Joulupaasto jatkuu hyvää vauhtia ja on mielenkiintoista, miten paljon joulupaaston ajan evankeliumeissa puhutaan rahasta ja maallisesta omaisuudesta. Ensimmäisenä sunnuntaina kuulimme evankeliumin, jossa kyseltiin, kuka on minun lähimmäiseni ja kuulimme tarinan laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tien ojassa maanneen ryöstetyn miehen osoittamalla hänelle laupeutta. Toisena sunnuntaina kuulimme rikkaasta miehestä, jonka runsas sato ei koitunut vähävaraisten iloksi vaan hänen omaksi nautinnokseen. Valitettavasti tuli yö, jona hänen sielunsa otettiin häneltä pois. Tänä sunnuntaina kuulemme tarinan rikkaasta miehestä, joka halusi tavoittaa iankaikkisen elämän. Ei siitä mitään tullut, kun hän asetti rikkautensa Jumalan edelle.
Ortodoksisen kirkon eetos lähimmäisen rakkaudesta ja kasvamisesta kohti jumalan kaltaisuutta on nyt läsnä polttavana. Kristus, kaikkeuden Jumala ja valtias syntyy ihmiseksi. Hän luopuu kaikesta ja saa syntymänsä köyhään perheeseen pieneen Betlehemin kylään, luolaan, eläinten syöttökaukaloon. Pian syntymänsä jälkeen hänestä tulee pakolainen lapsivainoja takia ja perhe pakenee vieraaseen maahan.
Todellinen rikkaus ei siis olekaan ulkoista kunniaa, rahaa, kultaa ja menestystä vaan jotakin syvempää. Todellinen rikkaus on arvovalinta. Sitä, että on valmis asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle. Siinä, että pitää huolta toisesta ihmisestä aivan konkreettisesti. Todellinen rikkaus on rakkautta toista ihmistä kohtaan.
Kristus luopuu jumalallisesta kirkkaudestaan, jotta me pääsisimme osalliseksi taivaallisesta kunniasta. Jos Jumala on valmis tekemään näin ja meidät on kutsutta kasvamaan Jumalan kaltaisiksi niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sama asia: luopua, antaa, lahjoittaa.
Jokainen, joka on salaa antanut rahaa hyväntekeväisyyteen, tietää miksi se tuo niin tavattoman hyvän olon. Se ei takaa hyvää oloa vain sinulle vaan myös sille, joka saa. Sitä upeaa oloa et tule koskaan saamaan millään muulla tavalla kuin antamalla. Kannattaa kokeilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti