Paaston tarkoitus on kirkastaa Jumalan kuvaa meissä ja viedä kohti Jumalan kaltaisuutta. Monesti pääsiäisen koitettua me kuitenkin palaamme vanhoihin tapoihimme ja seuraavan paaston myötä me aloitamme paastomme siitä samasta pisteestä, jossa ennen paastoakin olimme. Ehkä sen vuoksi on hyvä ymmärtää, että paaston tarkoitus on jalostaa ihmisyyttämme ja kehittää meitä paasto toisensa jälkeen.
Tämän elämänmuutoksen myötä opimme harkitsemaan valintojamme tarkemmin, valvomaan paremmin elämäämme ja tekemään muutoksia elämäämme. Tämän ei pitäisi olla tilapäinen vaihe elämässämme vaan pysyvä muutos. Johannes Siinailainen puhuu hengellisen elämän portaista ja siinä ideana on kiivetä vähä vähältä aina ylöspäin.
Tämä asia askarrutti minua paljon pääsiäisen alettua, koska monesti me juhlimme pääsiäistä aika maallisella tavalla ja joskus tuntuu juhlintakin menevän yli. Eihän tämä sinänsä mitään uutta ole, koska Johannes Krysostomoskin asiaan kiinnitti huomiota aikanaan. Kristus otti ristimme Suurella viikolla ja tät ristiä kantaen hänen elämänsä päättyi Golgatalle äärimmäisenä uhrina. Kun hän ristin kanssa laskeutui alas Tuonelaan ja hän toi valon kuoleman valtakunnassa odottaville, hän antoi heille ikuisen elämän. Haudasta hän nousi ylös risti mukanaan.
Risti on meille itsekieltäymyksen kuva. Me kannamme tuota ristiä ennen pääsiäistä ja jatkamme sen kantamista pääsiäisen jälkeen. Pääsiäisenä me lopetamme paastoamisen mutta me emme lopeta ristimme kantamista. Monesti alttareissa oleva saattoristi käännetään toisinpäin ja silloin näemme ristin kääntöpuolella ylösnousseen Kristuksen. Pääsiäinen toisensa jälkeen me tulemme ymmärtämään yhä uudelleen sen miksi me kannamme tuota ristiä ja mikä on meidän päämäärämme.
Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. (Luuk 9:23)
Eniten tässä mieltäni vaivasi tuo itsensäkieltäminen. Itsekieltäminen kuten moni muukin evankeliumin opetus voi olla meille kovin abstraktia ja teoreettista. Me helposti kiellämme lähimmäisiltämme jotakin, heidän tarpeitaan tai me kiellämme heidät kokonaan sulkemalla heidän tarpeensa pois mielestämme. Me harvemmin kiellämme itseämme tai asetamme toista itsemme edelle.
Ääripäitä kannattaa välttää: ellemme kykene tekemään jotain asiaa sata prosenttisesti niin 60 prosenttiakin on jo hyvä asia. On parempi rukoilla edes vähän kuin ettei rukoile ollenkaan. Harvalla meistä on tilaisuutta lähteä erämaahan tai edes yksinäisyyteen pysyvästi ja siksi kannattaa omassa elämässä miettiä niitä kohtia, joihin voisi luoda tilaa itsekieltäymykselle.
Itsekieltäymyksen harjoittaminen kannattaa aloittaa pienistä ja arkisista asioista. Aluksi kannattaa erottaa halut tarpeista: me haluamme monia asioita mutta tarvitsemme vain harvoja asioita. Meidän halumme ovat himojen lähteitä: kun alamme palavasti haluta jotakin se muuttuu himoksi ja himosta syntyy teko eli synti.
Omasta elämästään voi helposti karsia pois turhia ja epäolennaisia asioita. Televisio, mobiililaitteet – ei niitä myydä tarvitse mutta harkita niiden käyttöä tai sopia sääntöjä niiden käytölle. Riittääkö ostoksilla halvempi versio samasta asiasta, tarvitsemmeko todella kaikkea mitä ostamme vai riittäisikö vähempi. Ihminen tottuu helposti niin vaatimattomaan kuin ylelliseenkin elämään puhumattakaan siitä, että harvalla on mahdollista edes elää kovinkaan ylellistä elämää.
Moni perheen isä ja äiti oppii luonnostaan tämän itsekieltäymyksen taidon koska lapset eivät juurikaan kysele vanhempien tarpeiden perään vaan vanhempien tarkoitus on monesti kieltää omat halunsa ja täyttää lasten tarpeet.
Miksi itsekieltäymystä kannattaa harjoittaa? Koska Herramme käskee niin tehdä. Se on oleellinen osa kilvoitteluamme ja osa kirkon ekologista ajattelua. Me emme elä tätä elämää itseämme varten eikä tätä kaikkea luotu vain minulle. Itsekieltäymys antaa luottamusta, voimaa ja vahvuutta kilvoitukseen. Se antaa uskoa kilvoitteluun ja siihen, että me emme tarvitse niin paljon kuin haluamme.
Itse kieltäymys opettaa meille jonkinlaista minimalismia. Opimme karsimaan ja nauttimaan siitä vähästä joka meille on jo annettu.
Itsekieltäymys on turhaa, ellei sen jollain tapaa hyödytä lähimmäistämme. Sehän on myös paaston idea. Tasataan siis hyvinvointiamme toistemme kanssa ja otetaan pääsiäisen juhlaan mukaan myös ne joilla siihen ei samalla tavalla ole varaa kuin meillä.
Kristus nousi kuolleista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti