Pietarin kalansaalis: Kuolemasta elämään (radiointi)

Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: »Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.» Tähän Simon vastasi: »Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.» Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. 

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: »Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.» Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.» 

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta. (Luuk. 5:1-11)

PIETARIN KALANSAALIS - Kuolemasta elämään (Luuk. 5:1-11)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Tänään me puhumme nöyryydestä ja kuuliaisuudesta, sillä nykyajan maailmassa nämä arvot eivät ole kovin suuresti kunnioitettuja. Tässä evankeliumissa kerrotaan kuuluisa tarina Pietarin kalansaaliista, jonka opetuslapset saivat hetkeä ennen kuin heistä tuli Jeesuksen opetuslapsia.  Tämän seurauksena he lähtivät seuraamaan Opettajaansa jättäen kaiken muun taakseen.

Silti kautta historian ne ovat tuoneet keskellemme niin paljon sielun kauneutta, pyyteetöntä hyvyyttä ja rauhaa. Tämä lukemamme evankeliumi kertoo ennen kaikkea suuresta muutoksesta, joka tapahtuu Pietarissa, koska juuri hänessä nöyryys ja kuuliaisuus saivat loistavan ilmenemismuodon.

Jeesus oli opettamassa kansaa järven rannalla kun, hän havaitsi kaksi kalastusseuruetta. Pietarin ja muiden opetuslasten arkinen touhuaminen herätti hänen mielenkiintonsa ja niin hän kutsui heitä kauempaa. Tuo Jeesuksen kutsu on autenttisuudessaan kovin arkipäiväinen, vaikka kalastajien osalta koko elämänsä muuttui lopullisesti. Kuten evankeliumin lopussa sanotaan, he jättivät kaiken taakseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Aivan sattumanvarainen tapahtuma tämä ei ollut vaan jokin suurempi kaipuu oli ilmassa jo valmiina ja ehkä SIKSI he tulivat valituiksi. Oliko se samaa kuin Sakkeuksessa, joka suurta kiinnostusta osoittaen kiipesi puuhun katsomaan, kuka Jeesus oli? Samaa heissä varmasti oli kuin Aabrahamissa, joka Jumalan lupausta seuraten jätti kaiken taakseen ja lähti perheineen etsimään luvattua maata. Ehkä samaa kuin Mooseksessa, joka epäröi paljon Jumalan kutsua ennen kuin vakuuttui hänen elävyydestään palavan pensaan äärellä.

Elämä oli varmasti antanut näille kalastajille jo kyllästymiseen asti öitä verkkojen laskua varten. Joka aamuiset verkojen selvittelyt, meluisat kaupungin torit ja kujat. Ja samaan aikaan ilo lapsista, naapureista, sukulaisista. Se oli todellista elämää mutta oliko se riittävästi? Heidän sydämissään oli kaipausta jotain suurempaa kohtaan, kaipuu hengellisyyteen tai jopa elämän tarkoituksen löytämistä.

Nyt arkisen aherruksen keskellä he kuulevat muukalaisen kummallisen käskyn: Soutakaa veneenne syvään veteen ja laskekaa sinne verkkonne. Tämä kohta on sinänsä merkillinen, ettei sillä ole itse asiassa juurikaan tekemistä varsinaisen kalastuksen kanssa. Ulkoisesti evankeliumi kyllä puhuu kalastamisesta mutta olennaista on se, mitä näiden henkilöiden sisimmässä tapahtuu.

Jeesus käskee Pietaria tekemään jotakin niin yllättävää, ettei Pietari meinaa edes suostua moiseen. Hän on ammatiltaan kalastaja ja varmasti osaa kyllä harjoittaa toimeaan ilman puuseppien opastusta. Tässä kohdassa Pietari olisi yksinkertaisesti voinut vedota ammattiylpeyteensä ja jatkaa verkkojensa selvittelyä.

Tuskinpa oikeastaan Jeesuksellakaan oli tarkoituksena jakaa viisauttaan kalastusvinkkeinä vaan testata, miten Pietari ja muut suhtautuvat häneen ja hänen käskyihinsä. Jumala etsii meissä nöyryyttä, hän kaipaa sielustamme kuuliaisuutta.

