Viisi askelta mystiseen elämään

Varhaiset hengelliset ja lähes mystiset kokemukset lapsuudesta elävät edelleen vahvana mielessäni. Osa kokemuksista liittyy suoraan kirkkomme jumalanpalveluksiin mutta sain myös vahvoja elämyksiä erityisesti Hermann Hessen kirjoista Demian sekä Siddharta. Niiden pelkistetty, lähes askeettinen ja yksinkertainen maailmankuva tekivät minuun vahvan hengellisen vaikutuksen. Kiinnostuin nuorena myös Pekka Ervastin teosofiasta ja luin monia hänen pieniä kirjasiaan paikallisessa kirjastossa. Samaan aikaan olin kiinnostunut myös shamanismista ja Carlos Castanedasta.

Mutta kristinuskossa oli jotakin hyvin erityistä suhteessa kaikkeen muuhun. Se ei ole vain henkistä ja tuonpuoleista vaan hyvin vahvasti tässä todellisuudessa olevaa ja konkreettista. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset olivat hyvin tärkeässä osassa tätä hengellistä heräämistä ja koin vahvoja uskonnollisia kokemuksia etenkin osallistuessani liturgiaan kotikirkossani. Palveluksessa ei sinänsä kai ollut ulkoisesti mitään poikkeavaa mutta usein etenkin lapsilla on aikakausia, jolloin he ovat erityisen avoimia ja herkkiä ottamaan vastaan ja kokemaan hengellisiä ilmiöitä.

Valamon luostarissa tutustuin ensi kertaa Jeesuksen rukoukseen ja tunsin kuinka se avasi salaisen hengellisen maailman. Rukouksen toistaminen ja hengityksen sitominen sen rytmiin tuntuivat täyttävän koko elämän. Tämä ei ollut kuitenkaan vielä oikea aika aloittaa todellista kilvoitusta. Vielä kerran ennen teologian opintoja harkitsin hetken aikaa uskontotiedettä mutta teologia vei voiton ja muut saivat jäädä. Ajattelin jo tuolloin että olennaista hengellisessä elämässä ei ole vain tutkia asioita vaan lähteä itse matkaan.

Vaikka meillä elämässämme on erilaisia herkkyyskausia, me voimme myös herkistää itsemme kokemaan jumalallisia asioita. Sopivat virikkeet avaavat meille tien mystiseen maailman, jonne ei astuta kerta rytinällä vaan kaikki tapahtuu hiljaa ja hitaasti rakentaen, päivä kerrallaan ja rukous kerrallaan.

Jälkikäteen miettiessäni kaikkea tapahtunutta löydän viisi asiaa, jotka johdattivat minua hengen maailmaan. Ne paljastivat minulle mystisen maailman todellisuuden ja auttoivat minua paremmin ymmärtämään oman elämäni tarkoitusta ja Jumalan suurta suunnitelmaa koko maailman kaikkeudessa. Kaiken tämän tarkoitus kai oli oppia tuntemaan Jumala paremmin ja kasvaa rakkaudessa häneen. Kunnia Jumalalle tälle tielle johdattamisesta!

1) Rukous

Rukoile säännöllisesti, harjoita erityisesti Jeesuksen rukousta. Pyri pitämään Jumala mielessäsi koko ajan kaikissa päivän hetkissä ja toista Jeesuksen rukousta. Hesykastisessa perinteessä puhutaan rukouksen ja hengityksen samanaikaisuudesta - samalla lailla kun hengitämme koko elämämme ajan, pitäisi meidän myös pitää Jeesuksen rukouksen sanat huulillamme.

Ihanne on se, että rukous sanoineen, asenteineen ja ajatuksineen täyttää päivämme. Harva meistä kykenee rukoilemaan lakkaamatta mutta Jumala on hyvä pitää mielessä koko ajan. Tässä mielessä rukous on omaa puhettani omalle itselleni. Päivän mittaan kannattaa muistaa rukouspyyntöjämme, kerrata Jeesuksen rukousta ja siunata itseään ristinmerkillä. Pyydä Jumalaa siunaamaan kaikki toimesi ja tee kaikki hänen kunniakseen.

