Paluu rikkaan miehen ongelmaan

18 Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: "Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?" 19 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 20 Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi." 21 "Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. 22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." 23 Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.

24 Nähdessään sen Jeesus sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan! 25 Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 26 "Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat. 27 Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle."

Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi (Matt. 6:19)

Tähän vuoden aikaan illat ovat pimeitä ja näemme vähän auringon valoa elämässämme. Olemme astuneet synkimpään vuodenaikaan ja seuraava valomme tulee olemaan Kristuksen syntymän juhla. Pimeys, surullisuus, yksinäisyys, selviytyminen pimeyden ajasta on monelle suomalaiselle vaikeaa aikaa. Ehkä juuri sen vuoksi Kristuksen syntymän juhla tuntuu meistä erityisen valoisalta ja suloiselta ja valmistautuminen siihen tuottaa monelle suurta helpotusta. Kristuksen syntymäjuhlaa kutsutaankin kirkkomme perinteessä talvipääsiäiseksi.

Mutta kun jouluaika alkaa lähestyä, me helposti menetämme sisäisen rauhamme ja joulukiire valtaa meidät. Suomalainen joulunviettomme on vahvasti maallistunut ja muuttunut tavarakeskeiseksi. Joulun ydin ei synny enää Vapahtajamme syntymän juhlimisesta ja joulukauden jumalanpalveluksista vaan tilalle on tullut kaupallinen jouluperinne ruokineen ja lahjoineen. Jos jommastakummasta joudutaan tinkimään, kirkon sanoma jää toiselle sijalle. Tämä on sääli, koska kirkkomme perinne antaa hyvin rikkaan sisällön tämän juhlakauden viettoon.

Tämä pinnallinen ja materiaalinen jouluvietto estää meitä ymmärtämästä mistä joulussa on kysymys. Kerskakulutus, shoppailu ja tavaroiden haaliminen estää meitä viettämästä hengellistä elämää. On surullista jos joudumme kaiken lisäksi maksuvaikeuksiin tammikuussa jouluhankintojemme takia. Vaihtoehtoja on olemassa ja useimmille meistä on tarjolla antoisampaa ja syvällisempää elämäntapaa.   

Kertomus Jeesuksen ja rikkaan miehen tapaamisesta on ajankohtainen joulupaaston aikaan. Se asettaa meidät pohtimaan omaisuutemme merkitystämme suhteessa kilvoitukseemme ja hengelliseen elämään. Kysyin viimeksi mitä olemme valmiita uhraamaan omastamme? Nyt olen kiinnostunut siitä että uskallammeko luottaa Jumalaan siinä määrin, että me luopuessamme jostakin, me saamme jotain suurempaa moninkertaisesti takaisin. Näin Jumala on meille luvannut, eikä hän peruuta lupauksiaan. 

Voimmeko löytää trendeistä työkaluja kilvoitteluumme?

Minusta usein tuntuu, että ortodokseille on haasteellista olla avoimia ympäröivälle yhteiskunnalle. Pienenä vähemmistönä suhtaudumme melko epäluuloisesti ympäröivään yhteiskuntaan ja helposti koemme sen uudet virtaukset kovin vieraiksi. Näemme paljon erilaisia hyviä ja kannatettavia asioita mutta tunnemme epävarmuutta niiden edessä ne, koska meitä ei kirkossa kannusteta avoimeen vuorovaikutukseen yhteiskuntamme kanssa.

Monet asiat kuitenkin olisivat jokaiselle meille hyviä työvälineitä hengellisessä elämässä. Olemme hyvin ottaneet vastaan mm. tietoteknisiä laitteita ja sovelluksia ja monia muita tapoja levittää evankeliumia toistemme elämään. Seurakuntien nettisivut, blogit, Facebook, Twitter, uutiskirjeet syntyivät melko maallisiin tarkoituksiin mutta tänä päivänä ne ovat kirkon työssä välttämättömiä. Toisaalta moni ”uusi” trendi on itse asiassa jo vanhastaan kuulunut kirkon ajatteluun. Tämä paastodieetti 5:2 on tämän ajan ihmiselle uusi tapa hoitaa terveyttään, kun taas kirkon jäsenille se on ikivanha paastosääntö.

Vuorovaikutuksen merkitys ympäröivän yhteiskunnan kanssa on tärkeää. Basileios Suuri kehotti kristittyjä olemaan kuin ampiaisia, jotka etsivät mettä kaikista kukista mutta poimivat sieltä vain sielulle hyödyllisen. Ehkäpä mekin tarvitsemme enemmän rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta uusia asioita kohtaan! 

Ortodoksit minimalisteista

Jeesus varoitti harvinaisen painokkaasti meitä turhan omaisuuden vaaroista. "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!”. Omaisuuden vaaliminen on verrattavissa kivirekeen. Mitä enemmän meillä on näitä maallisia velvollisuuksia, sitä vaikeampi meidän on seurata Herramme tietä. Kyse on siitä, haluammeko päästää irti tämän maailman asioista saavuttaaksemme aarteita tulevassa elämässä. Osalle meistä tämä on helppoa, koska emme omista juuri mitään, mutta tiedän että osalle tämä voi olla hyvin vaikeaa.

Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Ortodoksit harvemmin ottavat Jeesuksen sanoja kirjaimellisesti, mutta uskon että tässä kohden me voimme ottaa rohkeasti askeleita tätä kehotusta kohtaan. Opetuslapset lähtivät seuraamaan Kristusta jättämällä kaiken taakseen. Saman tekivät myös luostariliikkeeseen sitoutuneet kilvoittelijat ja kaikki loput kirkkomme pyhät ihmiset, jotka löysivät todellisen elämän tämän maailman ulkopuolelta. Vaikkemme nyt koko omaisuuttamme myisi pois, niin luulen että suurimmasta osasta luopuminen tekisi itse kullekin hyvää.  

Kirkon elämässä askeettinen elämäntapa on vanhaa perua. Luostariliikkeen omaisuudettomuuden idea heräsi viimeistään 300-luvulla eikä siitä juurikaan ole historian aikana tingitty. Tultaessa 1900-luvun lopulle ekologinen teologia laajensi tämän asian koskemaan myös tavallisia kirkossakävijöitä. Kierrätys, luonnonvarojen vastuullinen käyttö, turhan kulutuksen karsiminen, vähempään omaisuuteen tyytyminen ovat keskeisiä osia ortodoksisen ekoteologian vaatimuksia. 

Samaa kaipuuta yksinkertaiseen ja pelkistettyyn elämäntapaan löytyy myös varsin tuoreesta minimalismitrendistä. Erityinen huomio tässä liikkeessä on kiinnitetty siihen valtavaan tavarapaljouteen, jonka keskellä me elämme. Ideana on turhan omaisuuden karsiminen omasta kodista ja sen kautta löytää uusia arvoja omaan arkiseen elämään. Samalla se synnyttää meissä arvostusta välttämätöntä omaisuuttamme kohtaan, jonka jo omistamme ja jota aidosti tarvitsemme. Jos ihminen tulee elämässään toimeen noin 100–200 esineellä, me usein omistamme yli 10 000 tavaraa ja jotta me voimme hankkia lisää tavaraa, me tarvitsemme yhä suurempia asuntoja ja varastoja. Yle Areenassa on vielä jonkin aikaa kuunneltavissa radio-ohjelma aiheesta. 

Kirkon näkökulma omaisuudettomuuteen on kahtalainen. Toisaalta se pyrkii modernimmassa mielessä puuttumaan niihin epäkohtiin, joita teollistuminen on yhteiskunnassamme synnyttänyt. Kuinka luonnonvarat riittävät ja kuinka niitä hoidetaan, millaisia päästöjä tehtaat ja liikennöinti aiheuttavat, kuinka työntekijöitä kohdellaan jne. Toisaalta kirkon huoli nousee myös siitä kuinka materialismi ja mammona vahingoittavat hengellistä elämää. Mitä enemmän me omistamme, sitä enemmän meillä on huolehdittavaa ja hoidettavaa. Ja mitä vähemmän me omistamme, sen vähemmän meillä näitä maallisia huolia piisaa. 

Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. (1. Kor 13:3)

Kuten pyhä apostoli meille opettaa, me emme kuitenkaan pelastu pelkkää lakia noudattamalla. Tätä kirjanoppineet toistuvasti yrittivät ja jos muistamme kertomuksen publikaanista ja fariseuksesta, me voimme todeta, ettei farisealainen lain noudattaminen mitään hyvää tuonut. Mutta ei sekään riitä, että myyn omaisuuteni ja annan rahat köyhille. Nämä molemmat ovat vasta lähtökohta ja pelastuksen alku. Meidän on tämän lisäksi lähdettävä matkalle ja kulkemaan Kristuksen opetuksen perässä.

Miten syvälle tämän maailman synnin lonkerot ulottuvat sieluumme? Tuskin sitä tulemme ymmärtämään ennen kuin alamme tehdä työtä niiden kukistamiseksi. Me elämme tässä maailmassa usein ymmärtämättä miten paljon paholainen tekee työtään meidän elämässämme. Turhamaisuutemme, ahneutemme, välinpitämättömyyden ja itsekkyytemme ongelma on usein siinä, että me olemme liiaksi kiintyneitä omaisuuteemme. Se mikä on tarkoitettu turvaksi ja siunaukseksi perheellemme, onkin muuttunut mille mammonaksi, epäjumalaksi. Se ei palvele pelastustamme vaan itsekkyyttämme.

Mikä tekee tästä kaikesta lopulta tärkeän asian? Sen, että me emme ainoastaan luovu kaikesta vaan löydämme sen sijalle jotakin suurempaa, arvokkaampaa ja syvempää. Me voimme hylätä mammonan ja löytää turvan Jumalasta ja hänen huolenpidostaan. Löytäessämme turvan Jumalasta, me voimme löytää sen pyhän huolettomuuden, josta Jeesus vuorisaarnassa puhui. Kuunnelkaamme siis yhä herkemmällä korvalla kutsua: Tule ja seuraa minua!

Voisiko olla niin että tänä jouluna miettisimme uudelleen suhdettamme omaisuuteemme?