Voiko sairaus pelastaa?

Minulla on korona-aikana on ollut korona-aikana tapana lukea hartauden ekteniassa rukous pandemian päättymisen puolesta. Siinä on viittaus kuningas Daavidiin, jonka tarkoitusta olen jäänyt usein miettimään. Rukouksessa sanotaan heti alussa: pysäytä tämä korona-pandemia, niin kuin kerran lopetit rangaistuksena asettamasi taudin kuningas Davidin aikana.

Jumala siis asetti Daavidille taudin rangaistuksena hänen synnistään. Daavidin psalmista 32 löytyykin tämä kohta:

Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni,

ruumiini riutui ja kuihtui.

Päivät päästään minä huusin tuskassani.

Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana.

Minun elämänvoimani haihtui

niin kuin kosteus kesän helteessä. 

Minä tunnustin sinulle syntini,

en salannut pahoja tekojani.

Minä sanoin: »Tunnustan syntini Herralle.»

Sinä annoit anteeksi pahat tekoni,

otit pois syntieni taakan.

Synti riuduttaa ja kuihduttaa Daavidin. Helppo ymmärtää. Kuka tahansa meitä on tehnyt jotakin väärää joko tahallaan tai tahtomattaan, kärsii huonosta omasta tunnosta. Omatunto sairastuu ja me alamme oireilemaan. 

Miten tuosta tilanteesta pääsisi pois? Kaikkihan me sen tiedämme. Nöyrtyminen, tunnustaminen ja katuminen on se tie. Kun Daavid tunnusti syntinsä Jumala otti häneltä pois sairauden. Synnin taakasta vapauduttuaan hän taas pystyi elämään vapaana ja rohkeana, avoimena kohti uusia asioita. 

Olen monesti muistuttanut, ettei ihmistä aja kadotukseen se mitä hän on tehnyt vaan se osaako hän katua ja tehdä parannuksen. Ihmistä ei myöskään pelasta se onko hän tehnyt tarpeeksi hyvää vaan se että hän pyrkii tekemään, ei välttämättä edes parastaan, vaan tehdä hyvää: rakastaa, sääliä, armahtaa, pyytää anteeksi, antaa anteeksi. - Jo aikomuksenkin Hän palkitsee, muistuttaa pyhä Johannes Krysostomos Pääsiäissaarnassaan. 

Tämä ei kuitenkaan ole meille helppoa. Sydämen kovuus ja ylpeys voivat estää katumuksemme. Monesti emme edes huomaa tehneemme pahaa. Vaikka ihminen jatkaisi tietään kohti tuhoa Jumala ei hylkää ihmistä. 

Vaikka ihminen hylkäisi Jumalan, ei Jumala hylkää ihmistä. 

Jumala on valmis käyttämään mitä tahansa keinoja siihen, ettei ihminen tuhoaisi itseään syntiä tekemällä. Tämän ajatuksen myötä voimme ymmärtää erään Suuren paaston Halleluja-liitelauselman kautta, jossa sanotaan: 

Lisää Herra heille pahuutta, lisää pahuutta maan kunniakkaille. 

Ajatuksena on se, että nämä maan kunniakkaat ajavat itsensä tuhoon pahuudessaan ja viimeisenä keinona rukoilemme heille pahuutta, jotta he huomaisivat tekevänsä väärin ja kääntyisivät taas katuen Jumalan puoleen. Sama ajatus siis kuin Jumalan asettama rangaistus kuningas Daavidille. 

Kuningas Daavid kertoo rukouksessaan, että kun hän kääntyi Jumalan puoleen ja tunnusti rikkomuksensa, hän sai anteeksiannon ja sairaus päästi hänet otteestaan. 

No, me tiedämme, että kun Daavid katui tekemäänsä syntiä ja tämän seurauksena syntyi koko kristinuskon keskeisin, koskettavin ja kaunein katumusrukous, psalmi 51. Siinä kuningas Daavid kertoo Jumalalle tehneensä aviorikoksen erään Batseban kanssa.

Mitä olisi tapahtunut, ellei sairaus olisi saanut Daavidia katumaan tekojaan? Ehkä hän olisi mennyt teoissaan yhä pidemmälle ja entistä pahempiin tekoihin. Jumala halusi katkaista tämän kierteen antamalla Daavidille sairauden, jotta tämä pysähtyisi hetkeksi. 

