Pyhä tie Ristin juurelle

Kevään tuuli kantaa Luojamme kutsua palata Hänen luokseen rakkauden ja nöyryyden hengessä. Hengen juhla on saapunut.

Suuren paaston aika on raollaan oleva pyhä portti, josta näemme valon heikon kajastuksen ja kuulemme hiljaa juhlien valmistelemisen äänet. Tunnemme, miten ilmassa väreilee odotus. Mutta edessämme on pitkä ja syvällinen matka läpi erämaan kohti Kristuksen ristiä – ja sen takana odottavaa valoa. Vaikka maa on vielä kohmeessa, jotain uutta on syntymässä.

Paasto ei ole pelkkää ruumiin koettelemusta, mutta ei myöskään pelkkiä hengellisiä tavoitteita. Tarvitsemme molempia, jotta tasapaino säilyy ja pääsemme oikeaan määränpäähän.

Paastomatkamme on ruumiin puhdistautumista, sen paluuta alkuperäiseen kauneuteensa. Paasto parantaa ja keventää ruumiimme tulevaan ylösnousemuksen juhlaan. Ellei paastomme ole kehollista, ei se voi olla hengellistäkään.


Hiljaisuutta ja herkkiä sanoja

Harvoin rukouksemme nousee korkeuksiin, kun olemme kylläisiä. Harvoin sanamme ja pyyntömme koskettavat pyhyyttä, jos käytämme niitä arkisin väärin ja tuhlailevasti. Kun olemme pidättyväisiä sanojemme kanssa, niiden voima kasvaa ja merkitys jalostuu. Miten yllättävän herkkiä ja särkyviä sanat voivatkaan olla, ja niin voimakkaita.

Paasto on turhien sanojen hylkäämistä, ajatusten puhdistamista, vilpittömyyden ja rehellisyyden tavoittelua sekä tekojemme tuomista Jumalan eteen.

Lapsena koin tämän kirkossa, kun tuohusten valossa ikonit tuntuivat eläviltä ja psalmien sanat kaikuivat salissa. Usein haen samaa tunnelmaa illan hämärässä, kun sytytän lampukat ikonien eteen kotonani ennen päivän viimeisiä rukouksia. Ovi on suljettu, ja voin kohdata salassa olevan Isän, paeten hiljaisuuteen ja rauhaan.

"Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!" (Ps. 37:7).

Paasto kutsuu hiljaisuuteen, siihen pyhään hetkeen, jolloin odotan Herraa ja kuulen hiljaa Hänen äänensä.

Jeesuksen rukous – Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä – on kuin kalliosta soljuvaa hengellistä vettä, yksinkertaista ja puhdasta. Se tavoittaa hengitykseni rytmin maailman hiljaisuudessa. Todellinen rukous elää ja sykkii sydämessämme, ja paaston suurin saavutus on saada yhteys sydämeemme.

Paasto on sydämen murtumista, katumuksen hiljaista virtaa – kelvollista uhria Jumalalle, sillä Hän ei hylkää särjettyä mieltä.


Lähimmäinen peilinä

Paasto avaa silmäni näkemään Kristuksen jokaisessa ohikulkijassa – nälkäisen katseessa, väsyneen harteilla – ja muistuttaa, että se, mitä teen vähäisimmälle, teen Hänelle. Annanko leipää, kuten Hän ruokki kansaa? Lohdutanko, kuten Hän lohdutti?

Sen ymmärtäminen vie aikaa, että Kristus on jokaisessa ihmisessä, jokaisessa eleessä, ilmeessä ja kohtaamisessa. Sen minkä annan toiselle, sen annan Kristukselle, niin hyvässä kuin pahassa.

Ellen osaa antaa anteeksi paaston aikana, kuinka voisin paastota? Kun annan anteeksi, saan anteeksi. Se on oikea ja todellinen uhri Jumalalle, joka puhdistaa sekä antajaa että saajaa.


Kristus köyhissä ja ristillä

"Minä olin nälkäinen, ja te annoitte minulle syötävää" (Matt. 25:35).

Kristus ei ole vain Golgatan ristillä, vaan Hän kulkee kanssamme – köyhän kädessä, sairaan vierellä. Jokainen leivänmuru, jokainen lohdun sana on pyhä teko. Jokainen laiminlyönti muistuttaa, että risti on lähellä – ei tuomiona, vaan rakkauden merkkinä.

Suuri paasto on pyhä tie, ristin tie, mutta myös toivon tie. Se kutsuu rakastamaan, kantamaan valoa ja näkemään Kristuksen jokaisessa. Herra Jeesus Kristus, armahda minua, toistan, ja tunnen, miten tuli syttyy sisälläni – tuli, joka palaa läpi paaston ja vie pääsiäisaamuun, jolloin kuolema on voitettu.

Valoisaa paaston aikaa!

Laupiaan samarialaisen majatalo

Suomalaiset ovat ottaneet ukrainalaisten hädän omakseen ja järjestäneet keräyksiä sotaa pakenevien auttamiseksi. Sypressiin on varattu autotallin kokoinen tila avustustarvikkeiden säilyttämistä varten. Suomalaiset tuntevat suurta sympatiaa Ukrainasta pakenevia kohtaan mm. muistellessamme omaa kohtaloamme vuosina 1939-1944. 

Samaan aikaan olen epäuskoisena seurannut rasistisen käytöksen nousua seurakunnassamme olevia venäläisiä, virolaisia ja ukrainalaisia kohtaan. Ymmärrän että käynnissä oleva sota herättää mielessämme ahdistusta ja tuskaa mutta emme me voi purkaa sitä lähimmäisiimme. Pahimmillaan vihansa on saanut myös Ukrainasta paennut joka puhuu venäjän kuuloista kieltä. Jokainen venäläistaustainen ei kannata sotaa, vähiten ne jotka ovat aloittaneet uuden elämän täällä Suomessa tai jopa syntyneet täällä. Moni venäläistaustainen häpeilee sotaa ja jopa omaa taustaansa. Heidän oloaan voimme myös helpottaa, koska he ovat syyttömiä sotaan. Eräs kysyi, mikseivät venäläiset vaihda vaaleissa johtajiaan? Uutisista olemme nähneet miltei joka päivä tuhansien mielenosoittajien vangitsemisia ja toisinajattelijoiden myrkytyksiä.   

Emme me voi kristittyinä olla osa vallitsevaa ongelmaa eikä kirkossamme ei ole mitään sijaa rasismille. Kirkossamme on tilaa jokaiselle ihmiselle, niin suomalaiselle, venäläiselle, ukrainalaiselle tai kelle tahansa. Kirkko on se paikka, jossa me otamme jokaisen ihmisen vastaan, olkoon hän sotaan syyllinen tai sen uhri. Tehtävämme ei ole toivoa kenenkään johtajan tappamista tai janota kostoa. Meidän tehtävämme ei ole tuomita vaan ottaa vastaan ja antaa Jumalan hoitaa ja eheyttää katuvia. 

Kirkkomme on laupiaan samarialaisen majatalo, jossa hoidamme ja autamme vähäosaisia. Tässä majatalossa meidän tehtävämme on rukoilla niiden puolesta, jotka vaarantavat elämänsä puolustaessaan kotiaan, perhettään, sairaalaa, lämpö- tai vesilaitosta. Rukoiltava jokaisen äidin ja isovanhempien puolesta, jotka joutuivat jäämään syystä tai toisesta kotiinsa. Niiden jotka ovat sairaalassa, hoitolaitoksissa vailla mahdollisuutta paeta. Niiden jotka ovat jääneet kodittomiksi ja jääneet vaille vettä ja sähköä. Niiden naisten ja lasten puolesta, jotka pakenevat tulituksen keskellä kohti Puolan rajaa. 

Toista miljoonaa turvapaikanhakijaa on lähtenyt pakomatkalle. Odotamme omassa seurakunnassamme turvapaikanhakijoiden tuloa ja olemme valmiita ottamaan heidät vastaan avosylin ja auttamaan heidät uuden elämän alkuun. Sillä kaiken minkä me teimme yhdelle näistä vähäisimmistä, sen me teimme Kristukselle. 

Jatkakaamme siis rukousta rauhan puolesta ja lähimmäistemme palvelemista. Suojelkoon Jumalansynnyttäjän huntu kaikkia Häneen turvaavia! 

Kohtaamisia

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

»Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

»Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

»Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

»Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Tuomiosunnuntain evankeliumin sanoma on selkeä: meidät tuomitaan sen mukaan, miten me kohtelemme lähimmäisiämme. Eikä kysymys ole pelkästään omista kavereistamme ja sukulaisistamme, vaan niistä, jotka todella tarvitsevat myötätuntoamme ja apuamme.

