Tiellä kohti Jumalan kaupunkia

Tämä päivä on Jumalan hyvän tahdon julistus ja ihmisten pelastuksen ennustus: Herran temppelissä julkisesti Neitsyt ilmestyy / ja kaikille Kristuksen edeltä ilmoittaa. / Veisatkaamme siis hänelle suurella äänellä: / Iloitse, Sinä, / jonka kautta Luojan huolenpito toteutui.

Marian rooli on valtaisa koko kristinuskon suuressa tarinassa. Koko ihmiskunnan pelastus tapahtuu hänessä, hänen kauttaan, hänen suojeluksessaan ja hänen nöyryydessään. Elämän äidin kautta jumalallinen valkeus syntyy pimeyden keskelle, eläväksitekevä henkäys virvoittaa kuoleman keskellä, parannuksen aika ja lupaus tulee kivun ja sairauden keskelle. Marian kohdalla me joudumme käyttämään ylisanoja, koska sanamme eivät kykene riittävästi kertomaan hänen pelastavasta roolistaan.

Samalla meidän on tärkeä muistaa, että Maria on samanlainen ihminen kuin kuka tahansa meistä. Maria näyttää meille sen mahdollisuuden, johon ihminen on kutsuttu ja jokainen meistä on kutsuttu Jumalan armosta. Maria on uusi Eeva mutta hän on myös meille uusi Aadam. Vaikka kirkkomme teologiassa Kristusta sanotaan toiseksi Aadamiksi niin silti Mariassa me voimme nähdä sen ihmisen, jonka Jumala loi kanssaluojakseen.

Sen vuoksi Maria on meille kaikessa esikuva pyhitykseen kulkevasta kilvoittelijasta. Jokaiselle meille annetaan mahdollisuus ottaa elämässämme vastaan hyvä osa Herran palvelijoina. Meidän ei pidä tyytyä siihen osaan, jota meille tarjotaan tässä maailmassa vaan pyrkiä yhä uudelleen ja vahvemmin Jumalan tahdon mukaiseen elämään.


Koska sinä tulit uskoon, Maria?

Ortodokseille voi olla vierasta puhua uskoon tulemisesta tai äkillisestä elämänmuutoksesta uskon kautta. Uskoon tuleminen tai uskossa oleminen on hidas prosessi, jossa kasvetaan kohti Jumalan kaltaisuutta koko elämän ajan. Kun uskoon tuleminen on hidasta kasvamista kirkon rakastamiseen, uskonkriisit ovat silloin harvinaisia ja uskosta vieraantuminen on myös hidasta.

Tämän ortodoksisen tavan ajatella me näemme neitseen Marian elämässä. Toisin kuin monen apostolin elämässä (ap. Paavali ja opetuslasten kutsuminen), me emme löydä Marian elämässä mitään tiettyä kohtaa, jolloin hän olisi tullut ”uskoon”. Marian elämä pyhitettiin Jumalalle jo lapsena ja hänen elämänsä päättyi tällä samalla Jumalan palvelijan tiellä.

Uskossa oleminen on myönteisiä sanoja ja tekoja lähimmäisiämme ja Luojaamme kohtaan. Tässä Marian juhlassa tämä näkyy hyvin selvästi vuorovaikutussuhteena ihmisen ja Luojan välillä, josta syntyy pelastava elementti koko ihmiskunnalle. Se kertoo ihmisen kaipuusta ja aktiivisuudesta Jumalaa kohtaan ja halusta tehdä asiat oikein. Samalla se kuvaa kuinka Jumala ottaa vastaan ihmisen ja palkitsee hänet monenlaisilla lahjoillaan.


Elämän omistaminen Jumalalle merkitsee hyvää uhria Jumalalle

Marian temppeliin tuomisen juhla kuvaa meille Jumalan rakkautta ja laupeutta ihmistä kohtaan. Paljon armoa ja paljon laupeutta on tullut meidän osaksemme. Meidän pyhityksemme alkaa siitä hetkestä, kun Kristus tuli ihmiseksi Marian kautta. Jumala ei ulkoa käsin koeta korjata synnin ja kuoleman synnyttämää ongelmaa vaan hän syntyy ihmiseksi. Ihmisenä ollessaan hän ottaa kaiken heikkoutemme päälleen ja uudistaa meidän ihmisyytemme. Vaikka siis Kristus on Herramme hän on myös syntymänsä kautta aidosti Veljemme, hän on Kanssakärsijämme, Lohduttaja ja lopulta myös kuolemasta Vapahtaja.

Yhtä ihmeellinen on myös se rooli, joka Marialle annettiin pelastuksemme tähden.

