Sinä katsoit minua ja näin itseni

Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja Hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi
, ja hän sanoi: "Älä itke." Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. 

Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi."


Tämä evankeliumin leski kantoi selässään raskasta taakkaa, raskaampaa kuin monet meistä jaksaisivat kantaa. Oman lapsen hautaaminen. Sureva nainen oli jo aiemmin kokenut valtavan surun menettäessään miehensä - hän oli leski. Nyt suru viedään yhä tummemmille vesille ja hän on menossa hautaamaan ainoaa poikaansa. Hän ei ollut evankeliumin ainoa leskiäiti, joka oli menettänyt poikansa. Neitseen Marian tilanne oli samanlainen, kun Jeesus ristillä uskoi hänet apostoli Johanneksen huomaan.

Kuoleman valtava voima oli todellisuutta myös Kristukselle ja hänen opetuslapsilleen. Kuoleman todellisuudelle hänkään ei voinut mitään ja se on yksinkertaisesti meidän osamme niin kauan kuin tämä maailma on olemassa. Vaikka Nainin lesken poika herätettiin kuolleista ja äiti sai hänet takaisin, myöhemmin hän kuoli uudelleen eikä häntä enää herätetty kuolleista. Sama kävi kaikille muille kuolemasta elämään palanneille. Mekin kuolemme ikiuneen Kristukseen uskoen.

Jumala ei voi poistaa kuoleman todellisuutta meidän maailmastamme vaikka Hän kaikkivoipa onkin. Kuoleman alkuperä on synnissä ja synnin alkuperä vapaudessa. Jumala kyllä näkee mitä synti saa aikaan meidän elämässämme mutta koska meidät on luotu vapaiksi, hän ei voi poistaa tuota vapautta meidän elämästämme. Jumala ei voi puuttua meidän valintoihimme, vaikka me sen avulla vastustammekin Jumalaa ja saatamme ajaa itsemme kuolemaan. Luomisessa me saimme täydellisen vapauden mutta Jumala sai sidotut kädet. Hän voi vain olla meidän kanssamme ja pelastaa meidät, jos me sitä itse haluamme.


Millaisesta Jumalasta tämä evankeliumi kertoo?

Jeesus keskeyttää omaisten surun ja muuttaa kosketuksellaan kuoleman elämäksi, surun riemuksi ja pimeyden valoksi.

Tämän saman kuoleman tragedian hän pysäyttää yhä uudelleen myös meidän elämässämme. Aina ei kyse ole sairaudesta ja ruumiillisesta kuolemasta vaan hengellisestä vaarasta. Ihmisen elämä ei pääty ruumiilliseen kuolemaan mutta se päättyy hengellisen kuolemaan. Vaikka me olisimme syvässä suruttomuuden unessa tai jopa hengellisesti kuolleita, hän ei jätä meitä. Hän tulee pyhien kanssa meitä vastaan ja keskeyttää surumme: älä itke. Jeesus herättää meissä katumuksen ja herättää meidät eloon synnin kuolemasta. - Älä ole epätoivoinen vaan usko minuun.

Miksi Jumala keskeyttää tämän tragedian? Siksi, ettei Jumala säälissään kestä nähdä ihmisen orjuutta ja kärsimystä kuoleman vallan alaisuudessa. Siksi hän tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Myötätunto ja sääli on ihmistä lähellä silloin, kun kuolema kiertelee meidän kulmillamme.

Jumalan myötätunto ihmistä kohtaan on valtava. Jumala hakee meidät takaisin kuoleman laaksosta elävien maahan, jos vain tahdomme lähteä mukaan. Hän on itse kokenut ystävänsä menettämisen, nähnyt äitinsä kärsimyksen ja itse kuollut ristillä syntiemme vuoksi. Sen vuoksi hän kutsuu meitäkin tuntemaan sääliä, rakkautta ja myötätuntoa toisiamme kohtaan. Hän on antanut äärimmäisen merkin esimerkin kärsivästä rakkaudestaan Golgatan ristillä. Hän ei vielä poista kipua ja surua meidän elämästämme vaan Hän on meidän kanssamme surun hetkellä.