Evankeliumissa ei vaadita meitä tilille siitä, kuinka olemme noudattaneet rukoussääntöämme tai paastonneet. Henkilökohtainen kilvoittelumme ei juurikaan auta hädässä olevaa veljeämme tai sisartamme ellemme konkreettisesti tee jotakin hänen auttamisekseen.

Lähimmäisen rakkauden sijasta voisi olla mielekkäämpää pohtia lähimmäistemme inhimillistä kohtelua. Annammeko me omastamme niille, jotka oikeasti tarvitsevat apuamme? Osoitammeko myötätuntoa ja sääliä kotimaamme huono-osaisia kohtaan, kodittomia, elämän myrskyihin joutuneita kohtaan? Entä ihmiset, jotka ovat katkeroituneet ja tai joutuneet epätoivon, eksytyksen tai vihan valtaan? Entä sairaaloissa ja hoitokodeissa olevat yksinäiset, jotka kärsivät tai joita kohdellaan huonosti? Entä kaukaa tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja sen saaneisiin? Entä meitä heikommat, jotka tarvitsevat rohkaisuamme ja hyväksyntäämme, vaikkapa lapset ja nuoret ja vanhat? Nämä kaikki ihmiset Kristuksen ikoneja.


Armahtaminen

Toivomme monessa rukouksessa, ettei meitä rangaistaisi tekojemme mukaan, vaan saisimme anteeksiannon. Me emme kestäisi meille kuuluvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Siksi me pyydämme armoa.

Saadessamme syntivelkamme anteeksi, myös meidän tulee antaa anteeksi toinen toisillemme:

Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. »Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.» (Matt. 18:32-35).

Syntiä ei ole vain pahat tekomme vaan myös tekemättä jättämiset. Ne hetket, jolloin emme välittäneet lähimmäisestämme, kun hän oli nälkäinen, janoinen, yksinäinen ja alaston. Jeesuksen sanoma ei ole vain passiivista pahan välttelyä vaan aktiivista hyvän tekemistä.


Pelosta vai rakkaudesta?

Kristillisen moraalin ydin ei ole enää siinä, että me noudattaisimme hyviä tapoja rangaistuksen pelossa vaan siksi, että me aidosti rakastamme ja haluamme olla myötätuntoisia. Ei kukaan voi rakastaa toista rangaistuksen pelossa. Todellinen rakkaus syntyy vapaudessa, meidän vapaan tahtomme seurauksena.

Rakastamalla me haluamme kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta, toimia niin kuin Jumala vastaavassa tilanteessa toimisi. Jumala on rakkaus. Teemme hyvää, koska uskomme sen saavan aikaan enemmän hyvää ja jotta voisimme jollain lailla samaistua itse Hyvyyteen. Toki voimme tehdä hyviä tekoja, jotta meillekin tehtäisiin hyviä tekoja mutta onko tämä pikemminkin itseämme hyödyttävää kaupankäyntiä?


Lopuksi

Mutta entä mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Mitä opittavaa meillä on noista evankeliumin vanhurskaista? Hyvän tekeminen ei ole heille mitään tekemistä vaan yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja syöminen.

Tuomiopäivä ei pitäisi olla meille pelon vaan ilon päivä. Silloin oikea erotetaan väärästä ja maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus päättyy. Jumalalle uskolliset saavat palkintona iankaikkisen elämän ja anteeksianto kohtaa niitä, jotka sitä sydämessään pyysivät. Meillä jokaiselle on mahdollisuus liittyä noiden vanhurskaiden joukkoon, jotka perivät taivaan valtakunnan.

Vaikka me olemme tehneet vääriä tekoja, niin silti meille on edelleen annettu mahdollisuus katumukseen. Siksi tulevan paaston aikana on muistaa, että me pitäisimme huolta lähimmäisestämme emmekä vain keskittyisi omaan itseemme. Kristusta me voimme palvella vain lähimmäisemme kautta.

Siunattua paaston aikaa!

Mitä hyvää tuossa nyt on?

"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. 32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. 33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. 34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. 35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. 36 "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. (Luuk. 6:31-36)

Onko kristinusko vain yksi uskonto muiden joukossa? Onko se muuttunut apostolien helluntain innostuksesta tavalliseksi laitosuskonnoksi, jota kutsumme kirkoksi. Tälläkin hetkellä seurakunnan arjessa pohditaan hallinnon uudistusta ja tulevia seurakunta- ja kirkolliskokousvaaleja. Kohta aloitamme seurakunnassa tulevan vuoden budjetin teon.

Meidät on kutsuttu suurempaan, hengelliseen elämään. Tässä evankeliumissa on se mielenkiintoinen kohta, että suuremmat ja syvemmät päämäärät eivät tapahdu kiipeämällä sumuiselle vuorelle. Ei siten, että me hylkäämme maailman ja kääntäisimme katseemme vain pyhiin. 

Niinhän se on sanottu jo monta kerta: me voimme pelastua vain lähimmäisemme kautta. Se on koko kristillisen kilvoituksen vaikein osuus ja siihen useimmat kompastuvat. Edes luostareissa kukaan ei aloita yksinäisyydessä vaan tuo yksinäisyyteen vetäytyminen on se viimeinen vaihe maan päällisessä kilvoituksessa.

Tämä evankeliumi kohdistuu vain siihen, miten me kohtelemme vieraita ihmisiä. Rakkaitamme on helppo rakastaa ja voimme luotta siihen että hekin ovat luottamuksemme arvoisia. Mutta tässä ei ole mitään erityistä verrattuna muihin uskontoihin tai ateisteihin. Kyllä hekin samaan kykenevät. Jos tämä olisi kristinuskon käänteentekevä opetus, niin meillä ei olisi käytännössä mitään. Koko Kristuksen opetustyön kulmakivi olisi yhtä tyhjän kanssa.

Samalla tavalla Jumalaa on helppo rakastaa koska hän on meille kaukainen, hän on rakastava ja anteeksiantava. Hän ei rankaise meitä eikä ole meitä kohtaan inhottava.

Vieraan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa, koska silloin me törmäämme omaan itsekkyytemme, kun meidän pitäisi luopua omastamme toisen hyväksi. Hänen kanssaan me emme voi käydä kauppaa koska emme voi olla varmnoja kuinka hän toimii.

Ja tämä evankeliumi yrittää tehdä tyhjäksi meidän kaupankäyntimme lähimmäistemme kanssa. Jos tee minulle hyvää niin voin tehdä sinullekin. Jos sinä rakastat minua niin minäkin voin rakastaa sinua.  Voin lainata sinulle, jos varmasti maksat takaisin. Ja vielä enemmän: voin antaa sinulle anteeksi, jos lupaat ette enää koskaan tee mitään pahaa. Olemmeko valmiit antamaan saman lupauksen Jumalalle, jotta me saisimme syntimme anteeksi?

  

Jokainen teko muokkaa meidän persoonallisuuttamme.

- Jos teemme hyvää meistä tulee hyviä, pahantekijöistä tulee pahoja. Jos me siis tahdomme kasvaa jumalankaltaisiksi, meidän on tehtävä jumalallisia tekoja omassa rajallisuudessamme. Silloin tekomme muovaavat sieluamme Jumalalle otolliseksi. Puheet ja ajatukset ohjaavat meitä tekoihin, mutta vasta teot saavat aikaan muutoksen. Paljon rukouksia ja niin vähän tekoja, huokasi pyhä Johannes Kronstadtilainen.

Mihin tämä johtaa? Että me käyttäytyisimme kuin Jumala. Olkaa täydelliset niin kuin taivaallinen isänne on täydellinen. Se on siten jumalankaltaiseksi kasvamista. Tämä on koko ortodoksisen pelastuskäsityksen ydin.

Olkaa valmiita armahtamaan: Olennainen osa tätä evankeliumia on myös pelastuksemme vastavuoroisuus: niin valmiita kuin me olemme armahtaman toisiamme, niin samalla tavalla myös Jumala on valmis armahtamaan meitä.

Ja kuinka suuri onkaan tämä epäsuhta: jos voimme edes pienissä määrin armahtamaan lähimmäisiämme, kun mietimme edes hetken, kuinka paljon Jumala on meille suonut anteeksiantoa ja antanut meille uusia mahdollisuuksia.

Ole siis valmis tekemään enemmän ja ylittämään itsesi. Voita siis pahuus ja vääryys rakastamalla ja kosta tekemällä hyvää.

