Sinä katsoit minua ja näin itseni

Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja Hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi
, ja hän sanoi: "Älä itke." Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. 

Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi."


Tämä evankeliumin leski kantoi selässään raskasta taakkaa, raskaampaa kuin monet meistä jaksaisivat kantaa. Oman lapsen hautaaminen. Sureva nainen oli jo aiemmin kokenut valtavan surun menettäessään miehensä - hän oli leski. Nyt suru viedään yhä tummemmille vesille ja hän on menossa hautaamaan ainoaa poikaansa. Hän ei ollut evankeliumin ainoa leskiäiti, joka oli menettänyt poikansa. Neitseen Marian tilanne oli samanlainen, kun Jeesus ristillä uskoi hänet apostoli Johanneksen huomaan.

Kuoleman valtava voima oli todellisuutta myös Kristukselle ja hänen opetuslapsilleen. Kuoleman todellisuudelle hänkään ei voinut mitään ja se on yksinkertaisesti meidän osamme niin kauan kuin tämä maailma on olemassa. Vaikka Nainin lesken poika herätettiin kuolleista ja äiti sai hänet takaisin, myöhemmin hän kuoli uudelleen eikä häntä enää herätetty kuolleista. Sama kävi kaikille muille kuolemasta elämään palanneille. Mekin kuolemme ikiuneen Kristukseen uskoen.

Jumala ei voi poistaa kuoleman todellisuutta meidän maailmastamme vaikka Hän kaikkivoipa onkin. Kuoleman alkuperä on synnissä ja synnin alkuperä vapaudessa. Jumala kyllä näkee mitä synti saa aikaan meidän elämässämme mutta koska meidät on luotu vapaiksi, hän ei voi poistaa tuota vapautta meidän elämästämme. Jumala ei voi puuttua meidän valintoihimme, vaikka me sen avulla vastustammekin Jumalaa ja saatamme ajaa itsemme kuolemaan. Luomisessa me saimme täydellisen vapauden mutta Jumala sai sidotut kädet. Hän voi vain olla meidän kanssamme ja pelastaa meidät, jos me sitä itse haluamme.


Millaisesta Jumalasta tämä evankeliumi kertoo?

Jeesus keskeyttää omaisten surun ja muuttaa kosketuksellaan kuoleman elämäksi, surun riemuksi ja pimeyden valoksi.

Tämän saman kuoleman tragedian hän pysäyttää yhä uudelleen myös meidän elämässämme. Aina ei kyse ole sairaudesta ja ruumiillisesta kuolemasta vaan hengellisestä vaarasta. Ihmisen elämä ei pääty ruumiilliseen kuolemaan mutta se päättyy hengellisen kuolemaan. Vaikka me olisimme syvässä suruttomuuden unessa tai jopa hengellisesti kuolleita, hän ei jätä meitä. Hän tulee pyhien kanssa meitä vastaan ja keskeyttää surumme: älä itke. Jeesus herättää meissä katumuksen ja herättää meidät eloon synnin kuolemasta. - Älä ole epätoivoinen vaan usko minuun.

Miksi Jumala keskeyttää tämän tragedian? Siksi, ettei Jumala säälissään kestä nähdä ihmisen orjuutta ja kärsimystä kuoleman vallan alaisuudessa. Siksi hän tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Myötätunto ja sääli on ihmistä lähellä silloin, kun kuolema kiertelee meidän kulmillamme.

Jumalan myötätunto ihmistä kohtaan on valtava. Jumala hakee meidät takaisin kuoleman laaksosta elävien maahan, jos vain tahdomme lähteä mukaan. Hän on itse kokenut ystävänsä menettämisen, nähnyt äitinsä kärsimyksen ja itse kuollut ristillä syntiemme vuoksi. Sen vuoksi hän kutsuu meitäkin tuntemaan sääliä, rakkautta ja myötätuntoa toisiamme kohtaan. Hän on antanut äärimmäisen merkin esimerkin kärsivästä rakkaudestaan Golgatan ristillä. Hän ei vielä poista kipua ja surua meidän elämästämme vaan Hän on meidän kanssamme surun hetkellä.

