Rokotteet tulevat, mitä tehdä?

KRISTUS SYNTYY, KIITTÄKÄÄ! 

Siunattua Vapahtajamme syntymän juhlaa!

Tänä vuonna joulun odotus on näyttäytynyt kirkoissamme kovin yksinäiseltä. Jumalanpalvelukset on toimitettu ilman kirkkokansaa ja monella on varmasti ollut ikävä yhteisiin jumalanpalveluksiin. Joulun alla olemme kuitenkin saaneet ilouutisen, vuoden loppuun mennessä aloitetaan rokotukset koronaa vastaan. Toivotaan, että pääsiäiseen mennessä voisimme taas kokoontua yhdessä murtamaan leipää!

Koronarokotteet ovat siis tulossa ja osa meistä miettii kannattaako rokotetta ottaa. Miten me ortodokseina suhtaudumme esiin tulleeseen rokotekielteisyyteen? Koko kirkon olemassaolon aikana on ollut monenlaisia kulkutauteja ja olemme vuosisatojen kuluessa pyytäneet Jumalaa suojelemaan meitä niin tulelta miekalta muukalaisten, hyökkäyksiltä kuin kulkutaudeistakin. Me turvaamme kulkutautien keskellä Jumalaan mutta miten hän vastaa meille?

Vastauksena lyhyt kertomus. Eräs mies haaksirikkoutui myrskyssä ja jäi veneen päälle huutamaan apua. Paikalle tuli mies veneen kanssa ja tarjosi apuaan. Mutta haaksirikkoutunut ei halunnut nousta kyytiin, että kyllä Jumala hänestä huolen pitää kuten opetuslapsista myrskyävänä yönä järvellä. Kyllä tästä selvitään! Seuraavaksi paikalle tuli ohi kulkenut kalastuslaiva, joka kehotti miestä tulemaan kiireesti turvaan. Haaksirikkoutunut pysyi uskossaan lujana ja päätti ettei lähde toisuskoisten matkaan. Lopulta paikalla lähettiin pelastushelikopteri, joka pudotti pelastusköyden, koska vene oli jo osittain pinnan alla. Mies torjui avun ja huusi metelin keskellä, että jos hän kuolee, niin se on sitten Jumalan tahto.

Mies hukkui ja enkelit veivät hänet Jumalan luo. Siellä mies kysyi vihaisena Jumalalta, miksei tämä auttanut häntä? Jumala huokaisi syvään. -Minähän autoin sinua. Lähetin kolme miestä pelastamaan sinua mutta yhdeltäkään et ottanut apua vastaan.

Jumala on kanssamme, kuten Kristuksen lisänimi Immanuel merkitsee. Kun hätämme on suuri myrskyssä hän ojentaa kätensä ja haluaa vetää meidät turvaan. Mikä sitten on meidän velvollisuutemme? Toimia vastuullisesti toisiamme kohtaan. Rokote ei ole vain minun asiani vaan meidän yhteinen turvamme. Olen velvollinen suojelemaan perhettäni, ystäviäni, sukulaisia ja kaikkia ihmisiä lähelläni. Jumala harvoin toimii suoraan maailmassaan ja siksi hän tarvitsee meitä työtovereikseen. Siksi suosittelen vahvasti asettamaan toisen edun omani edelle ja ottamaan rokotuksen.

Ps. Muistithan että ehtoolliselle voi osallistua liturgioiden jälkeen kirkon ulkopuolella. Ehtoollisen jako aloitetaan liturgian päätyttyä yleensä noin klo 11:15, jos palvelus alkaa klo 10. Tervetuloa!

Muista antaa!

Joulupaasto jatkuu hyvää vauhtia ja on mielenkiintoista, miten paljon joulupaaston ajan evankeliumeissa puhutaan rahasta ja maallisesta omaisuudesta. Ensimmäisenä sunnuntaina kuulimme evankeliumin, jossa kyseltiin, kuka on minun lähimmäiseni ja kuulimme tarinan laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tien ojassa maanneen ryöstetyn miehen osoittamalla hänelle laupeutta. Toisena sunnuntaina kuulimme rikkaasta miehestä, jonka runsas sato ei koitunut vähävaraisten iloksi vaan hänen omaksi nautinnokseen. Valitettavasti tuli yö, jona hänen sielunsa otettiin häneltä pois. Tänä sunnuntaina kuulemme tarinan rikkaasta miehestä, joka halusi tavoittaa iankaikkisen elämän. Ei siitä mitään tullut, kun hän asetti rikkautensa Jumalan edelle.

Ortodoksisen kirkon eetos lähimmäisen rakkaudesta ja kasvamisesta kohti jumalan kaltaisuutta on nyt läsnä polttavana. Kristus, kaikkeuden Jumala ja valtias syntyy ihmiseksi. Hän luopuu kaikesta ja saa syntymänsä köyhään perheeseen pieneen Betlehemin kylään, luolaan, eläinten syöttökaukaloon. Pian syntymänsä jälkeen hänestä tulee pakolainen lapsivainoja takia ja perhe pakenee vieraaseen maahan.