Jumala on rakkaus. Jumalan rakkaus ei ole vain sanoja vaan vahvaa myötäelämistä ja tekoja. Lesken elämä oli raunioina, koska hän oli menettänyt keskeisen turvan elämässään. Hänestä tuli yksinäinen leski maassa, jossa ei ole sosiaaliturvaa. Hän ei kykenisi ilman miestensä apua hankkimaan itselleen elantoa.

Mutta kyse ei ole vain Jumalan säälistä ihmistä kohtaan vaan myös armosta. Usein armo kuvitellaan ihmeelliseksi asiaksi mutta loppujen lopuksi se on hyvin inhimillistä ja jokapäiväistä. Yksikään isä tai äiti ei voi olla tuntematta armoa ja sääliä lastaan kohtaan vaan on valmis armahtamaan aina kun se on mahdollista. Armo tekee meistä inhimillisiä ja se osoittaa, että me välitämme toisistamme. Sääntöjä ja lakeja osaavat noudattaa koneet ja ohjelmat, mutta armon käyttäminen oikeuden sijaan on syvästi inhimillinen piirre. Ja se juuri tekee meistä Jumalan kuvia. Siksi on luonnollista, että Jumala lähestyy meitä armollaan ja olettaa meidänkin lähestyvän toisiamme armahtavasti.


Entä millaisia me olemme?

Tuo kuollut poika kuvaa meitä. Me olemme vaipuneet syvään välinpitämättömyyden uneen tai jopa kuolleet synnin takia. Olemme sairastuneet syntiin monella tapaa ja himot ovat kietoutuneet meihin. Joskus ne saavat meistä niin väkevän otteen, että meistä tulee niiden orjia. Me himoamme, juovumme, käytämme hyväksemme, sammumme, häpeämme, raivostumme, ahdistuneet, masennumme ja suremme.

Kirkko. Evankeliumin äiti kuvaa kirkkoa ja äidin suru kuvaa sitä kirkon surua, jota se kokee kuoleman ja synnin kurittaessa sen jäseniään. Kirkko kantaa meitä sylissään ja tuo sureva joukko kuvaa kirkon esirukoilijoita.

Ihmisen osa ei ole se, että me kuolemme synteihimme, vaan muistaa Isän koti ja katumuksen kautta palata sinne. Me emme jää yksin kuollessamme koska me olemme osa eukaristista yhteisöä. Meitä kannetaan esirukouksen voimin elämän lähteelle ja meistä pidetään huolta vaikka olisimmekin tuhlanneet ja menettäneet kaiken.

Lesken kyyneleet pysäyttivät Kristuksen. Samaa kyynelten lahjaa mekin pyydämme monessa rukouksessa ja tunnustamme elävämme suruttomuudessa ja välinpitämättömyydessä. Me tosiaan olemme kuin tuo nuorukainen jota saattoväki kantaa.

Lopulta meidän jokaisen kyyneleen syy löytyy sairaudesta ja kuolemasta. Me kuolemme elämässämme hiljalleen, me menetämme osia itsestämme ja lähestymme loppua. Luovumme emmekä saa enää tilalle mitään. Mitä suostuvaisemmin me osaamme päästää irti, sitä helpommalla me pääsemme.


Kohti elämää

Me usein löydämme Jumalan vasta kriisin ja kuoleman kautta. Kun lähestymme kuoleman hetkellä Jumalaa, me voimme syntyä uudelleen Hänessä. Jumala on elämän lähde ja erossa oleminen Hänestä merkitsee kuolemaa.

Jokainen alkava yö kuvaa lähestyvää kuolemaa ja herättää meitä katumuksen. Jokainen aamu tarkoittaa uuden elämän mahdollisuutta ja uuden mahdollisuuden saamista. Herran Henki on luonamme ja ikiaikainen muistuttaa meitä iankaikkisesta elämästämme, jos uskomme Häneen.

Kuolema on kiinteä osa elämäämme mutta me uskomme kuoleman jälkeiseen iankaikkiseen elämään. Kun Jumala katsoo meidän puoleemme, me astumme elämän valoon. Me voimme nousta ylös tuosta ikiunesta aivan kuten tämä lesken poika.

Eukaristiassa me voimme kohdata Kristuksen ja saada Hänen ruumiin ja veren. Mystisellä tavalla Hän tulee asumaan meissä ja pyhä apostoli kirjoittaakin:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20)