Mitä menetämme Analogin myötä?

Nykymaailmassa tiedonvälityksen nopeus kiihtyy koko ajan ja jo tällä hetkellä aamun uutinen on päivällä jo vanha uutinen. Kirjoitin aiemmassa blogijutussani siitä kuinka Aamun Koitolla ja Analogilla tulee olemaan vaikeuksia tulevaisuudessa mutta olin todella yllättynyt, että tilanne onkin jo näin huonossa jamassa. Eilisessä Analogissa kerrottiin, että lehden julkaiseminen loppuu ensi vuonna. Tilanne on mielestäni surullinen enkä missään nimessä toivonut sitä.

Tiesin, että taloudellisia ongelmia oli maksajalla eli niillä seurakunnilla, jotka kuuluivat Analogin julkaisijoihin. 

Kustannukset kasvoivat vuosi vuodelta ja säästöjä haettiinkin vähentämällä lehden julkaisukertoja vuodessa kuudesta viiteen. Se aiheutti mm. sen ongelman, että samassa Analogin numerossa käsiteltiin joulua ja suurta paastoa. Lehden ajankohtaisuus kärsi tästä paljon: jutut menneistä tapahtumista olivat vanhoja ja harva luki jumalanpalvelustiedotteita enää kahden viikon jälkeen lehden ilmestymisestä.

Entä internetin mahdollisuus eli verkkojulkaisu? Suurin ongelma oli siinä, että kaikkein iäkkäimmät ihmiset eivät käytä verkkoa. Silti tämä mahdollisuus olisi pitänyt käyttää, koska valtaosa seurakuntien jäsenistä on alle 70-vuotiaita. Tulevaisuudessa netin käyttö lisääntyy ja taulutietokoneet lisääntyvät todella vauhdilla ja iso kustannussääntö olisi syntynyt lehden digitalisoinnista.  Analogin tärkein tehtävä oli nimenomaan se kuinka se tavoitti ihmisiä, jotka eivät osallistu seurakunnan toimintaan.

Toivon, että Analogin lopettaminen johtui vain rahasta, koska tiedän, että isä Hariton Räntilän ja Mikko Juneksen kynät ovat teräviä. Olen ihaillut heidän rohkeuttaan kirjoittaa vaikeistakin asioista asiantuntevasti. Erittäin tärkeää on myös ollut se, kuinka lehti on antanut jokaiselle asianosaiselle mahdollisuuden puheenvuoroon mm. Valamon irtisanomisissa.

Jaan myös pettymyksen Ortodoksi.netin kanssa siitä, että Analogin lopettamisesta ei keskusteltu seurakuntalaisten kanssa. Kirkkokunnassamme vierastetaan avoimuutta ja asioista tiedottaminen on ollut heikkoa. Erityisesti tämä näkyy siinä miten seurakunnat uutisoivat tapahtumistaan ja kertovat tulevaisuuden suunnitelmistaan. Uutisia saattaa syntyi vähäpätöisistä ja pienistä kesäleireistä mutta esim. Lahden kavallusepäilystä ei kerrottu paikallisen seurakunnan nettisivuilla. Jyväskylän seksirikosepäilystä ei ole tiedotettu ja tällä hetkellä kuka tahansa alueen viidestä opettajasta voisi olla syyllinen epäilyyn.

Kuka on tässä suurin häviäjä? Tavallinen seurakuntalainen. Toki Ortodoksiviesti osaa tehdä samaa asiaa kuin Analogikin mutta samat taloudelliset realiteetit myös silläkin on ja tulevaisuudessa ne nousevat. Jostakin tingittävä ja paikallisuus on ensimmäinen. Hiippakunnan alueella on kahdeksan seurakuntaa, joten jokaiselle seurakunnalle on jäämässä hyvin vähän julkaisutilaa.

Kirkon tehtävä kastaa ja opettaa. Mitä moniäänisemmin se kykenee tätä tekemään sen parempi. On yllättävää, että näin pieni kirkkokunta supistaa koko ajan tiedotuksestaan, koska se on pienen vähemmistön ainoa toivo olla olemassa. Tiedonvälitys ei ole median ainoa tarkoitus vaan suurempi asia on vielä se kuinka tiedottamínen ja lisää meidän yhteishenkeämme ja vahvistaa identiteettiämme ortodokseina. 