Jumala on rakkaus. Jumalan rakkaus ei ole vain sanoja vaan vahvaa myötäelämistä ja tekoja. Lesken elämä oli raunioina, koska hän oli menettänyt keskeisen turvan elämässään. Hänestä tuli yksinäinen leski maassa, jossa ei ole sosiaaliturvaa. Hän ei kykenisi ilman miestensä apua hankkimaan itselleen elantoa.

Mutta kyse ei ole vain Jumalan säälistä ihmistä kohtaan vaan myös armosta. Usein armo kuvitellaan ihmeelliseksi asiaksi mutta loppujen lopuksi se on hyvin inhimillistä ja jokapäiväistä. Yksikään isä tai äiti ei voi olla tuntematta armoa ja sääliä lastaan kohtaan vaan on valmis armahtamaan aina kun se on mahdollista. Armo tekee meistä inhimillisiä ja se osoittaa, että me välitämme toisistamme. Sääntöjä ja lakeja osaavat noudattaa koneet ja ohjelmat, mutta armon käyttäminen oikeuden sijaan on syvästi inhimillinen piirre. Ja se juuri tekee meistä Jumalan kuvia. Siksi on luonnollista, että Jumala lähestyy meitä armollaan ja olettaa meidänkin lähestyvän toisiamme armahtavasti.


Entä millaisia me olemme?

Tuo kuollut poika kuvaa meitä. Me olemme vaipuneet syvään välinpitämättömyyden uneen tai jopa kuolleet synnin takia. Olemme sairastuneet syntiin monella tapaa ja himot ovat kietoutuneet meihin. Joskus ne saavat meistä niin väkevän otteen, että meistä tulee niiden orjia. Me himoamme, juovumme, käytämme hyväksemme, sammumme, häpeämme, raivostumme, ahdistuneet, masennumme ja suremme.

Kirkko. Evankeliumin äiti kuvaa kirkkoa ja äidin suru kuvaa sitä kirkon surua, jota se kokee kuoleman ja synnin kurittaessa sen jäseniään. Kirkko kantaa meitä sylissään ja tuo sureva joukko kuvaa kirkon esirukoilijoita.

Ihmisen osa ei ole se, että me kuolemme synteihimme, vaan muistaa Isän koti ja katumuksen kautta palata sinne. Me emme jää yksin kuollessamme koska me olemme osa eukaristista yhteisöä. Meitä kannetaan esirukouksen voimin elämän lähteelle ja meistä pidetään huolta vaikka olisimmekin tuhlanneet ja menettäneet kaiken.

Lesken kyyneleet pysäyttivät Kristuksen. Samaa kyynelten lahjaa mekin pyydämme monessa rukouksessa ja tunnustamme elävämme suruttomuudessa ja välinpitämättömyydessä. Me tosiaan olemme kuin tuo nuorukainen jota saattoväki kantaa.

Lopulta meidän jokaisen kyyneleen syy löytyy sairaudesta ja kuolemasta. Me kuolemme elämässämme hiljalleen, me menetämme osia itsestämme ja lähestymme loppua. Luovumme emmekä saa enää tilalle mitään. Mitä suostuvaisemmin me osaamme päästää irti, sitä helpommalla me pääsemme.


Kohti elämää

Me usein löydämme Jumalan vasta kriisin ja kuoleman kautta. Kun lähestymme kuoleman hetkellä Jumalaa, me voimme syntyä uudelleen Hänessä. Jumala on elämän lähde ja erossa oleminen Hänestä merkitsee kuolemaa.

Jokainen alkava yö kuvaa lähestyvää kuolemaa ja herättää meitä katumuksen. Jokainen aamu tarkoittaa uuden elämän mahdollisuutta ja uuden mahdollisuuden saamista. Herran Henki on luonamme ja ikiaikainen muistuttaa meitä iankaikkisesta elämästämme, jos uskomme Häneen.

Kuolema on kiinteä osa elämäämme mutta me uskomme kuoleman jälkeiseen iankaikkiseen elämään. Kun Jumala katsoo meidän puoleemme, me astumme elämän valoon. Me voimme nousta ylös tuosta ikiunesta aivan kuten tämä lesken poika.