Marian elämä Vapahtajamme äitinä sisältää monia kauneuden ja vapauden elementtejä. Hän syntyi monien ja pitkällisten rukousten lopputuloksena ja hän itsessään poisti häpeän, joka Joakimin ja Annan osaksi oli tullut lapsettomuudesta. Temppelissä hän valmistautui rukoillen kilvoitellen osaansa ja pyhitti elämänsä Jumalalle jo lapsena. Enkeli Gabrielin tuotua hänelle ilosanoman hän vastasi myönteisesti Jumalan kutsuun. Tämä myönteinen vastaus merkitsi uutta liittoa Jumalan kanssa joka tähtäisi jokaisen meidän pelastumiseen Kristuksessa. Maria luopui omastaan ja niin hänestä tuli äiti, jonka kautta maailma saisi elämän. Minä olen Herran palvelijatar.

Yhtä lailla olisi voinut tapahtua toisin.

Me helposti länsimaissa ajattelemme vapauden tarkoittavan mahdollisuutta toimia miten tahdomme. Vapaus usein merkitsee vapautta pois jostakin.  Mutta uskon että vapaus usein tarkoittaa päinvastaista, vapautta johonkin, mahdollisuutta tulla ja kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta. Silloin vapaus tarkoittaa mm. sitä että annamme Jumalalle tilan kasvaa sydämessämme. Maallisen vapauden käyttäminen usein rajoittaa vapauttamme ja sulkee vaihtoehtoja kun taas kristillinen vapaus taas kasvaa oikeuden valintojen seurauksena.

Ja Maria omisti elämänsä pyhyydelle.

Me voimme nähdä hänet pakenemassa Joosefin kanssa, etsimässä Jeesus lasta Jerusalemissa, kuuntelemassa Jeesuksen opetusta väkijoukoille, taivaltamassa poikansa kanssa ilta-aterialle. Näkemässä poikansa vangitsemisen ja kidutuksen, ristiinnaulitsemisen ja kuoleman ja siten myös tyhjän haudan. Marian kautta Jumalan huolenpito ihmistä kohtaan herkän ja näkyvän muodon.


Osalliseksi suuresta rakkaudesta

Ellemme tarpeeksi väkevästi ymmärrä, mistä Jumala on luopunut meidän vuoksemme ja miten syvä hänen rakkautensa meitä kohtaan on, emme koskaan tule ymmärtämään sitä, miten suuren armon me olemme saaneet. Nykyaikainen ateismi tai skeptisyys etsii turhaan epäilyksen kohdetta Jeesuksen tunnusteoista, Raamatun uskottavuudesta tai logiikkaleikeistä. Mutta todellinen ateismi voisi enemmänkin ihmetellä Jumalan äärimmäistä ja väsymätöntä hyvyyttä ihmistä kohtaan.

Ihmisinä me emme koskaan opi ymmärtämään jumalallisen rakkauden syvyyttä ihmistä kohtaan, koska se ylittää käsityksemme. Tämän vuoksi me olemme saaneet toisen kielen käyttöömme ja tämä kieli syntyy kyyneleistä. Kirkkomme pyhät kilvoittelijat ovat toistuvasti kuvanneet jumalallisen rakkauden kokemusta nimenomaan kyyneleiden kautta. Kyyneleet ilmaisevat meissä epäonnistumista, pyhittymistä, sääliä, myötätuntoa, jaksamista ja luottamista Jumalaan. Kyyneleet kuvaavat ihmisenä olemista hyvin herkällä ja syvällisellä tavalla.

Liturgiaan osallistumisen kautta jokainen meistä voi tuoda itsensä otolliseksi Jumalan palvelijaksi. Samoin kuin Maria astui temppelissä kaikkein pyhimpään, niin sama kaikkein pyhin avataan meille Herran ehtoollisella. Me pääsemme osallistumaan kuolemattomasta ja eläväksitekevistä lahjoista. Kun me avaamme sydämemme Jumalan kutsulle ja sisäistämme ektenioiden pyynnöt, me voimme löytää jumalallisen kutsumuksemme Kristuksen edessä. Jokaiselle meistä on varattu osa tässä Jumalallisessa tarinassa, johon myös Maria kuuluu. Mariasta tuli Herran temppeli ja sen myötä jokainen meistä on kutsuttu Jumalan kaupungin asukkaaksi.

Siunattua temppeliin tuomisen juhlaa kaikille joulupaastoa viettäville!

Evankeliumi joulupaastoa viettäville

Rikas mies ja Lasarus

Ja hän esitti heille vertauksen:

"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'

"Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."

Joulupaasto alkoi eilen ja meille annetaan sunnuntain evankeliumissa ohje kuinka saavuttaa hyvä kilvoitus joulun edellä. Moni meistä varautuu joulun viettoon keräämällä kaupoista mukaansa tavaroita, joista voidaan nauttia perheen kesken. Jopa siinä määrin, että me olemmekin yllättävän lähellä tuota evankeliumin hullua miestä. Keskeinen sijamuoto tässä kertomuksessa on minä ja minulle.