Toivottavasti ennustukseni menee oikeaan edellisessä kirjoituksessani jossa uskoin että tulevaisuudessa tiedon luominen ja välittäminen siirtyy tavallisen seurakuntalaisen tehtäväksi. Saisimmeko lisää uusia blogeja ja twiittaajia? Toivottavasti!

Kohti hengellistä itsenäisyyttä, kohti todellista vapautta

Käthe Kollwitz: Help Russia! 1921

Joulupaasto etenee hyvää vauhtia ja tänään vietämme Pyhän Nikolaoksen päivää ja tasavaltamme itsenäisyyden juhlaa. Me olemme kansakuntana saaneet suuren siunauksen valtiollisen itsenäisyyden muodossa ja saamme elää yhteiskunnassa, joka on rauhallinen, luotettava, hyvin asukkaistaan huolta pitävä. Suomi on maksanut itsenäisyydestä kovan hinnan sotien muodossa ja kansakuntamme yhtenäisyys on vahvistunut monien koettelemusten myötä.

Suomen itsenäisyydellä on erityisen suuri merkitys kansakuntamme tasolla ja uskonkin, että kaikkina aikoina itsenäisyys syntyy meidän mielissämme ja asenteessamme maatamme kohtaan. Me koemme sen erityiseksi arvoksi, jonka edestä olimme valmiita jopa kuolemaan. Tänä maailman hetkenä uhka itsenäisyydelle ei tule ulkopuoleltamme vaan sisältämme. Me voimme elää ulkoisesti vapaassa valtiossa mutta olla sielussamme sidottuja vaikka rasismiin, materialismiin, päihteisiin, katkeruuteen tai kaunaisuuteen. 

Tämän vuoksi väitänkin, että itsenäisyys on tehtävä meille jokaiselle. Meidän on elämässämme tehtävä sellaisia valintoja, jotka säilyttävät itsenäisyytemme ja jopa lisäävät sitä. Tässä jutussa keskityn ihmisen omiin valintoihin ja siihen, miten himot pyrkivät tätä itsenäisyyttämme tuhoamaan.

Huolenpito langenneesta ihmisestä

Ihmisen syntiinlankeemus liittyy oleellisesti siihen, kuinka himot vaikuttavat meidän elämässämme. Varsinaista synnin tekoa edelsi Aadamin ja Eevan kiusaukseen joutuminen eli sen himoitseminen joka oli kielletty ihmiselle. Karkotus paratiisista ajoi ihmisen katalaan maailmaan, jossa synti on aina läsnä ja vaikuttaa vahvasti jokapäiväiseen elämäämme. Me emme kanna itsessämme tuota Aadamin syyllisyyttä tai perisyntiä, mutta me voimme kokea hyvin vahvasti sen, miten himot kietovat meidät pauloihinsa ja miten vaikea niitä on vastustaa.

Jumalan huolenpito ja rakkaus ihmistä kohtaan jatkui kuitenkin sukupolvesta toiseen.  Ihmisen toistuva epäonnistuminen langenneessa maailmassa herätti rakastavan Jumalan säälin ihmistä kohtaan ja niin tämä ihminen sai pelastuksen vapahtajamme Kristuksen kautta. Hänen vapaaehtoinen ristinkuolemansa toi meille pelastuksen kuolemasta. Mutta samalla se toi meille myös voiton tietämättömyydestä, voiton epäjumalanpalveluksesta, voiton synnin orjuudesta ja himojen seuraamisesta. Vapahdus merkitsee meille vapautta ja itsenäisyyttä, jotta voisimme elää pyhää elämää Jumalan yhteydessä.

Kristus tuli ihmiseksi parantaakseen meidän himoissa kuoleentuneen sydämemme ja mielemme. Ristinkuolemallaan, ylösnousemuksellaan ja taivaaseen astumisellaan hän palautti ihmiselle mahdollisuuden tulla syntien ja himojen voittajaksi. Sen minkä himot särkivät meissä, sen Kristus eheytti rakkaudellaan ihmistä kohtaan. Nyt kaikki on tehty meille valmiiksi, jos vain otamme sen kutsun vastaan Herraltamme.

Mitä himot ovat?

