Kirkko kutsuu apostoli ja evankelista Johannesta rakkkauden apostoliksi. Hänen evankeliumeissaan ja lähetyskirjeissään rakkaus on koko pelastustyön ydin ja vain rakkauden kautta me voimme ymmärtää oman asemamme tässä maailmassa. Luulen, että erityisesti tänä sunnuntaina Johanneksella on paljon sanottavaa meille.
Johanneksen evankeliumissa todetaan:
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. (Joh. 15:12-13)
Lähetyskirjeessään hän jatkaa: Joka väittää olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hänessä ole mitään, mikä veisi lankeemukseen. Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä. (1. Joh. 2:9-11)
Tänä sunnuntaina pyhä Kirkkomme puhuu meille viimeisestä tuomiosta. Evankeliumin kuvaus tosin on erikoinen tulevasta oikeudenkäynnistä. Ei syyttäjää, ei todistajia, ei puolustajaa. Sanoisin mieluummin, että kyse on hetkestä, jona kohtaamme Kristuksen. Sinä hetkenä me näemme itsemme sellaisena kuin todellisuudessa olemme.
Meidän tuomiomme on se, ettemme noudata Kristuksen pelastavia käskyjä. Me tuomitsemme itsemme, kun suljemme lähimmäisemme pois rakkaudesta. Me tuomitsemme itsemme, kun emme jaa sitä rakkautta, jonka olemme Jumalalta saaneet. Me tuomitsemme itsemme kun juoruamme, valehtelemme, kehumme itseämme, soimaamme toisia, ylpeilemme ja puhumme pahaa.
Silti uskon että vaikka että Jumalan mittaamaton rakkaus meitä kohtaan peittää meidän syntiemme paljouden. Mutta miten?
Oppimalla tuntemaan Jumalan käskyt ja noudattamalla niitä.
Meidät on kutsuttu rakastamaan, ilman ehtoja. "Ilman ehtoja" on se vaikein osuus. Mutta niin Kristuskin teki. Hän ei sanonut: minä rakastan jos. Jos hän asettaisi ehdon rakkaudelleen, me emme selviäisi. Sen sijaan hän antaa meille rakkaudellaan mahdollisuuden muutokseen, hän on kuin kätilö, joka autaa meitä toteuttamaan muutoksen itsessämme.
Meidän on rakastettava kaikkia. Riippumatta millaisia he ovat, mitä he ovat tehneet ja kuinka he meitä kohtelevat. Ei ole muuta tietä pelastukseen... Hän vieraili erityisesti syntisten luona ja sellaisten, joita tavalliset ihmiset hyljeksivät.
Tuomion mitta on rakkaus. Millä me olemme mitanneet toisillemme, sillä myös meille mitataan. Rakkaus tekee meidät todellisiksi, se tekee meistä Jumalan lapsia. Siksi meidän pitää olla aktiivisia rakkaudessa eikä lopettaa vaikka pettyisimmekin.
Miten paljon kautta aikojen onkaan puhuttu rakkaudesta! Se on saanut ihmisiä tekemään monenlaisia asioita, saanut heidät ylittämään itsensä, pettymään, tuntemaan itsensä elossa oleviksi. Rakkaus on muuttanut maailman ja antaa sille elävyyden. Vain rakkaus tekee meitä ihmisiä. Rakkaus on toivomme: Ajatelkaa Ukrainan sotaa, mikä muu sen voisi lopettaa kuin rakkaus, siitä syntyvä halu neuvotella ja sopia rauha.
Ja miten paljon maailmassa on rakkauden vastaisia asioita. Viha taas tekee meistä petoja.
Millä lailla me olemme tuoneet Jumalan valtakuntaa maan päälle vai olemmeko omien tekojemme kautta lisänneet pahaa maailmassa? Jumala eli tätä elämää kanssamme, hän oli ristillä janoinen, hän syntyi alastoman seimeen, Hän oli maanpaossa, koki nälkää ja oli vainottu. Millä lailla me olisimme häntä auttaneet, samalla tavalla kuin kohtaamme omassa elämässämme köyhän.
Tässä evankeliumissa oli paljon tekoja, joita olemme tehneet tai jättäneet tekemättä. Juottaa janoisia, antaa ruokaa nälkäisille, vaatettaa alastomia ja vierailla heikompiemme luona. Miksemme yhä vahvemmin ohjaisi eksyneitä takaisin elämää johtavalle tielle, tukisi toisiamme kilvoituksessa, rohkaisisi epävarmoja. Taistella väärää vastaan, ja paljastaa valheet. Hyvän tekemisen ihmeellinen puoli on siinä, että hyvin pienentkin teot saavat meissä aikaan todella suurta mielihyvää.
Rakastaminen on sitä, että me yksinkertaisesti asetamme toisen ihmisen oman etumme edelle. Kuuntelemalla evankeliumin opetusta me voimme oppia rakastamaan, sillä vain se johtaa ja valaisee tietämme. Me monesti epäonnistumme ponnisteluissamme mutta jos meillä on rakkaus sisällämme, me voimme jatkaa kilvoitustamme. Silloin me emme kulje poispäin hänestä.
Paasto kutsuu meidät luopumaan tämän maailman menosta, se kutsuu meitä rakastamaan Jumalaa.
Me olemme hänen opetuslapsiaan ja toivottavasti meistä kasvaa Pyhän Hengen laupeudesta ja armosta myös hänen apostolejaan. Tänä sunnuntaina Kirkko kertoo meille syvällisen totuuden: Tie Kristuksen luo kulkee lähimmäistemme kautta. Se, miten me kohtelemme lähimmäisiämme, kertoo suhteestamme Kristukseen.
