Varhain, kohta auringon noustua

Olen aamuihminen ja rakastan niitä yksinäisiä hetkiä, kun kaikkialla on hiljaista ja uusi päivä on koittamassa pimeän yön jälkeen. Luomakunta julistaa ylösnousemuksen sanomaa auringonnousun ja luonnon heräämisen muodossa ja uusi elämä alkaa meille jokaiselle. Nouseva aurinko, pimeyden häviäminen valkeudelle ja luonnon herääminen voi joskus hyvinkin hengellinen kokemus. Jokaiselle meille on annettu alkavan päivän myötä jännittävä mahdollisuus tehdä suuriakin tekoja.

Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. (Mark. 16:2)

Alkaneen päivän sarastus ei kuitenkaan poistanut haudan ja kuoleman todellisuutta Maria Magdaleenan, Marian, Jaakobin äidin, ja Salomen mielestä. Joosef Arimatialainen oli edellisenä päivänä pyytänyt Pilatukselta Kristuksen ruumiin ja käynyt hautaamassa Elämänvaltiaan uuteen kalliohautaan. Vaikka pelko, huoli ja epävarmuus täyttivät näiden pyhien ihmisten mielen, he eivät antaneet epäuskon lannistaa heitä.

Maailmallisesta näkökulmasta katsottuna naisten epäröiminen kertoo kai heikkoudesta. Mutta hengellisessä elämässä tuo epävarmuus on hedelmällinen maaperä. Kun me tyhjennämme itsemme omasta varmuudestamme ja haemme turvamme Jumalasta, olemme otollisella tiellä. Jumalan armo ja voima tukee sitä pientä jumalallista siementä meissä ja antaa kasvaa sen täyteen kukkaansa. Silloin me emme tee tekojamme omaksi kunniaksemme vaan otamme Kristuksen meihin ja niin hän elää ja kasvaa sielussamme. Tekomme ovat hänen tekojaan ja toteutamme sitä lähimmäisen rakkautta itsestämme, johon Vapahtaja meitä kehotti.

Mirhantuojanaiset olivat ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat, siksi Magdalan Mariaa kutsutaankin apostolien apostoliksi. Lähtiessään Kristuksen haudalle he olivat huolissaan siitä, kuinka saisivat työnsä tehtyä, sillä heillä ei ollut pääsyä haudan sisälle. Moni meistä olisi jäänyt kotiin, hyvästäkin syystä. Rakkaus, jota nämä pyhät naiset tunsivat Kristusta kohtaan, oli kuitenkin samaa laatua kuin äidin rakkaus. Se on niin väkevää, että vaikka kaikki ympärillä olisi mahdotonta, niin rakastavaa huolenpitoa se ei sammuta.

Mirhantuojanaiset toivat Herralle tuoksuöljyä. Enkelin ilmoitus tekee kuitenkin tyhjäksi tämän hautauspalvelun: Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista. (Mark. 16:5-6)

Naiset lähetettiin opetuslasten luo kertomaan ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta. Naiset lähtivät haudalta suuren pelon vallassa eivätkä opetuslapset uskoneet mirhantuojien sanomaa. Oliko epäilys ja epäusko sittenkin voittanut? Näin oli todellakin käymässä ja pyhä evankelista Markus täydentää ylösnousemuskertomusta: Hän (Kristus) moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena.(Mark. 16:14)

Meidän palveluksemme

Pyhät naiset kokivat pelastushistorian suurimman ihmeen tyhjällä haudalla. Mitä ihmeet loppujen lopuksi ovat? Ne ovat synnin ja kuoleman asettamien esteiden poistamista, jotta Jumalan tahto voisi tulla kirkastetuksi tässä maailmassa. Ihmeiden ainoa edellytys on Herramme antama armo ja se, että me katumuksen kautta käännymme Herramme puoleen. Kyse on uskollisuudesta ja luottamuksesta.

Meidän aikakautemme yksi isoista ongelmista on se, että me helposti teemme hengellisen elämän pelkäksi nojatuolimatkaksi. Jos mietimme tämän evankeliumin tapahtumia, niin siinä ei juurikaan jäädä pohtimaan asioita, vaan siinä tehdään koko ajan. Hengellisen elämä onkin hyvin konkreettista ja työntäyteistä.

Aina ei tarvitse tehdä elämässään suurta muutosta vaan jatkaa niistä hyvistä asioista, joita on tähän mennessä saanut aikaan. Ihminen, joka tekee toistuvia kääntymyksiä, voi joskus kertoa myös ihmisen elämän päämäärättömyydestä. Meille jokaiselle on annettu tässä hetkessä ja paikassa avaimet pelastukseen. Kaikissa elämän koettelemuksissa me saamme tilaisuuden osoittaa kuuliaisuutta Jumalalle ja toimia kuin mirhantuojanaiset.