Suurin uhka ihmisen hengelliselle itsenäisyydelle ovat himot. Se on sielunvihollisen työtä tässä maailmassamme, jonka tarkoitus on etäännyttää meidät Kristuksesta. Pyhän Maksimos Tunnustajan (580-662) mukaan himo on sairas ja kieroutunut asenne sinänsä luonnollisia asioita kohtaan. Himo on niiden asioiden väärinkäyttämistä ja riistämistä, jotka on luotu sinänsä puhtaiksi ja viattomiksi. Ihminen voi viheliäisyydessään kääntää kaiken Jumalan luoman hyvän omien himojensa kohteiksi.

Himot ovat siis meidän sisällämme ja ne syntyvät meidän pirstoutuneessa mielessä. Me emme saastu asioista, joita näemme itsemme ulkopuolella, vaan me saastutamme itsemme luomalla omassa mielessämme himoja. Itsekkyys, omistuksenhalu, ahneus, nautinnonhalu, hyväksikäyttö ovat ne tekijät, joilla me turmelemme Jumalan siunaamia lahjoja himoiksi.

Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. (Mark.7:21-23).

Kuinka himo ja synti liittyvät toisiinsa? Himo on se tunne, joka syntyy ennen varsinaista synnin tekemistä. Himo on ajatus ja asenne, kun taas synti on teko joka syntyy himosta. Kun ihminen tekee toistuvasti jotakin syntiä, hänelle kasvaa tähän asiaan himo ja hän lankeaa tähän syntiin yhä helpommin ja useammin. Kun ihminen onnistuu välttämään synnin tekoa, myös himo sen teon ympäriltä katoaa.

Himot syntyvät sielussamme vääristä asenteista ja harhaluuloista. Me kuvittelemme, että me itse olemme tärkeitä, me kuvittelemme että maailma on luotu minua ja minun halujani varten, minä koen lähimmäiseni kilpailijaksi tai viholliseksi. Himot ovat meille kuin pikatyydytys, jota saatamme jopa etsiä tässä hektisessä maailmassa. Mutta yhtä pian kuin se väliaikaisesti tyydyttää meidät, niin yhtä pian se vie meidät myös pettymykseen ja masennukseen.

Tämän vuoksi me joudumme etsimään tasapainon vapaudellemme ja itsenäisyydellemme. Jos orjuutamme sydämemme himoa seuraten, me emme koskaan kykene seuraamaan Kristusta. Jos taas kuvittelemme itsemme sellaiseen vapauteen, jossa kiellämme Jumalan olemassaolon, me menetämme elämämme tarkoituksen. Molemmissa tapauksissa me olemme lähellä sitä syntiä, johon Aadam ja Eeva lankesivat. Ensimmäisessä he seurasivat käärmeen tarjoamaan himoa kaikkitietävyydestä ja toisessa tilanteessa he taas kuvittelivat kasvavansa Jumalan kaltaisuuteen ilman Jumalaa käärmeen neuvoja noudattaen.

Ihminen voi kääntää himonsa hyveiksi. Viha, joka kohdistuu himollisessa ajatuksessa lähimmäistä kohtaan, muuttuu puhtaassa mielessä vihaksi kaikkea pahan hengen työtä kohtaan. Kilvoittelun kautta ahneus voi muuttua vanhurskauden janoksi ja kiivaus haluksi puolustaa heikko-osaisten asemaa. Me suuntaamme silloin mielemme halun pois saastaisista asioista ja kohdistamme ne hyviin asioihin.

Taistelu himoja vastaan

Tärkeintä taistelussa himoja vastaan on se, että me teemme sen Jumalassa ja Kristuksen nimessä. Käytännössä väkevimmät aseet himoja vastaan ovat katumuksen sakramentti ja rukous. Me emme saa menettää tässä taistelussa toivoamme vaan meidän on oltava hyvin kärsivällisiä ja myös armeliaita itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kirkon jumalanpalveluksiin osallistuminen ja Raamatun lukeminen pitää meidät oikealla tiellä kohti pyhittymistä. Kirkon jumalanpalvelustekstien kautta me opimme ymmärtämään Jumalan käskyjä ja kun kuulemme kertomuksia Jumalan hyvistä teoista pyhien ihmisten kautta, me voimme paremmin ymmärtää miten jokaiselle meille on varattu tarkoitus tässä suuressa luomiskertomuksessa.

