"Suru on valtava" - Jämijärven lento-onnettomuus

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!

Kesken eilen alkaneen ylösnousemusjuhlan, me saimme suuren suru-uutisen Jämijärveltä, jossa kahdeksan ihmistä menehtyi lento-onnettomuudessa. Kyseessä oli lentokoneen teknisestä viasta johtunut onnettomuus, josta vain kolme ihmistä selvisi elossa. Turmassa menehtyneiden perheiden, sukulaisten ja omaisten tuska on valtava kun rakkaan läheisen, kun ystävän, isän, äidin, veljen, sisaren ja lapsen elämä päättyi äkillisesti.

Kun käännymme tämän tragedian keskellä Jumalan puoleen, kuuleeko hän tuskamme? Kyllä hän kuulee, mutta kuulemmeko me hänen vastauksensa tänä kauniina pääsiäispäivänä? Muistammeko mistä pääsiäisessä on kysymys ja muistammeko me olevamme matkalla kohti luvattua maata?

Kysymysten ja hiljaisuuden voima on suurempi surun keskellä kuin valmiiden vastausten. Tämän tragedian myötä meidät pakotetaan nyt miettimään ylösnousemuksen sanomaa entistä vakavammin ja syvemmin. Me eloonjääneet olemme saaneet tämän suru-uutisen käsiteltäväksemme, jotta vihdoin alkaisimme miettimään vakavammin sitä, minkä varaan me elämämme rakennamme ja mihin me siinä pyrimme.

Tämä onnetomuus näyttää meille elämän ääripäät ja pakottaa meidät katsomaan elämän väliaikaista todellisuutta tässä maailmassa. Ihmisiä kuolee koko ajan tälläkin hetkellä mutta harvemmin kiinnitämme siihen erityistä huomiota, ellei se kosketa suorasti omaa kokemuspiiriämme.

Tekeekö tämä onnettomuus tyhjäksi pääsiäisjuhlamme sanoman? Miksi Jumala salli tämän tapahtua juuri pääsiäispäivänä, kun toivotamme toisillemme hyvää juhlaa ja olemme täynnä alkaneen kevään elämän riemua? Miksi meidän jokaisen pitää kuolla, luopua suurimmasta lahjastamme, jonka olemme saaneet? Jos kerran Jumala on kaikkivoimallinen, niin miksi hän sallii kuoleman yhä tuhota kaikki haaveemme, miksi hän sallii kuoleman aiheuttaa meille tuskaa ja erottaa meidät rakkaistamme? Miksi meidät jätettiin tähän katoavaiseen maailmaan  kuolemaan omiin synteihimme?

Me unohdamme elävämme kaukana vieraalla maalla. Unohdettuamme jumalaisen alkuperämme, me olemme menettäneet elämämme tarkoituksen ja päämäärän. Me olemme kiintyneet tähän maailmaan niin paljon, että luulemme sen olevan kaikki mitä meillä on. Ellemme olisi niin kiintyneitä tähän maailmaan, me emme tuntisi niin suurta tuskaa kuoleman ja katoavaisuuden edessä. Toivo iankaikkisesta elämästä, sen hyvyyksistä täyttäisi meidät ilolla ja uskoisimme ja muistaisimme, että on olemassa koti, jossa rakastava isä odottaa meitä.


Metanoia, mielenmuutos

Nuo äskeisen kysymykset johdattavat meidät takaisin paastoaikaan. Paastossa meitä kutsuttiin puhdistamaan sydämemme ja ylentämään sen Herran puoleen. Mutta silti me saatamme olla kuin temppelin fariseus, joka täytti ulkoisesti lainmääräykset ja sydämessämme ei tapahtunut muutosta. Saatamme publikaanin tavoin "epäonnistua" paastossa, mutta samalla kykenemmekin sisäistämään oikean suhteen elämäämme ja kuolemaan. Jos oivallamme sen, että Kristuksen ylösnousemus muutti koko todellisuutemme, me olemme hyötyneet paastosta.

Tämän ymmärtäminen aiheuttaa sisäisen muutoksen meidän sydämessämme ja muuttaa asennettamme sekä kuolemaa että myös tätä elämäämme kohtaan. Me alamme tuon oivalluksen seurauksena näkemään asioita toisin. Vaikka kuoleman valta on todellisuutta edelleen elämässämme, se ei merkitse ihmisen elämässä kaiken loppumista vaan iankaikkisen elämän mahdollisuutta.