Mutta ennen kaikkea rukous on puhetta Jumalalle. Hän kuulee rukouksesi ja vastaa siihen, jos se on sinulle pelastukseksi. Rukouksessa ei pidä painostaa Jumalaa, esittää hänelle omia haluamisiamme, kertoa hänelle asioita, joita hän jo tietää tai neuvoa häntä. Rukous osoittaa meille oman paikkamme Jumalan palvelijoina ja herättää meissä katumuksen ja halun täyttää Hänen tahtoaan.

Rukous kertoo, mistä tulet ja minne olet menossa. Kaikki tekstit eivät välttämättä tunnu kertovan sinun elämästäsi mutta ennen pitkää huomaat, että ne asiat ovat sinussa vaikka et ole huomannutkaan. Me olemme monesti kovin sokeita, sille millaisia me oikeasti olemme emmekä helpolla huomaa vikoja ja puutteitamme.

Rukous on ovemme hengellisten maailmaan. Mutta se on samalla ainoa tapa jolle me voimme suojautua kiusaajaa vastaan ja taistella himoja vastaan jotka ajavat meidät kauas kaikesta hyvästä. Rukous on kuin sota-asu, se pitää pukea päälle ennen taistelua, myöhäistä silloin kun taistelu on jo alkanut. Opettele siis turvautumaan Jeesuksen nimeen silloin kun olet vielä turvassa eikä pahempaa ole tapahtunut.

2) Hiljentyminen

Meille jokaiselle on varattu tehtävä tässä maailmassa. Tämä tehtävä on meille usein kuitenkin jäänyt hämäräksi, jos emme ymmärrä Hänen suurempaa suunnitelmaansa.

Emme voi kuulla Jumalan kutsua, jos häly täyttää jatkuvasti elämämme. Me tuskin koskaan saamme nauttia täydellisestä hiljaisuudesta, sillä meitä ympäröi jatkuvasti jokin ääni. Kellon tikitys, ilmastoinnin humina, kolahduksen, narinat, liikenne. Monet asiat vaativat huomiotamme ja meidän reaktioitamme: työelämä, tuttavat, puhelin, sähköposti, tietyn kelloon aikaan tapahtuvat asiat... Aina tavoitettavissa ja saatavilla.

Kerran kuuntelin Lapissa lähes täydellistä hiljaisuutta. Se oli häkellyttävää ja ihmeellistä. Oli syksyinen yö ja istuin kuistilla enkä kuullut käytännössä mitään. Oli vain musta yö, tähtitaivas ja oma hengitykseni. Tuntui, että olin yksin koko maailmassa mutta samalla aikaa koko maailma oli tässä läsnä edessäni. Se oli melkein mystinen kokemus.

Ortodoksisen hengen elämän ydin on hiljaisuudessa, hesykhiassa. Hiljaisuudessa me voimme kohdata itsemme ja Jumalan. Minusta olisi hyvä, että jumalanpalveluksissa hyödynnettäisiin hiljaisuutta enemmän osana rukousta, kuten esim paastoliturgiassa tai Jeesuksen rukouksessa.

Hiljaisuus ei merkitse vain ulkoista hiljaisuutta vaan myös sisäisen keskustelimme vaimentamista ja sen korvaamista lakkaamattomalla rukouksella. Tämä on todella vaativa harjoitus ja siinä helposti menee vuosikausia ellei -kymmeniä. Kaksi apua tähän kuitenkin olen löytänyt, työntekeminen ja rukousnauha. Rukousnauha on pelkästään ulkoinen apuväline mutta olen itse huomannut, että se auttaa paljon keskittymisessä erityisesti Jeesuksen rukoukseen. Joutilaisuuden korvaava työnteko pitää myös turhat ja vahingolliset ajatukset loitolla.

Meitä auttaa paljon myös se, että suljemme kotonamme kaikki äänilähteet. Hiljaisuuden tärkein asia on se, että silloin kuulet oman mielesi puhetta ja ääntä. Millaista ääntä ja keskustelua kuulet, sellainen sinä olet. Hiljaisuus voi aluksi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta mutta siitä oppii nauttimaan hyvin nopeasti. Mielen negatiivista puhetta ei kannata pelästyä, sillä sitä on helppo lähteä muokkaamaan ja tervehdyttämään, etenkin alkuvaiheessa.

