Sillä minä tunnen rikokseni

Olen huomannut usein palaavani nuoruuteeni lukiessani rukouksia. Monia asioita tulee mieleeni, joita kadun tehneeni. Joitakin asioita olin jo aiemmin pyytänyt ripillä anteeksi mutta jotkut asiat muistan ja ymmärrän vasta nyt aikuisiällä. Ehkä vasta nyt minulla on tarpeeksi etäisyyttä, rohkeutta ja ymmärrystä katua niitä tekoja, jotka tähän asti mieli on painanut alitajuntaan.

Menneisyyden haamut kuitenkin elävät meidän elämässämme tavalla tai toisella. Me saatamme tarvita paljon läheisyyttä, addiktoitua helposti, vierastaa ihmisiä tai tuntea outoa vetoa yksinäisyyttä kohtaan. Ne saattavat olla oireita kokemuksistamme ja joissakin tilanteissa häiritä arkeamme. Sen vuoksi vanhat asiat on hyvä käydä läpi niin omassa mielessä kuin katumuksen sakramentillakin, jopa myös niiden kanssa, jotka ovat meille näitä muistoja aiheuttaneet.

Monesti kuulee sanottavan, ettei ihminen kadu mitään. Tekomme ja ajatuksemme tekevät meistä sen ihmisen, joka me nyt olemme. Siksi en minäkään kadu mitään. Eri kokemusten kautta voin ymmärtää selvemmin omat heikkouteni ja tuntea paremmin ihmiselämää ja asettua toisen asemaan. Ja samalla kadun kaikkea. Pahat muistot ja kokemukset helposti synnyttävät meissä vahingollisia haluja, aikeita ja mielikuvia.

Kyse on tietenkin kahdesta eri asiasta. On hyvä että meillä on kokemus omasta heikkoudestamme, sillä se synnyttää nöyryyden. Ei kenenkään silti pidä tehdä syntiä sen vuoksi, että saisi tätä kokemusta. Toisaalta totta myös on se, että elämämme voisi olla puhtaampaa ja viattomampaa ellemme olisi vahingoittaneet sieluamme synnin teoilla. Jos olisin tehnyt enemmän vääriä tekoja, katuisin vieläkin enemmän ja jos olisin tehnyt enemmän hyvää, katuisin vähemmän.

Sunnuntaina luettiin kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Huomattuaan kadotuksen kurjuuden, rikas mies katui sitä, ettei koskaan auttanut Lasarusta. Hän olisi halunnut palata maan päälle varoittamaan veljiään tekemästä samoja virheitä, joita hän teki. Tämä ei tietenkään ollut mahdollista ja tuskinpa häntä olisi kuunneltukaan, kuten Aabraham sanoo. Mutta meille tämä evankeliumi on sekä varoitus että ilosanoma, koska meillä on vielä aikaa.


On hyvä ymmärtää katumuksen mahdollisuus. Usein tuo muutos elämässä vaatii myös anteeksiantamista ja -saamista. Me harvoin olemme valmiita täydelliselle anteeksiannolle ellei elämässämme ole tapahtunut jotakin isoa muutosta. Täydellinen ja ehdoton anteeksianto on usein arkijärkemme ja ymmärryksemme yläpuolella. Sen takia asian eteen kannattaa pysähtyä ja miettiä millaista elämä voisi olla ilman syntitaakkaa. Tämä on monelle vaikea paikka: mahdollisuus saada anteeksi, jättää kantamamme synnin saasta ristin juurelle ja lähteä kotiin vapaana ja uudistuneena. - Syntisi on sovitettu!


Rukous tuo valoa sisimpäämme

Alussa puhuin teoista, joita en ollut muistanut tai joita en välttämättä edes synniksi tunnistanut. Ja moni unohdettu asia edelleen uinuu sisälläni. Rukous auttaa meitä herkistämään sielumme näkemään itsemme tarkemmin. Rukouksessa on kyse himmentyneen peilin kirkastamisesta ja puhdistamisesta. Me opimme paremmin näkemään itsemme sellaisina kuin oikeasti olemme. Siksi monet pyhät kilvoittelijat pitivät itseään suurimpina syntisinä.

Kun me aloitamme rukouksen, me luomme sanoilla ympärillemme taivaallisen valtakunnan. Esirukouksissa me muistamme erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja pyydämme Jumalaa muistamaan heitä. Jumala varmasti tietää ja muistaa heidän tarpeensa mutta tämä rukous luetaan, jotta me itse muistaisimme millaisessa hädässä he saattavat olla. Me luettelemme monenlaisia syntejä, joihin olemme langenneet, ei siksi, että Jumala ei tietäsi mitä pahaa olemme tehneet, vaan siksi, että huomaisimme oman heikkoutemme ja löytäisimme nämä asiat omasta elämästämme.

Jumala ei tarvitse rukoustamme, me tarvitsemme rukousta. Rukouksen tarkoitus on palauttaa itsemme siihen alkupisteeseen, johon meidät kasteessa asetettiin. Löytää katumuksen kautta se pelastuksen ilo, jonka saimme kasteessa ja nousta siitä ylistämään kaikesta hyvästä, jota olemme saaneet.

Rukous ei tarjoa nopeaa muutosta vaan se rauhoittaa elämämme, hiljentää maailmallisen hälyn ja auttaa meidät kohtaamaan kaiken sellaisena kuin se on. Se on omaan itseemme menemistä.

Rukous tarjoaa usein vain hitaan muutosprosessin. Jopa tuskastuttavan hitaan, mutta sen hinta on vakaus ja pysyvyys. Se ei tarjoa nopeaa, hetkellistä ja halpaa vaan hidasta, kallista ja pysyvää. Se on kuin rantaan lyövät aallot, jotka hitaasti pyöristävät kiviä ja hiovat niistä pois särmiä ja kulmia. Tulosta ei meinaa syntyä vaikka työtä tekisi kovastikin. Mutta aikaa myöten sitä huomaa, miten pientä ja hyvää muutosta on tapahtunut.

Entä Lasarus? Ei Lasarus tullut autuaaksi olemalla köyhä vaan tyytymällä omaan kohtaloonsa. Hän luotti kuolemaansa asti Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen eikä noussut kapinaan riistäjäänsä vastaan. Me tarvitsemme rukousta löytääksemme tuon saman Lasaruksen nöyryyden ja kuuliaisuuden. Rukous on Jumalan puhetta meille, jonka avulla me opimme löytämään ja näkemään heikkoutemme.