Loppuun lohdun sana: te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Hän on meidän isämme. Olemmeko me hänen lapsiaan?

Joulupaaston tiellä - vastuu

Joulupaasto jatkuu kirkossamme ja paaston evankeliumit valmistavat meitä tulevaan juhlaan. Kristillisen ja maallisen joulun välillä on suuri. Kristillinen valmistautuminen kohdistuu itsestämme ulospäin ja maallinen joulu taas omaan itseemme. Sen vuoksi kannattaa miettiä otammeko jouluun valmistautuessamme huomioon myös ne ihmiset, jotka ovat heikossa asemassa.

Yhdessä paaston evankeliumissa kerrotaan rikkaasta miehestä. Hän sai hyvä sadon pellostaan. Ja mitä hän teki? Käytti kaiken omaksi ilokseen ja nautinnoksi. Hän jopa sanoi itselleen: Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä! Mutta Jumala sanoi miehelle: Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin, ja kaikki minkä olet itsellesi varannut, kenelle se joutuu?

Toisessa evankeliumissa eräs mies kysyi Jeesukselta mitä hänen pitää tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. - Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja annata rahat köyhille. Mies poistui murheellisena.

Eikö tämä ole selkeä rohkaisu meille hyväntekeväisyyteen? Rakkaus rahaan ja omaisuuteen ja tähän katoavaan maailmaan voi tulla esteeksi minun ja lähimmäiseni, minun ja Jumalan välille.

Kannattaako tämän jälkeen miettiä vastuusta lähimmäisestämme?

Siunausta ja voimia paaston ajan kilvoitukseen!

Palvelijoille uskotut rahat: vastuu

Tänä sunnuntaina luemme liturgiassa evankeliumin palvelijoille uskotuista talenteista (Matt. 25:14-30). Mies antoi kolmelle palvelijalle omaisuutensa huolehdittavakseen: ensimmäinen mies sai viisi, toinen kaksi ja kolmas yhden talentin. Annettuaan heille koko omaisuutensa hoidettavaksi, mies lähti ulkomaille.

Palvelijoille annettiin tehtävä ja he olivat selkeässä vastuussa heille uskotuista varoista. Palattuaan mies tulisi vaatimaan tilityksen siitä, kuinka noita talentteja oli käytetty. Tietenkään hänen paluunsa ei ollut mikään itsestään selvä asia, vierailla mailla voi käydä mitä tahansa.

Evankeliumin vertauskuva on meille hyvin selkeä ja ymmärrettävä. Mies on Jumala ja me olemme nuo palvelijat, jotka ovat saaneet talentit huolehdittavaksi. Tämä maailma on se paikka, jossa tehtävämme alkaa ja päättyy ja me olemme vastuussa noista rahoista. Kaikki siis on annettu meille hoidettavaksi: ihmiset, luomakunta, kaikki läheisemme.

Kun Kristus toisen kerran palaa kirkkaudessaan tuomitsemaan tätä maailmaa, meiltä tullaan kysymään, kuinka hoidimme tehtävämme.

***

Jo Raamatun alkusivuilla puhutaan ihmisen vastuusta ja ymmärrämme helposti, miten lyhyt ihmisen elämä on ja miten selkeät rajat meille on Raamatussa annettu. Jo alussa meille annettiin käsky: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma (1. Moos. 2:16). Me söimme ja saimme elämällemme määräajan, joka ei ole pitkä.

Vastuu ja rajallisuus alkavat Raamatun alkulehdiltä ja jatkuu kantavana teemana aina lopunajan tapahtumiin asti. Me olemme Jumalan edessä vastuussa siitä, kuinka kohtelemme itseämme, lähimmäistämme ja luomakuntaa. Moni meistä on saanut lahjaksi perheen ja me olemme vastuussa siitä, kuinka me kohtelemme ystäviämme, sukulaisiamme ja läheisiämme.

Vastuun lähde on siinä, että me opimme tuntemaan Jumalan vanhurskaan tahdon ja noudatamme sitä elämässämme. Mooseksella oli vastuu Israelin kansasta, kun hän vei sen Punaisen meren yli Luvattuun maahan. Profeettojen vastuu oli siinä, että ilmaisivat kapinoivalla kansalle Jumalan tahdon. Apostolit saivat tehtävän levittää ilosanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta kaikille kansoille. Jumalan tahdon me opimme tuntemaan evankeliumin kautta.

Tänä päivänä vastuumme näkyy erityisesti kahdessa asiassa. Ensimmäinen haaste on ekologinen. Muistammeko edelleen alkuperäisen tarkoituksemme tässä luomakunnassa: Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä (1. Moos. 2:15). Kun meidät luotiin, meille annettiin luomakunta hallintaamme, jotta viljelisimme ja varjelisimme sitä. Tätä vastuuta me kannamme tänäkin päivänä.

Me emme ole riittävällä vakavuudella ottaneet vastaan tehtävää, joka meille on annettu. Luomakunta kärsii ihmisen välinpitämättömyydestä eikä kestä sitä, että me kulutamme sitä yli todellisen tarpeemme. Jumala loi tämän paikan kodiksemme, jotta voisimme luonnon kautta kokea Hänen loppumattoman ja laupiaan rakkauden meitä kohtaan.

Toinen haaste on sosiaalinen vastuu toisistamme, erityisesti niistä, jotka elävät hädässä ja tarvitsevat apuamme. 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. (Matt. 25:44-45)

Tässä evankeliumissa on hyvä kuva omistamisemme laadusta. Se mitä kuvittelemme omistavamme ei ole omaamme vaan meille uskottua lainaa joka on käytettävä isäntämme toiveen mukaisesti. Kun aika on täysi, me joudumme palauttamaan kaiken takaisin. Sen vuoksi meisän on hyvä ymmärtää että tässä elämässä meille on toki varattu tarpeellinen, jota tarvitsemme elääksemme mutta ylimääräinen on tarkoitettu lähimmäisellemme. Ylimääräisen antaminenkaan ei ole itse asiassa edes laupeuden työtä vaan velan maksua takaisin köyhille, kuten pyhä Ambrosius Milanolainen toteaa. Sen vuoksi rakkaus on itsestämme luopumista toisen hyväksi, toisen asettamista itsemme etusijalle.

***

Rakastaa kaikesta sydämestämme kuten Jumala rakastaa meitä, se on olemassaolomme ydin.

Rakkautemme ei voi kohdistua vain niihin, jotka rakastavat meitä vaan rakkautemme esikuvana pitää olla Kristuksen rakkaus. Siinä, kuinka Hän otti vastaan syntisiä ja muiden halveksumia. Rakkautemme ei voi kohdistua pelkästään tuttuihimme, koska Kristuksen rakkaus ylitti maantieteelliset rajat ja kohtasi monia vierasheimoisia.  Samoin myös meidän rakastamisen pitää olla rajoja ylittävää rakkautta. Rakkaus, joka kohdistuu pelkästään itseemme ja lähimmäisiimme on lopulta pelkkää itserakkautta.

Kukin meistä saa vain rajallisen mahdollisuuden tehdä hyvää, ja tämän vuoksi puhumme viidestä, kahdesta ja yhdestä talentista. Meidän ei pidä ole kateellisia niille, jotka ovat saaneet viisi tai kaksi talenttia eikä myöskään murehtia niitä, jotka saivat vain yhden talentin. Kukaan ei jäänyt ilman talentteja. Kaksi ensimmäistä palvelijaa ymmärsivät tämän ja ryhtyivät heti toimeen.
Entä jos olemme kuin tuo palvelija, joka sai yhden talentin, ja Herraa peläten hän hautasi sen maahan?

Se kuvaa elämää, jota emme koskaan eläneet. Kaikkia niitä tekoja, joita olisi pitänyt tehdä mutta joita emme eri syiden takia koskaan tehneet. Ne mahdollisuudet joita saimme, jäivät vain aikomuksiksi. Toisekseen voimme myös miettiä arvostiko tuo mies tarpeeksi saamaansa talenttia jonka hän sai. Jokainen talentti on arvokas, etenkin jos siihen vielä liittyy tehtävä ja vastuu joka kohdistuu lähimmäiseemme.

Keskeinen opetus tässä evankeliumissa on se, ettemme voi sulkeutua keljaamme ja olla tekemättä yhtään mitään. Se on huonoin ratkaisu, jonka voimme tehdä. Jumala ei tuomitse epäonnistumistamme tai sitä että teemme isojakin virheitä, vaan tuomio tulee siitä, ettemme edes yritä.

