Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: »Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.» Tähän Simon vastasi: »Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.» Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.
Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: »Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.» Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.»
He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta. (Luuk. 5:1-11)
PIETARIN KALANSAALIS
- Kuolemasta elämään (Luuk. 5:1-11)
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!
Tänään me puhumme nöyryydestä ja
kuuliaisuudesta, sillä nykyajan maailmassa nämä arvot eivät ole kovin suuresti
kunnioitettuja. Tässä evankeliumissa kerrotaan kuuluisa tarina Pietarin
kalansaaliista, jonka opetuslapset saivat hetkeä ennen kuin heistä tuli
Jeesuksen opetuslapsia. Tämän
seurauksena he lähtivät seuraamaan Opettajaansa jättäen kaiken muun taakseen.
Silti kautta historian ne ovat tuoneet
keskellemme niin paljon sielun kauneutta, pyyteetöntä hyvyyttä ja rauhaa. Tämä
lukemamme evankeliumi kertoo ennen kaikkea suuresta muutoksesta, joka tapahtuu
Pietarissa, koska juuri hänessä nöyryys ja kuuliaisuus saivat loistavan
ilmenemismuodon.
Jeesus oli opettamassa kansaa järven rannalla
kun, hän havaitsi kaksi kalastusseuruetta. Pietarin ja muiden opetuslasten arkinen
touhuaminen herätti hänen mielenkiintonsa ja niin hän kutsui heitä kauempaa.
Tuo Jeesuksen kutsu on autenttisuudessaan kovin arkipäiväinen, vaikka kalastajien
osalta koko elämänsä muuttui lopullisesti. Kuten evankeliumin lopussa sanotaan,
he jättivät kaiken taakseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Aivan sattumanvarainen tapahtuma tämä ei ollut
vaan jokin suurempi kaipuu oli ilmassa jo valmiina ja ehkä SIKSI he tulivat
valituiksi. Oliko se samaa kuin Sakkeuksessa, joka suurta kiinnostusta
osoittaen kiipesi puuhun katsomaan, kuka Jeesus oli? Samaa heissä varmasti oli
kuin Aabrahamissa, joka Jumalan lupausta seuraten jätti kaiken taakseen ja
lähti perheineen etsimään luvattua maata. Ehkä samaa kuin Mooseksessa, joka
epäröi paljon Jumalan kutsua ennen kuin vakuuttui hänen elävyydestään palavan
pensaan äärellä.
Elämä oli varmasti antanut näille kalastajille
jo kyllästymiseen asti öitä verkkojen laskua varten. Joka aamuiset verkojen
selvittelyt, meluisat kaupungin torit ja kujat. Ja samaan aikaan ilo lapsista,
naapureista, sukulaisista. Se oli todellista elämää mutta oliko se riittävästi?
Heidän sydämissään oli kaipausta jotain suurempaa kohtaan, kaipuu
hengellisyyteen tai jopa elämän tarkoituksen löytämistä.
Nyt arkisen aherruksen keskellä he kuulevat
muukalaisen kummallisen käskyn: Soutakaa veneenne syvään veteen ja laskekaa
sinne verkkonne. Tämä kohta on sinänsä merkillinen, ettei sillä ole itse
asiassa juurikaan tekemistä varsinaisen kalastuksen kanssa. Ulkoisesti
evankeliumi kyllä puhuu kalastamisesta mutta olennaista on se, mitä näiden
henkilöiden sisimmässä tapahtuu.
Jeesus käskee Pietaria tekemään jotakin niin yllättävää,
ettei Pietari meinaa edes suostua moiseen. Hän on ammatiltaan kalastaja ja
varmasti osaa kyllä harjoittaa toimeaan ilman puuseppien opastusta. Tässä
kohdassa Pietari olisi yksinkertaisesti voinut vedota ammattiylpeyteensä ja jatkaa
verkkojensa selvittelyä.
Tuskinpa oikeastaan Jeesuksellakaan oli tarkoituksena
jakaa viisauttaan kalastusvinkkeinä vaan testata, miten Pietari ja muut
suhtautuvat häneen ja hänen käskyihinsä. Jumala etsii meissä nöyryyttä, hän
kaipaa sielustamme kuuliaisuutta.
Mutta Pietari ei sivuuttanut Jeesuksen kehotusta.
Samalla kun hän kertoo edellisen yön uurastuksesta, hän huomaa, että jotakin
poikkeuksellista on nyt tekeillä. Pietarilla oli herkkyyttä havaita jotakin
suurempaa ja merkityksellisempää. Ja niin hän sanoo Jeesukselle hyvin
käänteentekevän lauseen: Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket. Kun
sinä niin käsket.
Tämä nöyrä asenne on tuttu meille eräästä
toisestakin suuresta evankeliumin hahmosta. Muistatteko kun ylienkeli Gabriel
ilmestyi Marialle ja kertoi Vapahtajan syntymästä ja Maria vastasi: Minä
olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit. Kaanaan
häissä sama toistuu: Mitä hän teille sanookin, tehkää se.