Todellinen rikkaus ei siis olekaan ulkoista kunniaa, rahaa, kultaa ja menestystä vaan jotakin syvempää. Todellinen rikkaus on arvovalinta. Sitä, että on valmis asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle. Siinä, että pitää huolta toisesta ihmisestä aivan konkreettisesti. Todellinen rikkaus on rakkautta toista ihmistä kohtaan.

Kristus luopuu jumalallisesta kirkkaudestaan, jotta me pääsisimme osalliseksi taivaallisesta kunniasta. Jos Jumala on valmis tekemään näin ja meidät on kutsutta kasvamaan Jumalan kaltaisiksi niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sama asia: luopua, antaa, lahjoittaa.

Jokainen, joka on salaa antanut rahaa hyväntekeväisyyteen, tietää miksi se tuo niin tavattoman hyvän olon. Se ei takaa hyvää oloa vain sinulle vaan myös sille, joka saa. Sitä upeaa oloa et tule koskaan saamaan millään muulla tavalla kuin antamalla. Kannattaa kokeilla!

Kun Taivas ja maa kohtaavat

Apostoli Luukas maalaa meille evankeliumissaan syvällisen kuvan ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta: Jeesusta seuraava elävä ja riemuisa opetuslasten joukko kohtaa Nainin kylästä tulevan synkistyneen hautajaissaattueen. Leskiäiti on menettänyt lähes kaiken miehensä ja poikansa kuoleman vuoksi. Surevat kyläläiset kulkevat hänen tukenaan kohti hautausmaata. 

Tämä kohtaaminen on varmasti ollut todellinen mutta samaan aikaan se on vakava muistutus meillä tämän päivä ihmisille. Elämä ja kuolema käyvät kanssakäymistään jokainen päivä ja hetki. Siksi tämän tarinan sanoma on hyvin syväluotaava ja symbolinen. Se sukeltaa suoraan syviin vesiin ja paljastaa meille jotain hyvin olennaista Jumalasta ja elämästä. Se asettaa meidät elämän rajallisuuden eteen ja kehottaa meitä tekemään ratkaisun. 

Mitä tästä kohtaamisessa tapahtuu ja mihin se johtaa, mitä se kertoo minusta, kuka minä olen? Mitä se kertoo Jumalastamme? Mikä on meille luvattu evankeliumi, ilosanoma?

Me olemme tuon Nainin lesken kuollut poika. Me olemme hengellisesti kuoleman omia, jota saattoväki kantaa. Leskiäiti ehkä kuvaa kirkkoamme ja vainajan kantaminen kirkkomme esirukouksia. Esirukouksin meidät kannetaan Elävän ja ihmeitätekevän Jumalan luokse. Ja nyt esirukouksiin, kuten aina, saadaan vastaus, kun Kristus lähestyy meitä.

Jokainen meistä kuolee jonain päivänä. Se on osamme ja sitä on turha pelätä. Sen sijaan meidän kannattaa pelätä hengellistä kuolemaa, joka kumpuaa välinpitämättömyydestä, kovuudesta, sydämen kylmyydestä. Jokainen meistä voi vajota hengelliseen kuolemaan, mutta Jumala voi herättää meidät. 

Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi. Vaikka välillä luulemme, ettei Jumalan näe hätäämme hän silti on luonamme. Meidän Jumalamme on elävä ja hän kantaa huolta jokaisesta luodustaan. Ja niin kaksi maailmaa kohtaa: kaunis ja iloa pursuava elämä kohtaa harmaan ja lakastuneen kuoleman, valoisa ja elämää luova myötätunto kohtaa toivottoman ja tumman kuoleman todellisuuden. 

Jumalan kosketus ja sanat: Nouse!  Jumala tuntee tämän synnin tahraaman todellisuuden, jossa me elämme. Hän tulee luoksemme ja kutsuu meitä palaamaan todelliseen elämään.  Todellinen elämä on elämää Jumalan yhteydessä, hänen tahtonsa noudattamista, hänen puoleensa kääntymistä, kaikessa häneen turvautumista. Todelliseen elämään me voimme päästä vain katumuksen ja parannuksen kautta. Se on meille kaikille mahdollista. 

Kirkon perinteessä maailmassa elävää kirkkoa on kutsuttu taistelevaksi seurakunnaksi ja taivaassa ylistävää seurakuntaa riemuitsevaksi seurakunnaksi. Nyt nämä kaksi seurakuntaa kohtaavat toisensa. Me, jotka elämme kuoleman ja katoavaisuuden varjossa voimme kokea miten taivaallinen seurakunta kaikkine pyhineen ja enkeleineen tulevat meitä vastaan. Tämä on kirkon todellisuutta jokainen sunnuntai. Liturgiassa me otamme vastaan Herramme joka sunnuntai, kun Suuressa saatossa Hänet kannetaan uhrina meidän luoksemme. Siksi me kutsumme jokaista sunnuntaita pieneksi pääsiäiseksi, Herramme ylösnousemuksen juhlaksi.