Moni pitää hullun miehen käytöstä hyväksyttävänä  ja luontevana. Jos meille ”siunaantuu” ylimääräistä, me varastoimme sen ja koemme olomme turvallisiksi. Tämä evankeliumin mies teki juuri niin kuin me olemme länsimaissa tottuneet tekemään. Jos tuosta ylimääräisestä jää jotakin ylitse, niin saatamme antaa jotakin hyväntekeväisyyteen. Muuten vain hiljennymme viinilasillisen äärelle, lämmitämme saunan ja toteamme mielessämme: Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!

Mutta evankeliumin tehtävä on saada meidät näkemään omia vinoutumiamme. Jos teksti jättää meidän kylmäksi tai emme ymmärrä siitä mitään, sieluumme on hyvää vauhtia syntymässä kuolio. Jos tunnemme taas piston omassatunnossamme ja haluamme korjata tekojamme, meillä on toivoa.

Jos tarkkaan mietimme elämäämme, me saatamme huomata, että olemme tilanteessa, jossa sanomme itsellemme ”kyllä minun nyt kelpaa”. Entä jos tämän sijaan jakaisimme ja antaisimme pois omastamme, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus viettää joulua. Jokainen tekee itse päätöksen.

Evankeliumin me saamme tästä tekstistä kääntämällä kaiken ylösalaisin. Hedelmällisen ja aidon paaston voi saavuttaa tekemällä asioita päinvastoin kuin tässä evankeliumissa eli antamalla ja luopumalla. - Kyllä sinun nyt kelpaa, minä autan sinua. 

***

 

Viime yönä monen ihmisen sielu vaadittiin takaisin Jumalalle. Monikaan ei valmistautunut lähtöönsä ja moni asia jäi kesken. Ketkä omaisuuden onnistuivat itselleen keräämään, joutuivat siitä kerta heitolla luopumaan. Matkalle lähti hyviä ja pahoja ihmisiä, lapsia ja vanhuksia. Mukana oli nälkää nähneitä, hyväksikäytettyjä, katkeroituneita, kärsineitä, köyhyydessä eläneitä ja sairaita, rikkaita ja köyhiä.

Koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa hyvinvointi ei ole jakaantunut niin epäoikeudenmukaisesti kuin meidän aikanamme. Me emme löydä edes Salomonin rikkauksista mitään mittaa sille, miten paljon osa ihmisistä tässä maailmassa omistaa. Ja mitä me teemme tälle asialle? Pidämme huolta itsestämme ja rakennamme suurempia taloja tavaroillemme, joista loppuu säilytystila.

Me aivan tavalliset ihmiset elämme kuin kuninkaalliset ja me näemme joka päivä ihmisiä, joita voisimme auttaa. Silti me emme tee välttämättä mitään heidän olonsa helpottamiseksi. Mihin me oikeasti käytämme sen hyvän sadon jonka Jumala meille antaa?

Jokainen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan ja teoistaan. Vaikka me kuinka yrittäisimme puolustella omaa itsekkyyttämme toisten ihmisten itsekkyydellä, me olemme vastuussa teoistamme. Otammeko ja varastoimme, vai annammeko ja autammeko? Jos me laiminlyömme tämän osan paastostamme, on paastoaminen turhaa.

Kyyneleet

Hyvät blogini seuraajat!

Olen nyt toistaviikkoa sairaalassa pahojen vatsavaivojen takia. Tautini ei ole kuolemaksi mutta parannuskeinoa etsitään kuumeisesti. Teholle on majailtu pari päivää ja ilmeisesti siirto Helsinkiin on tulossa lähipäivinä. 

Isä Jarmo on monesti kirjoittanut kirkosta sairaalana ja olen näinä päivinä asiaa kovasti miettinyt. Kirkko on hengellisten sairauksiemme sairaala mutta uskon että asiasta on vielä paljon kirjoitettavaa. 

Olen luonnollisesti lukenut monia evankeliumeiden parannuskertomuksia ja uskon vaatimus niissä on yllättäen ollutkin itselleni kova paikka. Kannattaa aina välillä miettiä mihin kohtaan evankeliumin käännekohdan asettaa koska se muuttaa evankeliumin luonnetta aika paljon. 

Kolmas asia on kivun merkitys kristityn elämässä. Olen kokenut paljon heikkoutta ja kipua ja sen kautta pohtinut myös marttyyriyden merkitystä. Voisiko meille sovinnolla riittää myös vähempi vaatimus pelastukseksemme? Totta kai jos tilanne tulee kohdallemme niin asia on niin. 

Tein sunnuntaina sovinnon minulle rakkaan henkilön kanssa. Puhun omasta äidistäni. Itkin onnesta ja olen edelleen onnellinen. Kristus voitti ja nyt hän on keskellämme. Varautukaa ottamaan vastaan tämä sama onni jos sellainen teitä on odottamassa! 

Olkaamme kaikki kiitollisia kun saamme elää terveinä omaa elämäämme. Ja käyttäkäämme se oikeiden asioiden tekemiseen. Siunausta teille kaikille ja voikaa hyvin!