Ensi askel on oman suun puheen vaientamista. Mieti mitä aiot sanoa ja ennen kuin sanot mitään, mitä onko se tarpeellista, hyödyllistä, parantavaa ja hyvää. Erityisesti kannattaa lopettaa turhanpuhuminen ja juoruilu. Kun tässä onnistuu edes pikkuisen, pääsee nopeasti jyvälle siitä, mitä hengellinen elämä on. Seuraava askel on vaientaa omat tuomitsevat ajatukset.

Mielessä helposti syntyy tuomitsevia ajatuksia mutta alkuun, vaikene. Ensi alkuun älä kiinnitä niihin huomiota, vaan jatka eteenpäin aivan kuin et olisi kuullutkaan sitä. Myöhemmin mieti tarkkaan, miksi sinä haluat tuomita vaikka itse olet syntisistä ensimmäinen ja suurin anteeksisaanut tässä maailmassa. Tuomitsemisen sijaan siunaa joka kerta, vaikka olisitkin jo ehtinyt tuomita. Kiitä Jumalaa tästä ihmisestä, siitä, että hän tulee luoksesi opettamaan sinulle jotakin sellaista, jota et vielä ymmärrä ja pyydä anteeksi tuomitsemistasi.

3) Armahtaminen

Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Armahtava ihminen kaipaa luonnostaan rakastavaa Jumalaa, joka on kaiken armollisuuden lähde. Samalla tavalla me tulemme Jumalan kaltaisistasi, kun opettelemme armahtamaan lähimmäisiämme. Jumala paljastaa itsensä sellaisille jotka kaipaavat hänen läheisyyttään ja jotka uskoen lähestyvät häntä.

Miksi armahtaminen on sitten olennaista? Siksi että ilman sitä me emme kykene aidosti katumaan ja löytämään armoa Jumalan edessä. Katumus, kääntyminen, palaaminen ja uusi elämä on ensimmäinen askel. Jos tämän jätämme tekemättä, kaikki myöhempikin on turhaa.

Me emme myöskään opi tuntemaan armahtavaa ja rakastavaa Jumala ellemme opettele taivaan valtakunnan sääntöjä ja lakeja. Sitä yhteistä kieltä, jota taivaassa puhutaan. Se on rakastamista ja anteeksiantamista.

Anteeksiantamisessa ja -pyytämisessä on vähintään kaksi tärkeää hengellistä ulottuvuutta. Ensimmäinen on hyvin käytännöllinen ja se merkitsee sitä, että me opimme sopimaan ja opimme katumaan. Katuminen on itsemme näkemistä sellaisina kuin todella olemme, se on itseemme menemistä. Kun tämän ymmärrämme me huomaamme seuraavan asian eli sen kuinka nöyryys ja herkkyys enenee meissä ja sieluumme kehittyy paikka jossa on tilaa Jumalalle.

Pyydä ja anna anteeksi monta kertaa päivässä. Ellet kykene armahtamaan, älä tuomitse ja vaikene. Suurin este meidän itsemme ja Jumalan välillä on sopimattomat asiat lähimmäistemme kanssa.

4) Maailman kokeminen hengellisin silmin

Ikonit näyttävät meille häivähdyksen hengellisestä maailmasta. Kaunis rukous voi työstää mieltämme koko päivän ja saada meissä aikaan hyvää muutosta. Kirkkoveisu, jonka kuulimme kirkossa, jää soimaan korvaamme ja pian tapailemme psalmin sanoja kävellessämme kaupungilla. Ehkä liturgiasta jää itu mieleemme ja teemme hyvän työn toiselle ihmiselle.

Herran pyhä ehtoollinen on se Herran rukouksen mainitsema jokapäiväinen leipämme, jota me tarvitsemme. Valmistaudu ehtoolliselle aina huolella paastoamalla edellisenä iltana ja lue ehtoolliselle valmistavat rukoukset. Elämä on parhaimmillaan kaiken näkemistä liturgiasta käsin ja Jumalan rakkauden havaitsemista elämässämme. Kaikella on alkusyy, tarkoitus ja päämäärä. Jokaisella valinnallamme on merkitystä ja vie meidät joko lähemmäs tai kauemmas Jumalaa.