Kaikki alkaa tänä sunnuntaina siitä, että todella kuulemme tämän evankeliumin sanoman. Se synnyttää meissä katumuksen tunteen ja halun muuttaa elämämme suuntaan. Mennyt elämä on takanamme ja ainoa millä on nyt väliä, on tässä hetkessä.

Meidän ei kannata masentua siitä, ettemme kerralle voi uuttaa elämämme suuntaa toiseksi ja tulemme tänä päivänkin epäonnistumaan näissä yrityksissämme toimia oikein. Me olemme niin pitkään eläneet itsekästä elämää, ettei muutos tule olemaan nopea. Vanha ihminen taistelee uutta ihmistämme vastaan ja paha henki yrittää kaikin keinoin estää hyvät aikomuksemme. Mutta hiljalleen muutos tapahtuu, kun vain jatkamme sinnikkäästi yritystämme. Jumala ja pyhät esirukouksineen ovat meidän tukenamme, kunhan vain ryhdymme heti työhön.

Suokoon Jumala meille kaikille uskoa ja kärsivällisyyttä talenttiemme hoitamiseen ja antakoon meille voimia, että jaksamme kuuliaisesti jatkaa työtämme Taivaan valtakunnan hyväksi!

Nizza 2016: Herra, sinä olet minun kanssani

Tämä on valtavan surun päivä: Nizzan terrori-iskussa on kuollut ainakin 84 ihmistä, joiden joukossa monia lapsia ja lapsiperheitä. Itselleni, perheen isänä, tämä on ollut erityisen murheinen ja surun täyttämä päivä, erityisesti näiden viattomien lasten takia. Miten valtavan murheen tämä toi kuolleiden ja loukkaantuneiden omaisille, moniko vanhempi jäi palaamatta kotiin ja kuinka monen pienen lapsen sänky jäi viime yönä tyhjäksi.

Terrorismi on arkipäiväistynyt emmekä aiemmin ole ollut tilanteessa, jossa yksittäiset ihmiset ovat säännöllisesti tehneet brutaaleja terrori-iskuja syyttömiä vastaan.

Kuten eräs tutkija sanoi, kysymys ei ole radikaalista islamista vaan islamisoituneesta radikalismista. Radikalismin pohja on vakavissa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa ongelmissa. Kun nuoret menettävät elämänsä suunnan eivätkä löydä tarkoitusta olemiselleen, helppoja vastauksia voi löytää radikaalista ajattelusta, jossa luodaan yhteinen vihollinen.

***

Mitä olen tänään ajatellut Jumalasta näiden tapahtumien jälkeen? Minusta vastaus on yksinkertainen. Jumala syntyi tähän maailmaan, jotta voisi olla kanssamme ja tuoda meidät takaisin taivaalliseen kotiimme.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. (Ps. 23:4)

Mutta yhtä lailla minä voisin miettiä, mitä Jumala ajattelee minusta näiden tekojen jälkeen. Olenko tehnyt sen mitä olen rukouksissani luvannut ja olenko ollut todellinen Kristuksen seuraaja elämäni aikana?

Meitä on kehotettu vain ja ainoastaan rakastamaan. Tässäkin asiassa ja ilman ehtoja. Ei kostamaan vaan antamaan anteeksi, toistuvasti ja toistuvasti. Se on valtava risti kantaa mutta meidän on luotettava Jumalan antamaan käskyyn, sillä tätä on kristinusko.

Ja rukous. Meidän on samalla tavalla rukoiltava vihollistemme puolesta kuin Kristus rukoili ristillä surmaajiensa puolesta. Samoin kuin ensimmäinen marttyyri Stefanos:

Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois. (Apt. 7:59-60)

Ilman aktiivista ja säännöllistä rukousta lähimmäistemme ja vihamiestemme puolesta, me emme ole ortodoksikristittyjä. Ortodoksinen kirkko on ollut kautta historian vainojen ja marttyyrien kirkko ja niin kauan, kun me kestämme kärsivällisesti vainoja ja rukoilemme sortajiemme puolesta, me olemme suojassa.

Sanoin alussa, että radikalismin siemen kasvaa vakavissa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa ongelmissa. Sen vuoksi meillä jokaisella on vastuu siinä, miten me kohtaamme lähimmäisemme. Me olemme vastuussa jokaisesta lähimmäisestä. Huolenpitomme ei saa kohdistua vain omiin ystäviimme ja sukulaisiimme vaan mukaan on otettava kaikki syrjäytymisvaarassa olevat mukaan. Yhteisöstä hylkääminen ja ulkopuolelle sulkeminen synnyttää katkeruutta, häpeää ja alemmuuden tuntoa. Se on myrkkyä mille tahansa elolliselle olennolle ja sellainen tarjoaa otollisen maaperän monelle pahalle asialle.

Meidän on oltava valmiita kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja asetuttava heidän kanssaan vuorovaikutukseen. Mitä korkeammat muurit me rakennamme omiemme ympärillemme sitä pelottavammaksi ja vaarallisemmaksi maailma sen ulkopuolella muuttuu.

Saata Herran lepoon nukkuneiden palvelijoidesi sielu ja anna heille iankaikkinen muisto!

Lasarus vastassamme

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Meillä on tänään mielenkiintoinen evankeliumi, koska se kertoo elämän tarkoituksesta ja siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisessä elämässä. Tässä kertomuksessa nostetaan vahvasti esille ihmissuhteiden merkitys meidän pelastuksemme kannalta. Tarinasta nousee yksinkertainen periaate: Se kuinka me reagoimme toisen ihmiseen hätään, ratkaisee meidän kohtalomme iankaikkisessa elämässä.

Rikkaalla miehellä on kaikkea mitä tässä maailmassa voi toivoa ja hän elää ylellistä elämää vailla huolia ja murheita. Hänellä varmasti on kaikkea mitä mekin omaan elämäämme toivomme. Tärkein häneltä kuitenkin puuttui. Hänellä ei ollut myötätuntoa lähimmäistään kohtaan ja ehkäpä tämän vuoksi ihmiset eivät arvostaneet häntä. Rikasta miestä ei tuomittu sen vuoksi, että hän oli rikas vaan siksi, että hän oli välinpitämätön. Jumala antoi hänelle yllin kyllin kaikkea, jotta hän voisi auttaa hätää kärsiviä. Se jolla paljon on, siltä paljon myös vaaditaan. Tuon itsekkyyden vuoksi hänellä ei ollut nimeä. Kun ihminen menettää nimensä, hän lakkaa olemasta persoona, kukaan ei tunne häntä ja hänestä muukalainen vailla yhteisöä.

Lasaruksen surkea elämäntilanne johtui rikkaan miehen itsekkyydestä. Lasarus eli rikkaan miehen armopalojen varassa köyhänä, sairaana ja nälkäisenä. Kuinka hän sitten pelastui, siksikö että hän eli kurjuudessa? Ei Lasarusta pelastanut hänen köyhyytensä tai hänen kärsimyksensä. Lasaruksen pelasti se, kuinka hän kantoi oman ristinsä. Hän kantoi sen nöyränä, apua pyytäen ja ilman kapinointia Jumalaa vastaan. Hänellä oli jotakin, jota me kaikki tarvitsemme, jotain mitä rikas mies ei voi saada edes ostamalla. Lasaruksella on nimi, hän on persoona.

Evankeliumin kertomus saa kuitenkin käänteen, kun kuoleman kautta molemmat astuivat iankaikkiseen elämään. Asetelma kääntyy toisin päin ja köyhä Lasarus viedään lepoon Aabrahamin helmaan. Rikas mies vain haudataan ja hän menettää kaiken rikkautensa. Lasarus kärsi tässä maailmassa rikkaan miehen välinpitämättömyydestä, mutta nyt hän saa lohdutuksen ja rauhan siinä paikassa josta paenneet kipu suru ja huokaukset. Hänen kärsimyksensä päättyy, mutta rikas mies kokee tuskaa välinpitämättömyydestään.

Ehkä tuo kärsimys oli syvää ahdistusta siitä, että hän viimein ymmärsi mikä elämässä olisi ollut oleellista. Hänen ahdistuksensa oli siinä, että hänen olisi pitänyt pitää huolta lähimmäisestään mutta hän oli käyttänyt rikkaudet omaksi nautinnokseen. Mikäli rikas mies olisi auttanut Lasarusta, hänelle olisi varattu hyvä osa iankaikkisessa elämässä. Hän ei voinut sanoa, ettei hän tiennyt, koska tämä kaikki kerrottiin hänelle hänen elämänsä aikana. Hän vain ei uskonut.

Nyt me olemme itse kuulleet tämän periaatteen, mekään emme voi sanoa, ettemme tienneet. Me saimme elämällemme selvän päämäärän ja meidän on otettava siitä vaarin. Kenelläkään meistä ei tällä hetkellä ole varaa tyytyväisyyteen.

Minkä vuoksi maailmassa on niin paljon lasaruksia, minkä vuoksi maailmassa on niin paljon rikkaita, jotka eivät auta toisiaan? Jumala ei luonut rikkaita miehiä ja lasaruksia vaan hän loi meidät kaikki tasavertaisiksi veljiksi toisillemme. Me kaikki jaamme saman ihmisyyden, jokainen meistä on arvokas sellaisenaan. Köyhän ihmisen kärsimys johtuu meidän itsekkyydestämme.

Meidän ihmisyytemme näkyy syvimmillään siinä, kuinka me reagoimme elollisen olennon kärsimykseen. Kuinka me otamme siihen osaa, jaamme sen, otamme tuota taakkaa kantaaksemme. Sen vuoksi tämä evankeliumi kertoo lähimmäisen rakkaudesta, huolenpidosta, toivosta ja kärsimyksen kantamisesta. Kristus on kutsunut meidät kaikin keinoin vähentämään toistemme puutetta ja nälkää. Se, miten me reagoimme toisen ihmiseen kärsimykseen, ratkaisee paikkamme iankaikkisessa elämässä.

Kristus meidän esikuvamme siinä, miten me kohtaamme kärsivän ihmisen. Hän ei tuominnut, vaan hän tuli etsimään laumastaan kadonnutta ja kantamaan hänet takaisin turvaan. Olemmeko valmiita laskeutumaan hädänalaisen ihmisen kärsimykseen ja ottamaan sen osaksemme?

Me voimme laajentaa tätä teemaa koskemaan koko luomakuntaa. Myötätunto ja sääli, tulisiko sen kattaa ihmisten lisäksi myös eläimet ja muu elollinen luonto? Sen vuoksi me emme voi sivuuttaa tämän viikon uutista, joka on järkyttänyt meitä kaikkia. Kuluneella viikolla me näimme, kuinka suomalaisissa teurastamoissa kohdeltiin teuraaksi vietävää karjaa. Eläinten julma ja sydämetön kohtelu sai monet meistä sulkemaan silmämme, koska emme kestäneet nähdä sellaista pahuutta viattomia eläimiä kohtaan. Noissa videopätkissä me näimme mitä äärimmilleen vietynä pahuus saa aikaan.

Tuo rikas mies löytyy jokaisen ihmisen sisältä. Me olemme ylenkatsoneet lähimmäisemme hätää emmekä ole pyrkineet auttamaan, vaikka meillä olisi siihen mahdollisuus. Siksi Kristus varoittaa meitä. Mutta otammeko me tuo varoituksen vakavasti ja muutammeko elämämme suuntaa?

Päivän ilosanoma on siinä, me olemme saaneet tämänkin päivän, jotta tekisimme parannuksen elämässämme. Jos kuitenkin kiellämme rikkaan miehen asenteen itsessämme, meillä ei ole mahdollisuutta todelliseen katumukseen. Katumuksen kautta me voimme jälleen ymmärtää, miten äärettömän arvokkaan lahjan me olemme Jumalalta saaneet ja kuinka tärkeä tehtävä meillä ihmisinä on tässä maailmassa.

Meidän inhimillisyytemme mitta on siinä, kuinka me kohtelemme Lasarusta. Meidän inhimillisyytemme mitta on siinä, kuinka me tunnemme sääliä ja myötätuntoa kärsiviä kohtaan. Hengellinen kilvoitus ei ole sitä, että me vain yritämme pelastaa itsemme koska pelastuksemme avain löytyy toisesta ihmisestä. Hengellinen kilvoitus ei ole yksinäistä puurtamista vaan se on toisen ihmisen rakastamista. Se on laskeutumista hänen tuskansa äärelle ja hänen kipunsa kantamista aivan kuin se olisi omaamme.

Älkäämme siis kerätkö rikkauksia maan päälle kuin rikas mies vaan kootkaamme niitä taivaaseen tekemällä hyvää. Osoittakaamme rakkautta, sääliä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, koska ainoa tapa rakastaa Jumalaa on rakastaa lähimmäisiämme. Armahtakoon Herra meitä kaikkia, että me todella näkisimme Lasaruksen lähimmäisessämme!

************

Tänään sunnuntaina (1.11) Vaasasta radioitiin liturgia ja valmistelin tämän tekstin tuota liturgiaa varten. Perjantaina aloin tosissani miettiä vaihtoehtoista tekstiä. On aivan selvää että rikkaan miehen ja Lasaruksen kertomus perinteisesti kuvaa myötätuntoamme ja sääliä kaikkia kärsiviä, huono-osaisia ja köyhiä kohtaan. Mutta näkökulman muutos olisi paikallaan. 

Koskeeko tämä evankeliumi pelkästään ihmistä vai voisiko toisen ihmisen rinnalle nostaa myös huolen luomakunnasta? Totta kai voi. Tällä viikolla esiintullut teuraseläinten pahoinpitelyjuttu vie itseasiassa vielä pidemmälle tuota synninkierrettä joka näkyy välinpitämättömyytenä. Tämä vaihtoehtoinen tulkinta kuvaa yhä voimakkaamin ja rankemmin sitä miten ihmisen välinpitämättömyys saattaa muuttua jopa vihaksi ja raivoksi toista luotua kohtaan. 

Aivan ongelmaton tuo tulkinta ei ole, koska Aabrahamin puhe kuitenkin viittaa kahden ihmisen väliseen suhteeseen ja niiden välillä olevaan juopaan. Evankeliumin maailmassa on varmasti kiinnitetty myös huomiota eläinten kohteluun mutta tämä evankeliumi tuskin puhuu siitä. 

Mutta aiheeseen palataan! 

Saimme viinitarhan!

"Kuulkaa toinen vertaus. Oli isäntä, joka istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

"Kun korjuuaika oli käsillä, hän lähetti palvelijoitaan perimään viinitarhan viljelijöiltä hänelle kuuluvan sadon. Mutta nämä ottivat palvelijat kiinni. Jonkun he pieksivät, jonkun iskivät kuoliaaksi, jonkun kivittivät. Isäntä lähetti uusia palvelijoita, enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta heidän kävi samalla tavoin. Lopulta hän lähetti vuokraajien luo poikansa ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet.

"Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?"

He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan."

Jeesus sanoi heille:

"Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet:

-- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. (Matt. 21:33-42)

Tämän päivän evankeliumi puhuu meille seurakunnastamme. Saimme viinitarhan viljeltäväksi mutta mitä me sille teemme?

Luvattu kansa tuossa evankeliumissa on meille varoituksen sana: sille annettiin viinitarha viljeltäväksi mutta he eivät tuottaneet isännälleen satoa vaan tappoivat ne palvelijat, jotka tulivat hakemaan tilityksiä. Lopulta hän lähetti heille oman poikansa ja tämänkin he tappoivat. 

Tapammeko me tämän saman pojan, kun jätämme auttamatta lähimmäistämme tai uhkaammeko me Hänen henkeään olemalla itsekkäitä?

Kristus vertaa meitä myös viiniköynnöksen oksaan ja Hän on tuo viinipuu. Kun me pysymme hänessä, elämme hänen elämäänsä ja pyrimme kasvaman hänen kaltaisekseen, me tiedämme, että olemme silloin elossa. Silloin hänen verensä virtaa meissä ja hän on ravintomme. Jokainen oksa taas, joka erkanee tuosta köynnöksestä, eikä tuota hedelmää, kuivettuu ja heitetään tuleen. Niinhän mekin teemme, jos menemme metsään etsimään polttopuita.

Tämä viinitarha otettiin pois luvatulta kansalta ja nyt se on annettu meille. Meidän seurakuntamme, tämä eukaristinen yhteisö, on tämä viinitarha. Mitä me sillä teemme, kannammeko me hedelmää? 

Mitä ovat nämä henget hedelmät, joita meiltä odotetaan? Mitä me odotamme, tietoa siitä mikä voisi olla hengen hedelmää? Apostoli vastaa: Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal. 5:22-23)

Olkoon siis tuntomerkkimme tästä seurakunnasta lähimmäisen rakkaus. Levittäkäämme toistemme elämään iloa ja rauhaa ja olkaamme kärsivällisiä ja lempeitä toisiamme kohtaan ja harjoittakaamme itsehillintää. Olkaamme ystävällisiä ja hyviä vaikka se ei aina helppoa olekaan. Tämä uskollisuus palkitaan, sillä jonain päivänä isäntä tulee ja hän maksaa jokaiselle tekojensa mukaan.

Lähto Pyhästä kaupungista

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28 Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää." Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" 

Jeesus vastasi hänelle näin: 

"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. 

"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" 

37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."


Evankeliumit ovat täynnä vertauskuvia ja symboleja. Viime sunnuntaina puhuttiin 12-vuotiaasta Jairoksen tyttärestä, joka oli lähellä kuolemaa ja naisesta, jota oli sairaus vaivannut 12 vuotta. Luku 12 usein viittaa Israelin 12 heimoon. Monesti evankeliumeissa kerrotaan jostakin asiasta, joita löytyy kaksi ja toinen niistä viittaa usein luvattuun kansaan ja toinen pakanoihin. Kuningas usein viittaa isä-Jumalaan ja hänen poikansa Kristukseen. Juhlat kuvaavat taivasten valtakuntaa.

Jo kirkon varhaisessa historiassa myös tämä evankeliumi selitettiin allegorisella eli vertauskuvallisella tavalla. Tämä tulkintatapa on hyvin oikeutettu, koska Jeesus käytti usein vertauskuvia opetuksessaan. Allegorinen tulkinta etsii tarinasta syvempää hengellistä merkitystä ja haluaa nähdä rivien välissä kerrottavan sanoman. Allegorinen tulkinnan mukaan Jeesus kyllä puhuu tässä evankeliumissa miehestä, joka joutui ryöstön kohteeksi, mutta todennäköisesti tarinalla on syvempi merkitys kuin pelkkä ryöstön kuvaus.

Allegorisen selitystavan rinnalla elää myös antiokialainen tapa selittää Raamattua, jossa vertauskuvia taas ei käytetä vaan asia ovat mitä niiden sanotaankin olevan. Tämän evankeliumin ydin voisi antiokialaisessa tulkinnassa olla laupiaan samarialaisen esimerkillinen toiminta moraaliselta kannalta.

Monet evankeliumiin kertomukset voidaan selittää molemmilla tavoilla mutta poikkeuksia on: Kristuksen historiallisia tapahtumia ei tulkita allegorisella tavalla kun taas esim. Jeesuksen vertaukset voidaan ymmärtää ainoastaan allegorisesti. Kirkkoisistä Johannes Krysostomos (k. 407) oli antiokialainen selityksen kannalla kun taas esim. Origenes (k. 254) oli allegoristi.


Tie kadotukseen

Jerusalem kuvaa taivasta, Jeriko kuvaa langennutta maailmaa. Me olemme tuo mies, joka jättää pyhän kaupungin taakseen. Kaupungin muurien ulkopuolella ei ole yhteisön turvaa ja louhikkoinen maasto tarjoaa hyviä piilopaikkoja roistoille. Tuon alaspäin viettävän tien varrella on monia synnin houkutuksia ja harvoin selviämme niistä.

Nuo roistot kuvaavat pahoja henkiä. Ne ryöstävät meiltä sen kalliin toivon, uskon, vapauden, ikuisen elämän mahdollisuuden ja itsekunnioituksen, joka niiltä puuttuu lankeemuksen seurauksena. Ne ovat kateellisia meille ihmisille ja ovat valmiita tuhoamaan meistä kaiken, mikä meissä muistuttaa Jumalaa. Ne käyvät kimppuumme hetkeäkään miettimättä ja niiden viha on säälimätöntä. Ne jättävät meidät ahdinkoon, kun ovat saaneet haluamansa. Pahoinpitely, ryöstäminen ja alastomaksi riisuminen. Heitteille pano ja hidas kuolema auringon paahteessa kaupungin ulkopuolella. Ryöstäjät pakenivat ja pian jo vaanivat seuraavaa saalistaan.

Haavat syntyvät synnin teoistamme. Ne ilmaisevat meidän tottelemattomuuttamme Jumalaa kohtaan ja ovat silkkaa väkivaltaa meidän sielullemme. Nämä haavat ja vammat eivät parannu hetkessä vaan saatamme vuosikausien jälkeenkin nähdä ja kokea asioita himojen vääristämin värein.


Kolme miestä

Kolme miestä kohtasi tämän syntiin langenneen ja kaksi heistä väisti. Mitä itse olisin tehnyt? Ennen kuin vakuutan auttamishaluani, kannattaa miettiä, kuinka monesti olen auttanut ventovierasta ja monestiko siihen oli mahdollisuus. Pappi käveli ohitse ja hän kuvaa Lakia. Leeviläinen myös käveli ohitse ja hän kuvaa Vanhan testamentin profeettoja. Molemmat olivat matkalla temppeliin, siis vastakkaiseen suuntaan ylös Jerusalemiin.

Molemmat olivat tämän ryöstetyn kanssa samaa kansaa, juutalaisia. Ehkä heillä oli oikeutettu syy olla auttamatta, he eivät voineet saastuttaa itseään mennessään palvelustehtävään. Ehkä he pelkäsivät, että ryöstäjät olivat vielä lähellä.

Allegorinen tulkinta hylkää käytännölliset selitykset ja näkee syvemmän merkityksen papille ja leeviläiselle. Miksi he kulkivat ohitse? Jumala antoi meille suojaksi ja pelastukseksi Lain, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan tahdon. Profeetat kutsuivat ihmisiä katumukseen ja paluuseen Herransa luokse. Laki ja Profeetat auttavat meitä kulkemaan kohti pelastusta, mutta jotakin niistä puuttuu. Armo. Me voimme noudattaa lakia paljon ja lähes täydellisesti niin kuin tämä lainopettaja ja vaikkapa rikas mies, jotka tulivat Jeesuksen luo, mutta syntiemme määrä käy meidän ylitsemme. Ilman armoa me emme voi pelastua eikä laki tai profeetat pelasta meitä Tuomarin edessä.

Sen vuoksi Jumala antoi ainoan Poikansa jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen. (Joh. 3:16)

Pappi ja leeviläinen kävelivät ohitse eivätkä pelastaneet ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä. Jos laki ja profeetat olisivat meidät pelastaneet, me emme olisi tarvinneet Kristuksen tekemää lunastustyötä. Jeesus tuli uudistamaan liiton ihmisen ja Jumalan välillä, uuden liiton merkiksi tuli risti.

Samarialainen ohikulkija koitui tuon miehen pelastukseksi. Hän oli Kristus.


Vapahtaja

Hän ei kulje ohitsemme vaan kiinnittää katseensa myös tienpientareelle ja näkee meidät synnin murjomat. Hän ei epäröi kääntyä puoleemme ja auttaa. Hän näkee, mitä vammoja synti saa aikaan kehossamme ja millaiseen tuhoon se meidät ajaa. Hän sitoo haavamme ja nostaa meidät juhtansa selkään. Hän ottaa viiniä ja öljyä ja sitoo haavamme. Eivätkö ne kuvaakin kirkkomme pyhiä sakramentteja?

Hän jää yöksi hoivaamaan meitä majataloon. Kun pahin on ohitse aamulla ja olemme päässeet turvaan, hän jättää meidät majatalon isännän hoivaan.

Hän antaa isännälle ruhtinaallisen korvauksen huolenpidosta. Hän antoi kaksi denaaria, jolla olisi kyllä hoidettu miestä yli neljä kuukautta. Ja ellei olisi riittänyt, lisää olisi maksettu kun hän palaa. Tuo korvaus määrä on valtava mutta toisaalta ajateltuna se on mitätön. Todellisuudessa se tarkoittaa sitä lunastuksen verta, jonka Kristus vuodatti ristillä meidän tähtemme.

Majatalo on kirkko. Se ei tietenkään ole majatalo, rakennus mäen harjalla, vaan me olemme tuo kirkko ja majatalo. Tämän maailman köyhät on annettu meidän hoitoomme ruhtinaallisen korvauksen kera. Mitä me teimme tuolla kahdella denaarilla? Asetammeko työryhmän pohtimaan sitä ja mihin se päätyykään?

Kristus lupaa majatalon isännälle palata. Hän palaa varmasti, toisen kerran kirkkaudessaan ja kunniassaan. Kuinka hoidamme sillä aikaa saamaamme tehtävää?


