Luovu omastasi ja saavuta rauha

Serafim Sarovilainen

Kun Jeesus nousi rannalle, häntä vastaan tuli kaupungista mies, jota vaivasivat pahat henget. Mies oli jo kauan kulkenut vaatteitta, eikä hän asunut ihmisasumuksessa vaan oleskeli hautaluolissa. Jeesuksen nähdessään hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä pyydän: älä kiduta minua!" Jeesus näet oli käskenyt saastaisen hengen lähteä miehestä. Se oli jo pitkän aikaa pitänyt miestä otteessaan. Hänet oli köytetty ja kahlehdittu, että hän pysyisi aloillaan, mutta kerran toisensa jälkeen hän oli katkonut siteensä ja pahan hengen ajamana paennut ihmisten ilmoilta. "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun. Läheisellä vuorella oli iso sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta lupaa mennä sikoihin, ja hän salli sen. Silloin henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.

 Kun sikopaimenet näkivät tämän, he lähtivät pakoon ja kertoivat kaiken kaupungissa ja kylissä. Monet lähtivät katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja tapasivat miehen, josta pahat henget olivat lähteneet. Mies istui Jeesuksen jalkojen juuressa vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, millä tavoin pahojen henkien vaivaama oli parantunut. Silloin kaikki Gerasan seudun ihmiset pyysivät Jeesusta poistumaan sieltä, sillä he olivat hyvin peloissaan. Jeesus nousikin veneeseen ja lähti paluumatkalle. Mies, josta pahat henget olivat lähteneet, pyysi, että saisi jäädä hänen seuraansa, mutta Jeesus lähetti hänet luotaan sanoen: "Palaa kotiisi ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Jumala on sinulle tehnyt." Mies lähti, kulki ympäri kaupunkia ja julisti, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle.

  

Miehessä oli legioonallinen pahoja henkiä. Tuhansia henkiä, jotka olivat ottaneet vallan hänestä kuin virus eikä miehellä ollut hengen rauhaa. Niillä oli vahva omistusoikeus ja ne puhuivat hänen nimessään ja hänen kauttaan. - Legioona on nimeni. Mies oli omaksunut pahojen henkien identiteetin itselleen.

Mutta Elämän ruhtinasta nämäkin henget pelkäsivät, kumarsivat, kunnioittivat ja tottelivat. Ne tunnustivat Jeesuksen Korkeimman Jumalan Pojaksi ja niin Kristus manasi pahat henget pois tästä Gerasan miehestä. Henget karkasivat saastaisiin sikoihin, jotka syöksyivät alas jyrkänteeltä kuolemaan. Näin pahuus käyttää saamansa vapauden. Mies vedettiin takaisin elämään ja hän sai rauhan. Nyt hän lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa sielun rauhan saaneena.

  

Olen monesti miettinyt elämää, jossa me olisimme puhdistuneet himoista eikä paha vaivaisi meitä. Voisimme kiinnittää koko huomiomme tähän elämään ja Jumalaan. Niin monesti mielessämme särisee pahat ajatukset, kauna, vilppi, epäilys, juorut, panettelut - lista on loputon. Ne kaikki ovat sielussamme kasvavia himoja, joita vastaan me taistelemme rukouksen asein. Mutta miten monesti ne taistelevat pelkkää rukoustakin vastaan. Autuutta lienee mielen tyyneys, hiljaisuus ja rauha Jumalassa.

Ettemme kiintyisi maalliseen

Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä (1. Joh. 2:16)

Kaikki asiat eivät ole rukouksesta ja armosta kiinni vaan me pystymme myös itse vaikuttamaan hyvin käytännöllisellä tavalla. Pelkistämisellä, karsimalla ja yksinkertaistamalla me edistämme huomattavasti hengellistä elämäämme. Mitä vähemmän meillä on hankittuna tavaraa ja muuta omaisuutta ympärillämme, sitä helpompi meidän on keskittyä tähän varsinaiseen elämään. Mitä vähemmän me käytämme aikaa uuden tavaran hankkimiseen ja sen maksamiseen, sitä enemmän meille jää aikaa elämän suurempiin asioihin.