Mutta Pietari ei sivuuttanut Jeesuksen kehotusta. Samalla kun hän kertoo edellisen yön uurastuksesta, hän huomaa, että jotakin poikkeuksellista on nyt tekeillä. Pietarilla oli herkkyyttä havaita jotakin suurempaa ja merkityksellisempää. Ja niin hän sanoo Jeesukselle hyvin käänteentekevän lauseen: Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket. Kun sinä niin käsket.

Tämä nöyrä asenne on tuttu meille eräästä toisestakin suuresta evankeliumin hahmosta. Muistatteko kun ylienkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi Vapahtajan syntymästä ja Maria vastasi: Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit. Kaanaan häissä sama toistuu: Mitä hän teille sanookin, tehkää se.

Lauseen ydin ei ole verkkojen laskemisessa vaan Jeesuksen käskyn noudattamisessa. Vaikka ulkoisesti käsky voi kuulostaa tyhjänpäiväiseltä niin olennaista on se, että Pietari toimii kuin sotilas: hän tekee mitä käsketään. Kun käsky annetaan, niin silloin ei neuvotella eikä keksitä syitä vaan silloin tehdään. Sillä todellinen opetuslapseus on sitä, että me nöyrrymme Jumalan edessä. Vaikka KUINKA hyvin me kyllä itse tietäisimme miten asiat pitäisi tehdä, niin usko on kuuliaisuutta Jumalan edessä. Eikä tämä todellakaan ole helppoa kuten Pietarikin vastauksensa aloitti.

Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.

Pietarin myönteinen vastaus tarkoitti syvimmillään, että hän kulkee jatkossa kuolemasta elämään - ei enää elämästä kuolemaan.  Ilman tätä Pietarin vastausta suuri kertomus jäisi syntymättä eikä Jumalan pelastustyö olisi voinut edes toteutua. Läpi Raamatun me näemme punaisen langan, jossa Jumala lähestyy ihmistä, antaa hänelle mahdollisuuden mutta varsinainen pelastus on siinä, miten ihminen käyttää tuon mahdollisuuden. Jumala tarjoaa mutta ei pakota. 

Ulkoisena merkkinä Pietari sai valtavan kalansaalin ja se riitti vakuuttamaan opetuslapset Jeesuksen poikkeuksellisuudesta. Kaloja oli niin paljon, että verkot meinasivat revetä ja he saivat vaivoin saaliin rannalle.

On jännittävää huomata, miten tässä evankeliumissa näkyvin osa on kalan saaliilla. Kalahan oli perinteisesti kristityille vertauskuva Kristuksesta ja samalla myös elämän symboli. He eivät siis saneet vain kaloja vaan suunnattoman kalansaaliin, jonka symbolista merkitystä itse kukin meistä voi miettiä. Mieleen tulee väistämättä psalmin sanat: Mitä hänen sydämensä halasi, sen sinä hänelle annoit, et kieltänyt, mitä hänen huulensa anoivat. Sinä suot hänelle onnen ja siunauksen, panet hänen päähänsä kultaisen kruunun. Hän anoi sinulta elämää, sen sinä hänelle annoit: iän pitkän, ainaisen, iankaikkisen. (Ps. 21)

Pietari ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden…

Kun ihminen näkee Jumalan luomattoman kirkkauden ja suunnattoman lahjan, jonka Jumala on hänelle antava, saattaa reaktio olla sama kuin näillä opetuslapsilla. Heissä syntyy sisäinen tarve kiitokseen mutta samaan aikaan herää myös ääretön nöyryys Jumalan pyhyyden edessä.

He pelästyvät omaa vajavaisuuttaan, nähdessään itsensä sellaisina kuin todellisuudessa ovat. En minä olekaan niin hyvä kuin olin tähän asti kuvitellut. Siinä ainoa mahdollinen parahdus on Pietarin tavoin: Herra armahda minua!

Niin Pietari löysi itsensä, näki itsensä sellaisena kuin hän todellisuudessa oli. Tuona hetkenä hän todellakin havaitsee: Minä olen syntinen mies! Tämä on kaiken opetuslapsena olemisen ainoa lähtökohta. Ei, niin kuin publikaani temppelissä, joka omahyväisesti kehui omia saavutuksiaan ja halveksi lähimmäistään. Pietarista tuli nöyrä: en ole arvollinen lähestymään sinua Herrani koska olen syntinen mies. Nyt sen huomaan.

