Rikas mies ja Lasarus
Ja hän esitti heille vertauksen:
"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'
"Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."
Joulupaasto alkoi eilen ja meille annetaan sunnuntain evankeliumissa ohje kuinka saavuttaa hyvä kilvoitus joulun edellä. Moni meistä varautuu joulun viettoon keräämällä kaupoista mukaansa tavaroita, joista voidaan nauttia perheen kesken. Jopa siinä määrin, että me olemmekin yllättävän lähellä tuota evankeliumin hullua miestä. Keskeinen sijamuoto tässä kertomuksessa on minä ja minulle.
Moni pitää hullun miehen käytöstä hyväksyttävänä ja luontevana. Jos meille ”siunaantuu” ylimääräistä, me varastoimme sen ja koemme olomme turvallisiksi. Tämä evankeliumin mies teki juuri niin kuin me olemme länsimaissa tottuneet tekemään. Jos tuosta ylimääräisestä jää jotakin ylitse, niin saatamme antaa jotakin hyväntekeväisyyteen. Muuten vain hiljennymme viinilasillisen äärelle, lämmitämme saunan ja toteamme mielessämme: Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!
Mutta evankeliumin tehtävä on saada meidät näkemään omia vinoutumiamme. Jos teksti jättää meidän kylmäksi tai emme ymmärrä siitä mitään, sieluumme on hyvää vauhtia syntymässä kuolio. Jos tunnemme taas piston omassatunnossamme ja haluamme korjata tekojamme, meillä on toivoa.
Jos tarkkaan mietimme elämäämme, me saatamme huomata, että olemme tilanteessa, jossa sanomme itsellemme ”kyllä minun nyt kelpaa”. Entä jos tämän sijaan jakaisimme ja antaisimme pois omastamme, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus viettää joulua. Jokainen tekee itse päätöksen.
Evankeliumin me saamme tästä tekstistä kääntämällä kaiken ylösalaisin. Hedelmällisen ja aidon paaston voi saavuttaa tekemällä asioita päinvastoin kuin tässä evankeliumissa eli antamalla ja luopumalla. - Kyllä sinun nyt kelpaa, minä autan sinua.
***
Viime yönä monen ihmisen sielu vaadittiin takaisin Jumalalle. Monikaan ei valmistautunut lähtöönsä ja moni asia jäi kesken. Ketkä omaisuuden onnistuivat itselleen keräämään, joutuivat siitä kerta heitolla luopumaan. Matkalle lähti hyviä ja pahoja ihmisiä, lapsia ja vanhuksia. Mukana oli nälkää nähneitä, hyväksikäytettyjä, katkeroituneita, kärsineitä, köyhyydessä eläneitä ja sairaita, rikkaita ja köyhiä.
Koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa hyvinvointi ei ole jakaantunut niin epäoikeudenmukaisesti kuin meidän aikanamme. Me emme löydä edes Salomonin rikkauksista mitään mittaa sille, miten paljon osa ihmisistä tässä maailmassa omistaa. Ja mitä me teemme tälle asialle? Pidämme huolta itsestämme ja rakennamme suurempia taloja tavaroillemme, joista loppuu säilytystila.
Me aivan tavalliset ihmiset elämme kuin kuninkaalliset ja me näemme joka päivä ihmisiä, joita voisimme auttaa. Silti me emme tee välttämättä mitään heidän olonsa helpottamiseksi. Mihin me oikeasti käytämme sen hyvän sadon jonka Jumala meille antaa?
Jokainen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan ja teoistaan. Vaikka me kuinka yrittäisimme puolustella omaa itsekkyyttämme toisten ihmisten itsekkyydellä, me olemme vastuussa teoistamme. Otammeko ja varastoimme, vai annammeko ja autammeko? Jos me laiminlyömme tämän osan paastostamme, on paastoaminen turhaa.
Juuri näin, mutta mihin roposeni riittävät. Maailmassa on niin paljon hätää ja puutetta.
VastaaPoistaVoin omaatuntoani rauhoittaakseni laittaa roposen sinne toisen tänne.
Eikä se sittenkään ole tarpeeksi.
