Serafim Sarovilainen |
Kun Jeesus nousi rannalle, häntä vastaan tuli kaupungista
mies, jota vaivasivat pahat henget. Mies oli jo kauan kulkenut vaatteitta, eikä
hän asunut ihmisasumuksessa vaan oleskeli hautaluolissa. Jeesuksen nähdessään
hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä
sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä pyydän: älä kiduta
minua!" Jeesus näet oli käskenyt saastaisen hengen lähteä miehestä. Se oli
jo pitkän aikaa pitänyt miestä otteessaan. Hänet oli köytetty ja kahlehdittu,
että hän pysyisi aloillaan, mutta kerran toisensa jälkeen hän oli katkonut
siteensä ja pahan hengen ajamana paennut ihmisten ilmoilta. "Mikä sinun
nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen
oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden
syöksyä kadotuksen kuiluun. Läheisellä vuorella oli iso sikalauma laitumella.
Pahat henget pyysivät Jeesukselta lupaa mennä sikoihin, ja hän salli sen.
Silloin henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi
jyrkännettä alas järveen ja hukkui.
Kun sikopaimenet
näkivät tämän, he lähtivät pakoon ja kertoivat kaiken kaupungissa ja kylissä.
Monet lähtivät katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja
tapasivat miehen, josta pahat henget olivat lähteneet. Mies istui Jeesuksen
jalkojen juuressa vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon
valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, millä tavoin pahojen henkien
vaivaama oli parantunut. Silloin kaikki Gerasan seudun ihmiset pyysivät
Jeesusta poistumaan sieltä, sillä he olivat hyvin peloissaan. Jeesus nousikin
veneeseen ja lähti paluumatkalle. Mies, josta pahat henget olivat lähteneet,
pyysi, että saisi jäädä hänen seuraansa, mutta Jeesus lähetti hänet luotaan
sanoen: "Palaa kotiisi ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Jumala on
sinulle tehnyt." Mies lähti, kulki ympäri kaupunkia ja julisti, mitä
Jeesus oli tehnyt hänelle.
Miehessä oli legioonallinen pahoja henkiä. Tuhansia henkiä,
jotka olivat ottaneet vallan hänestä kuin virus eikä miehellä ollut hengen
rauhaa. Niillä oli vahva omistusoikeus ja ne puhuivat hänen nimessään ja hänen
kauttaan. - Legioona on nimeni. Mies oli omaksunut pahojen henkien identiteetin
itselleen.
Mutta Elämän ruhtinasta nämäkin henget pelkäsivät,
kumarsivat, kunnioittivat ja tottelivat. Ne tunnustivat Jeesuksen Korkeimman
Jumalan Pojaksi ja niin Kristus manasi pahat henget pois tästä Gerasan
miehestä. Henget karkasivat saastaisiin sikoihin, jotka syöksyivät alas
jyrkänteeltä kuolemaan. Näin pahuus käyttää saamansa vapauden. Mies vedettiin takaisin
elämään ja hän sai rauhan. Nyt hän lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa sielun
rauhan saaneena.
Olen monesti miettinyt elämää, jossa me olisimme
puhdistuneet himoista eikä paha vaivaisi meitä. Voisimme kiinnittää koko
huomiomme tähän elämään ja Jumalaan. Niin monesti mielessämme särisee pahat
ajatukset, kauna, vilppi, epäilys, juorut, panettelut - lista on loputon. Ne
kaikki ovat sielussamme kasvavia himoja, joita vastaan me taistelemme rukouksen
asein. Mutta miten monesti ne taistelevat pelkkää rukoustakin vastaan. Autuutta
lienee mielen tyyneys, hiljaisuus ja rauha Jumalassa.
Ettemme kiintyisi maalliseen
Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien
pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä (1. Joh. 2:16)
Kaikki asiat eivät ole rukouksesta ja armosta kiinni vaan me
pystymme myös itse vaikuttamaan hyvin käytännöllisellä tavalla.
Pelkistämisellä, karsimalla ja yksinkertaistamalla me edistämme huomattavasti
hengellistä elämäämme. Mitä vähemmän meillä on hankittuna tavaraa ja muuta
omaisuutta ympärillämme, sitä helpompi meidän on keskittyä tähän varsinaiseen
elämään. Mitä vähemmän me käytämme aikaa uuden tavaran hankkimiseen ja sen
maksamiseen, sitä enemmän meille jää aikaa elämän suurempiin asioihin.