Syy sairauksien olemassaolosta liittyy olennaisesti siis syntiin. Sairaus ei ole Jumalan luomaan vaan Jumala voi käyttää syntiinlankeemuksen mukana tullutta sairautta myös ihmisen pelastamiseksi. Jumala ei tahdo ihmisen kärsimystä vaan että hän kääntyisi Luojansa puoleen samoin kuin tuhlaajapoika. 

Samoin kuin mistä tahansa synnistä, edellytys ihmisen parantumiselle on katumus ja parannuksen teko. Tuhlaajapojan kertomuksessa voimme helposti huomata miten sairaus nähdään vieraantumisena Jumalasta. 

Ajatus eli vahvana vielä Jeesuksen aikana, kun luemme Sokeana syntyneen evankeliumin kohdan, jossa opetuslapset kysyvät Jeesukselta: ”kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" (Joh, 9:2)

Jeesuksen vastaus toi hyvän näkökulman asiaan: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” (Joh, 9:3) 

Tämä vastaus avaa meille hyvän näkökulman sairauteen. Kun ihminen kääntyy sairastaessaan Jumalan puoleen, hän voi saada parannuksen. Jeesus nostaakin keskeiseen rooliin armon käsitteen. Jumala ei vain rankaise vaan hän antaa mahdollisuuden. 

Hiljalleen kirkon historiassa käsitys sairauden ja rangaistuksen välisestä suhteesta on jäänyt taka-alalle ja sairaus ymmärretään annettuna mahdollisuutena. Se miten suhtaudumme sairauteemme, mitä me teemme, kun tuska on sielussamme ja ruumiissamme, ratkaisee. Luotammeko Jumalan kaitselmukseen, osaammeko löytää sairauden keskellä katumuksen ja Jumalan apuun turvautumisen. Sairaus on osa tätä elämää, jonka kautta Jumalan pelastusteot voivat tulla meissä julki.  Sairaus on mahdollisuus sille, että Jumalan armo voi loistaa maailmassa.

Tuo Jeesuksen vastaus ilmaisee kauniilla tavalla Jeesuksen tuoman armon elementin. Yksikään ihminen ei ole paha, jota Jumala rankaisee sairaudella. Lähtökohtaisesti kaikki luodut ovat hyviä ja Jumala haluaa ilmaista heidän kauttaan rakkautensa luomakuntaansa kohtaan. Jokin kuitenkin estää Jumalaa toimimasta tässä maailmassa. Tuo este on vapautemme ja tuossa vapaudessa me saatamme päätyä syntiin ja siten sairastuttaa itsemme. 

Silti Jumala voi käyttää sairautta myös ihmisen pelastamiseksi, jos osaamme ymmärtää sen kilvoituksena. Jos ymmärrämme tuossa hetkessä, että kaikki on Jumalan säätämää ja antamaa. 

Apostoli Paavali toteaa toisessa Korinttilaiskirjeessään: Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» (2. Kor 12.)

Voimmeko me sairauden kautta pyhittää oman elämämme? Ehdottomasti. Voi olla me tulemme kärsimään sairaudesta vuosia tai vuosikymmeniä.  Voi olla, että sairaus tulee olemaan osa elämäämme aina kuolemaan saakka. Näin meille useimmiten tapahtuu, kun tulemme vanhoiksi. Kysymys ei tietenkään ole siitä, etteikö Jumala voisi kaikkivaltiudessaan pelastaa meidät sairaudesta. Jumalan kaitselmus jää meille monesti tuntemattomaksi. 

Silloin me tarvitsemme samaa kärsivällisyyttä kuin halvaantunut mies Betesdan altaalla. Tässä me voimme rukoilla oman parantumisemme puolesta ja sen hetkellä me voimme kantaa rukouksia toistemme puolesta. 

Olemme jo voiton puolella koronan suhteen. Tartuntamäärät tulevat laskemaan ja syksyyn mennessä olemme saaneet rokotteet. Mitä sitten olemme oppineet?  

Se ainakin on varmaa että tämän pandemian jälkeen me opimme kunnioittamaan aivan yksinkertaisia asioita. Voimme kokoontua yhteen kirkossa, tavat toisiamme, koskettaa, halata, kunnioittaa suutelemalla, tuntemalla suitsutuksen tuoksun. Samalla me opimme toivottavasti myös kuuliaisuutta esivallallemme. Hygienian noudattaminen ja rokotuksen vastaanottaminen ovat lähimmäisen rakkautta ja huolenpitoa. Jos pahan hengen voima tässä maailmassa näkyy sairauksien kautta niin Jumala voi pelastaa meidät lääketiedettä hyväkseen käyttämällä.  

Siunattua Helluntain juhlaa meille kaikille!