Koko maailma on Jumalan rakkauden ilmentymää. Meille on annettu monia mahdollisuuksia osoittaa tätä samaa jumalallista rakkautta lähimmäiselle, mutta harvoin niin teemme. Sen vuoksi usein elämässä käykin päinvastoin. Sen vuoksi me näemme päivittäin kollektiivisen lankeemuksen seurauksia. Sodat, nälänhädät, sairauksien leviäminen, terrorismi, kuvaavat ihmisen raakuutta ja epäuskoamme Jumalaan.

On monesti sanottu, etenkin Suomessa, että luonto on Jumalan toinen evankeliumi. Tämä on totta niin kauan kun pääpaino on kirkon evankeliumissa ja ymmärrämme luomakunnan suhteessa Raamattuun. Me näemme luonnossa Jumalan luomistyöstä ja tarkkailemalla tätä kaikkea me voimme nauttia sen kauneudesta ja ehkä ymmärtää paremmin oman paikkamme tässä maailmassa.

Luonnossa tapahtuva kiertokulku on ja harmonia ovat meidän elämämme esikuvaa ja ne opettavat meille tämän maailman väliaikaisuutta. Nyt syksyllä puun lehdet kellastuvan ja ne pudottavat lehtensä. Samalla tavalla myös elämämme menee vääjäämättä kohti kuolemaa ja me joudumme joka päivä antamaan osan lehdistämme ja maahan pudottuaan ne kuolevat. Kevät on Suuren paaston ja Pääsiäisen aikaa ja kertoo keille uuden elämän synnystä.

Kaikella, mitä tapahtuu, on tarkoituksensa. Maailman tarkoitus ei ole palvella meitä vaan kasvattaa meistä Jumalan valtakunnan asukkaita. Siihen me tarvitsemme nöyryyttä, kuuliaisuutta ja kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja rakkautta. Sitä meille vastoinkäymiset opettavat. Älä kapinoi ja nurise kun Jumala tarjoaa sinulle mahdollisuutta kasvaa.

5) Rakasta elämää ja muista kuolemaa!

Ihmisen elinaika on hämmästyttävän lyhyt. Etenkin jos vertaamme tätä elämää iankaikkiseen elämään. Silti vain harva käyttää tämän elämänsä siihen, että valmistaisi sieluaan pelastusta varten. Me menemme mieluummin testaamaan härkiämme, katsomaan ostamaamme maatilkkua. Kyselemme rikkaina miehinä, kuinka voisimme pelastua ja rakennamme suurempaa varastoa, jonne voisi varastoida ylimenevän satomme. Vertailemme itseämme toisiimme kuin fariseus publikaaniin.

Jos kristinusko pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, se olisi rakkaus. Eikä mikään muu rakkaus kuin sellainen, joka on valmis lähtemään meistä itsestämme uhrautumaan toisen puolesta, vuodattamaan oman verensä, ja antaman kaiken anteeksi ilman ehtoja. Pelkästä rakkaudesta. Ja tämä rakkaus on valmis antaman kaiken ja tämä kaiken antaminen osoittautuu niin suureksi, että se voittaa kuoleman käsittämättömän vallan. On erikoista, että meidän kykymme tuntea Jumala on sidottu pelkästään rakkauteen. Jumalan voi oppia tuntemaan vain rakastamalla.

Kristus käski meitä ristin sunnuntain evankeliumissa kadottamaan elämämme, jotta me pelastaisimme sen. Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että elämää pitäisi rakastaa? En usko. Elämä on Jumalan antama lahja meille, joka kertoo Pyhän Kolminaisuuden ylitse vuotavasta rakkaudesta. Siksi meidän elämällämmekin on suuri tarkoitus: löytää rukouksen ja kilvoitukseen kautta tie pelastukseen.

Hengen maailma on merkinnyt minulle elämänpituista matkaa, jolta ei ole ollut paluuta. Kun kerran on aistinut mitä tämän näkyvän todellisuuden toisella puolella, on vaikea tyytyä vain tähän todellisuuteen. Väitän, että se on ainoa todella olemassa oleva todellisuus. Tämä todellisuus, jossa me elämme, on pelkkää heijastusta tuosta tosimaailmasta.