Eukaristiassa me voimme kohdata Kristuksen ja saada Hänen ruumiin ja veren. Mystisellä tavalla Hän tulee asumaan meissä ja pyhä apostoli kirjoittaakin:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20)

Kohti kuolemaa, kohti elämää

Jumalassa on elämä

Suuri paasto on päättymässä ja valmistaudumme Suuren viikon vastaanottamiseen. Tänään me elämme uudelleen tapahtumia Betaniassa, jossa Kristus herätti Lasaruksen kuolleista ja saamme vahvistuksen ylösnousemususkoomme.

Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut... Tämä Martan lause kuvaa hyvin sitä kaipausta, jossa kuoleva ihminen ikävöi Paratiisissa menettämäänsä elämäänsä.  Martta tietää, että Kristuksessa on elämä ja jos me joudumme eroon tuosta elämästä, me kuolemme. Synti erotti ihmisen Jumalasta, syntiInlankeemus erotti meidät iankaikkisesta elämästä ja meidät tuomittiin kuolemaan.

Jumala antoi ihmiselle yltäkylläisen elämän mutta ihminen menetti sen kääntyessään pois Jumalasta. Ei Jumala tuota kuolemantuomiota ihmiselle määrännyt vaan me itse päätimme kuunnella ja seurata käärmettä.  Meitä varoitettiin kuoleman olemassaolosta ja pian huomasimme alastomina, miten kavalasti saatana voi synnin kautta petti ja satutti meitä. Kaipaus jäi elämään ihmisen sydämeen ja Jumala jatkoi ihmisen etsimistä tässä maailmassa.

Jos sinä olisit ollut täällä... Vasta lankeemuksen jälkeen ihminen oppi tuntemaan Jumalan kaitselmukseen ihanuuden ja jäi kaipaamaan eläväksitekevää Sanaa. Martan valitus Jeesukselle kuvaa meidän kaipuutamme alkuperäiseen kauneuteemme täällä lakastuneessa paratiisissa, jossa kuolema pitää meitä vankeinaan. Me olemme pakkosiirtolaisuudessa ja odotamme Vapahtajaamme viemään meidät luvattuun maahan.

Martan uskontunnustus yksi kauneimmista lauseista koko evankeliumissa. Kuinka konkreettista ja elämänläheistä näiden ihmisten tunnustus on Kristukselle! Heille Jumala ei ollut oppi vaan elämän todellisuutta, jota hengitetään kuin ilmaa. Tämä uskontunnustus on kuin kuiskaus kylmässä ja pimeässä maailmassa, jossa me näemme hetken häivähdyksen Elämän kuninkaan voimasta ja mahdollisuudesta.

Me uskomme myötätuntoiseen ja sääliä tuntevaan Jumalaan, joka rakastaa ihmistä. Martan valituksen edessä Kristus koki suurta tuskaa ja surua kuoleman armottoman voiman edessä ja inhimillisyydessään hänkin musertuu maailman realismin edessä. Hän oli ihminen, kuin yksi meistä. Jeesus itki.

Hän tunsi myötätuntoa epäonnistunutta ihmistä kohtaan mutta myös tuskaa epäuskosta, jotka eivät edellenkään usko siihen, että hänessä on elämä, että hän on elämä. Ihminen on luotu vapauteen mutta tuon saman vapauden myötä hän tulee jäämään kuolemaan, ellei hän seuraa Kristusta.

Lasarus on jo kuollut mutta kuullessaan Kristuksen elävöittävän kutsun, hän astuu ulos haudasta. Jumala ei kumoa luonnonjärjestystä vaan näyttää meille sen millainen paratiisin todellisuus on. Siellä ei ole kipua, surua eikä huokauksia vaan loppumaton elämä. Kuolemalla ei ole osaa Paratiisissa ja nyt me näemme häivähdyksen siitä todellisuudesta, johon meidät kutsuttu. Lasaruksen herättämisessä kuoleman valta tehtiin tyhjäksi.