Pyhät ihmiset ovat uskomme ikoneita ja tienviittoja. Heidän kaikkien elämäntarinat herättelevät pohtimaan sitä, mikä on elämämme päämäärä, johon me pyrimme. Heidän lähtökohtansa oli katumus ja koko elämän kestävä kotiinpaluu. Entä toivon ja uskon kohde?  Se oli ilosanoma, jonka mukaan Kristus on voittanut kuoleman ristin kautta. Hän on laskeutunut alas kuoleman valtakuntaan ja vetänyt meidät ylös haudoista iankaikkiseen elämään. Kristus nousi kuolleista!

Tämä ilosanoma on elämämme lähde, ilomme lähde, lohdutuksemme tämän lentoturman edessä  ja siitä syntyy vapautemme elää tätä elämää ilman kuoleman pelkoa. Me toki jäämme tuntemaan saumatonta surua suuren menetyksen kohdalla mutta jälleen näkemisen toivo lohduttakoon meitä. Me voimme uudistaa ajatuksiamme tämän turman vuoksi ja kääntää uusi sivu elämämme tarinassa.

Kristus on meidän kanssamme tässä tragediassa. Hän on lohdutuksemme surun keskellä ja Hän antaa merkityksen elämälle ja kuolemalle. Kun omat kykymme loppuvat meille jää rukous. Meille jää vain rukous Herramme edessä. Parhaiten me voimme tukea surevia omaisia kantamalla esirukouksia heidän kanssaan edesmenneiden rakkaiden puolesta.

Saata, Herra, lepoon Jämijärven lento-onnettomuudessa menehtyneiden ihmisten sielut ja anna heille lepo siinä kauniissa ja viheriöivässä paikassa missä ei ole kipua, surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä!

Kristus nousi kuolleista!

Kristus nousi kuolleista!

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Taas kerran vuoden kiertomme on saavuttanut täyteyden ja elämme ylösnousemuksen juhlasanomaa kuin ensi kertaa. Takanamme on pitkä paastokilvoitus ja edessämme pitkä juhlakausi. Paasto on opettanut meille kärsivällisyyttä, johdattanut meidät itsemme tuntemiseen ja suonut meille lisää itsetuntemusta  ja Jumalan pelkoa. Vuoden kierto toisensa jälkeen me saamme yhä syvemmin oppia tuntemaan tuntea johdatuksen elämässämme.

Andreas Kreetalaisen katumuskanonissa meidän eteemme tuotiin pyhien ihmisten elämänkohtaloita ja parimioiden kautta kuulimme Vanhan testamentin Jumalaa palvelevista autuaista. Sakkeus kertoi meille palavasta halusta kohdata Kristus. Tuhlaajapoika meni itseensä ja teki kunniakkaan ja pelastavan kotiinpaluun. Publikaanin nöyrä rukous kuultiin, kun hän turvasi Jeesuksen rukoukseen, armahda minua syntistä! Maria Egyptiläinen pakeni syntiä erämaahan ja voitti tämän maailman kiusaajan ja löysi rauhan. Me kiipesimme paaston tietä ylös Jerusalemiin Johannes Siinalaisten opetuksen mukaan ja niin näimme kuinka temppeli hajotettiin ja uusi luotiin kolmantena päivänä.

Ja samalla me kuulimme kuinka opetuslapset ja Jeesuksen seuraajat joutuivat suuren pelon ja huolen valtaan, kun tämän maailman ruhtinas hyökkäsi Hyvää Paimenta vastaan ja hajoitti tämän joukon. Hänet vangittiin ja pahoinpideltiin muodottomaksi, hänet nöyryytettiin ja synti runteli hänet pahuudessaan. Taivaan ja maan Luoja nautittiin ristille kuolemaan, koska me olimme kadottaneet kaiken hyvän ja oikean alkuperäisestä kauneudestamme.

Jokaisen yön jälkeen koittaa aamu ja pimeyden varjot väistyvät. Profeetta Hesekiel kertoi meille kuivuneista luista, jotka herätettiin eloon. Me kuulimme ennustuksia kolmannesta päivästä ja nyt nuo sanat käyvät toteen. Me kuulimme profetian Kristuksen ylösnousemisesta kolmantena päivänä ja nyt me olemme vastaanottaneet tämän Herramme päivän. Kristus nousi kuolleista!

Kristuksen voitto kuolemasta tekee tyhjäksi kaikki elämämme ongelmat ja vaikeudet. Me emme saa asettaa mitään niin tärkeäksi elämässämme, että se estäisi ylösnousemussanomaa. Ei ole sellaista asiaa, mitä Herra  ei olisi voittanut risrinkuolemallaan ja nyt kaikki on tehty uudeksi.

