Katumuksen sakramenttia voisi kutsua yhtä lailla parannuksen
teon sakramentiksi. Katumuksen jälkeen olomme on vapautunut, valoisa, toiveikas
ja monesti täynnä hengellistä iloa.
Miten sitten valmistautua katumuksen sakramentille?
Elämän aikana on hyvä välillä pysähtyä ja hiljentyä. Välillä
kannattaa ihan vakavasti miettiä mihin elämä on menossa ja millainen tilanne
minulla on tällä hetkellä. Onko asioita jotka painavat mieltäni, aiheuttavat syyllisyyttä,
joista haluaisi päästä eroon. Onko toisaalta asioita, joita on jo vuosia lykännyt
ja hyvät aikeet ovat jääneet toteuttamatta.
Meillä on ensinnäkin oltava halu elää parempaa elämää ja
päästä eteenpäin nykyisestä tilastamme. Jokainen ihminen tekee elämässään virheitä,
pahoja ja vääriä tekoja. Jumala ei odota meiltä niinkään synnittömyyttä vaan
katumusta ja parannuksen tekoa. Jos Kristus kehottaa meitä antamaan anteeksi
toisillemme seitsemänkymmentä kertaa seitsemän niin toki Jumalakin on valmiita
antamaan meille anteeksi, jos Häneltä sitä vilpittömästi pyydämme.
Oleellista katumuksessa on se, että me tarkastelemme omaa elämäämme
ja mietimme mitä asioita siellä pitäisi parantaa. Mietimme suhdettamme omaan perheeseemme,
työkavereihin, sukulaisiin. Tarkoitus ei ole syytellä toisia vaan etsiä omasta
elämästä sellaisia kohtia joissa on tehnyt väärin. Ei ole myöskään tarkoitus
kertoa mitä väärää muut ovat tehneet vaan fokus on omissa tekemisissämme.
Katuja voi itse valita mistä asioista hän haluaa papin
kanssa keskustella ja mitä hän haluaa tunnustaa Jumalalle. Jos haluaa, voi
tehdä listan asioista joita haluaa tunnustaa ja joista haluaa puhua.
Katumuksen
sakramentilla ei kuitenkaan pidä salailla tai kaunistella asioita. Minusta on
ymmärrettävää, että joidenkin asioiden tunnustaminen voi olla ensimmäisellä
kerralla vaikeaa ja on inhimillistä, että rakennamme luottamusta varovasti. Pian
seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla on kuitenkin käytävä läpi
sellaisetkin asiat jotka meitä erityisesti hävettävät, koska vain sellaiset
synnit joita me kadumme me voimme saada anteeksi.
Joskus törmään siihen, ettei ole mitään tunnustettavaa,
koska katumukselle tuleva ei ole rikkonut lakia tai joutunut ongelmiin tekojensa
takia. Me voimme tehdä syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin - tietäen tai tietämättään.
Jokainen meistä tekee syntiä ainakin ajatuksen tasolla: kateus, ylpeys,
tuomitseminen, vihastuminen jne. Monesti nuo ajatukset muuttuvat sanoiksi ja
joskus jopa teoiksi. Sanojen tasolla me usein juoruilemme, tuomitsemme, panettelemme,
kehumme itseämme, kiroilemme, valehtelemme jne.
Olennaista on, että ymmärrämme tekevämme synnin tunnustuksen
Jumalalle. Mihin sitten pappia tarvitaan? Pappi on todistaja katumuksen sakramentista.
Pappi on myös kanssakulkija ja paimen, jonka tehtävänä on auttaa rippilastaan matkallaan.
Jokainen katumukselle osallistunut tietää eron omien katumusrukousten ja
katumuksen sakramentin käymisen välillä. On eri asia puhua pyhästä ehtoollisesta
kuin käydä pyhällä ehtoollisella.
Jokainen valitsee itse oman rippi-isänsä. Kun rippi-isän on
valinnut itselleen, on tärkeää ylläpitää tätä suhdetta emmekä vaihda
rippi-isäämme vähäisistä syistä. Parhaimmillaan rippi-isän ja -lapsen suhde voi
kestää koko elämän ajan ja tuo erittäin tärkeän avun meille niin iloin kuin
hädänkin keskellä. Aina on joku jolle voi kertoa ihan kaiken mitään salaamatta.
Kun katumukselle on varattu riittävästi aikaa, olen itse
panostanut katumuksella käytävään hengelliseen keskusteluun ja ohjeistamiseen. Papilla
ei ole valmiita vastauksia ongelmiin ja hengellinen ohjaus vaihtelee eri
ihmisten välillä. Monesti katuja myös itse oivaltaa ratkaisuja omiin ongelmiin,
kun niistä avoimesti keskustelee.
Pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Monesti papilla
on monia rippilapsia eikä hän useinkaan edes muista mitä asioita rippilapset
ovat hänelle tunnustaneet. Pappi ei palaa katumuksen jälkeen niihin asioihin
joita synnintunnuksella käynyt on puhunut. Monesti katuja voi ottaa esille seuraavalla
kerralla näitä asioita esille mutta pappi ei tee tässä aloitetta.
Ennen katumusta voi lukea Raamatusta esim. apostoli Paavalin
Roomalaiskirjeen 12. luvun ja peilata omaa elämäänsä siihen.
1 Jumalan armahtavaan
laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja
eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa
järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa,
uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä
on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
3 Sen armon
perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko
itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne
kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle
antanut. 4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä,
joilla on eri tehtävänsä, 5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis
mutta olemme kukin toistemme jäseniä. 6 Meillä on saamamme armon mukaan
erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen
mukaan kuin hänellä on uskoa. 7 Palvelutehtävän saanut palvelkoon,
opetustehtävän saanut opettakoon, 8 rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon.
Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon
tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
9 Olkoon rakkautenne
vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. 10 Osoittakaa toisillenne
lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. 11 Älkää olko
velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. 12
Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. 13
Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. 14 Siunatkaa
niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. 15 Iloitkaa
iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
16 Olkaa keskenänne
yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa
vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. 17 Älkää maksako
kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien
silmissä. 18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien
kanssa. 19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa
Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan
tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra. 20 Edelleen sanotaan: "Jos
vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna
juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." 21 Älä anna
pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
Siunattua paaston aikaa!
Siunattua paaston aikaa!
Keskustelin auteniasta lääkärini kanssa.Lääkärit hoitavat ihmisiä, ei sieluja.
VastaaPoistaNäkemykseni asiasta on että He jotka tekevät kovimman jälkityön heille myös rauha suotakoon.
Tämän näkemyksen omaavana jätän tämän työn pappien hoidettavaksi.
Oma rippi-isä olisi todella hieno juttu,voisi ikäänkuin puhdistua omista virheistään.Eksytykset,pahan olemassa olo ja ymmärtämättömyyskin johtavat sanoihin ja tekoihin joita myöhemmin katuu.
VastaaPoistaNk.kotiasketismi on hieno ratkaisu."Ihminen saattaa elää yksinäistä eristäytynyttä elämäänsä erilaisin tavoin".Näin ortodoksi.netistä kirjoitettuna.
Samoin elämänkatsomuksestaan puhuminen johtaa helposti leimaantumiseen.Sen takia on tässäkin asiassa ehkä parempi vaieta.Papin kanssa voi keskustella puhelimessakin.Ainakin minulle on tärkeää saada kertoa vapaasti elämästään ja koettelemuksistaan.Olo on todella helpottunut keskustelun jälkeen.
Moni ihminen tarvitsee sielunhoitoa tässä "maailmassa".Ymmärrys missä olemme avautuu sitten opiskelemallakin.Ortodoksisen teologian lukeminen muokkaa elämää oikealle tielle unohtamatta ottaa yhteyttä pappiin jos siltä tuntuu.
Omissa oloissaan voi sitten hiljentyä,rukoilla ja nimenomaan lukea.Lukeminen karkoittaa monet pahat ajatukset pois,kirjoittaminenkin on ulosantia.Samoin taiteet,kuten ortoksisen kamarikuoron erittäin korkea tasoiset esitykset antavat hienoja elämyksiä.
Eletty elämä sitten muistoineen vaivaavat silloin tällöin.Koettelemukset,omat erehdykset.Ihminen on todellakin vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan.
Varsinkin vanhoille ihmisille jotka ovat nähneet ja kokeneet sodankin kärsimykset muistot työelämän jäätyä taakse kasaantuvat suuriksi koettelemuksiksi.He haluavat pysyä elämässä silti mukana,tämän maailman muutokset johtavat sitten pettymyksiin ja väsymiseen.Muistan kun isäni oli ollut kauppakeskuksessa,hän oli istahtanut penkille ja sanonut olevansa niin väsynyt.Kaikki se hälinä,mainostamiseen ym. mitä näissä paikoissa harjoitetaan oli ollut hänelle liikaa.
Vanhojen ihmisten yksinäisyys on todella valitettavaa.Kukaan ei käy, ei edes soita tai kirjoita kirjeitä.Päivät ovat todella pitkiä kun joutuu olemaan yksinään muistojen keskellä.Tämä materilistinen maailmaa jatkaa pauhuaan,se unohtaa heidät.Lisäksi vanhuuden tuomat vaivat tuovat omat rasituksensa elämään.
Papin vierailu vanhan ihmisen luona käyminen on yksinäiselle vanhukselle hieno ja odotettu hetki.Onneksi on olemassa omaishoitajia jotka uhrautuvat lähimmäistensä hyväksi.Kuinka yksinäisiä ja avuttomia he olisivatkaan tässä maailmassa ilman heitä.