Luostarielämässä yksi kolmesta lupauksesta on köyhyyden eli
omaisuudettomuuden lupaus. Kilvoituselämää viettävällä on hallussaan tavaroita,
joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässään mutta hän ei omista niitä vaan
hän on valmis tarpeen tullen luopumaan niistä. Loppujen lopuksi sama koskee
meitä jokaista. Tosiasiallisesti omistaminen tässä maailmassa on näennäistä ja
perustuu ainoastaan yhteiseen sopimukseen. Me nautimme omaisuuden turvasta ja
sen koskemattomuudesta - kuolemaan asti. Sen jälkeen sopimus raukeaa. Ehkä
tässä luostarilupauksen omaisuudettomuudessa on pohdittavaa ja jotakin
opittavaa meille kaikille.
Ellei muuten, se saattaa paljastaa meissä piilossa olevia
haluja ja himoja. En omalla kohdallani koskaan ajatellut olevani ahne, mutta
kun aloin mielessäni luopua tavaroistani, huomasin vanhan ihmisen pitävän
tiukasti kiinni monista asioista mitä kummallisimmin perustein. Olen ansainnut
tämän... tähän tavaraan taas liittyy tunneasioita.. tämä on minulle
välttämätön... Tavaroita, joita ilman miljardit ihmiset tulevat toimeen
kehdosta hautaan.
Törmäsin armon ja oikeuden teemaan. Me sanomme, että meillä
on oikeus johonkin asiaan. Mutta jos minulla on oikeus, se usein sisältää
aikuisten maailmassa myös velvollisuuden. Rikkaan velvollisuuskin on auttaa
köyhää. Minulla on suurempi vastuu armahtaa toista, koska minulla on siihen
mahdollisuus. Minun armeliaisuudesta ja suhteestani omaisuuteen on kiinni monen
ihmisen toimeentulo, jopa elämä. Pienen ihmisen elämä.
Moni meistä on huomaamattaan ahne. Emme välttämättä ryntää
kirkkokahveilla jonon ensimmäiseksi, mutta kohtuullisuus ei ole meille
itsestäänselvää. Jos mahdollista, me haluamme vähän enemmän ja vähän parempaa.
Tämä ei ole luonnollista mutta ymmärrettävää tässä maailmassa on joka mainonnan
läpitunkema. Tuossa maailmassa on luonnollista haluta ja vaatia parempaa,
enemmän ja heti.
Synti saa meidät haluamaan enemmän kuin omaksi tarpeeksi.
Evankeliumi ei kerro, miksi nuo tuhannet henget olivat ottaneet tämän miehen
omakseen mutta voimme helposti ymmärtää kertomuksen kuvaavan ahneutta
elämässämme. Viettelys tulee mieleen ja löytää sijan itselleen. Kun me annamme
sille edes pienen mahdollisuuden olemassaoloon, me totutamme itsemme sen
toimintaan. Vähitellen se kasvaa vahvemmaksi mielessämme ja alamme tottua
siihen, jopa mieltymään siihen. Pala palalta se ottaa vallan meistä emmekä
lopulta meinaa edes tuntea itseämme ja ymmärtää kuinka saatoimme toimia
jollakin tavalla. Me vieraannumme itsestämme.
Tämän evankeliumin voi ymmärtää kertomuksena omistamisesta.
Omistamisessa ei sinänsä ole mitään kummallisempaa, etenkin meille maailmassa
oleville on välttämätöntä pitää hallussamme tiettyjä asioita, jotta arkemme
asiat tulisi hoidetuksi. Osa meistä on rikkaampia omaisuudessaan, toiset
köyhempiä eikä tämäkään ole ongelma. Mutta aina tämä omistaminen ei ole meille
niin yksinkertaista ja selkeää. Me saatamme luoda epäterveen tunnesiteen
siihen, mitä me omistamme. Tästä ongelmat alkavat.
Me katselemme turhuutta, kiinnymme siihen. Se mikä on tarkoitettu
välineeksi hyvän tekemiseen, tuleekin meille päämääräksi. Haluamme sitä,
käytämme sen hankkimiseen aikaa, menetämme yöunemme, iloitsemme, vihastumme ja
tunnemme epätoivoa. Kyse on kuin rakastumisesta. Luodessamme näin epäterveen
suhteen omaisuuteemme me hylkäämme sen mikä on hengellistä ja aitoa tässä
elämässä. Omistaminen voi ottaa meidät haltuunsa ja tulesta voi tulla rengin
sijaan isäntä.
Uutta tämä ei ole, lankeemuksen yksi näkyvimmistä
seurauksista oli se että meidän on vaikea suhtautua neutraalisti asioihin.