Rippi-isän merkitys on oleellinen taistelussa himoja vastaan. Hän auttaa miettimään mitkä ovat todelliset himojen synnyttämät uhat tänä elämän hetkenä. Meidän pitää yhä uudelleen miettiä, taistelemmeko me todellisia himoja vastaan, sillä heikkoutemme saattavat muuttua ajan saatossa. Uusien himojen löytäminen sielustamme saattaa satuttaa meitä, koska joudumme silloin kohtaamaan heikkouksia, joita ei toivoisi itsessään olevan. Valitettavasti moni himo on sellainen, jonka kaikki muut sinussa näkevät mutta jota sinä et itse näe, et tahdo nähdä tai jopa pidät sitä asiaa hyvänä itsessäsi.  

Kuolema on läsnä himoissa

Ihmisen tie himojen maailmassa johtaa kuolemaan. Joko me tulemme riippuvaiseksi jostakin himosta ja esim. päihteestä ja tämä lopulta aiheuttaa traagisen lopun elämäämme. Me saatamme löytää himojen maailmasta riippuvuuden, joka vie hitaasti meidät masennukseen ja epätoivoon, josta emme enää selviä. Himo voi sokaista myös mielemme oravanpyörään, jossa lopulta terveytemme pettää.

Ihminen saa käyttää vapauttaan vaikka pahan tekemiseen mutta tragedia on siinä, että tuo vapauden käyttäminen himoihin vie häneltä sen vapauden. Ihminen addiktoituu himoihin ja menettää sen kautta sen itsenäisyyden, joka hänelle luomisessa annettiin. Ihmiselle syntyy likainen salaisuus, joka tuottaa häpeää. Tämä häpeä alkaa pikku hiljaa täyttää elämämme ja se luontainen vapaus, johon ihminen on luotu saa väistyä. 

Tämä addiktoituminen tuhoaa ihmisen vapauden ja olemassaolon pikku hiljaa. Me emme kykene rakentamaan sieluamme hyvillä teoilla ja jumalallisella elämällä. Synti ja himot heikentävät elämäämme koko ja pian se alkaa tummentamaan sieluamme masennuksella, toivottomuudella, turhautumisella ja tylsyydellä. Sisäisen itsenäisyyden menettäminen näkyy myös siinä, kuinka me emme enää kanna vastuuta lähimmäisistämme emmekä ole valmiita uhraamaan omasta itsestämme toistemme hyväksi.

Voiko himoja kukistaa?

Paras ase taistelussa himoja vastaan on hiljentyminen ja rukoukseen keskittyminen. Näin tehdessämme me luonnostaan käännämme katseemme pois maallisesta ja ajallisesta ja suuntaamme sen taivaan valtakunnan todellisuutta kohti. Kaikki se mikä on pyhää ja ikuista, saa meidät luopumaan himollisista ajatuksista.

Me rukoilemme, että tulisimme himojemme voittajiksi mutta jotkin himot ovat liian suuria meille voitettaviksi. Joitakin himoja vastaan ei kannata ruveta taistelemaan vaan niiden vahvuus on vain tunnustettava ja käännyttävä takaisin siihen suuntaan, josta on tullutkin. Jos sinulla on ongelmia pettämisen, ylpeyden tai vaikka pornografian kanssa, on paras, että pyyhit ajatuksen heti pois mielestäsi ja teet jotakin muuta. Älä edes yritä voittaa sitä taistelua vaan myönnä reilusti, että se on sinua vahvempi tai muuten tulet varmuudella häviämään jokaisen taistelun. Älä väittele tai keskustele tällaisten himojen kanssa vaan käänny heti pois kun havaitset sellaisen.

Himo on vaikea vihollinen meille, koska se osaa houkutella meitä hyvin taidokkain tavoin. Kun alamme taistella himoja vastaan, ne saattavat yllättää meidät siinä kuinka kovasti ne hyökkäävät meitä vastaan.  Pian ne saattavat kuitenkin kadota ja koemme onnistumisen elämyksiä. Kun hetken aikaa on mennyt, nämä samat himot tulevat luoksemme houkuttelevampina. Jos muistamme mielessämme niiden todellisen luonteen, me voimme edelleen vastustaa niitä. Kunnes ne taas palaavat viehättävimpänä kuin aiemmin. Silloin ne saavat meidät uskomaan, ettei niiden vastustamisessa ole juurikaan järkeä, koska ”mehän elämme täällä vain kerran” ja ”ehkäpä ne kuuluvatkin meidän elämäämme, ihmisiä kun olemme”. Pyhät ihmiset kertovat kuinka himot eivät koskaan jätä meitä rauhaan tässä elämässä. Ihmisen taistelu niitä vastaan jatkuu aina kuolemaamme asti, mutta silti me voimme voittaa ne.