Jumalan kuolema

Kirkossa meille tarjota selitystä tälle salaisuudelle, koska selitys ei tekisi meistä viisaampia. Vain hiljentyminen ja ihmettely antavat meille ymmärrystä tämän mysteerin edessä. On asioita, joita me voimme sanoa ja todeta, mutta uskon elämässä on vielä enemmän asioita, jotka ovat sanojemme takana, jotka opimme tuntemaan vain sydämen kokemuksen kautta.

Kuoleman valta on niin olennainen osa elämässämme, ettei edes Kristus ei voi välttää sitä tässä maailmassa. On ikuinen mysteeri, kuinka iankaikkinen Jumala voi kuolla ja miten hänet peitetään puhtaisiin käärinliinoihin ja tuoksuviin yrtteihin ja haudataan. Kuinka hän voisi vapauttaa ihmisen kuoleman vallasta? Vain itse ottamalla ihmisen osan tässä maailmassa ja käymällä läpi sen synnin todellisuuden, jossa ihminen elää. Ja tämän hän voi tehdä vain siksi, että hän samaan aikaan istuu valtaistuimella, Isän oikealla puolella.

Jumaluutensa merkkinä Kristus herätti kuolleen ystävänsä Lasaruksen eloon, joka oli maannut haudassa jo neljättä päivää. Mutta Jumalana hänen oli myös itse valmistauduttava kuolemaan, ei ystävänsä, vaan koko ihmiskunnan puolesta. Hänen oli suoritettava äärimmäisin uhri, mitä voimme kuvitella, jotta me saisimme elämän.

Kuinka kuolema kääntyy elämäksi, jäi myös opetuslapsille  mysteeriksi. Heidän oli vaikea ymmärtää pelastustyön kokonaisuutta, koska he elivät näiden tapahtumien  keskellä. Vaikka he elivät Kristuksen kanssa ja kuulivat hänen opetustaan päivittäin, he eivät nähneet vielä selkeästi asioita. Siksi he epäröivät, hämmentyivät, pakenivat, kielsivät, pelkäsivät eivätkä tienneet mitä uskoa. Lasaruksen herättäminen jää meillekin mysteeriksi, ellei paaston tie ole valmistanut meitä hengellistä maailmaa varten.

Uskommeko me todella kulkevamme Herramme kanssa kohti kuolemaa? Olemmeko me riittävästi valmistautuneet siihen vai kiellämmekö me hädän hetkellä Herramme kuin Pietari? Ellemme me kuole Kristuksessa, me emme voi syntyä uudelleen hänessä. Olemmeko valmiita jäämään tähän kuoleman maailmaan ilman mahdollisuutta syntyä uudelleen uuteen elämään Hänessä?

Herran ratsastaminen Jerusalemiin

Nyt taivasten voimat meidän kanssamme näkymättömästi palvovat. Sillä katso, kunnian Kuningas tulee sisälle. Katso, salaista, täydesti toimitettua uhria voittosaatossa kannetaan. Uskossa ja halajamisessa lähestykäämme, että tulisimme otollisiksi iankaikkisesta elämästä. Halleluja, halleluja, halleluja. (Paastoliturgian kerubiveisu)

Kerubiveisussa kerrotaan juhlahetkestä kun Herramme ratsastaa Jerusalemiin. Me näemme tämän voittosaattueen joka sunnuntai Suuressa saatossa, jossa Kristus tuodaan kumarrettavaksemme ja samalla liitymme tähän voittoisaan kulkueeseen. Siksi meitä kehotetaan suureen tarkkaavaisuuteen.

Me olemme hengellisellä matkalla kohti pyhää kaupunkia. Me tiedämme missä tuo kaupunki on, mitä se merkitsee ja mikä siellä odottaa. Pääsiäinen lähestyi pyhässä kaupungissa ja ihmiset valmistavat kiireesti juhlaa perheilleen. Uskovat valmistautuvat ottamaan vastaan kuninkaansa ja Messiaansa. Ihmiset riemuitsevat, sillä aika on täyttymässä.

Me tiedämme, että tie vie kärsimykseen ja kuolemaan mutta myös ylösnousemukseen. Palmusunnuntain juhla on aivan erityinen hetki Kristuksen elämässä, koska hänet otetaan vastaan kuninkaana ja messiaana tämän ainoan kerran. Sen jälkeen hänet revitään alas valtaistuimeltaan ja tuomitaan kuolemaan. Hänet ajetaan ulos kaupungista kuolemaan tuomittuna. Kuninkaasta tulee kapinoitsija ja rettelöitsijä.

Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!  Kunnian kuningas lähtee nyt kukistamaan syntiä ja kuolemaa. Mutta Kristuksen elämän loppupuoli Jerusalemissa kääntyy kohti kaaosta ja Pimeys valtaa kaupungin. Missä on kuninkaan kunnia?

Maailmassa oleville kuolema merkitsee loppua mutta uskovalle se merkitsee siirtymistä kuolemasta elämään. Tämän saman mysteerin kanssa me edelleen olemme hämmennyksestä. Kristuksen kunnia ja kirkkaus on vapaaehtoisessa ristinkuolemassa, joka merkitsee rakkauden voittoa kärsimyksessä. Todellinen voitto kuolemasta tapahtuu ristillä ja sitä maailma ei tänäkään päivänä ymmärrä.

Kun Hän tuli vapaaehtoisiin kärsimyksiin Jerusalemiin, silloin pimeässä ja kuoleman varjossa istuva kansa otti käsiinsä puiden lehviä ja palmunoksia, noita voitonmerkkejä, joilla se ennalta kuvasi ylösnousemusta. (Virpomavitsojen siunausrukouksesta)

Tänä iltana Kristus tulee meidän seuraksemme. Vaikka hän on kuninkaamme, hän on myös kanssakulkijamme. Vaikka hän on taivaan kirkkaus ja luomaton Sana, hän kulkee kanssamme tänään kohti kuolemaa ja ylösnousemusta. Vaikka hän on meidät maan tomusta luonut, hän on valmis kuolemaan puolestamme.

Profeetta Sakarja valaa meihin toivoa ja ymmärrystä tämän juhlapäivän äärellä:

Tuona päivänä Herra Jumala pelastaa kansansa, kokoaa omansa yhteen kuin lammaslauman. He loistavat hänen maassaan kuin kruunussa sädehtivät jalokivet. Kuinka kauniiksi tulee maa, kuinka ihanaksi! Maa tuottaa viljan ja viinin, nuorukaiset ja neidot kukoistavat. (Sak. 9:16-17)

Kaksi kulkuetta

Käthe Kollwitz,
Mother with Dead Child, 1903

Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. 12 Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. 13 Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: "Älä itke." 14 Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" 15 Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.

16 Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi." 17 Tähän tapaan Jeesuksesta puhuttiin kohta joka puolella Juudeaa ja kaikkialla sen ympäristössä.

Kun kuuntelet evankeliumia, niin kannattaa aina kysyä kolme kysymystä: kehen kertomuksen henkilöön minun pitäisi samaistua, mitä tämä kertomus kertoo Jumalasta ja mikä on evankeliumin ilosanoma. Tämän lisäksi tässä nimenomaisessa evankeliumissa on joitakin symbolisia kuvia, jotka tosin vastaavat aivan todellisia asioita mutta niiden takana voidaan nähdä syvempikin merkitys.

Nainin kaupunki oli pieni kylä, jonka ohitse Jeesus oli kulkemassa riemuitsevan joukon saattamana. Heitä vastaan tulee ulos kaupungista surusaattue. Nämä kaksi vastakkaista kulkuetta kohtaavat kaupungin portilla - toisessa iloa, armoa, uudistusta ja toisessa kuolemaa, surua, huolta tulevaisuudesta. Väkijoukko oli tämän surullisen lesken tukena, kun hän oli saattamassa ainoaa poikaansa haudan lepoon.

Sureva kaupunki ei jättänyt leskeä yksin vaan osallistui hänen suruunsa. Pojan kantaminen saattueessa tarkoittaa esirukouksia, joita seurakuntalaiset läheistensä puolesta kantavat. Me kaikki, jotka olemme toistemme puolesta esirukouksia kantaneet, tiedämme, että Jumala vastaa rukoukseemme. Emme saa aina sellaista vastausta kuin toivoisimme vaan paremman. Paras vastaus rukoukseen on sellainen, joka auttaa meitä jatkamaan elämäämme kilvoitellen ja rukoillen.