  

Luostarielämässä yksi kolmesta lupauksesta on köyhyyden eli omaisuudettomuuden lupaus. Kilvoituselämää viettävällä on hallussaan tavaroita, joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässään mutta hän ei omista niitä vaan hän on valmis tarpeen tullen luopumaan niistä. Loppujen lopuksi sama koskee meitä jokaista. Tosiasiallisesti omistaminen tässä maailmassa on näennäistä ja perustuu ainoastaan yhteiseen sopimukseen. Me nautimme omaisuuden turvasta ja sen koskemattomuudesta - kuolemaan asti. Sen jälkeen sopimus raukeaa. Ehkä tässä luostarilupauksen omaisuudettomuudessa on pohdittavaa ja jotakin opittavaa meille kaikille.

Ellei muuten, se saattaa paljastaa meissä piilossa olevia haluja ja himoja. En omalla kohdallani koskaan ajatellut olevani ahne, mutta kun aloin mielessäni luopua tavaroistani, huomasin vanhan ihmisen pitävän tiukasti kiinni monista asioista mitä kummallisimmin perustein. Olen ansainnut tämän... tähän tavaraan taas liittyy tunneasioita.. tämä on minulle välttämätön... Tavaroita, joita ilman miljardit ihmiset tulevat toimeen kehdosta hautaan.

Törmäsin armon ja oikeuden teemaan. Me sanomme, että meillä on oikeus johonkin asiaan. Mutta jos minulla on oikeus, se usein sisältää aikuisten maailmassa myös velvollisuuden. Rikkaan velvollisuuskin on auttaa köyhää. Minulla on suurempi vastuu armahtaa toista, koska minulla on siihen mahdollisuus. Minun armeliaisuudesta ja suhteestani omaisuuteen on kiinni monen ihmisen toimeentulo, jopa elämä. Pienen ihmisen elämä. 

Moni meistä on huomaamattaan ahne. Emme välttämättä ryntää kirkkokahveilla jonon ensimmäiseksi, mutta kohtuullisuus ei ole meille itsestäänselvää. Jos mahdollista, me haluamme vähän enemmän ja vähän parempaa. Tämä ei ole luonnollista mutta ymmärrettävää tässä maailmassa on joka mainonnan läpitunkema. Tuossa maailmassa on luonnollista haluta ja vaatia parempaa, enemmän ja heti. 

Synti saa meidät haluamaan enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Evankeliumi ei kerro, miksi nuo tuhannet henget olivat ottaneet tämän miehen omakseen mutta voimme helposti ymmärtää kertomuksen kuvaavan ahneutta elämässämme. Viettelys tulee mieleen ja löytää sijan itselleen. Kun me annamme sille edes pienen mahdollisuuden olemassaoloon, me totutamme itsemme sen toimintaan. Vähitellen se kasvaa vahvemmaksi mielessämme ja alamme tottua siihen, jopa mieltymään siihen. Pala palalta se ottaa vallan meistä emmekä lopulta meinaa edes tuntea itseämme ja ymmärtää kuinka saatoimme toimia jollakin tavalla. Me vieraannumme itsestämme.  

Tämän evankeliumin voi ymmärtää kertomuksena omistamisesta. Omistamisessa ei sinänsä ole mitään kummallisempaa, etenkin meille maailmassa oleville on välttämätöntä pitää hallussamme tiettyjä asioita, jotta arkemme asiat tulisi hoidetuksi. Osa meistä on rikkaampia omaisuudessaan, toiset köyhempiä eikä tämäkään ole ongelma. Mutta aina tämä omistaminen ei ole meille niin yksinkertaista ja selkeää. Me saatamme luoda epäterveen tunnesiteen siihen, mitä me omistamme. Tästä ongelmat alkavat. 

Me katselemme turhuutta, kiinnymme siihen. Se mikä on tarkoitettu välineeksi hyvän tekemiseen, tuleekin meille päämääräksi. Haluamme sitä, käytämme sen hankkimiseen aikaa, menetämme yöunemme, iloitsemme, vihastumme ja tunnemme epätoivoa. Kyse on kuin rakastumisesta. Luodessamme näin epäterveen suhteen omaisuuteemme me hylkäämme sen mikä on hengellistä ja aitoa tässä elämässä. Omistaminen voi ottaa meidät haltuunsa ja tulesta voi tulla rengin sijaan isäntä.

Uutta tämä ei ole, lankeemuksen yksi näkyvimmistä seurauksista oli se että meidän on vaikea suhtautua neutraalisti asioihin. Kautta aikojen olemme törmänneet siihen, että ymmärryksemme omasta ja vieraasta on hämärtynyt ja me haluamme enemmän kuin meille kuuluu. Vaikka me tiedämme tämän polun johtavan kadotukseen, osa meistä eksyy sille kuitenkin. Juudas Iskariot kavalsi rahan himossaan Herransa. Hän hirttäytyi herätessään sokeudestaan. 

Näpistys, petos, kavallus, varkaus, ryöstö, vahingonteko. Kun Kain tappoi Aabelin kedolla, kyse oli todennäköisesti kateudesta toisen omaisuutta kohtaan. Tänäkin päivänä me vertailemme omaamme siihen, mitä toisella on ja olemme todella julmia itseämme kohtaan. Se herättää meissä negatiivisia ajatuksia ja pahimmillaan näistä ajatuksista syntyvät synnilliset teot. Entä jos me olemmekin mielestämme jo valmiiksi hyväosaisia, millä tavoin me olemme auttaneet omasta yltäkylläisyydestämme niitä, joilla ei ole kotia, lämpöä ja ruokaa? Miksi mielemme sumenee ja vääristyy tämän kaiken katoavan ja ajallisen materian edessä? Ehkä Gerasan riivatun miehen kertomuksesta voimme oppia jotakin himojen olemuksesta.

 

M&M - mainonta ja markkinointi

Ostaminen lisää meidän omaisuuttamme ja uskomme sen antavan meille jotain enemmän, siksihän me omaisuutta keräämme. Mutta saman aikaan se vie meiltä sitä aidointa minuutta, joka meissä on. Vaikka me omistamme jotakin, niin se jokin omistaa myös meitä. Pitäessämme nyrkissämme kolikkoa, tuo kolikko omistaa nyrkkimme emmekä voi käyttää sitä muuhun.

Voiko muka materia omistaa meidät? Niin käy kun asetamme omaisuutemme tärkeämmäksi kuin perheemme tai ystävämme. Me saatamme huolehtia enemmän tavaroistamme kuin läheisistämme. Toisista ihmisistä saattaa tulla uhka omaisuudellemme, jos ne pyrkivät rajoittamaan sen käyttöä tai puuttumaan siihen, ehkä ottamaan tai varastamaan sitä. Mieleen syntyy sama epäilys kuin paratiisissa. 

Me helposti samaistumme omaisuuteemme ja määritämme itsemme ja toisemme sen kautta. Minulla tällainen asunto ja auto, olen tällainen ihminen. Tuntuu, että meistä puuttuisi jotakin, jos menetämme omaisuuttamme, saatamme saada jopa fyysisiä tai psyykkisiä oireita. Televisiosta on tullut ohjelma hamstraajista, jotka saivat vakavia psyykkisiä oireita, kun heidän kotejaan yritettiin siistiä ja tyhjentää. Lama-aikana uutisoidaan lisääntyneistä itsemurhista ihmisten menettäessään omaisuutensa. 

Meitä arvioidaan sen perusteella mitä me omistamme, me ostamme itsemme johonkin ryhmään, kuulumme joukkoon. Me ostamme unelmia ja yhteenkuuluvaisuutta. Brändit jo itsessään maksavat ja me olemme valmiita maksamaan, jotta me kuulumme johonkin. Meille myydään paljon asioita, jotta meistä tulisi parempia, elämä olisi helpompaa ja mukavampaa.

Minkä vuoksi meidän on vaikea suhtautua oikein siihen materiaan, jota meidän ympärillämme on? Miksi meistä on tullut pelkkiä kuluttajia? Markkinointikoneistot tässä maailmassa ovat valtavia. Mainokset luovat haluja tarpeita ja välttämättömiä vaatimuksia meidän elämäämme, jotta se olisi sujuvaa, elämänarvoista ja ihailtavaa. 

Meille tarjotaan ihanteita ja unelmia, joita voimme toteuttaa ostamalla jotakin. Tämä koko käyttäytymismalli on niin syvällä meissä, ettemme usein edes huomaa sitä. Meille on luonnollista ja jopa välttämätöntä ostaa jotakin, jos jossakin myydään jotain. Raha ja ostaminen on tapa kommunikoida. Kun me ostamme jotakin, me ilmaisemme hyväksyvämme jonkin asian ja toisaalta me voimme myös boikotoida sillä, ettemme osta mitään. Me kerromme mielipiteemme ostamalla: arvostan tämän tuotteen valmistaneen yhtiön arvoja ja samaistun niihin. Monissa ihmissuhteissa lahjojen antamisesta on tullut välttämättömyys ja ostamisen kierre on loputon.
 

Joskus ostamisen ja omistamisen tarkoitus on saada meidät unohtamaan miten tarkoituksettomaksi ja merkityksettömäksi elämämme onkaan muuttunut. Me korvaamme luontaisen kaipauksemme ja elämänintomme johonkin näennäiseen ja valmistaudumme johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan asiaan.

Tarpeeksi

Me vapaudumme tästä varustekierteestä ymmärtämällä mitä sana tarpeeksi tarkoittaa. Kun ymmärrämme eron tarpeen ja halun välillä olemme huomattavasti terveemmällä pohjalla suhteessa omistamiseen ja omaisuuteen. 

Ihminen on kutsuttu pyhittämään luomakunta. Vaikka se kuulostaa turhan ylevältä arkielämään liitettynä, se silti on täyttä totta. Pyhittäminen on suojelemista, kunnioittamista, ymmärtämistä, rakastamista ja kauneutta. Sen ymmärtämistä että tämä maailma on annettu meille hoidettavaksi ja osoitukseksi Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Se on kotimme, ei vain meille vaan myös lapsillemme. Pyhittäminen on pyhän elämän viettämistä, omien rukoustemme mukaista elämää ja toteuttamista tässä elinympäristössämme.

Meidän ei tarvitse luopua kaikesta vaan siivilöidä se olennainen, jota me tarvitsemme siitä, jota on liikaa. Tyytykäämme siis vähempään sekä siihen vanhaan entiseen, joka on aivan käyttökelpoista meidän elämässämme. Mitä yksinkertaisempaa elämämme on, sitä helpommaksi hengellinen elämämmekin muodostuu.

Sosiaalinen vastuu

Askeesin päämäärä on hengellinen puhdistuminen himoista. Vapautuminen himoista tervehdyttää meidän sielumme näkemään tämän maailman Jumalan sakramenttina. Ja nämä lähimmäiset meille annettiin eläviksi sakramenteiksi, jumalan kuviksi, joiden kautta me voimme palvella Jumalaa.

  

Askeesilla ja ylipäätään koko kilvoituksella on oltava sosiaalinen ulottuvuus. Me elämme monesti tilanteessa, jossa me saamme enemmän kuin välttämättömyyksiin tarvitsemme. Vaikka koko Eurooppa on pitkässä taantumassa ja yt-neuvottelut ovat arkipäivää Suomessa, meidän olosuhteemme ovat toisenlaiset kuin esim. Syyriassa, Ukrainassa tai monessa muussa köyhässä maassa.

  

Köyhiä ei lämmitä meidän askeesimme ellemme auta heitä. Ylijäämä on tarkoitettu heikompiosaisten auttamiseen. Omaisuus sinänsä ei ole pahasta vaan se ratkaisee mihin me käytämme omaisuutemme. Omaan itsekkyyteemme vai toisen hädän lieventämiseksi.

Kiitos Maria ja Heikki Hattuselle pitkästä keskustelusta eräänä iltana. Tämä kirjoitus syntyi tuon keskustelun pohjalta. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole tuomita toista ihmistä vaan tuomita oma itseni ja se elämä, joka on kulunut turhuutta katselemassa. Materian viettelys on ollut suurta elämässäni ja monesti sokeuduin sille tosiasialle, että elämälläni on jokin muu tarkoitus kuin tavaroiden haaliminen. Hengellinen valvominen ei ole vaivatonta ja kuin huomaamatta olinkin nukahtanut katselemaan sitä, mikä on ajallista ja katoavaa.

Tämä hetki on tarkoitettu parannukseen.