Lauseen ydin ei ole verkkojen laskemisessa
vaan Jeesuksen käskyn noudattamisessa. Vaikka ulkoisesti käsky voi kuulostaa
tyhjänpäiväiseltä niin olennaista on se, että Pietari toimii kuin sotilas: hän
tekee mitä käsketään. Kun käsky annetaan, niin silloin ei neuvotella eikä
keksitä syitä vaan silloin tehdään. Sillä todellinen opetuslapseus on sitä,
että me nöyrrymme Jumalan edessä. Vaikka KUINKA hyvin me kyllä itse tietäisimme
miten asiat pitäisi tehdä, niin usko on kuuliaisuutta Jumalan edessä. Eikä tämä
todellakaan ole helppoa kuten Pietarikin vastauksensa aloitti.
Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin
käsket.
Pietarin myönteinen vastaus tarkoitti
syvimmillään, että hän kulkee jatkossa kuolemasta elämään - ei enää elämästä
kuolemaan. Ilman tätä Pietarin vastausta
suuri kertomus jäisi syntymättä eikä Jumalan pelastustyö olisi voinut edes
toteutua. Läpi Raamatun me näemme punaisen langan, jossa Jumala lähestyy ihmistä,
antaa hänelle mahdollisuuden mutta varsinainen pelastus on siinä, miten ihminen
käyttää tuon mahdollisuuden. Jumala tarjoaa mutta ei pakota.
Ulkoisena merkkinä Pietari sai valtavan
kalansaalin ja se riitti vakuuttamaan opetuslapset Jeesuksen poikkeuksellisuudesta.
Kaloja oli niin paljon, että verkot meinasivat revetä ja he saivat vaivoin
saaliin rannalle.
On jännittävää huomata, miten tässä
evankeliumissa näkyvin osa on kalan saaliilla. Kalahan oli perinteisesti
kristityille vertauskuva Kristuksesta ja samalla myös elämän symboli. He eivät
siis saneet vain kaloja vaan suunnattoman kalansaaliin, jonka symbolista merkitystä
itse kukin meistä voi miettiä. Mieleen tulee väistämättä psalmin sanat: Mitä
hänen sydämensä halasi, sen sinä hänelle annoit, et kieltänyt, mitä hänen
huulensa anoivat. Sinä suot hänelle onnen ja siunauksen, panet hänen päähänsä
kultaisen kruunun. Hän anoi sinulta elämää, sen sinä hänelle annoit: iän
pitkän, ainaisen, iankaikkisen. (Ps. 21)
Pietari ja koko hänen venekuntansa
olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden…
Kun ihminen näkee Jumalan luomattoman
kirkkauden ja suunnattoman lahjan, jonka Jumala on hänelle antava, saattaa
reaktio olla sama kuin näillä opetuslapsilla. Heissä syntyy sisäinen tarve
kiitokseen mutta samaan aikaan herää myös ääretön nöyryys Jumalan pyhyyden
edessä.
He pelästyvät omaa vajavaisuuttaan, nähdessään
itsensä sellaisina kuin todellisuudessa ovat. En minä olekaan niin hyvä kuin olin
tähän asti kuvitellut. Siinä ainoa mahdollinen parahdus on Pietarin tavoin: Herra
armahda minua!
Niin Pietari löysi itsensä, näki itsensä sellaisena
kuin hän todellisuudessa oli. Tuona hetkenä hän todellakin havaitsee: Minä
olen syntinen mies! Tämä on kaiken opetuslapsena olemisen ainoa lähtökohta.
Ei, niin kuin publikaani temppelissä, joka omahyväisesti kehui omia
saavutuksiaan ja halveksi lähimmäistään. Pietarista tuli nöyrä: en ole
arvollinen lähestymään sinua Herrani koska olen syntinen mies. Nyt sen
huomaan.
Jatkoa seuraa tämän synnintunnustuksen
jälkeen. Pietari ei paennut pyhyyden kirkkaasta säteilystä takaisin pimeyteen
turvaan vaan hän jäi Jeesuksen luokse ja lähti seuraamaan häntä. Se vaati
paljon nöyryyttä, kun tietää olevansa epätäydellinen, vajaa ja heikko. Pietari
ei puolustellut, selitellyt, peitellyt vaan seisoi alastomana sieluna Jumalan
edessä ja oli valmis parannuksen tekoon.
Mutta näinhän Jeesuksen työ tässä maailmassa
eteni. Hän tuli parantamaan sairaita, auttamaan köyhiä, pelastamaan syntisiä,
armahtamaan väärintehneitä.
Keitä hän ei auttanut ja ketkä poistuivat
tyhjin käsin? Ne, jotka omasta mielestään olivat jo saavuttaneet kaiken
tarvittavan, jolla ei ollut Jumalan kaipuuta ne, jotka kuvittelivat olevansa
vanhurskaita. Meidän lähtökohtamme Kristuksen seuraamiselle ei siis ole siinä,
että me olisimme jotenkin hyviä ja sopivia jumalanpalvelijoita vaan siinä, että
tarvitsemme ja kaipaamme hänen apuaan.
Mutta kuinka tämä evankeliumi heijastelee omaa
aikaamme?
