kristinusko on paradoksien uskonto. Kaikkivaltias Jumala syntyy maailmaan, jossa hänellä ei ole sijaa majatalossa ja hän syntyy luolassa. Pieni lapsi, joka lepää Marian sylissä, on samantien vainottu kun kuningas Herodes käynnistää lapsisurmat ja pyhän perheen pakomatka Egyptiin alkaa ennustuksen mukaan (Hoos. 11:1).

…iankaikkinen Jumala.    

Monet ihmettelivät tätä Betlehemissä syntynyttä ja Nasaretissa kasvanutta nuorukaista, joka oli puuseppä Joosefin poika. (Joh. 6:42) Jeesuksen elämä kuitenkin pian osoittaa, että meidän keskellämme asuva Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin todellinen Jumala, joka ottaa kannettavakseen maailman synnit meidän pelastuksemme takia. Jeesuksen ihmeteot osoittavat kuinka Jeesus kykeni ylittämään luonnonlait ja voimat. Joulun yksi suurista ihmeistä on se kuinka iankaikkinen Jumala tulee osaksi meidän ajallista elämää.


Lopuksi

Joulun sisältö ja tapahtumat ovat pääsiäisen ohella meille suuri mysteerio. Suuren mysteerion tarkoitus on johdattaa meidät rukouksen, uskon ja armon kautta Jumalan tuntemiseen. Me emme kykene järjen avulla käsittämään Jumalan salaisuuksia mutta me voimme rukoilla Herraa antamaan meille ymmärrystä  käsittämään evankeliumin saarnoja. Kasvattakoon tämä joulun mysteerio meissä nöyryyttä tämän suuren salaisuuden edessä ja seuratkaamme Herran pyhää äitiä Mariaa, joka kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. (Luuk. 2:19)

Siunattua joulun juhla-aikaa kaikille lukijoille ja muistakaa osallistua myös enkelten ja paimenten ylistykseen seurakuntamme kirkoissa!

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Lahden seurakunnan Sana seurakunnasta palstalla jouluna 2012.