Kristuksen voitto kuolemasta tarkoittaa myös voittoa himoista

Kristuksen voitto kuolemasta merkitsee voittoa myös voittoa meitä vaivaamista himosta ja synnistä. Vaikka himojen valta elämässämme on suuri, me emme saa kuvitella ettemme voisi voittaa niitä. Pyhä Maksimos Tunnustaja vakuuttaa, että ihminen voi voittaa taistelun himoja vastaan. Hän kuvaa, kuinka me voimme asteittain edetä taistelussa ja lopulta saavuttaa rauhan sydämeemme.

Hän kirjoittaa: Ensimmäinen himottomuuden aste on täydellinen pidättäytyminen varsinaisesta synninteosta; tätä voidaan todeta aloittelijoissa. Toinen aste on täydellinen luopuminen veljeilystä pahojen ajatusten kanssa, näin tekevät ne, jotka vaeltavat järkevästi hyveen tietä. Kolmas aste, himollisten halujen täydellinen vaikeneminen, toteutuu niissä, jotka kohoavat luotujen näkyväisistä muodoista niiden olemuksen henkiseen tarkasteluun. Neljäs himottomuuden aste on täydellinen puhdistuminen kaikista, aivan viattomistakin mielikuvista; tämän saavuttavat ne, jotka ovat tiedon ja jumalallisten tutkiskelujen avulla puhdistaneet mielensä kirkkaaksi Jumalan kuvastimeksi. Jos siis joku on puhdistautunut himollisesta teoista ja vapautunut sisäisestä suostumuksesta niihin sekä vaientanut himolliset halunsa ja hävittänyt mielestään himojen sinänsä himottomat mielikuvatkin, hän on saavuttanut kaikki neljä himottomuuden päämuotoa ja hän erkanee aineellisesta sekä astuu hengellisten jumalalliseen rauhaan. (Filokalia II, s. 198-199)

Kirkon jumalanpalvelusten merkitystä emme koskaan voi korostaa liikaa. Jo pelkästään psalmien kuunteleminen jumalanpalveluksissa auttaa meitä paremmin ymmärtämään sielumme liikkeitä ja ne auttavat paljastamaan himojen toimintaa ajatuksissamme ja elämässämme. Meille on annettu mahdollisuus katumuksen ja yksi kauneimmista evankeliumin tarinoista kertoo meille tuhlaajapojasta ja rakastavasta isästä.

Kukaan meistä ei taistele himoja vastaan yksin. Me muodostamme eukaristisen yhteisön, jonka tehtävä on auttaa ja kannustaa meitä elämään pyhää elämää. Kristuksen voitto kuolemasta merkitsee meille jokaiselle mahdollisuutta tulla vapaiksi ja itsenäisiksi Kristuksessa. Meillä on vain oltava uskallusta ja vakuuttuneisuus siitä, että kirkon pyhien ihmisten tie on mahdollinen meille jokaiselle. Tämän lisäksi jokaisella meillä pitää olla positiivinen mieli, rohkeutta ja hyvää yritystä siihen, että me selviydymme tästä taistelusta.

Suurin voitto himoista meille kuitenkin on Jumalan suunnaton armo ihmistä kohtaan. Me teemme jatkuvasti pahoja tekoja Jumalaa kohtaan eikä hän siltikään hylkää meitä vaan seuraa meitä kuin rakastunut nuorukainen ja antaa tekomme anteeksi. Me olemme evankelista Johanneksen mukaan saaneet armoa armon päälle. Tämän takia meille riittää pelkästään se, että me edes yritämme tehdä asioita oikein. Kun me yritämme tehdä asioita oikein, me osoitamme sillä uskomme Jumalaan, joka on laupias meitä kohtaan. Kun me turvaamme Jumalaan hän palkitsee pelkän yrityksemme ja aikeemmekin, kuten pyhä Johannes Krysostomos pääsiäissaarnassaan sanoo. 

