Kirkkomme viettää tänään Maria Egyptiläisen sunnuntaita ja
varmaan meille kaikille pyhittäjä-äidin elämä on tuttu. Hän vietti 500-luvulla synnin
tahraamaa elämää Aleksandriassa eikä välittänyt sielunsa vahingoista. Hän
kuitenkin lähti sattuman oikusta pyhiinvaeltajien mukaan Jerusalemiin ottamaan
vastaan Herramme pääsiäistä. Kun hän saapui pyhiinvaeltajien joukossa Jerusalemin
Pyhän Haudan kirkkoon, hän tunsi miten näkymätön voima esti häntä astumasta
sisään. Hän yritti uudelleen monta kertaa muttei onnistunut.
Mitä tapahtui?
Maria kohtasi Hänet, jonka oli aina tuntenut mutta jota oli
samalla aina etsinyt. Hän tiesi synnillisen elämän keskellä, että on olemassa
parempaa ja ikuisempaa.
Siksi hän sisimmässään oli onnellinen, että kohtasi Hänet,
joka vapahtaisi hänet. Mutta hän ei ollut valmistautunut, hänellä ei ollut
taivaallista hääpukua.
Jokainen meistä on tuo Maria. Hän on metaforinen kuva sinusta
ja minusta. Mutta se mitä hän katumuksen kyyneleiden kautta saavutti, jää
monelle meistä haaveeksi. Hyvä lähtökohta on se, että tutkiskelemme itseämme
joka kerta kun me astumme kirkon pihaan, kirkon ovelle.
Sillä Marian mystinen kokemus kirkastaa myös meille hengellisen
elämän salaisuuden:
Vain samanlainen voi kohdata samanlaisen. Jumala etsii meissä
olevaa särkynyttä kuvaa itsessämme. Meidän on pyrittävä kirkastamaan ja
selventämään Jumalan kuvaa itsessämme. Toisin sanoen, kääntämään kasvomme kohti
Jumalaa ja kulkea kohti valoa.
Syntinen voi katumuksen kyynelten kautta kohdata Jumalan
armon lahjan mutta ihminen ei saa jäädä syntiseen elämään.
Sillä Jumala näkee aina ensimmäisenä ja muistaa viimeisenä luoduissaan
lepäävän hyvyyden. Synti ei saa jäädä tahraamaan meissä olevaa ikuista
hyvyyttä.
Kun me parannuksen kautta jätämme synnillisen elämän ja
suuntaamme kohti iankaikkisia hyvyyksiä, me voimme kirkastaa elämämme kuin tämä
pyhittäjä-äiti. Kun me parannuksen kautta ja Jumalan armosta kirkastamme oman
sielumme katumuksen kyyneleiden kautta, me voimme kohdata kirkkaudessa asuvan
Vapahtajamme.
Niin Maria aloitti vuosikymmenten pituisen
katumuskilvoituksen erämaassa. Lopulta hän sai mahdollisuuden kohdata Jumalan
joka vapahti hänet.
***
- Jokin tuntematon voima esti häntä menemästä kirkkoon…
Koronasta on tullut meille tuntematon voima, joka estää
meitä astumasta kirkkoon. Se on läsnä kaikkialla mutta emme voi aistein havaita
sitä. Osa meistä miettii, olemmeko mekin syntiä tehneet, kun emme pääse
osallistumaan kirkon jumalanpalveluksiin? Olisimmeko me arvollisia astumaan
Herramme huoneeseen, tai osallistumaan Herran pyhästä ehtoollisesta. Jos luemme
rukouksia ehtoollisen edellä, törmäämme usein tähän ajatukseen. Ehkä meidän on
syytä vakavoitua oman elämämme suhteen ja pysähtyä miettimään tätä asiaa.
Me emme koskaan ole arvollisia osallistumaan Herramme pyhään
ehtoolliseen. Jumala voi armahtaa meitä, jos rukouksessa ja paastossa käännymme
Hänen puoleensa.
Maria jätti tämän maailman hälyn ja lähti kilvoittelemaan erämaahan.
Ehkei monikaan meistä toimi samoin mutta kaiketi me voimme ymmärtää tämän asian
myös metaforana: Me jätämme tämän katoavan maailman ajalliset nautinnot ja
lähdemme kilvoittelemaan autiomaahan, joka on meidän mielemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti