lauantai 21. syyskuuta 2019

Pietarin kalansaalis: Kuolemasta elämään (radiointi)


Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: »Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.» Tähän Simon vastasi: »Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.» Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. 

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: »Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.» Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.» 

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta. (Luuk. 5:1-11)




PIETARIN KALANSAALIS - Kuolemasta elämään (Luuk. 5:1-11)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Tänään me puhumme nöyryydestä ja kuuliaisuudesta, sillä nykyajan maailmassa nämä arvot eivät ole kovin suuresti kunnioitettuja. Tässä evankeliumissa kerrotaan kuuluisa tarina Pietarin kalansaaliista, jonka opetuslapset saivat hetkeä ennen kuin heistä tuli Jeesuksen opetuslapsia.  Tämän seurauksena he lähtivät seuraamaan Opettajaansa jättäen kaiken muun taakseen.

Silti kautta historian ne ovat tuoneet keskellemme niin paljon sielun kauneutta, pyyteetöntä hyvyyttä ja rauhaa. Tämä lukemamme evankeliumi kertoo ennen kaikkea suuresta muutoksesta, joka tapahtuu Pietarissa, koska juuri hänessä nöyryys ja kuuliaisuus saivat loistavan ilmenemismuodon.

Jeesus oli opettamassa kansaa järven rannalla kun, hän havaitsi kaksi kalastusseuruetta. Pietarin ja muiden opetuslasten arkinen touhuaminen herätti hänen mielenkiintonsa ja niin hän kutsui heitä kauempaa. Tuo Jeesuksen kutsu on autenttisuudessaan kovin arkipäiväinen, vaikka kalastajien osalta koko elämänsä muuttui lopullisesti. Kuten evankeliumin lopussa sanotaan, he jättivät kaiken taakseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Aivan sattumanvarainen tapahtuma tämä ei ollut vaan jokin suurempi kaipuu oli ilmassa jo valmiina ja ehkä SIKSI he tulivat valituiksi. Oliko se samaa kuin Sakkeuksessa, joka suurta kiinnostusta osoittaen kiipesi puuhun katsomaan, kuka Jeesus oli? Samaa heissä varmasti oli kuin Aabrahamissa, joka Jumalan lupausta seuraten jätti kaiken taakseen ja lähti perheineen etsimään luvattua maata. Ehkä samaa kuin Mooseksessa, joka epäröi paljon Jumalan kutsua ennen kuin vakuuttui hänen elävyydestään palavan pensaan äärellä.

Elämä oli varmasti antanut näille kalastajille jo kyllästymiseen asti öitä verkkojen laskua varten. Joka aamuiset verkojen selvittelyt, meluisat kaupungin torit ja kujat. Ja samaan aikaan ilo lapsista, naapureista, sukulaisista. Se oli todellista elämää mutta oliko se riittävästi? Heidän sydämissään oli kaipausta jotain suurempaa kohtaan, kaipuu hengellisyyteen tai jopa elämän tarkoituksen löytämistä.

Nyt arkisen aherruksen keskellä he kuulevat muukalaisen kummallisen käskyn: Soutakaa veneenne syvään veteen ja laskekaa sinne verkkonne. Tämä kohta on sinänsä merkillinen, ettei sillä ole itse asiassa juurikaan tekemistä varsinaisen kalastuksen kanssa. Ulkoisesti evankeliumi kyllä puhuu kalastamisesta mutta olennaista on se, mitä näiden henkilöiden sisimmässä tapahtuu.

Jeesus käskee Pietaria tekemään jotakin niin yllättävää, ettei Pietari meinaa edes suostua moiseen. Hän on ammatiltaan kalastaja ja varmasti osaa kyllä harjoittaa toimeaan ilman puuseppien opastusta. Tässä kohdassa Pietari olisi yksinkertaisesti voinut vedota ammattiylpeyteensä ja jatkaa verkkojensa selvittelyä.

Tuskinpa oikeastaan Jeesuksellakaan oli tarkoituksena jakaa viisauttaan kalastusvinkkeinä vaan testata, miten Pietari ja muut suhtautuvat häneen ja hänen käskyihinsä. Jumala etsii meissä nöyryyttä, hän kaipaa sielustamme kuuliaisuutta.

Mutta Pietari ei sivuuttanut Jeesuksen kehotusta. Samalla kun hän kertoo edellisen yön uurastuksesta, hän huomaa, että jotakin poikkeuksellista on nyt tekeillä. Pietarilla oli herkkyyttä havaita jotakin suurempaa ja merkityksellisempää. Ja niin hän sanoo Jeesukselle hyvin käänteentekevän lauseen: Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket. Kun sinä niin käsket.

Tämä nöyrä asenne on tuttu meille eräästä toisestakin suuresta evankeliumin hahmosta. Muistatteko kun ylienkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi Vapahtajan syntymästä ja Maria vastasi: Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit. Kaanaan häissä sama toistuu: Mitä hän teille sanookin, tehkää se.