Lähimmäiseni

Kuka siis on minun lähimmäiseni? Onko lähimmäinen ainoastaan se joka on ystävämme ja sukulaisemme? Vai onko hän jokainen ortodoksi tai kristitty? Onko hän vain suomalainen. Todennäköisesti hän on sekoitus näistä. Monesti meidän mielessämme lähimmäinen on se ihminen,  joka on omien rajojemme sisäpuolella.

Jeesus valitsi tarinan pelastajaksi samarialaisen, koska hän ei luonnostaan kuulunut siihen valittujen joukkoon, jotka kuulijoina olivat. Jeesus ylitti samarialaisvertauksessaan sekä juutalaisen uskonnon että myös kansalaisuuden rajat.

Jumala rakastaa sinua. Hän auttaa sinua kun löydät itsesi pahoinpideltynä tien poskesta. Mutta hän rakastaa myös sinun vihollistakin ja auttaa häntä.

Kuka sitten on lähimmäiseni? Se jonka minä teen omaksi lähimmäiseksi. Jokainen ihminen joka luokseni tulee, on minulle Jumalan lähettämä tehtävä. Jokainen ihminen on lähimmäiseni, jos vain otan hänet lähimmäisekseni.

Lähimmäiseni puolesta

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.

Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. (Room. 12:6-14)


Jeesus astui veneeseen, meni järven yli ja tuli kotikaupunkiinsa. Siellä ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."

Jotkut lainopettajat sanoivat silloin itsekseen: "Tuohan herjaa Jumalaa." Mutta Jeesus näki, mitä he ajattelivat, ja sanoi: "Miksi teillä on pahoja ajatuksia sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle - - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Silloin mies nousi ja lähti kotiinsa. Tämän nähdessään kansa pelästyi ja ylisti Jumalaa, joka oli antanut ihmisille sellaisen vallan. (Matt. 9:1-8)


Tämän sunnuntaievankeliumin tarkoitus on antaa meille evästystä tulevalle viikolle. Kirkollisessa ajanlaskusta sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä ja uusi viikko alkaa käytännössä jo lauantai-iltana klo 18 ehtoopalveluksen myötä. Me vietämme tänään kahden tunnetun pyhän muistopäivää, Vanhan testamentin profeetan Eliaan ja viime vuosisadalla kuolleen pyhän Maria Pariisilaisen muistopäivää. Molemmat olivat särmikkäitä hahmoja, jotka oman työnsä kautta toivat pelastuksen monille ihmisille. Tämän päivän evankeliumi on antaa hyvän näkökulman näiden kahden pyhän ihmisen elämään.

Kuka on lähimmäiseni, kysyi eräs lainopettaja Jeesukselta. Hän sai vastaukseksi kertomuksen laupiaasta samarialaisesta ja vastauksen idea oli siinä että lähimmäisemme on se ihminen josta me välitämme. Kuka on lähimmäiseni, voitaisiin kysyä myös tämän päivän evankeliumin pohjalta ja kuulemme toisenlaisen vastauksen. Tällä kertaa vastaus syntyy tekemisestä.

Tämän päivän epistolassa ja evankeliumissa on yhteinen teema: ne molemmat puhuvat huolenpidosta ja itsensä antamisesta toisen ihmisen hyväksi. Epistolassa pyhä apostoli luettelee erilaisia Jumalan antamia armolahjoja, joilla voimme auttaa toisiamme: on profetoimista, opettamista, palvelemista, rohkaisemista - yksi antaa omastaan ja toinen johtaa. On tärkeää huomata, että kyse on armosta ja lahjasta. Lahjaksi olemme saaneet, ja lahjaksi antakaamme. Armoa me olemme saaneet, jotta me oppisimme myös itse armahtamaan. Tällä filantropialla on selkeästi hengellinen merkitys.

Näiden armolahjojen kautta me voimme toteuttaa meissä olevaa Jumala kuvaa ja näin kirkastaa Jumalan kunniaa seurakunnassamme. Meidän sielussamme asuu hyvyys, rakkaus sekä taito pitää huolta ja välittää. Kun me käytämme näitä jumalallisia ominaisuuksia toistemme hyväksi, se herättää meissä iloa ja tyytyväisyyttä.  Kun hoidamme tehtävämme nöyrästi ja kuuliaisesti, se vie meitä askel askeleelta kohti Jumalan kaltaisuutta. Me opimme jotakin jumalallisesta elämästä ja sitä kautta me hitaasti myös itse jumaloidumme.

Tämän päivän evankeliumi on mitä suurimmassa määrin kertomus lähimmäisen rakkaudesta ja diakoniasta. Se kertoo halvaantuneen kantamiseen osallistuneiden miesten ystävyydestä, uskosta ja siitä kuinka he ovat valmiita tekemään paljon toisen hyväksi.

Minusta kerta toisensa jälkeä virkistävää havaita miten konkreettista Raamatun ajan ihmisten kilvoittelu on! Se on arkisessa ympäristössä tehtyä työtä, jossa pidetään huolta toisesta ilman että kukaan saa siitä sen kummempaa kunniaa tai että asiasta tehdään numeroa. Ei pitkiä teologian opintoja, kreikan kursseja tai kirkollisia palkitsemisia....

Sen vuoksi tämä evankeliumi on meille kaikille muistutus siitä, mitä meidän pitäisi olla. Me muodostamme yhden eukaristisen yhteisön, jossa me kokoonnumme yhteen rukoilemaan ja murtamaan leipää. Meillä jokaisella on oma osa ja tehtävä tässä pyhässä yhteisössä toisiamme kohtaan. Suuria ei vaadita, vain oikeastaan sitä, että ymmärrämme lähimmäisemme tarpeita ja autamme häntä.

Mutta ei sovi unohtaa rukouksenkaan voimaa. Jos jätämme tämän hengellisen ulottuvuuden tästä diakoniasta, on se verrattavissa samaan kuin että Pyhä Henki jättäisi Kirkkomme. Esirukous voi olla joskus jopa tärkeämpää kuin rukoileminen omasta puolestamme. Pyhä vanhus Porfyrios kehottaa meitä erityisesti tähän, koska esirukouksin me osoitamme oikealla tavalla rakkautta lähimmäistämme kohtaan ja panemme omat tarpeemme syrjään.

Niinpä kirkon opetuksessa tämän halvaantuneen miehen kantaminen Jeesuksen luo on tulkittu tarkoittavan esirukousten voimaa meidän yhteisössämme. Nämä miehet osoittivat konkreettista lähimmäisen rakkautta halvaantunutta kohtaan eikä hänellä tuskin ollut muuta mahdollisuutta päästä ahdingostaan. Ei pelkästään tämän halvaantuneen miehen usko ollut suurta, vaan myös jokaisen kantajan usko.

Pyhä apostoli antaakin hyvin yksinkertaiset ja konkreettiset ohjeet meille oman kuuliaisuustehtävän tekemiseen: Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat.

Olen usein kehottanut katumukselle tukijoita kertaamaan Roomalaiskirjeen 12. luvun, koska siinä annetaan meille ikään kuin peili, johon voimme peilata omaa elämäämme. Olenko kunnioittanut kanssaihmisiäni, ollut vieraanvarainen aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Kerta kaikkiaan sanoen, olenko kohdellut lähimmäistäni kuin ihmiseksi tullutta Jumalan poikaa.

Jokainen luokseni tullut ihminen on Jumalan antama tehtävä minulle. Osaanko kiittää, häntä kun siihen on aihetta. Entä katua jos olen rikkonut häntä kohtaan. Huomiointi hänen tarpeensa vai olenko itsekäs. Osaanko puhua hänelle, siis siunaanko vai tuomitsenko hänet. Kun hän pelkäsi, rohkaisinko häntä?

Kirkon opetuksessa on kautta vuosisatojen vallinnut seuraava periaate. Kukaan ei voi olla kristitty yksinään, vaan jokainen meistä tarvitsee toisen ihmisen palvellakseen Kristusta ja kasvaakseen Jumalan kaltaisuuteen. Me voimme olla Jumalan kuvia vain suhteessa toiseen ihmiseen.

Ei kukaan voi kiittää ketään tai katua, jos meillä ei ole lähimmäistä. Me emme voi kasvaa hyveissä, jos meillä ei ole ihmistä kenelle osoittaa rakkautta, sävyisyyttä tai kärsivällisyyttä. Mitä me kadumme tai keneltä me pyytäisimme ja saisimme anteeksi, ellemme lähimmäiseltämme? Kun asiaa miettii tarpeeksi pitkälle, me voimme huomata, että pelastuksemme on tavallaan lähimmäisemme kädessä.