Me, jotka olemme syntiin ja rikoksiin sortuneet, älkäämme välittääkö, sillä me olemme saaneet kaiken anteeksi ja syntiemme velkakirja on revitty. Me, jotka olimme vankeja emmekä enää uskoneet vapauteen, iloitkaamme, koska vaikka ruumiimme olisi vangittu, me olemme saaneet vapauden sielullemme.

Me, jotka olemme sairastuneet ja tunnemme kipua, älkäämme välittäkö, koska sielujen ja ruumiiden parantaja on kukistanut sairauden. Me, jotka olemme kuoleman pelossa, älkäämme pelätkö, sillä kuolema ei enää merkitse loppua vaan siirtymistä taivaan valtakunnan iloitsevaan sotajoukkoon. Me, jotka olemme yksinäisiä, huomatkaamme, että Herra on kanssamme nyt ja ikuisesti. Hän antoi meille yltäkylläisen elämän!

Me, jotka olemme köyhiä ja pelkäämme toimeentulomme puolesta, iloitkaamme, sillä me olemme saaneet suuremman aarteen sielullemme kuin mitä tämä maailma kykenee koskaan antamaan meille. Me saimme ilon, jota meiltä ei voida ottaa pois. Me, jotka olemme rasitettuja ja taistelemme jaksamisemme kanssa, levätkäämme ja iloitkaamme, sillä me olemme saavuttaneet kaikkein tärkeimmän elämässämme, lupauksen pääsystä takaisin paratiisin autuuteen.

Me, jotka olimme hylättyjä, vihattuja, parjattuja, iloitkaamme tänään, koska pahan valta on voitettu - lohdutus on jo tulossa. Me, jotka olemme haavoittuneet tämän maailman taistelussa, iloitkaamme, sillä sielujen ja ruumiiden lääkäri parantaa kaikki haavamme ja luo meihin uuden hengen.

Me, jotka odotamme kuolemaa, iloitkaamme, sillä tänään kuoleman valta on voitettu ja elämä hallitsee. Me, jotka pelkäämme, rohkaiskaa mielemme, koska Kristus on astunut alas syvimpään kuiluun ja tuhonnut kuoleman vallan. Ei mikään voi enää ahdistaa meitä, koska me olemme asettuneet Kristuksen puolelle ja hän on kaiken voittaja ja hallitsija.

Me, jotka olemme vaipuneet masennuksen pimeyteen, iloitkaamme, sillä valon säteet loistavat maailmaan ja yö on päättymässä. Me, jotka olemme ajautuneet kauas turvallisesta satamasta, älkäämme pelätkö, sillä Herramme tyynnyttänyt myrskyn ja tuo meidät tyvenen sataman turvaan. Me nälkäiset ja janoiset, jotka odotamme Jumalan armoa, älkäämme oliko huolissamme, koska me olemme saaneet avun lähimmäisiltämme.

Me, jotka kierimme synneissämme emmekä löytäneet ulospääsyä siitä sokkelosta, iloitkaamme, koska nyt meille on annettu tilaisuus turvata Jumalan apuun ja paeta sieltä. Kristus on löytänyt kadonneet lampaan ja toi hänet takaisin kodin lämpöön ja turvaan!

Juhlikaamme ystäviemme kanssa sitä, miten riemu täyttää sielumme, miten armo vuodatetaan päällemme kuin kallis tuoksuöljy, ylistäkäämme yhdessä kolmiyhteistä Jumalaa hänen rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan. Rakastakaamme nyt toinen toistamme ja antakaamme kaikki toisillemme anteeksi, koska me olemme saaneet tunnustuksen meidän ainutlaatuiselle arvollemme. Se kirkkaus ja kunnia, joka meille lahjoitettiin, on tullut meidän jokaisen siunaukseksi. Täyttäköön riemu nyt meidän sydämemme ja ajatuksemme, koska meidät on pelastettu pahan hengen orjuudesta.

Te kirkastetut Jumalan kuvat, tulkaa Herranne iloon! Kristus  nousi kuolleista!

Iloitkaamme ja riemuitkaamme, sillä meille annettiin mahdollisuus, ei omien yritystemme takia, vaan siksi, että Herra katsoi alhaisen palvelijoidensa puoleen ja armahti meitä. Kunnia sinulle, joka näytit meille valkeuden!