***

Seuraava kirjoitukseni tule käsittelemään seuraavan sunnuntain (15.12) evankeliumia, jossa puhutaan Suurista pidoista (Luuk. 14:16-24). Tämä evankeliumin jakso kuvaa ihmisten välinpitämätöntä suhtautumista kirkkoa kohtaan mutta luulenpa, että siellä on olemassa toivon siemen ja valonpilkahdus ikuisuudesta!

Voimia ja rauhaa joulupaaston viettoon!

Huomisen jälkeen - kohti toisenlaista mediamaailmaa

Mitäpä jos kaikki seurakunnan ulkoiset puitteet katoaisivat ja jäljelle jäisi vain ortodoksisuus jokaisen meidän mielissämme ja sydämissämme. Ei kirkkoja ja seurakunnan virastoja, seurakuntasaleja, kesäpaikkoja ja arkistoja.  Rukous jatkuisi tavalliseen tapaan ja ihmiset kokoontuisivat toistensa kotona eukaristian merkeissä. Me varmastikin olisimme samassa tilanteessa kuin varhaiskristityt, puhtaassa uskossa ja rukouksessa Herran edessä... Palava tuohus ja suitsutuksen tuoksu, ja ehkä vielä vahvempi rukous ikonin edessä.

Ydintehtävän kirkastaminen

Miksi tämmöinen ajatus tuli mieleeni? Siksi, että tiedän meidän olevan suuren murroksen partaalla ja tästä murroksesta on jo puhuttu kirkkokunnassamme aikaisemmin. Pelkästään seurakuntien toiminnan tehostaminen ja taloudelliset resurssit pakottavat meitä yhä tarkemmin miettimään sitä on seurakunnan ydintehtävä ja mihin vähät varat käytetään. Seurakuntien toimintoja keskitettiin Kuopion palvelukeskukseen, jotta seurakunnilla olisi enemmän aikaa jäsenilleen ja papit ehtisivät paremmin käyttää aikaansa ihmisten tapaamiseen ja kuuntelemiseen.

Luulen kuitenkin, että isompi muutos on se, kuinka me papit jatkossa hoidamme opetustyötämme ja levitämme taivaan valtakunnan sanomaa. Nykypäivänä me emme enää voi odottaa, että me olisimme tavattavissa vain kirkoissa vaan jokaisen pitää miettiä yhä tarkemmin uusia tapoja kohdata seurakuntalaisia. Tätä jalkautumista tavallisten ihmisten pariin on tehty jo muualla paljon kun oma kirkkomme vasta ottaa ensiaskelia asian parissa (esim. viranomaispäivät, luterilainen kirkko).

Teknisissä innovaatioissa en malta olla ihmettelemättä sitä, kuinka internet on muuttanut maailmaamme. 90-luvulla tapahtunut vallankumous on vaikuttanut meidän jokaisen elämään aivan valtavalla tavalla. Nyt tieto on kaikkien saatavilla ja jokaisella on mahdollisuus tutustua aivan ennen näkemättömällä tavalla toisiin ihmisiin, kulttuureihin ym. Seuraavaksi muuttuu se, kuka tietoa ja informaatiota luo. Onko ydin mediassa vai sen välittämässä sisällössä?

Ihmisestä tulee tiedon kuluttaja ja luoja

Mediassa asiasta jo puhutaan, ja keskeinen väite on se, että perinteiset mediat tulevat katoamaan ja tulevaisuudessa yksittäisestä ihmisestä tulee tiedon luoja. Ihminen luo itse tietoa ja ajatuksia, jotka hän jakaa toisten ihmisten kanssa. Yhteys syntyy siitä kun muut ihmiset kuuntelevat ja kommentoivat tätä sisältöä. Olemme hyvää vauhtia siirtymässä pois siitä maailmassa jossa vain pieni osa tunsi kirkon perinnön ja kertoi siitä muille. Tänä päivänä kuka tahansa voi perehtyä johonkin asiaan ja kasvaa pitkällisen perehtymisen kautta asiantuntijaksi.

Tämä muutos tarkoittaa myös sitä että yksittäiset ihmiset eivät ole riippuvaisia suurista organisaatioista ja esim. mediataloista. Ihmiset voivat hyvin helposti luoda yhteisöjä joissa tietoa luodaan ja jaetaan ilman että siihen tarvitaan televisiota, radiota, lehtiä tms.