Jatkoa seuraa tämän synnintunnustuksen jälkeen. Pietari ei paennut pyhyyden kirkkaasta säteilystä takaisin pimeyteen turvaan vaan hän jäi Jeesuksen luokse ja lähti seuraamaan häntä. Se vaati paljon nöyryyttä, kun tietää olevansa epätäydellinen, vajaa ja heikko. Pietari ei puolustellut, selitellyt, peitellyt vaan seisoi alastomana sieluna Jumalan edessä ja oli valmis parannuksen tekoon.

Mutta näinhän Jeesuksen työ tässä maailmassa eteni. Hän tuli parantamaan sairaita, auttamaan köyhiä, pelastamaan syntisiä, armahtamaan väärintehneitä.

Keitä hän ei auttanut ja ketkä poistuivat tyhjin käsin? Ne, jotka omasta mielestään olivat jo saavuttaneet kaiken tarvittavan, jolla ei ollut Jumalan kaipuuta ne, jotka kuvittelivat olevansa vanhurskaita. Meidän lähtökohtamme Kristuksen seuraamiselle ei siis ole siinä, että me olisimme jotenkin hyviä ja sopivia jumalanpalvelijoita vaan siinä, että tarvitsemme ja kaipaamme hänen apuaan.

Mutta kuinka tämä evankeliumi heijastelee omaa aikaamme?

Opetuslasten tavoin mekin näemme, kuinka päivät ja viikot kuluvat ja elämä menee vääjäämättä kohti kuolemaa. Mutta tässä kohdassa meille voi tapahtua sama kuin opetuslapsille: heidän elämänsä kääntyy ikään kuin kuolemasta elämään. Todelliseen elämään.

Mekin etsimme palavasti itseämme. Me kaipaamme hengellistä kokemusta, kaipaamme Jumalan läsnäoloa, pyhyyden kokemusta. Toivomme jumalallista väliintuloa, Pelastajaa, joka tulee keskeyttämään meidän joskus niin tarkoituksettoman elämän. Tämä ihmisen kaipuu kohti pyhyyttä on ikuinen ja syvällä meissä kaikissa.

Hyvä uutinen on se, ettei meidän tarvitse etsiä Jumalaa, Hän etsii meitä. Hän kolkuttaa ja odottaa meidän avaavan oven, aivan kuin tässäkin evankeliumissa. Hän lähestyy meitä elämän arkisissa tapahtumissa. Pitää vain pysähtyä hetkeksi ja kuunnella. Hän ei huuda tai häiritse, hän ei vaadi, ei houkuttele. Hänet me voimme kohdata vain hiljaisuudessa. Hänet me kohtaamme vain rukouksessa. Mutta ennen kaikkea - pyhässä ehtoollisessa.

Kuten näimme: Jeesuksen seuraaminen on luopumista. Kun me luovumme omastamme, niin me olemme oikealla tiellä. Kun me päästämme irti, me voimme saada jotakin. Silloin me olemme Pietarin tavoin valmiita ottamaan ristimme ja seuraamaan Herraamme. Ja tuo tie merkitsee suunnan vaihtoa. Ei enää elämää, joka vie kohti kuolemaa. Vaan katumuksen kautta - pois kuoleman varjosta - kohti ikuista elämää. 

Aamen.

Kun syntisyys kohtaa pyhyyden

1 Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, 2 hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. 3 Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

4 Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." 5 Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." 6 Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. 7 He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. 8 Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." 9 Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, 10 samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." 11 He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta. (Luuk. 5:1-11)

Kuinka usein olet törmännyt tilanteeseen, jossa joku tulee neuvomaan sinua miten työsi pitäisi tehdä? - Sen verran usein, että olen jo miettinyt nasevia vastauksia neuvojalle. Erityisesti huomaan itse kunnostautuneeni tällä vinkkien antajan elämän saralla, ja ihan huomaamattani. Aika nolo tunne. Monestiko olet tehnyt mitä tämä konsultti on ehdottanut? – En minäkään!