Lauseen ydin ei ole verkkojen laskemisessa vaan Jeesuksen käskyn noudattamisessa. Vaikka ulkoisesti käsky voi kuulostaa tyhjänpäiväiseltä niin olennaista on se, että Pietari toimii kuin sotilas: hän tekee mitä käsketään. Kun käsky annetaan, niin silloin ei neuvotella eikä keksitä syitä vaan silloin tehdään. Sillä todellinen opetuslapseus on sitä, että me nöyrrymme Jumalan edessä. Vaikka KUINKA hyvin me kyllä itse tietäisimme miten asiat pitäisi tehdä, niin usko on kuuliaisuutta Jumalan edessä. Eikä tämä todellakaan ole helppoa kuten Pietarikin vastauksensa aloitti.

Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.

Pietarin myönteinen vastaus tarkoitti syvimmillään, että hän kulkee jatkossa kuolemasta elämään - ei enää elämästä kuolemaan.  Ilman tätä Pietarin vastausta suuri kertomus jäisi syntymättä eikä Jumalan pelastustyö olisi voinut edes toteutua. Läpi Raamatun me näemme punaisen langan, jossa Jumala lähestyy ihmistä, antaa hänelle mahdollisuuden mutta varsinainen pelastus on siinä, miten ihminen käyttää tuon mahdollisuuden. Jumala tarjoaa mutta ei pakota. 

Ulkoisena merkkinä Pietari sai valtavan kalansaalin ja se riitti vakuuttamaan opetuslapset Jeesuksen poikkeuksellisuudesta. Kaloja oli niin paljon, että verkot meinasivat revetä ja he saivat vaivoin saaliin rannalle.

On jännittävää huomata, miten tässä evankeliumissa näkyvin osa on kalan saaliilla. Kalahan oli perinteisesti kristityille vertauskuva Kristuksesta ja samalla myös elämän symboli. He eivät siis saneet vain kaloja vaan suunnattoman kalansaaliin, jonka symbolista merkitystä itse kukin meistä voi miettiä. Mieleen tulee väistämättä psalmin sanat: Mitä hänen sydämensä halasi, sen sinä hänelle annoit, et kieltänyt, mitä hänen huulensa anoivat. Sinä suot hänelle onnen ja siunauksen, panet hänen päähänsä kultaisen kruunun. Hän anoi sinulta elämää, sen sinä hänelle annoit: iän pitkän, ainaisen, iankaikkisen. (Ps. 21)


Pietari ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden…

Kun ihminen näkee Jumalan luomattoman kirkkauden ja suunnattoman lahjan, jonka Jumala on hänelle antava, saattaa reaktio olla sama kuin näillä opetuslapsilla. Heissä syntyy sisäinen tarve kiitokseen mutta samaan aikaan herää myös ääretön nöyryys Jumalan pyhyyden edessä.

He pelästyvät omaa vajavaisuuttaan, nähdessään itsensä sellaisina kuin todellisuudessa ovat. En minä olekaan niin hyvä kuin olin tähän asti kuvitellut. Siinä ainoa mahdollinen parahdus on Pietarin tavoin: Herra armahda minua!

Niin Pietari löysi itsensä, näki itsensä sellaisena kuin hän todellisuudessa oli. Tuona hetkenä hän todellakin havaitsee: Minä olen syntinen mies! Tämä on kaiken opetuslapsena olemisen ainoa lähtökohta. Ei, niin kuin publikaani temppelissä, joka omahyväisesti kehui omia saavutuksiaan ja halveksi lähimmäistään. Pietarista tuli nöyrä: en ole arvollinen lähestymään sinua Herrani koska olen syntinen mies. Nyt sen huomaan.

Jatkoa seuraa tämän synnintunnustuksen jälkeen. Pietari ei paennut pyhyyden kirkkaasta säteilystä takaisin pimeyteen turvaan vaan hän jäi Jeesuksen luokse ja lähti seuraamaan häntä. Se vaati paljon nöyryyttä, kun tietää olevansa epätäydellinen, vajaa ja heikko. Pietari ei puolustellut, selitellyt, peitellyt vaan seisoi alastomana sieluna Jumalan edessä ja oli valmis parannuksen tekoon.

Mutta näinhän Jeesuksen työ tässä maailmassa eteni. Hän tuli parantamaan sairaita, auttamaan köyhiä, pelastamaan syntisiä, armahtamaan väärintehneitä.

Keitä hän ei auttanut ja ketkä poistuivat tyhjin käsin? Ne, jotka omasta mielestään olivat jo saavuttaneet kaiken tarvittavan, jolla ei ollut Jumalan kaipuuta ne, jotka kuvittelivat olevansa vanhurskaita. Meidän lähtökohtamme Kristuksen seuraamiselle ei siis ole siinä, että me olisimme jotenkin hyviä ja sopivia jumalanpalvelijoita vaan siinä, että tarvitsemme ja kaipaamme hänen apuaan.


Mutta kuinka tämä evankeliumi heijastelee omaa aikaamme?