Kiitos kommentista!
VastaaPoistaMinä taas itse ajattelen siten että jokainen almu menee tarpeeseen. Tulvan tai kuivuuden uhrille annetulla vesipullolla on todellinen merkitys siinä, saako uhrin keho nesteytystä vai ei. Jos se auttaa häntä elämään seuraavaan päivään, niin olemme lähellä ihmeiden maailmaa. Uhria ei herätetty kuolleista vaan hänelle annettiin apu, joka antoi hänelle mahdollisuuuden elää seuravaan päivään.
Jokainen almu kertoo siitä, että me välitämme ja sydämessämme on sija myös toiselle ihmiselle. Tätä kristinusko on.
Tartun yhteen kohtaan isä Villen kirjoituksessa: mainittiin avun tarvitsijan voivan olla myös aivan meitä lähellä. Usein me olemme liian arkoja tarjoamaan apua tai tekemään jonkin pienen ystävällisen teon jollekin lähimmäiselle, jonka elämäntilanteen tiedämme olevan vaikea. Jossain joku kirjoitti, että miksi emme voisi viedä vaikka kassillista ruokatarpeita lähistöllä asuvalle pienituloiselle yksinhuoltajalle. Meillä on Suomessa paljon ihmisiä, jotka jopa ilman omaa syytään ovat taloudellisesti erittäin tiukoilla, eikä aina ole rahaa halpaankaan ruokaan, muista elämän tarpeista puhumattakaan. Ja kuka meistä on sitä paitsi arvioimaan, että onko ihminen köyhä omasta syystään, vai ilman. Jos minä olisin tuon toisen asemassa, niin olisinko pystynyt elämään sen paremmin?
VastaaPoistaOmasta kokemuksesta tiedän, miten hyvältä tuntuu saada yllätysvieraalta vaikka kassillinen ruokaa silloin, kun on taloudellisesti tiukoilla ja monta suuta ruokittavana. Joskus joku on tuonut tullessaan paketin lihaa, pussillisen banaaneja, omenoita, juustoa yms. Niistä on ollut aina suuri ilo. Kerran eräs varakas venäläinen, jolla on Suomessa vapaa-ajan asunto, löi minulle käteen 500 euroa. Hän oli meille täysin tuntematon, mutta mieheni sattumalta päätyi auttamaan häntä, kun hänen autonsa oli mennyt rikki. Mieheni järjesti hänelle auton korjauksen, toimi tulkkina yms. Siis yhden kerran. Sitten tapahtui, että tämä mies vielä kerran sai apua mieheltäni liittyen polttopuiden tilaamiseen, josta hän ei ummikkona itse selviytynyt (mieheni puhelinnumero oli jäänyt hänen puhelimen muistiin). Kotimatkallaan hän sitten kerran pistäytyi meillä, näki meillä silloin joulun viettoon kokoontuneet ihmiset, ja pois lähtiessään työnsi minulle seteleitä käteen sanoen: "Haluan antaa nämä sinulle, koska pidät huolta apua tarvitsevista maanmiehistäni!" Olin aivan puulla päähän lyöty. Hän oli korvannut miehelleni jo tätä ennen tämän vaivannäön, ja nyt hän antoi vielä aivan ylimääräisesti tuollaisen valtavan summan!
Tuon miehen teko on rikkaidenkin keskuudessa varmasti harvinainen. Yleisempää on, että pienituloiset ihmiset antavat vähästään pieniä summia apua tarvitseville. Idea tässä ei olekaan se, onko summa pieni vai suuri, vaan se, että se annetaan iloiten ja vilpittömästi haluten auttaa.
Kuka itse on kokenut, mitä on saada apua vaikealla hetkellä, haluaa antaa saman kokemuksen myös jollekin toiselle. Kyse ei ole rahamäärien suuruudesta, vaan sydämen lämmöstä.
T: Liisu
Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.
VastaaPoistaOnneksi näitä ihmisiä on olemassa joille on paljon annettu,he antavat sitten oman osaamisensa kautta sitä mitä muilla ei ole.
Näitä ihmisiä on sitten monella elämän osa-alueella.Hyvä niin.