Jeesuksen ja Pietarin ensitapaaminen tapahtui nimenomaan tässä koomisessa tilanteessa. Pietari oli ammatiltaan kalastaja ja hänen kalastusosuuskuntaansa kuului myös Johannes ja tämän veli Jaakob. He olivat olleet koko yön kalassa, harjoittamassa ammattiaan kuten parhaiten taisivat. Tässä vaiheessa Pietari ei vielä tuntenut Jeesusta ja siksi saattoi olla yllätys, että paikallinen puuseppä kävi jakelemassa vinkkejään ammattikalastajille.       

Väitän, että suhtautumisemme tähän paikalliseen puuseppään ratkaisee pelastumisemme.

Pietari torjuikin tämän alkuun tämän kehotuksen ja kertoi heidän kalastaneet jo koko yön. Ellei yöllä ollut kalaa tullut, niin ei sitä enää tässä vaiheessakaan tule. Mutta jos nyt tämän kerran… ja niin Pietarista tulikin tämän tarinan sankari. Ei siksi, että hän sai suuren kalansaaliin vaan siksi, että hän rikkoi omaa totuttua kaavaansa ja teki jotain uutta ja erikoista.

Il Cristo degli Abissi

Herra käski Pietarin mennä kalastamaan syvään veteen. Syvä merkitsee vaikeaa ja työlästä, tuntematonta, pelottavaa. Syvyys on vastakohta kaikelle hyvälle: syvyydestä minä huudan sinua… (Ps. 130:1). Usko ja luota minuun, sanoo Herramme. Heti kun Pietari teki mitä Herra kehotti häntä tekemään, hän tulee yllättymään. Tämä hämmennys saa Pietarin vakuuttuneeksi Jeesuksen ainutlaatuisuudesta ja hän onkin nyt suuren elämänmuutoksen edessä. Pietarin vastaus paljastaa tämän: Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.

Ellen ole käynyt kirkossa pitkään aikaan, niin tiedän miltä Pietarista on tuntunut. Ihminen suojelee luonnostaan pyhyyttä ja siksi Pietari varoittaa Jeesusta omasta likaisuudestaan. Kuka syntinen voisi olla Herran opetuslapsi, koska silloinhan syntisyytemme tahraisi pyhän. Tätä juuri fariseukset tarkoittivat kun he paheksuivat Jeesuksen ateriointia syntisten parissa (Mark. 2:15-17). Tai Simon Fariseus, joka sydämessään halveksui syntistä naista Jeesuksen jalkojen juuressa: Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee.  (Luuk. 7:36-48).

Mutta pyhyys ei toimi näin. Kun ihminen astuu pyhyyden todellisuuteen, hän astuu pimeydestä valkeuteen ja joutuu siristelemään silmiään. Ihminen hämmentyy kirkkaudesta mutta hetken kuluttua hän alkaa tottua valkeuteen. Nyt hän oppii tuntemaan sen, mikä on valkeudesta ja mikä on pimeydestä ja kummassa hän haluaa elää. Synnintunto herättää kuitenkin epävarmuutta, kunnes tapahtuu ratkaiseva huipennus: oletko kuullut Jumalan armosta ja laupeudesta? Armoon turvautuva ihminen voi lähestyä Jumalaa. Tästä synnintunnosta kasvaa todellinen mielenmuutos, täyskäännös, metanoia. Vasta tämän katumuksen ja anteeksiannon jälkeen hän voi lähteä seuraamaan Jeesusta. Mutta Jumalasta vieraantunut ihminen palaa takaisin pimeyteen, koska siellä syntisen on turvallisempi olla.

Ihminen ei voi pestä itseään puhtaaksi synneistään tai sovittaa niitä, vaan tähän puhdistumiseen me tarvitsemme Jumalan armoa ja laupeutta. Sen vuoksi me kerta toisensa jälkeen luemme eri jumalanpalveluksissa psalmia 51 (LXX 50).

Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki. (Ps. 51:9-12)

Muistatteko kuinka rikkaalta mieheltä puuttui tämä synnintunto? Tunnustuksen jälkeen Pietari on valmis lähtemään Jeesuksen opetuslapseksi eikä enää vastustele tai selittele. Kuinka tämä sama muutos voisi tapahtua meissä? Kun me tulemme kuuliaisiksi Jumalan tahdolle ja kuuntelemme mitä Hänellä on meille sanottavana. Uskallan väittää, että harva meistä edes tuntee Jumalaa, koska me olemme sulkeneet korvamme ja silmämme näkemästä ja kuulemasta Häntä. Profeetta Jeremiaan sanoin:

Kaikki he ovat kyllä kansaasi,
mutta korvansa he ovat sulkeneet,
eivät he kuule ääntäsi.
Herran sanaa he pitävät pilkkanaan,
eivät siitä välitä. (Jer. 6:10)

Pietari uskoi Herran kutsuun kuin kallioon ja hylkäsi varman ja turvatun toimeentulonsa. Pietarista ja hänen kalastuskunnastaan tuli ihmisten kalastajia. Kun hän aiemmin veti verkkoineen kaloja elämästä kuolemaan, niin nyt hän verkkoineen vetää ihmisiä kuolemasta elämään.

Kun naula neuvoi vasaraa..

Jokainen meistä on saanut tämän saman kutsun ja onhan meidät kastettukin Herran seuraajiksi. Mutta johtaako se aitoon Herran seuraamiseen sanoissa, teoissa, ajatuksissa? Harvoin, koska maailma, jossa elämämme onnistuu kerta toisensa jälkeen sokaisemaan meidät totuudelta. Me luulemme, että Kristusta seuraamalla menetämme kaiken mukavan elämästämme ja kaikesta tulee kurjaa ja askeettista.

Miksi meidän on niin vaikea tehdä Pietarin ja muiden opetuslasten ratkaisua lähteä seuraamaan Jeesusta? Siksi, ettemme vakuutu iankaikkisen ja taivaallisen elämän paremmuudesta. Usko usein merkitsee meille asennetta, että riittää kun me uskomme johonkin hengelliseen, jonka voimme sitten kotona ripustaa henkariin ja ottaa sen taas seuraavana sunnuntaina mukaan kirkkoon.  

Pietarin usko taas oli sellaista, joka sai aikaan toimintaa ja tekemistä. Mene ja tee näin, niin saat yllättyä. Jos emme suostu heittämään verkkojamme sinne, minne Jeesus kehottaa ne heittämään, me emme tule saamaan tuota kalansaalista. Silloin me jätämme sen pienen kynnyksen ylittämättä, joka on asetettu tavallisen ja jumalallisen elämän välille. Silloin me emme anna Jumalalle mahdollisuutta yllättää meitä. Silloin Jeesus saattaa edelleenkin näyttäytyä hassuna puuseppänä, joka tulee jakelemaan meille viisauksiaan vaikka itse luulemme tietävämme asiat paremmin.

Nyt on aika Herran toimia

Miksi Jumalan poika tuli ihmiseksi ja otti orjan muodon? Siksi, ettemme pelkäisi lähestyä pyhyyttä. Me olemme niin kaukana kotoa, ettemme useinkaan muista, että me olemme maanpakolaisia. Aterioidessaan syntisten parissa ja pitäessään huolta huono-osaisista, hän osoitti meille että olemme arvollisia lähestymään pyhyyttä. Ainoa vaatimus on, se että tunnistamme itsessämme synnin sairauden ja ymmärrämme, että Herran luota me voimme tavoittaa hengellisen terveyden.

Opetuslasten kutsuminen on meille vakava kehotus ottaa vastaan kutsu kuninkaan pojan pitoihin. Kysymys ei ole osaamisesta tai uskaltamisesta vaan suostumisesta. Tulevana sunnuntaina meille on valmistettu Herran pyhä ehtoollinen. Osallistumalla liturgiaan, me annamme Herralle mahdollisuuden tehdä työtä sisimmässämme. Niin. Syviä vesiä ei pidä pelätä elämässämme, vaikka ne saattaisivatkin tuntua epämukavilta. Meille on annettu Herran lupaus, joka on kaikunut kautta historian Raamatun lehdillä: Älä pelkää, minä olen kanssasi.