Mikä sitten oli tämä seurue, joka tuli Jeesusta vastaan? Se on kirkkomme. Kirkossa me kannamme esirukouksia niin elävien kuin kuolleidenkin edestä. Kirkossa me jaamme ja kannamme yhdessä surumme, huolemme ja ilomme. Kirkossa me kannamme toisiamme yhteisen rukouksen avulla ja olemme samassa veneessä toistemme kanssa.

Kuka minä olen tässä evankeliumissa?

Usein evankeliumin kertomuksessa on henkilö, johon lukijan odotetaan samaistuvan. Evankeliumin tarkoitus ei ole jättää meitä kertomuksessa ulkopuolisiksi, vaan kutsua kuuntelemaan ja tulemaan mukaan. Mihin henkilöön lukijan olisi samaistuttava tässä evankeliumissa? Helposti säälimme tätä leskeä, joka oli synnin vuoksi menettänyt pelottavan paljon elämässään, aviomiehensä ja ainoan poikansa. Niiden molempien, joiden oli määrä pitää huolta perheen äidistä.

Mutta luulen, että me olemme tuo synteihinsä kuollut poika. Meitä Jumalalle kuolleita tuhlaajapoikia on paljon ja me nämä pojat tuottavat suurta hätää äideilleen, jotka pahimmassa tapauksessa ovat menettäneet myös puolisonsa. Vaikka poika ei enää rukousta tuokaan Jumalan eteen, niin äidin kantama esirukous poikansa puolesta voi saada aikaan paljon. Se voi vaikka herättää kuolleet eloon.

Ja kun rukous nousee sydämestä ja hädästä, niin Herra pelastaa hänen sielunsa ja elämänsä kuolemalta aivan kuten tutussa psalmissa lauletaan:

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. (Ps. 103: 2,4)

Tämän evankeliumin ilosanoma meille on se, että Jumala on voittanut synnin ja kuoleman. Tämä voitto koskee meitä jokaista kaikkina aikoina. Me juhlimme tätä voittoa joka sunnuntai liturgiassa kun muistamme Jumalan ihmiseksi tulemista, kuolemaa, hautaa ja ylösnousemista kolmantena päivänä.

Mitä tämä evankeliumi kertoo Jumalasta?

Tämä evankeliumi kertoo meille Jumalasta, joka on valmis vetämään meidät kuolemasta elämään. Sellaisesta Jumalasta joka tuntee myötätuntoa meitä kohtaan ja on luonamme hädän hetkellä. Hän ei välitä syntisyydestämme, vaan tulee luoksemme ja aterioi kanssamme.

Tämä evankeliumi puhuu myös Jumalasta, joka tuntee sääliä ihmistä kohtaan. Lasaruksen haudalla syvä liikutus valtasi Jeesuksen ja hän itki.  Kun Maria tuli Jeesuksen haudalle pääsiäisaamuna hän sanoi Marialle haudalla, älä itke. Ilmestyskirjassa hän kertoo, kuinka kaikki kyyneleet kuivataan. 

Se mihin Jumala koskee, muuttuu eläväksi, terveeksi, puhtaaksi ja oikeaksi. Meidän ei pidä asettaa syntisyyttämme esteeksi kirkkoon tulemiselle, koska vain syntisinä me olemme kelvollisia Jumalan edessä. Vasta kun tämä sureva joukko tapasi Jeesuksen, he saivat jälleen maistaa elämää. Eikä Herra lakkaa tekemästä tätä samaa tänäkään päivänä. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset ja teki heistä ihmisten kalastajia. Apostolit eivät vetäneet enää elämästä kuolemaan, vaan pelastivat ihmisen kuolemasta elämään.

On äärimmäisen tärkeää, että me osaamme tunnistaa itsemme tästä Raamatun kertomuksesta. Kun kuulemme liturgian antifonissa nuo sanat Kiitä sieluni, Herraa, muistakaamme kuinka olimme synnin kuolettamia ja Herra herätti meidät. Ja kun me olemme jälleen herätetyt elämään, niin kulkekaamme taas hänen jäljessään, koska se tie vie meidät ikuiseen elämään.

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. (Ps. 103: 2,4)