Rakastaen armahtava

Paras ilmaisu sille sakramentille, jolla käydään tunnustamassa synnit?

Synnintunnustus lienee tutuin nimi, joka viittaa syntien luettelemiseen. Katumuksen sakramentti on jo parempi koska se ilmaisee syvällisen asenteen omaa elämäntilannetta kohtaan. Voisiko paras termi olla sittenkin parannuksen sakramentti? Siihen liittyy syntien tunnustaminen, toki myös niiden katuminen mutta ennen kaikkea metanoia, muutoksen teko omassa elämässä, joka tarkoittaa parannuksen tekoa.

Raamattu on pullollaan kertomuksia parannuksen teosta. Yhä uudelleen ja uudelleen löydämme henkilöitä, jotka tajuavat tehneensä väärin ja sitten kääntyvät Jumalan puoleen tehdäkseen parannuksen. Mutta kuinka monta tarinaa onkaan heistä, jotka väärin tehdessään eivät katuneet ja kuinka heille sitten kävi. Uuden testamentin puolella ei ole montaakaan tällaista henkilöä, Juudas lienee tunnetuin. Ihmisryhmistä tietenkin näkyvin on juutalaiset, lainopettajat, kirjanoppineet, fariseukset. Vanhassa testamentissa taas on useitakin henkilöitä, jotka noudattavat Jumalan tahdon sijaan mieluummin omaa tahtoaan ja tämä vie heidät turmioon. Mielenkiintoista sinänsä, ettemme tunne tai muista heitä: he eivät ole iäti muistettuja, autuuteen kutsuttuja

Armahda minua, Jumala, Sinun suuresta armostasi, pyyhi pois minun syntini Sinun suuresta laupeudestasi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni…

Me kaikki tunnemme tämän psalmin 51 mutta moniko muista tarinan tuon psalmin takaa? Tarina löytyy Toisesta Samuelin kirjasta, luvusta 12. Tämä psalmi kertoo kuningas Daavidin rikoksesta ja katumuksesta.

Eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltaan käyskentelemään kuninkaanpalatsin katolla, hän näki sieltä naisen, joka oli peseytymässä. Nainen oli hyvin kaunis. Daavid lähetti tiedustelemaan, kuka nainen oli, ja hänelle kerrottiin: »Hän on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Urian vaimo.» 

Daavid lähetti sananviejiä noutamaan naista, ja tämä saapui hänen luokseen. Nainen oli juuri puhdistautunut, ja Daavid makasi hänen kanssaan. Sitten nainen palasi kotiinsa.

Daavid rakastui ja saattoi tämän naisen raskaaksi. Batseba oli avioitunut ja niin Daavid päätti hankkiutua eroon tästä miehestä. David kirjoitti: Sijoittakaa Uria eturintamaan keskelle kiivainta taistelua ja vetäytykää sitten itse kauemmas, niin että hänet lyödään hengiltä. Näin kävi.

Profeetta Naatan tuli Daavidin luokse ja esitti vertauksen:

Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: »Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.»

Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: »Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma.

Silloin Natan sanoi Daavidille: Se mies olet sinä.

Aviorikos paljastui ja Daavid tuomitsi huomaamattaan itsensä. Hän katui syvästi tekoaan. Tämä katumuspsalmi on täynnä kauniita jakeita ja monet saatamme kuulla vaikkapa liturgian alkurukouksissa, kanonien liitelauselmissa tai aamurukouksissa.  Monet jakeet tästä ovat jääneet elämään pysyvästi kristilliseen ilmaisuun. Rohkenen sanoa, että psalmeista tämä on tärkein, tunnetuin ja merkityksellisin.

Armahda minua, Jumala, Sinun suuresta armostasi, pyyhi pois minun syntini Sinun suuresta laupeudestasi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni, ja syntini on aina edessäni.

Sinua ainoata vasta an minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa Sinun silmissäsi, niin että oikea olet puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minut on synnissä siitetty ja äitini on minut synnissä synnyttänyt. Katso, Sinä rakastit totuutta ja ilmoitit minulle tuntemattoman, salaisen viisautesi.

Puhdista minut isopilla, niin minä puhdistun, pese minut, niin minä lunta valkeammaksi tulen. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista sisässäni totuuden henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle taas Sinun pelastuksesi ilo ja voimallisella hengellä vahvista minua. Minä opetan langenneille Sinun tiesi, ja syntiset tykösi palajavat. Päästä minut verenvioista, Jumala, minun pelastukseni Jumala, niin kieleni riemuitsee Sinun vanhurskaudestasi. Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa Sinun kiitostasi.

Sillä et Sinä tahdo uhria, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole Sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja nöyrää sydäntä et Sinä, Jumala, hylkää.

Kuninkaan katumus oli kaunis ja aito ja niin Daavid sai anteeksi rikoksensa:

Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.

Poika todellakin sai surmansa mutta myöhemmin kun Daavid oli mennyt naimisiin Batseban kanssa heille syntyi poika, jonka tunnemme kuningas Salomona.

Ilman todellista sydämen katumusta meidän tiemme kulkee kohti pimeyttä. Psalmissa Daavid rukoilee: Älä ota minulta pois pyhää Henkeäsi…

Näin kävi Daavidin edeltäjälle kuningas Saulille: Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle: »Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua. Antakoon siis kuninkaamme käskyn, niin palvelijasi hakevat miehen, joka osaa soittaa harppua. Jos paha henki taas yllättää sinut, hän soittaa harppuaan ja sinun tulee hyvä olla.» (1 Sam. 14-16)

***

Minkä lahjan me tuomme kuin kohtaamme seimessä makaavan Vapahtajan. Mikä on mirhaa tai kultaa, mikä on meidän suitsukkeemme?  Meidän lahjamme on todellinen katumus, sielumme puhdistaminen kilvoituksella. Pahojen tekojen hylkääminen, kääntyminen rukouksessa Jumalan puoleen, osoittaa myötätuntoa toisillemme, antaa anteeksi vihamiehillemme. Sielumme kaipaa rauhaa ja kun sitä edes pienen palan saavutamme, se leviää lähipiiriimme. Sielumme kaipaa myös balsamia ja eheytymistä, jota saamme, kun osallistumme yhteisiin jumalanpalveluksiin. 

Jouluun valmistautuminen on siis katumuksen ja parannuksen aikaa. Todellinen katumus on aina käänteentekevän hetki ihmisen elämässä ja vaatii syvällistä mielenmuutosta. Voi olla, että ihminen lankeaa vielä uudelleen katumaansa syntiin mutta silti katumus voi olla syvä ja hyvin todellinen. Miksi Jumala ei antaisi silloin ihmiselle mahdollisuutta parannukseen?

Me lähestymme Jumalaa sanalla armahda ja armo: Armahda minua Jumala sinun suuresta armostasi. Katumuksen osoittaminen on Jumalan valtasuuruuden tunnustamista ja ilmaisu siitä, että kaikki on Jumalan kädessä. Omaa itseämme kuvastamme sillä, että me olemme riippuvaisia Herrastamme samalla kuitenkin luottaen armahtavaan Isäämme. Me luotamme siihen, että Jumala on niin läpeensä hyvä, ettei Hän voi muuta kuin rakastaen armahtaa meitä, kun me pyydämme sitä.