Miten käy Analogin ja Aamun Koiton? Molemmat taistelevat jo nyt kannattavuuden kanssa. Näiden lehtien ainoa mahdollinen vahvuus on hyvä kirjoitustaito ja paikallisuus, koska internet-aikana maantieteellinen asema ei rajoita enää ihmisten tiedonhakua. Uskon, että molemmat lehdet jatkavat toimintaansa jonkin aikaa, mutta jo tällä hetkellä ne ovat jo tienristeyksessä. Tärkein peruste niiden olemassaololle tällä hetkellä on se, etteivät vanhat ihmiset käytä nettiä. Mutta tämänkin tulee muuttumaan kun nykyinen 50-60-vuotias väestö siirtyy eläkkeelle. He ovat tottuneita tietokoneiden käyttäjiä eikä tarvetta printatulle medialle ole samalla tavalla kuin ennen. Etenkin jos kustannustaso näiden julkaisujen kohdalla nousee entisestään.  

Miten käy Ortodoksi.netin? Se tulee menestymään hyvin, koska se tarjoaa julkaisualustan kirjoittajille. Tämän lisäksi he omistavat ja tuottavat itse sisältöä joka on ainoa tapa jatkaa toimintaa myös tulevaisuudessa.

Uusia yhteisöjä ja suhteita

Blogit, Facebook, Twitter ovat terve piristysruiske meille kaikille. Ne merkitsevät aivan uudenlaisia vuorovaikutusmahdollisuuksia ja luovat uudella tavalla uusia ortodoksisia yhteisöjä. Ne antavat meille tilaisuuden vaihtaa kokemuksia, kokea asioita, sitoutua aivan uudella tavalla ja saada kokemuksia sellaisilta ihmisiltä, joihin maantieteellisesti emme olisi muuten kosketuksissa.

Samalla myös jokainen ajatus ja uutinen saavat persoonan. Jokaisen uutisen ja tapahtuman takana on aidosti ihminen, joka luo sanoillaan yhteyden itseensä tai edustamaansa seurakuntaan. Tässä erityisen tärkeää on luotettavuus ja avoimuus: tällä hetkellä monien seurakuntien nettisivujen päivitys tuntuu tapahtuvan mieluummin kerran kolmessa kuukaudessa kuin joka viikko. Tämän lisäksi uutisten takaa puuttuu ihminen, joka antaa kasvot tapahtumille ja uutisille.  

Seurakuntalaiset eivät ole enää samalla lailla riippuvaisia paikallisesta seurakunnasta kuin ennen. Jumalanpalvelukset varmasti keräävät paikallisia ortodokseja yhteen välimatkojen lyhyyden vuoksi mutta samalla myös pyhiinvaellusmatkat naapuriseurakuntiin lisääntyvät. Hengellinen ohjaus ei ole tälläkään hetkellä enää sidoksissa paikalliseen seurakuntaan ja rippi-isä voi hyvinkin olla muualta kuin omasta seurakunnasta.

Koko tämä käynnissä oleva murros on tervetullut ilmiö. Se pakottaa meidät miettimään yhä tarkemmin sitä, mikä kirkkomme elämässä on oleellista ja keskittymään siihen. Uskon että tämän kehityksen myötä myös seurakunnista tulee aikaa myöten huomattavasti inhimillisempiä ja persoonallisempia. Hallinnon ja byrokratian vähentyminen on varmasti tervetullutta kaikille kirkkokuntamme jäsenille.

Kiitos teille kaikille, jotka olette rohkeasti kommentoineet blogiani ja olette jakaneet ajatuksia kanssamme. Jokainen saamani posti on ollut minulle todella tärkeä ja ne antavat minulle syytä jatkaa kirjoittamista jatkossakin. Ilman vuorovaikutusta kanssanne koko blogin pitäminen on tarpeetonta.

Joulupaasto jatkuu kirkossamme ja seuraavaksi olen kirjoittamassa juttua itsenäisyyspäiväksi. En ole kiinnostunut tulevassa jutussa niinkään sodasta tai muusta aiheeseen liittyvät tematiikasta vaan pikemminkin siitä mitä itsenäisyys tarkoittaa oman sielumme kannalta. Palataan perjantaina asiaan!