Kun tarkemmin mietimme tämän evankeliumin sisältöä huomaamme, ettei naisten loppujen lopuksi täytynyt tehdä mitään. Kaikki oli valmiina ja heidän tuli vain ottaa vastaan sädehtivän enkelin ilosanoma. Samalla tavalla käy meillekin kun tulemme osalliseksi Herran ehtoollisesta: tärkeintä on aie, tuleminen ja osallistuminen. Ehkä tämä on jälleen yksi vihje siitä, millainen taivaan valtakunta on. Suuret pidot, taivaallinen hääjuhla, jossa isäntä on varannut vieraille juhlavaatteet jo valmiiksi.

Usko voi siirtää vuoria, ainakin ison kiven...

Uskon avulla me voitamme kaikki vaikeudet. Vaikka haudalla oli suuri kivi ja huoli täytti mirhantuojien mielen, he eivät antaneet tämän lannistaa heidän uskoaan ja aikomustaan. He panivat pois epäilyksen ja lähtivät rohkeasti toimittamaan pyhää palvelustaan.

Suuri kivi kuvaa tätä maailmaa, joka pyrkii estämään meitä seuraamasta Kristusta. Riippuu paljon omasta uskostamme kuinka suureksi tuo kivi mielessämme kasvaa. Jos uskomme on heikko, pienetkin esteet tuntuvat ylivoimaiselta ja keksimme helposti syyn, miksi emme jotakin voi tehdä.

Tämä evankeliumi kertoo valinnasta kahden maailman välillä. Vaikka tämä maailma oli vanginnut ja surmannut Vapahtajan, se ei kokonaan kukistanut hengessä elävän ihmisen uskoa. Opetuslapset toki olivat hajaantuneet, mutta tähän oli selvänä syynä pelko, joka alkoi Getsemanessa kun Jeesus vangittiin. Lukittujen ovien takana heillä oli tilanne, jossa he joutuivat vakavasti miettimään Kristuksen lupausten merkitystä, sisältöä ja luotettavuutta. Odotus tuntui pitkältä ja piinaavalta, ja lopulta se palkittiin ylösnousemuksen sanomalla.

Matkalla kohti tyhjää hautaa

Mikä voisi olla tätä kallista ja tuoksuvaa mirhaa, jota me käytämme Luojamme ylistämiseen? Se mirha voi olla ajatukseltaan samaa mirhaa, jolla meidät on liitetty seurakunnan jäsenyyteen. Kallista öljyä synnin haavoittamalle ja kuolevalle ruumiillemme, joka tuo meille elämän ja osallisuuden taivaan valtakunnassa. Pyhä öljy parantaa haavamme, koska uskomme samoin kuin mirhantuojanaiset, että rakkaus ja vastuuntunto lähimmäisiämme kohtaan on suurin aarre, joka sydämessämme voi olla.

Mirha on diakoniaa, jonka kautta me sidomme lähimmäistemme haavat ja pidämme hänestä huolta. Samarialaismies osoitti laupeutta tien poskessa makaavalle pahoinpidellylle ja piti hänestä huolta sitomalla hänen haavansa. Pyhä mirha on Pyhän Hengen voimaa ja armoa meissä, joka tekee vajavaisen täydellisiksi ja jonka avulla me rakastamme toisiamme.

Kuinka me voisimme tulla mirhantuojiksi tässä elämässä? Löytämällä nämä naiset sydämestämme ja näkemällä elämässämme tilaisuuksia, joissa voimme toimia kuin Joosef ja nämä pyhät naiset. Joka sunnuntai kun osallistumme liturgiaan, me tulemme kirkolle kuin mirhantuojanaiset ja osallistumme siihen iloon joka heitä kohtasi. Mutta mitä me tuomme mukanamme tuoksuöljynä ja puhtaana pellavavaatteena? Mitä nämä lahjat tarkoittavat omassa elämässämme?

Me saimme lahjaksi elämän ja meidät kastettiin Kristuksen seuraajiksi. Tämä elämämme ei ole oman tahtomme seuraamista vaan meidät on kutsuttu kaikessa täyttämään Jumalan tahto. Taito antaa anteeksi, tuntea myötätuntoa ja sääliä sekä uhrata itsemme toistemme puolesta, kirkastaa Jumalan kuvaa meissä.

Joosef Arimatialainen ja mirhantuojanaiset ovat meille ikoni rakkaudesta Kristusta kohtaan. Se on kaunis kuvaus huolenpidosta ja uhrauksesta, joka ei pysähtynyt epäilykseen vaan luotti siihen että vaikeudet voitetaan. Kun me teemme pyhiä töitä Jumalan hyväksi, silloin kaikki esteet edestämme katoavat, suuri kivikin.

Kristus nousi kuolleista!