Kautta aikojen olemme törmänneet siihen, että ymmärryksemme omasta ja vieraasta
on hämärtynyt ja me haluamme enemmän kuin meille kuuluu. Vaikka me tiedämme
tämän polun johtavan kadotukseen, osa meistä eksyy sille kuitenkin. Juudas
Iskariot kavalsi rahan himossaan Herransa. Hän hirttäytyi herätessään
sokeudestaan.
Näpistys, petos, kavallus, varkaus, ryöstö, vahingonteko. Kun Kain tappoi Aabelin kedolla, kyse oli todennäköisesti kateudesta toisen omaisuutta kohtaan. Tänäkin päivänä me vertailemme omaamme siihen, mitä toisella on ja olemme todella julmia itseämme kohtaan. Se herättää meissä negatiivisia ajatuksia ja pahimmillaan näistä ajatuksista syntyvät synnilliset teot. Entä jos me olemmekin mielestämme jo valmiiksi hyväosaisia, millä tavoin me olemme auttaneet omasta yltäkylläisyydestämme niitä, joilla ei ole kotia, lämpöä ja ruokaa? Miksi mielemme sumenee ja vääristyy tämän kaiken katoavan ja ajallisen materian edessä? Ehkä Gerasan riivatun miehen kertomuksesta voimme oppia jotakin himojen olemuksesta.
M&M - mainonta ja markkinointi
Ostaminen lisää meidän omaisuuttamme ja uskomme sen antavan meille jotain enemmän, siksihän me omaisuutta keräämme. Mutta saman aikaan se vie meiltä sitä aidointa minuutta, joka meissä on. Vaikka me omistamme jotakin, niin se jokin omistaa myös meitä. Pitäessämme nyrkissämme kolikkoa, tuo kolikko omistaa nyrkkimme emmekä voi käyttää sitä muuhun.
Voiko muka materia omistaa meidät? Niin käy kun asetamme
omaisuutemme tärkeämmäksi kuin perheemme tai ystävämme. Me saatamme huolehtia
enemmän tavaroistamme kuin läheisistämme. Toisista ihmisistä saattaa tulla uhka
omaisuudellemme, jos ne pyrkivät rajoittamaan sen käyttöä tai puuttumaan
siihen, ehkä ottamaan tai varastamaan sitä. Mieleen syntyy sama epäilys kuin
paratiisissa.
Me helposti samaistumme omaisuuteemme ja määritämme itsemme
ja toisemme sen kautta. Minulla tällainen asunto ja auto, olen tällainen
ihminen. Tuntuu, että meistä puuttuisi jotakin, jos menetämme omaisuuttamme,
saatamme saada jopa fyysisiä tai psyykkisiä oireita. Televisiosta on tullut
ohjelma hamstraajista, jotka saivat vakavia psyykkisiä oireita, kun heidän
kotejaan yritettiin siistiä ja tyhjentää. Lama-aikana uutisoidaan
lisääntyneistä itsemurhista ihmisten menettäessään omaisuutensa.
Meitä arvioidaan sen perusteella mitä me omistamme, me ostamme itsemme johonkin ryhmään, kuulumme joukkoon. Me ostamme unelmia ja yhteenkuuluvaisuutta. Brändit jo itsessään maksavat ja me olemme valmiita maksamaan, jotta me kuulumme johonkin. Meille myydään paljon asioita, jotta meistä tulisi parempia, elämä olisi helpompaa ja mukavampaa.
Minkä vuoksi meidän on vaikea suhtautua oikein siihen
materiaan, jota meidän ympärillämme on? Miksi meistä on tullut pelkkiä
kuluttajia? Markkinointikoneistot tässä maailmassa ovat valtavia. Mainokset
luovat haluja tarpeita ja välttämättömiä vaatimuksia meidän elämäämme, jotta se
olisi sujuvaa, elämänarvoista ja ihailtavaa.
Meille tarjotaan ihanteita ja unelmia, joita voimme toteuttaa ostamalla jotakin. Tämä koko käyttäytymismalli on niin syvällä meissä, ettemme usein edes huomaa sitä. Meille on luonnollista ja jopa välttämätöntä ostaa jotakin, jos jossakin myydään jotain. Raha ja ostaminen on tapa kommunikoida. Kun me ostamme jotakin, me ilmaisemme hyväksyvämme jonkin asian ja toisaalta me voimme myös boikotoida sillä, ettemme osta mitään. Me kerromme mielipiteemme ostamalla: arvostan tämän tuotteen valmistaneen yhtiön arvoja ja samaistun niihin. Monissa ihmissuhteissa lahjojen antamisesta on tullut välttämättömyys ja ostamisen kierre on loputon.
