Syksyn pimeyden keskellä - luottakaamme Jumalaan!

41 Silloin Jeesuksen eteen tuli Jairos, synagogan esimies. Hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa. 42 Hänen ainoa lapsensa, noin kaksitoistavuotias tytär, oli kuolemaisillaan.

Matkalla Jairoksen kotiin väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä. 43 [i] Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin,* mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. 44 Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi  heti. 45 Jeesus kysyi: "Kuka koski minuun?" Kukaan ei myöntänyt koskeneensa, ja Pietari sanoi: "Opettaja, joka puoleltahan tässä ihmiset tunkevat päällesi." 46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa." 47 Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi. 48 [i] Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.* Mene rauhassa."

49 Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: "Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa." 50 Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: "Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu." 51 Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. 52 Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu." 53 He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut. 54 Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Tyttö, nouse!" 55 Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. 56 Tytön vanhemmat olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut.

Lokakuu merkitsee luonnonkierrossa jäähyväisiä kesälle ja astumista pimeään ja sateiseen vuodenaikaan. Ensipakkasten myötä kuoleman tunne on hyvin vahvasti läsnä, kun ilmat kylmenevät ja talvi lähestyy. Pimeyden myötä me siirrymme talviaikaan tulevana sunnuntaina ja luonto hiljenee lämpimän kesän jälkeen.

Jotakin samaa on myös tämän sunnuntain evankeliumissa. Kaksi ihmistä etsii elämässään vastausta kaikkialta mutta lohdutusta ei löytynyt. Heidän elämäänsä hiipinyt pimeys väistyy kun pieni elämänhenkäys pyyhkäisee heidän sydämeensä. He kuulevat Jeesuksesta ja ylittävät rajan, joka heidän mielessään oli ollut. Jairos oli synagogan esimies ja vaati varmasti paljon, että hän tuli kumartamaan Jeesusta ja hakemaan apua häneltä. Verenvuotoa sairastanut nainen taas kosketti salaa Jeesuksen viitantupsua parantumisen ja pelastuksen toivossa. Hän oli antanut kaikkensa lääkäreille mutta sairaus jatkui.

Kuolema odotti pimeydessä. Mutta samalla hengellisen kuoleman varjo oli heidän elämässään. Naisen tauti aiheutti verenvuotoa, joka esti hänen osallistumisensa temppelijumalanpalvelukseen. Synagogan esimies oli varmasti turvautunut jo omaan uskonyhteisöönsä löytämättä apua ja lohdutusta sieltä. Nyt hän hakikin apua vastustajan leiristä. (Eräissä tulkinnoissa nämä kaksi hahmoa edustavat ihmisiä jotka odottavat messiasta. Sairas nainen edustaa pakanakansoja ja Jairos juutalaisten ”isää”, jonka tytär oli menehtynyt ja joka haki pelastusta messiaalta.)

Kun me liitymme näiden kahden Jumalan etsijän joukkoon, meillä on lupa odottaa suuria ihmeitä. Kummankin usko muutti heidän elämänsä. Toinen sai parannuksen sairauteensa ja toinen pelasti lapsensa kuolemasta. Jumalalle kaikki on mahdollista mutta muistakaamme, että Jumalan avulla myös ihmiselle kaikki on mahdollista.

Toivottavasti meille Jumala ei ole viimeinen vaihtoehto vaan aina ensimmäinen ja lopulta myös viimeinen.

Mitä tämä tarkoittaa? Että me luottaisimme kaikessa Jumalan huolenpitoon. Luottaisimme siihen, ettei meille tapahdu mitään pahaa vaan kaikki on meille siunaukseksi.

Usko merkitsee luottamista Jumalan apuun. Edelleen tänä päivänä me saamme apua sairauksiimme lääkäreiden ja lääkkeiden kautta ja niiden kautta Jumalan vaikuttaa elämässämme. Mutta parantuminen on aina Jumalan kädessä. Jokainen sairaus voi olla meille kuin Jobille annettu haaste siitä, kuinka suhtaudumme Jumalan antamiin koettelemuksiin. Sairaus voi merkitä meille kilvoittelua, jotta oppisimme nöyrtymään, rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen. Olemmeko yhtä varmoja uskossamme kuin Aabraham, joka oli valmis uhraamaan poikansa luottaessaan Jumalaan?

Luottamus merkitsee uskoa. Kun me ravitsemme uskoamme ja annamme sen kasvaa sydämessämme, se poistaa pelon sielustamme. Se tuo valon pimeyteen, jota maailman ihmiset eivät voi ymmärtää. Usko on kuin pieni tuohuksen liekki pimeydessä, joka odottaa päivän valkenemista. Päivä valkenee kun Herramme palaa toisen kerran tähän maailmaan kunniassaan. Me saamme esimakua tästä toisesta tulemista kun siirrymme pikku hiljaa joulun odotukseen.

"Älä pelkää" on tuttu enkelin tervehdys ihmiselle, joka on otollinen Jumalalle. Nämä Jumalalle otolliset ihmiset uskoivat siihen, että Jumala voisi auttaa heitä. He olivat valmiita yhteistyöhön Jumalan kanssa. Suokoon Jumala meille kaikille toivoa tähän syksyn pimeyteen, jotta muistaisimme Valkeuden, joka on syntynyt pimeyden keskelle!