Muista antaa!

Joulupaasto jatkuu hyvää vauhtia ja on mielenkiintoista, miten paljon joulupaaston ajan evankeliumeissa puhutaan rahasta ja maallisesta omaisuudesta. Ensimmäisenä sunnuntaina kuulimme evankeliumin, jossa kyseltiin, kuka on minun lähimmäiseni ja kuulimme tarinan laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tien ojassa maanneen ryöstetyn miehen osoittamalla hänelle laupeutta. Toisena sunnuntaina kuulimme rikkaasta miehestä, jonka runsas sato ei koitunut vähävaraisten iloksi vaan hänen omaksi nautinnokseen. Valitettavasti tuli yö, jona hänen sielunsa otettiin häneltä pois. Tänä sunnuntaina kuulemme tarinan rikkaasta miehestä, joka halusi tavoittaa iankaikkisen elämän. Ei siitä mitään tullut, kun hän asetti rikkautensa Jumalan edelle.

Ortodoksisen kirkon eetos lähimmäisen rakkaudesta ja kasvamisesta kohti jumalan kaltaisuutta on nyt läsnä polttavana. Kristus, kaikkeuden Jumala ja valtias syntyy ihmiseksi. Hän luopuu kaikesta ja saa syntymänsä köyhään perheeseen pieneen Betlehemin kylään, luolaan, eläinten syöttökaukaloon. Pian syntymänsä jälkeen hänestä tulee pakolainen lapsivainoja takia ja perhe pakenee vieraaseen maahan.

Todellinen rikkaus ei siis olekaan ulkoista kunniaa, rahaa, kultaa ja menestystä vaan jotakin syvempää. Todellinen rikkaus on arvovalinta. Sitä, että on valmis asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle. Siinä, että pitää huolta toisesta ihmisestä aivan konkreettisesti. Todellinen rikkaus on rakkautta toista ihmistä kohtaan.

Kristus luopuu jumalallisesta kirkkaudestaan, jotta me pääsisimme osalliseksi taivaallisesta kunniasta. Jos Jumala on valmis tekemään näin ja meidät on kutsutta kasvamaan Jumalan kaltaisiksi niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sama asia: luopua, antaa, lahjoittaa.

Jokainen, joka on salaa antanut rahaa hyväntekeväisyyteen, tietää miksi se tuo niin tavattoman hyvän olon. Se ei takaa hyvää oloa vain sinulle vaan myös sille, joka saa. Sitä upeaa oloa et tule koskaan saamaan millään muulla tavalla kuin antamalla. Kannattaa kokeilla!

Kun Taivas ja maa kohtaavat

Apostoli Luukas maalaa meille evankeliumissaan syvällisen kuvan ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta: Jeesusta seuraava elävä ja riemuisa opetuslasten joukko kohtaa Nainin kylästä tulevan synkistyneen hautajaissaattueen. Leskiäiti on menettänyt lähes kaiken miehensä ja poikansa kuoleman vuoksi. Surevat kyläläiset kulkevat hänen tukenaan kohti hautausmaata. 

Tämä kohtaaminen on varmasti ollut todellinen mutta samaan aikaan se on vakava muistutus meillä tämän päivä ihmisille. Elämä ja kuolema käyvät kanssakäymistään jokainen päivä ja hetki. Siksi tämän tarinan sanoma on hyvin syväluotaava ja symbolinen. Se sukeltaa suoraan syviin vesiin ja paljastaa meille jotain hyvin olennaista Jumalasta ja elämästä. Se asettaa meidät elämän rajallisuuden eteen ja kehottaa meitä tekemään ratkaisun. 

Mitä tästä kohtaamisessa tapahtuu ja mihin se johtaa, mitä se kertoo minusta, kuka minä olen? Mitä se kertoo Jumalastamme? Mikä on meille luvattu evankeliumi, ilosanoma?

Me olemme tuon Nainin lesken kuollut poika. Me olemme hengellisesti kuoleman omia, jota saattoväki kantaa. Leskiäiti ehkä kuvaa kirkkoamme ja vainajan kantaminen kirkkomme esirukouksia. Esirukouksin meidät kannetaan Elävän ja ihmeitätekevän Jumalan luokse. Ja nyt esirukouksiin, kuten aina, saadaan vastaus, kun Kristus lähestyy meitä.

Jokainen meistä kuolee jonain päivänä. Se on osamme ja sitä on turha pelätä. Sen sijaan meidän kannattaa pelätä hengellistä kuolemaa, joka kumpuaa välinpitämättömyydestä, kovuudesta, sydämen kylmyydestä. Jokainen meistä voi vajota hengelliseen kuolemaan, mutta Jumala voi herättää meidät. 

Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi. Vaikka välillä luulemme, ettei Jumalan näe hätäämme hän silti on luonamme. Meidän Jumalamme on elävä ja hän kantaa huolta jokaisesta luodustaan. Ja niin kaksi maailmaa kohtaa: kaunis ja iloa pursuava elämä kohtaa harmaan ja lakastuneen kuoleman, valoisa ja elämää luova myötätunto kohtaa toivottoman ja tumman kuoleman todellisuuden. 