Joskus ostamisen ja omistamisen tarkoitus on saada meidät
unohtamaan miten tarkoituksettomaksi ja merkityksettömäksi elämämme onkaan
muuttunut. Me korvaamme luontaisen kaipauksemme ja elämänintomme johonkin
näennäiseen ja valmistaudumme johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan asiaan.
Tarpeeksi
Me vapaudumme tästä varustekierteestä ymmärtämällä mitä sana tarpeeksi tarkoittaa. Kun ymmärrämme eron tarpeen ja halun välillä olemme huomattavasti terveemmällä pohjalla suhteessa omistamiseen ja omaisuuteen.
Ihminen on kutsuttu pyhittämään luomakunta. Vaikka se
kuulostaa turhan ylevältä arkielämään liitettynä, se silti on täyttä totta.
Pyhittäminen on suojelemista, kunnioittamista, ymmärtämistä, rakastamista ja
kauneutta. Sen ymmärtämistä että tämä maailma on annettu meille hoidettavaksi
ja osoitukseksi Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Se on kotimme, ei vain
meille vaan myös lapsillemme. Pyhittäminen on pyhän elämän viettämistä, omien
rukoustemme mukaista elämää ja toteuttamista tässä elinympäristössämme.
Meidän ei tarvitse luopua kaikesta vaan siivilöidä se olennainen, jota me tarvitsemme siitä, jota on liikaa. Tyytykäämme siis vähempään sekä siihen vanhaan entiseen, joka on aivan käyttökelpoista meidän elämässämme. Mitä yksinkertaisempaa elämämme on, sitä helpommaksi hengellinen elämämmekin muodostuu.
Sosiaalinen vastuu
Askeesilla ja ylipäätään koko kilvoituksella on oltava
sosiaalinen ulottuvuus. Me elämme monesti tilanteessa, jossa me saamme enemmän
kuin välttämättömyyksiin tarvitsemme. Vaikka koko Eurooppa on pitkässä
taantumassa ja yt-neuvottelut ovat arkipäivää Suomessa, meidän olosuhteemme
ovat toisenlaiset kuin esim. Syyriassa, Ukrainassa tai monessa muussa köyhässä
maassa.
Köyhiä ei lämmitä meidän askeesimme ellemme auta heitä.
Ylijäämä on tarkoitettu heikompiosaisten auttamiseen. Omaisuus sinänsä ei ole
pahasta vaan se ratkaisee mihin me käytämme omaisuutemme. Omaan itsekkyyteemme
vai toisen hädän lieventämiseksi.
Kiitos Maria ja Heikki Hattuselle pitkästä keskustelusta
eräänä iltana. Tämä kirjoitus syntyi tuon keskustelun pohjalta. Kirjoitukseni
tarkoitus ei ole tuomita toista ihmistä vaan tuomita oma itseni ja se elämä,
joka on kulunut turhuutta katselemassa. Materian viettelys on ollut suurta
elämässäni ja monesti sokeuduin sille tosiasialle, että elämälläni on jokin muu
tarkoitus kuin tavaroiden haaliminen. Hengellinen valvominen ei ole vaivatonta
ja kuin huomaamatta olinkin nukahtanut katselemaan sitä, mikä on ajallista ja
katoavaa.
Tämä hetki on tarkoitettu parannukseen.
Yksinkertainen elämäntapa antaa todella aikaa hengelliselle elämälle.
VastaaPoistaUnohtamatta ekologista merkitystä.
Tyhjäksi jääneet maatilat,kesämökkikin ovat tarjonneet monelle mahdollisuuden päästä irti oravanpyörästä.Ainut mutta tässä minimalistisessa elämässä on tulojen hankinta.
VastaaPoistaOmavaraistaloudessa osittain,osittain esim.etätyötä tehden.Sopivan suuruinen perustoimeentulokin olisi hieno juttu.
Monet ovat raskaasta verotuksestakin johtuen pankinorjia.Stressi,burnout,levottoman elinympäristön ja talouden huonon tilan tuoma epävarmuus.Syitä on monia ja yhtä moni haluaisi rauhalliseen elämäntapaan.
Minimalistinen elämä olisi esim.polttopuuntekoa,kalastusta,luonnonantimien hyödyntämistä ym.Samalla oppisi uusia taitojakin.
Luostarit toimivat omavaraisperiaatteella,joten tässäkin asiassa voi luostariasketismia pitää hyvänä henkilökohtaisena ratkaisuna unohtamatta henkisen rauhan löytämistä.