Opetuslasten tavoin mekin näemme, kuinka päivät ja viikot kuluvat ja elämä menee vääjäämättä kohti kuolemaa. Mutta tässä kohdassa meille voi tapahtua sama kuin opetuslapsille: heidän elämänsä kääntyy ikään kuin kuolemasta elämään. Todelliseen elämään.

Mekin etsimme palavasti itseämme. Me kaipaamme hengellistä kokemusta, kaipaamme Jumalan läsnäoloa, pyhyyden kokemusta. Toivomme jumalallista väliintuloa, Pelastajaa, joka tulee keskeyttämään meidän joskus niin tarkoituksettoman elämän. Tämä ihmisen kaipuu kohti pyhyyttä on ikuinen ja syvällä meissä kaikissa.

Hyvä uutinen on se, ettei meidän tarvitse etsiä Jumalaa, Hän etsii meitä. Hän kolkuttaa ja odottaa meidän avaavan oven, aivan kuin tässäkin evankeliumissa. Hän lähestyy meitä elämän arkisissa tapahtumissa. Pitää vain pysähtyä hetkeksi ja kuunnella. Hän ei huuda tai häiritse, hän ei vaadi, ei houkuttele. Hänet me voimme kohdata vain hiljaisuudessa. Hänet me kohtaamme vain rukouksessa. Mutta ennen kaikkea - pyhässä ehtoollisessa.

Kuten näimme: Jeesuksen seuraaminen on luopumista. Kun me luovumme omastamme, niin me olemme oikealla tiellä. Kun me päästämme irti, me voimme saada jotakin. Silloin me olemme Pietarin tavoin valmiita ottamaan ristimme ja seuraamaan Herraamme. Ja tuo tie merkitsee suunnan vaihtoa. Ei enää elämää, joka vie kohti kuolemaa. Vaan katumuksen kautta - pois kuoleman varjosta - kohti ikuista elämää. 

Aamen.

1 kommentti:

  1. Hei Ville!

    Olen usean vuoden ajan seurannut Ortodoksina tänään -blogiasi ja kokenut suurta iloa saadessani lukea ajatuksia herättäviä ja puhuttelevia kirjoituksiasi. Kiitos siis jälleen viimeisimmästä.

    Jäin miettimään, mitä ortodoksisessa perinteessä tarkalleen ottaen tarkoitetaan kun puhutaan "uskon mysteeristä"? Kysymys on minulle myös hyvin omakohtainen: 16 vuotta sitten ollessani 23-vuotias aloin yllättäen kokea syvää kaipuuta Jumalan yhteyteen. Perhetaustani ei ole millään tavalla uskonnollinen tai muullakaan tavoin erityisen hengellinen eikä elämässäni tuolloin tapahtunut mitään erityistä, mikä olisi saanut minut janoamaan Jumalan rakastavaa viisautta. Välillä ajattelin, että ehkä kyse oli myös itsenäisen aikuisen ihmisen elämään liittyvästä henkisestä etsinnästä, mutta tarpeeni elää Pyhän Hengen yhteydessä ei ole kadonnut mihinkään tai edes muuttanut luonnettaan vuosien saatossa. Olen homoseksuaali ja koin tuolloin nuorena miehenä syvää vierautta seksuaalivähemmistöihin liitettyjä pinnallisia odotuksia kohtaan - käyttäytymiseen, arvoihin ja asenteisiin liittyviä odotuksia, joita asetettiin - ja asetetaan - sekä vähemmistön sisältä että sen ulkopuolelta. Työskentelin tuolloin liike-elämässä, jonka koin edustavan pääasiassa tyhjiä arvoja. Elämässäni on siis aina vallinnut syvä ristiriita maailmassa elämisen ja Jumalan kaipuun välillä eikä se ole mihinkään kadonnut.

    Tätä nykyä elämääni ilahduttaa se, että saan kuulua tiedeyhteisöön, mutta minkäänlainen älyllinen tai ihmisen aisteja ja kognitiota koskeva teoreettinen tarkastelutapa ei pysty selittämään kaipuutani Jumalan yhteyteen. Parhaaksi "ajanvietteeksi" koen rukouselämän ja hartauden harjoittamisen.

    Tulipa vielä mieleeni, että silloin 23-vuotiaana, kun olin suunnitellut luottokortin hankkimista, sain ikään kuin ennakkovaroituksen: vaivalloisesti mutta ripeästi kävelevä vanha mies käveli ohitseni ollessani kävelyllä kuulaana launtaiaamuna ja varoitti minua luottokortin hankkimisesta. Mies käveli erittäin nopeasti ontuen toista jalkaansa ja katosi näkymättömiin.

    Usein mietin, että elämässä on kyse hyvin suuresta hengellisestä todellisuudesta, kuin verho, jota meille välillä raotetaan. Järki ja rationaalisuus toimivat tieteessä ja monin paikoin käytännön elämässä mutta eivät kykene selittämään kaikkia elämän ilmiöitä eivätkä luultavasti koskaan sitä, mikä saa meidät kaipaamaan Jumalaa.

    VastaaPoista