Kerrotaan, että Maria Pariisilainen kuoli keskistysleirillä toisten vankien puolesta v. 1945. Se oli suurinta rakkautta, jota ihminen kykeni toistaan kohtaan osoittamaan. Ei tämä asia Marialle tullut hetken päätöksenä vaan vuosikymmenten kilvoituksen tuloksena. Kun ratkaiseva hetki tuli valita oman elämän ja lähimmäisen elämän kohdalla, hän oli valmis. Kunpa mekon saisimme myös kasvaa näin suureen rakkauteen Jumalaa kohtaan. Se tarkoittaisi sitä että paranisimme hengellisestä halvaantumisestamme.

Katumuksen sakramentilla: Sanoit, ettet kykene luottamaan Jumalan armoon

- Tässä asiat, joita haluan katua Jumalan edessä.

- Hyvä, että toit rehellisesti esille asiat, joiden kanssa sinulla on ollut ongelmia. Olet käynyt luonani ripillä jo jonkin aikaa ja nyt aika koota yhteen asioita, joista olemme nyt katumuksella puhuneet. Tuo alavireinen tuulesi on jatkunut jo pidempään ja luulen tietäväni syyn siihen. Kun rukouselämä on jäänyt ja tilalle on tullut turhanpuhuminen ja panettelu, niin ihminen menettää kiinnostuksen elämään. Mutta kun nyt tosissasi haluat uudistua, niin sinä voit saada totuuden hengen katumuksen kautta. 

Sitä ennen sinulla on nyt vakavan itsetutkiskelun paikka. Olet ortodoksi ja osallistut kirkon elämään aktiivisesti. Haluan sinun nyt miettivän mitä ortodoksina oleminen merkitsee sinulle. Onko se jumalanpalveluksia, aamurukouksia, ristinmerkkejä, tuohuksia ja suitsuketta? Hyvä, että nämä ovat kunnossa mutta lopulta ne ovat vain asioiden kuori. Ne kyllä vahvistavat sinua tekemään uskon mukaisia asioita mutta tärkeämpää on pitää kristinuskon ydin mielessämme, rakkaus lähimmäistä kohtaan ja vielä enemmän rakkaus vihollistamme kohtaan. Mietitään tätä asiaa ja motiiveja sen toteuttamiseen.

Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:16)

Ortodoksisuuden ydin ei ole ulkoisissa asioissa vaan kyse on kilvoittelusta, jolla tarkoitan työtä, joka tähtää oman minuutemme kääntämiseen Jumalaa kohti. Me helposti kiinnitämme huomiota liikaa helppoihin asioihin ja jätämme haastavimmat asiat tekemättä. Sinusta tulee todellinen kristitty silloin, kun alat sanoin ja teoin osoittamaan rakkautta lähimmäistäsi kohtaan. Kuten äsken puhuimme, sinun lähimmäisesi on se, joka tarvitsee apuasi ja se voi olla silloin myös vihamiehesi.

Aloita lähimmäisesi rakastaminen uudelleen ja mieti tarkasti motiivejasi. Rakastatko siksi, että saisit mitä haluat tai siksi, että toinenkin rakastaa sinua? Ennen kuin alat laajentaa rakastamista muihin lähimmäisiin niin sinulla pitää olla rakastamisen motiivi kunnossa. Samoin kuin anteeksiantamisen, myös rakastaminen täytyy olla ehdotonta eli et saa odottaa mitään vastapalvelusta tai hyvitystä. 

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. (Joh. 13:34-35)

Ei riitä, että olet rakastanut perhettäsi, ystäviäsi ja sukulaisia. Sinun on opittava rakastamaan myös niitä, jotka eivät rakasta tai vihaavat sinua. Miksi? Siksi, että sinä olet kristitty ja jos haluat tätä tietä kulkea sinun on opittava rakastamaan kaikkia ihmisiä niin kuin Jumala. Jumala ei rakasta vain omiaan vaan sellaisiakin, joita me vihaamme. Tämä on meille haastavaa, mutta se ei ole mahdotonta ja siihen sinun on pyrittävä. Sinun on opittava rakastamaan myös vihamiehiäsi ja rukoilemaan heidän puolestaan. Taivaan valtakunnan asukkaaksi ei synnytä tai hurahdeta, vaan siihen kasvetaan hitaasti rukouksen ja kilvoituksen kautta.  

Kristuksen valkeus säteilee kaikille

Miksi minun pitää rakastaa lähimmäistämme? Siksi että sinä olet Jumalan kuva ja Jumalan kuva on myös jokaisessa lähimmäisessämme. Jumalan kuvana sinut on kutsuttu Kristuksen seuraajaksi. Sinä olet saanut kasteessa uuden elämän ja sen vahvistukseksi Pyhän Hengen lahjan sinetin. Ainoa tavoitteesi tässä elämässä on tulla Jumalan kaltaiseksi ja kaikki muu on maailman hälyä. 

Sinun intohimosi on oltava tässä elämässä Kristuksen opetuksen noudattamisessa - kuuntele hänen sanojaan ja tee hänen tekojaan. Näin sinun masennuksesi hiipuu, turhautuminen hälvenee ja tilalle saat luottamuksen. Sinä alat kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta ja kirkastat hänen kuvaa itsessäsi. Sinusta kasvaa ihminen, joka ”on hyvä kiittämättömille ja pahoille.”

Sinä olet Kristuksen sijainen maan päällä. Et herrana vaan palvelijana, sillä ei Kristuskaan tullut palveltavaksi vaan palvelijaksi. Sinun tehtäväsi on jatkaa tätä samaa työtä ihmisten parissa, jonka Kristus aloitti. Laupeuden ja armon osoittaminen lähimmäisille ei ollut vain Jumalan tehtävä vaan jokainen kristitty on kutsuttu tekemään sitä. Sen vuoksi sinä olet myös Jumalan kanssaluoja. 

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.  Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.  Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)

Älä kuvittele, että taakkasi tulee raskaammaksi, kun alat elämään Kristusta todeksi elämässäsi. Kohtaat varmasti vastustusta tällä tiellä mutta turvaa silloin Jumalaan. Hän auttaa sinua kantamaan taakkaasi ja silloin ymmärrät, mitä tuon levon antaminen tarkoittaa. Et sinä, vaan Kristus sinussa.

Elä kuin taivas jo toteutuisi

Rakas ystävä, taivaan valtakunnan todellisuus on jo olemassa tässä maailmassa ja sinun tehtävä on tehtävä se näkyväksi omassa elinpiirissäsi. Sanoit, että välillä olet niin väsynyt, että kaipaat jo taivaalliseen kotiisi. Älä anna periksi, kyllä sinä jaksat. Kun tiedät nyt konkreettisesti, että elonpäiviemme määrä on rajallinen niin aloita hyvissä ajoin tilinteko lähimmäistesi kanssa. Olet loukannut ja panetellut tuttaviasi, mene ja korjaa asia. Ellet saa anteeksi, älä välitä vaan jatka elämääsi. Toivottavasti Luoja suo sinulle tarpeeksi aikaa siihen, että ehdit sovittaa välisi kaikkien niiden ihmisten kanssa, joita vastaan olet tietäen rikkonut.

Jo tässä elämässäsi sinä tutustut Taivaan valtakunnan tapoihin ja sääntöihin. Miten? Elämällä juuri evankeliumin opetuksen mukaisesti. Jos sinua käsketään rakastamaan vihollistasi, niin sinun on kokeiltava sitä ja monta kertaa. Ainoa oikea tapa lukea Raamattua on se, että yrität elää sitä todeksi omassa elämässäsi.  

Sanoit, ettet pysty luottamaan Jumalan armoon ja siihen, että Jumala armahtaisi sinua. Sinä saat varmuuden Jumalaan, kun alat sanoillasi ja teoillasi elämään Herran opetusta todeksi. Jokainen hyvä sana vie sinua lähemmäksi ja jokainen auttavainen teko kirkastaa sinulle hengellisen elämän todellisuutta. Sinä et ole ensimmäinen, joka on tuon saman tunteen äärellä, ja sen vuoksi mieti tämän seuraavan psalmin rohkaisua:    

Sillä niin kuin taivas on korkealla maan yllä,

niin vahva on Herran armo häntä pelkääviä kohtaan.

Niin kaukana kuin ovat toisistaan auringon nousut ja laskut,

niin kauas hän siirtää meistä laittomuutemme.

Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,

niin armahtaa Herra niitä, jotka häntä pelkäävät,

sillä hän tietää, mitä tekoa olemme,hän muistaa, 

että me olemme maan tomua.
(Psalmista 103, käännös Septuaginnan mukaan)