Kiitos tärkeästä ja ravistelevasta tekstistä! Käskyjen noudattaminen on heikolle ja kompuroivalle ihmiselle välillä aika haastavaa, tuntuu ettei niihin mittoihin, joihin haluaisikin päästä, ei koskaan onnistu. Vaan joutuu pettymään itseensä niin monesti. Lannistavaa ja turhauttavaa. Entä kun itse joutuu huonon kohtelun ja juoruilun kohteeksi. Saako tällaisesta puhua toiselle ihmiselle ilman että se on myös juoruilua ja toisen ihmisen häpeällisen toiminnan esilletuontia, jopa tuomitsemista? Eikö jossain pyhässä tekstissä kehotettu "peittämään" toisen ihmisen huono käytös, ja ikäänkuin myös näin kääntämään toinen poski. Onko väärin tuoda esiin toisen väärintekeminen itseään kohtaan? Onko parempi vain rukoilla "vihollisen" puolesta. Entä kun kiusaaminen jatkuu ja oma psyyke ei enää jaksa tätä ja se vaikuttaa työssäjaksamiseen ja yksityiselämään ja itsetunto murenee? Miten toimia, kun kiusaaja ei halua puhua eikä näe ongelmaa. Olet aivan yksin. Ja sinua kehotetaan vaikenemaan...
VastaaPoistaKiitos todella hyvästä kommentista!
PoistaOlen itse pyrkinyt aina hakemaan tuota kohtaa jossa kilvoittelu muuttuu kivuksi, jolloin terveen ja luonnollisen rajat tulevat vastaan. Tässä mielestäni kilvoittelu ja kilpaurheilu ovat lähellä toisiaan. Molemmissa haetaan omia rajoja.
Onhan meidän toki nähtävä inhimillisyytemme ja heikkoutemme. On parempi ettemme sälytä taakkoja toistemme selkään mutta koetella omia rajojamme ja antaa periksi ennen kuin vahinkoja syntyy.
Samalla olen pinnan alla myös miettinyt tuota ideaalin ja todellisuuden välistä jännitettä, joka on aina läsnä kristinuskossa. Olen aina ollut sitä mieltä, että on tärkeää pitää kohde edessämme selvänä ja kirkkaana ja vaikkemme aina pääse lähellekään sitä, on pyrkimys tärkeintä. Uskon, että meidät palkitaan yrityksestämme eikä teoistamme. Kuten erässä rukouksessa sanotaan, "en ole mitään hyvää tehnyt maan päällä" (joka riittäisi pelastukseeni). Taisi olla Johannes Krysostomoksen liturgian salaisista rukouksista.
Usko ja pettymys ovat hyvin lähellä tosiaan. Ristinmerkki on oiva kuva siitä, ettemme saa luovuttaa: siunaamme itsemme, jonka jälkeen kumarrumme katumuksen ja kunnioituksen merkiksi ja nousemme ylös.
On tärkeää muistaa myös terve rakkaus omaa itseä kohtaan.
Vaieta voi myös väärällä hetkellä ja se on myös synti. Toisessa Maailman sodassa oli monia, jotka vaikenivat ja katsoivat muualle. Se oli väärin. Me voimme väärällä tavalla peittää toistemme syntejä, siten että synnin tekijä ajautuu yhä syvemmälle synninteon syövereihin. Se peittäminen on totta mutta langennut veli pitää myös saada kohtaamaan todellisuus.
Sinä et saa antaa toisen tuhota itsessäsi olevaa hyvää ja iankaikkista. Sinä olet ainutlaatuinen Jumalan luomus ja siksi sinun on velvollisuus suojella omaa itseäsi. Rukoile kuitenkin niiden puolesta jotka sinua huonosti kohtelevat. Se on tärkeää eniten itsesi puolesta mutta myös koko maailman puolesta. Rohkeutta lukijani!
Tähän aiheeseen vielä palataan!
Kiitos vastauksestasi joka tuo valonpilkahduksen ahdistukseeni.
PoistaVoimia ja kestävyyttä vaikeaan elämäntilanteeseesi. Toivottavasti löydät oikean ja viisaan tavan reagoida kokemaasi vääryyteen ja että sielunvihollisen työ paljastuisi kaikille. Muista ennen kaikkea rukous ja turvaa siihen!
PoistaHyvä kirjoitus.
VastaaPoistaKiitos!
Poista>>> Silti uskon että vaikka että Jumalan mittaamaton rakkaus meitä kohtaan peittää meidän syntiemme paljouden. Mutta miten? Oppimalla tuntemaan Jumalan käskyt ja noudattamalla niitä. <<<
VastaaPoistaNäin se on. Valitettavasti Jumalan käskyt ovat nykypäivänä muuttuneet "Jumalan kymmeneksi kainoksi ehdotukseksi". Ihmiset eivät ymmärrä sitä että mm. nuo käskyt ovat pohjimmiltaan turvaverkko meille kristityille, koska ne luo tietyt rajat joiden sisäpuolella on hyvä olla ja elää.
yx-starosta
Kiitos kommentistasi, näinhän se on. Monesti mielemme kapinoi tuota huolenpitoa vastaan ja vasta lankeemuksen jälkeen ymmärrämme sen vaaran johon olemme joutuneet. Varhaisessa vaiheessa syntynyt kapinamieli elää meissä yhä voimakkaana. Siunattua paaston alkua!
Poista