Opetuslasten tavoin mekin näemme, kuinka
päivät ja viikot kuluvat ja elämä menee vääjäämättä kohti kuolemaa. Mutta tässä
kohdassa meille voi tapahtua sama kuin opetuslapsille: heidän elämänsä kääntyy ikään
kuin kuolemasta elämään. Todelliseen elämään.
Mekin etsimme palavasti itseämme. Me kaipaamme
hengellistä kokemusta, kaipaamme Jumalan läsnäoloa, pyhyyden kokemusta. Toivomme
jumalallista väliintuloa, Pelastajaa, joka tulee keskeyttämään meidän joskus
niin tarkoituksettoman elämän. Tämä ihmisen kaipuu kohti pyhyyttä on ikuinen ja
syvällä meissä kaikissa.
Hyvä uutinen on se, ettei meidän tarvitse
etsiä Jumalaa, Hän etsii meitä. Hän kolkuttaa ja odottaa meidän avaavan oven,
aivan kuin tässäkin evankeliumissa. Hän lähestyy meitä elämän arkisissa
tapahtumissa. Pitää vain pysähtyä hetkeksi ja kuunnella. Hän ei huuda tai
häiritse, hän ei vaadi, ei houkuttele. Hänet me voimme kohdata vain hiljaisuudessa.
Hänet me kohtaamme vain rukouksessa. Mutta ennen kaikkea - pyhässä
ehtoollisessa.
Kuten näimme: Jeesuksen seuraaminen on
luopumista. Kun me luovumme omastamme, niin me olemme oikealla tiellä. Kun me
päästämme irti, me voimme saada jotakin. Silloin me olemme Pietarin tavoin valmiita
ottamaan ristimme ja seuraamaan Herraamme. Ja tuo tie merkitsee suunnan vaihtoa.
Ei enää elämää, joka vie kohti kuolemaa. Vaan katumuksen kautta - pois kuoleman
varjosta - kohti ikuista elämää.
Aamen.
Hei Ville!
VastaaPoistaOlen usean vuoden ajan seurannut Ortodoksina tänään -blogiasi ja kokenut suurta iloa saadessani lukea ajatuksia herättäviä ja puhuttelevia kirjoituksiasi. Kiitos siis jälleen viimeisimmästä.
Jäin miettimään, mitä ortodoksisessa perinteessä tarkalleen ottaen tarkoitetaan kun puhutaan "uskon mysteeristä"? Kysymys on minulle myös hyvin omakohtainen: 16 vuotta sitten ollessani 23-vuotias aloin yllättäen kokea syvää kaipuuta Jumalan yhteyteen. Perhetaustani ei ole millään tavalla uskonnollinen tai muullakaan tavoin erityisen hengellinen eikä elämässäni tuolloin tapahtunut mitään erityistä, mikä olisi saanut minut janoamaan Jumalan rakastavaa viisautta. Välillä ajattelin, että ehkä kyse oli myös itsenäisen aikuisen ihmisen elämään liittyvästä henkisestä etsinnästä, mutta tarpeeni elää Pyhän Hengen yhteydessä ei ole kadonnut mihinkään tai edes muuttanut luonnettaan vuosien saatossa. Olen homoseksuaali ja koin tuolloin nuorena miehenä syvää vierautta seksuaalivähemmistöihin liitettyjä pinnallisia odotuksia kohtaan - käyttäytymiseen, arvoihin ja asenteisiin liittyviä odotuksia, joita asetettiin - ja asetetaan - sekä vähemmistön sisältä että sen ulkopuolelta. Työskentelin tuolloin liike-elämässä, jonka koin edustavan pääasiassa tyhjiä arvoja. Elämässäni on siis aina vallinnut syvä ristiriita maailmassa elämisen ja Jumalan kaipuun välillä eikä se ole mihinkään kadonnut.
Tätä nykyä elämääni ilahduttaa se, että saan kuulua tiedeyhteisöön, mutta minkäänlainen älyllinen tai ihmisen aisteja ja kognitiota koskeva teoreettinen tarkastelutapa ei pysty selittämään kaipuutani Jumalan yhteyteen. Parhaaksi "ajanvietteeksi" koen rukouselämän ja hartauden harjoittamisen.
Tulipa vielä mieleeni, että silloin 23-vuotiaana, kun olin suunnitellut luottokortin hankkimista, sain ikään kuin ennakkovaroituksen: vaivalloisesti mutta ripeästi kävelevä vanha mies käveli ohitseni ollessani kävelyllä kuulaana launtaiaamuna ja varoitti minua luottokortin hankkimisesta. Mies käveli erittäin nopeasti ontuen toista jalkaansa ja katosi näkymättömiin.
Usein mietin, että elämässä on kyse hyvin suuresta hengellisestä todellisuudesta, kuin verho, jota meille välillä raotetaan. Järki ja rationaalisuus toimivat tieteessä ja monin paikoin käytännön elämässä mutta eivät kykene selittämään kaikkia elämän ilmiöitä eivätkä luultavasti koskaan sitä, mikä saa meidät kaipaamaan Jumalaa.