Jumalan kosketus ja sanat: Nouse!  Jumala tuntee tämän synnin tahraaman todellisuuden, jossa me elämme. Hän tulee luoksemme ja kutsuu meitä palaamaan todelliseen elämään.  Todellinen elämä on elämää Jumalan yhteydessä, hänen tahtonsa noudattamista, hänen puoleensa kääntymistä, kaikessa häneen turvautumista. Todelliseen elämään me voimme päästä vain katumuksen ja parannuksen kautta. Se on meille kaikille mahdollista. 

Kirkon perinteessä maailmassa elävää kirkkoa on kutsuttu taistelevaksi seurakunnaksi ja taivaassa ylistävää seurakuntaa riemuitsevaksi seurakunnaksi. Nyt nämä kaksi seurakuntaa kohtaavat toisensa. Me, jotka elämme kuoleman ja katoavaisuuden varjossa voimme kokea miten taivaallinen seurakunta kaikkine pyhineen ja enkeleineen tulevat meitä vastaan. Tämä on kirkon todellisuutta jokainen sunnuntai. Liturgiassa me otamme vastaan Herramme joka sunnuntai, kun Suuressa saatossa Hänet kannetaan uhrina meidän luoksemme. Siksi me kutsumme jokaista sunnuntaita pieneksi pääsiäiseksi, Herramme ylösnousemuksen juhlaksi. 

Jumalasta vieraantuneet

Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Se todellisuus, jossa Kristus kohtaa tämän ihmisen on toisenlainen kuin Hänen suhteensa opetuslapsiin. Tämä rikas nuorukainen käytännössä näyttää miten kaukana hän on elävästä Jumalasta. Hän on kuva meistä.

Jotakin on tullut hänen ja Jumalan väliin. Hän ei selvästikään tunnusta Kristusta Jumalaksi vaan pitää häntä pelkkänä rabbina, kiertävänä opettajana, jolla on monia seuraajia.

Hän kyllä noudattaa ulkoisesti lain kirjainta hyvinkin ansiokkaasti. Mutta ymmärtääkö hän lain tarkoitusta, miksi se on annettu ja mihin sen pitäisi johtaa.

Lain tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään Jumalan tahto ihmistä kohtaan ja viemään meidät Jumalan läheisyyteen. Jumala antoi lain Israelin kansalle heidän kovasydämisyytensä takia. Jotta he ymmärtäisivät käskyjä noudattaessaan, että lähimmäisen rakkaus on kaikki kaikessa. Laki annettiin, jotta Israelin kansa oppisi myötätuntoa, sääliä, armahtavaisuutta ja laupeutta.

Rikkaalta nuorukaiselta puuttui elävä usko, palava halu. Hän ei tuntenut Kristusta eikä Kristuksen jumalalliset sanat tehneet häneen riittävää vaikutusta. Siunaukseksi saatu hyvä toimeentulo ei koitunut hänen pelastuksekseen. Hän piti omanaan sitä, joka oli annettua lainaksi, hän piti itsellään sen millä olisi voinut helpottaa lähimmäisensä ahdinkoa. Rikkaan nuorukaisen pelastumisen esteeksi muodostui hänen omaisuutensa.

 

Opetuslasten suhde Kristukseen sen sijaan oli luonnollinen, vaikka he välillä epäilivätkin Jeesuksen opetusten ja kehotusten mielekkyyttä. Silti he seurasivat Kristusta, koska he luottavat Häneen. Ehkä tämä luottamus puuttui rikkaalta mieheltä.

 

Näiden kahden suhde on nyt polttopisteessä. Kummalla tavalla me itse suhtaudumme Vapahtajaamme? Noudatammeko kuuliaisesti vain lain käskyjä, paastoa, kristillisiä tapojamme vai pystymmekö me näkemään lain takana olevan rakkauden. Pystymmekö me kasvamaan lain yläpuolelle näkemään, ymmärtämään syvällisesti Jumalan tahdon. Pystymmekö me näkemään rakkauden säteet lain takaa. Tuleeko lähimmäisen rakkaudesta korkein lakimme, joka ylittää kaikki lain käskyt. Olemmeko valmiita antamaan enemmän kuin laki vaatii.

Lähimmäisen rakkaus kuvaa meidän elävää uskoamme ja sen palavuutta. Olemme valmiit antamaan itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun. Jos meillä on selkeä näköala elämämme merkityksestä ja tarkoituksesta, me kuulemme Jeesuksen pelastavat sanat ja lähdemme seuraamaan häntä ehdoitta.

Vaikkemme ole lähteneet vielä seuraamaan häntä, hän silti pyytää meitä uudelleen seuraamaan itseään ja että luottaisimme Hänen sanaansa, kuten opetuslapset tekivät.

Me emme tosiaankaan voi pelastua vain lakia noudattamalla, tämä on toistuva teema Jeesuksen opetuksessa. Me tarvitsemme Jumalan armoa, sillä meidän syntitaakkamme alla mahdotonta pelastua. Me emme pysty hyvittämään pahoja tekojamme, koska niiden määrä ylittää voimavaramme. Meidän on pyydettävä mahdotonta Jumalalta, sillä Hänelle kaikki on mahdollista. Pyytää anteeksiantoa, johon emme ole edes oikeutettuja.

Silloin me tulemme otollisiksi sille, että meille mahdoton pelastus voikin olla mahdollinen. Meidän on annettava Jumalalle tilaisuus pelastaa meidät. Kunhan vain pyydämme, niin me saamme, kun olemme valmiita päästämään irti siitä, mikä on tullut minun ja Jumalan väliin.