Jumalan sana tuli lihaksi ja hänen tuli asumaan meidän kurjuutemme keskelle synnin valtaamaan maailmaan. Ei hän ylenkatsonut meidän haisevaa olotilaamme vaan tuli meidän avuksemme ottamalla kannettavakseen taakan päältämme, jonka alle me olimme kaatuneet. Hän vakuutti meille, että hän on voittanut maailman ja jos vain uskomme ja luotamme häneen, me saamme iankaikkisen elämän.

Kärsivällisyytemme ja odotuksemme palkittiin ja nyt taivaallinen häähuoneen ovet on avattu meille. Juhlamusiikki kuuluu jo kauas ja kaikki on valmista! Älköön kukaan epäröidä astua taivaalliseen juhlaan! Karitsa on teurastettu ja lupaukset iankaikkisesti elämästä on meille nyt lahjoitettu.

Mistä tämä äärettömän suuri rakkaus ihmistä kohtaan johtuu? Siitä, ettei hän vain rakasta vaan se merkitsee enemmän kuin sanamme kykenevät selittämään, jotakin valtavasti suurempaa ja syvempää. Hän on rakkaus ja meidän ymmärryksellemme tuo on liian pyhää käsitettäväksi. Hän on enemmän kuin rakkaus, hän antaa meille enemmän kuin armahduksen, hän on enemmän kuin elämä, hän on olemassaolomme ja pelastuksemme. Hän on kaikkea sitä, mutta paljon enemmän.

Mirhantuojanaiset tulivat aamulla haudalle ja he toivat meille sen ainoan evankeliumin jolla on merkitystä, Kristus nousi kuolleista! Kun me olemme saaneet tämän lahjan, meille annetaan pyhän apostolin suulla yksinkertainen ohje, jota hänen vahvistaa heti uudelleen. Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! (Fil. 4:4)

Kristus nousi kuolleista!

Rakkauden vertauskuvia

 Kuluneella viikolla moni meistä on saanut osallistua sairaanvoitelun sakramenttiin, jossa meidät siunattiin pyhitetyllä öljyllä. Katumuksen sakramentissa me olemme työstäneet synnin kitkeryyttä omassa elämässämme ja saaneet anteeksiannon lahjan valmistautuessamme Ylkämme saapumiseen. Suuren viikon tapahtumat kulkevat kohti huipennusta ja taas kerran me saamme elää ainutlaatuista hetkeä, jolloin kärsimys ja rakkaus kietoutuvat toisiinsa, elämä kukistaa kuoleman ja iankaikkinen elämä loistaa kirkkaana valona kalliohaudasta.

Tänään torstaina me toimitamme liturgiassa kiitosuhrin ehtoollisen asettamisen muistoksi. Suuren Torstain liturgia on erityinen, koska tällä viikolla me olemme kerranneet niitä tapahtumia, jotka johtivat Kristuksen kavaltamiseen, vangitsemiseen ja ristinkuolemaan. Olemme kuluneella viikolla lukeneet monta evankeliumia, jossa kerrotaan rakkaudesta Kristusta kohtaan, me muistamme hänen elämänsä loppuvaiheita ja liitymme tuolle tielle kohti pelastavia kärsimyksiä.

Ja miten me kiitämme tästä lahjasta, kiitämmekö me ylipäätään? Johanneksen evankeliumissa meille kerrotaan Mariasta, joka Simon-fariseuksen luona teki Kristukselle jotakin, jonka tulemme ikuisesti muistamaan.  Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua (Joh. 12:3). Maria antoi vastauksensa rakkaudestaan nardusöljyn muodossa.

Juudas pukee sanoiksi monen meidän ajatuksemme moisesta tuhlaamisesta ja oli huolehtivinaan köyhistä. Hän oli rationaalinen kuten mekin usein yritämme olla: Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille. Voiteen hinta, 300 denaaria, vastaa sen ajan ihmisen koko vuoden palkkaa.

Mutta kyse ei ollut diakoniasta vaan valmistautumisesta Kristuksen ylipapillisen tehtävään. Rationaaliselle ja maailmaan realiteetteihin sidotulle ihmiselle tämä oli täyttä tuhlaamista. Vaikka meillä on köyhät aina luonamme, niin nyt on aika keskittyä vain Kristukseen. Sen vuoksi Maria antoi kalliin kiitosuhrin Kristuksen hautaamista varten.

Miten me arvostamme Kristusta, miten paljon me rakastamme häntä? Ottamalla käyttöömme kalleimman mitä meillä on: oman elämämme, aikamme, saavutuksemme ja työmme tuloksen. Nämä ovat sitä samaa hengellistä nardusöljyä, jolla Maria voiteli Kristuksen. Tuo öljy kuvaa meidän rakkauttamme Jumalaa kohtaan ja kaikkea sitä, mistä olemme valmiita luopumaan seurataksemme häntä.

Tie lähimmäistemme rakastamiseen kulkee Kristuksen kautta. Meidän on rakastettava häntä kaikesta sydämestämme, voimastamme, jopa enemmän kuin vanhempiamme, perhettämme, sukulaisiamme ja ystäviämme. Vasta tämän rakkauden ymmärtämisen jälkeen me löydämme lähimmäisen rakkauden merkityksen ja vasta silloin se on aitoa ja parantavaa työtä tässä maailmassa.

Sillä hänen rakkautensa meitä kohtaan ei tunne  rajoja. Se on uudenlaista ja syvempää yhteyttä, joka merkitsee luopumista omastamme, uhrautumista rakkaiden puolesta, elämän ja olemassaolomme asettamista kaiken keskiöön. Hän ei vain opeta tai kerro meille meille pelastuksesta, hän antaa meille elämänsä, luopuu taivaalliselta kunniastaan ja niin me saamme kaiken mitä tarvitsemme ja enemmän. Hän antaa ruumiinsa ja verensä, jotta meillä olisi elämä hänessä.

Me täydellistämme tuon lahjan itsessämme viemällä ilosanomaa ylösnousseesta Vapahtajastamme maailmaan. Me otamme eukaristisen lahjan vastaan uskolla, otamme sen vastaan rakkaudella. Meidät lähetetään takaisin maailmaan, kun ilo ja riemu pelastuksesta täyttävät sielumme. Tuon ilosanoman me annamme eteenpäin, koska se on ainoa todellinen ja ikuinen asia tässä maailmassa ja elämässä. Me annamme, koska me rakastamme ja Kristus elää meissä. Me olemme hänen todistajiaan tästä rakkaudesta ja me jäämme tähän maailmaan hänen hyvyytensä apostoleiksi ja papeiksi.

Tiistaina luettiin evankeliumi, jossa kerrottiin viidestä talentista.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: 'Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.' Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan! (Matt 25:19-21)

Myös nämä talentit kuvaavat Jumalan rakkautta ja Herramme armoa meitä kohtaan. Me emme saa kaivaa tuota rakkautta maahan tai pitää sitä vain itsellämme vaan rakastaa tuolla samalla rakkaudella lähimmäisiämme. Mikään asia, joka on lähtöisin Jumalasta, ei käytettäessä kulu tässä maailmassa, vaan enenee, täyttää kaiken ja tekee eläväksi.

Meille annettu ehtoollinen on kuin nuo viisi talenttia. Kun tulemme osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä, me saamme papillisen tehtävän toimia tässä elämässä hänen apostoleinaan. Meidät on lähetetty armahtamaan, antamaan anteeksi, rakastamaan ja säälimään lähimmäisiämme. Rakastamaan toisiamme samalla tavalla kuin Jumalakin rakastaa meitä, antamaan itsemme ja toisemme Jumalan haltuun. Kieltämään itsemme ja antamaan oma elämämme rakkauden uhriksi, eukaristiaksi.

Me elämme nyt apokalyptisen odotuksen aikaa. Kuulimme tiistain evankeliumissa, miten tuomio lähestyy ja merkitsee tämän maailman synnin ja kuoleman tuomitsemista. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. (Matt. 24:37-39)

Nooan arkki kuvaa kirkkoamme. Sen kellot varoittavat meitä lähestyvästä tulvasta ja kutsuvat meitä kiireesti arkkiin. Kun lopulta tämän maailman ruhtinas kukistettu, me saamme öljypuun oksan merkkinä pelastuksesta. Silloin me taas palaamme uhraamaan ja kiittämään kaikesta hyvyydestä, joka on tullut osaksemme.

Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla. Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein. (1. Moos 8:20-21)

Tie valkeuteen käy pimeyden kautta ja tie iloon murheen kautta. Me valmistaudumme tänään kirkkovuotemme ankarimpaan paastopäivään, suureen perjantaihin. Kun yö on pimeimmillään, on myös valo lähellä, kun toivottomuus on suurinta, on Jumalan armo lähellä. Pian me saamme nähdä jo ilon ensi säteitä ja se lämmittää sieluamme ilolla ja riemulla tässä pimeyden läpitunkemassa maailmassa.