Kohti kuolemaa, kohti elämää

Jumalassa on elämä

Suuri paasto on päättymässä ja valmistaudumme Suuren viikon vastaanottamiseen. Tänään me elämme uudelleen tapahtumia Betaniassa, jossa Kristus herätti Lasaruksen kuolleista ja saamme vahvistuksen ylösnousemususkoomme.

Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut... Tämä Martan lause kuvaa hyvin sitä kaipausta, jossa kuoleva ihminen ikävöi Paratiisissa menettämäänsä elämäänsä.  Martta tietää, että Kristuksessa on elämä ja jos me joudumme eroon tuosta elämästä, me kuolemme. Synti erotti ihmisen Jumalasta, syntiInlankeemus erotti meidät iankaikkisesta elämästä ja meidät tuomittiin kuolemaan.

Jumala antoi ihmiselle yltäkylläisen elämän mutta ihminen menetti sen kääntyessään pois Jumalasta. Ei Jumala tuota kuolemantuomiota ihmiselle määrännyt vaan me itse päätimme kuunnella ja seurata käärmettä.  Meitä varoitettiin kuoleman olemassaolosta ja pian huomasimme alastomina, miten kavalasti saatana voi synnin kautta petti ja satutti meitä. Kaipaus jäi elämään ihmisen sydämeen ja Jumala jatkoi ihmisen etsimistä tässä maailmassa.

Jos sinä olisit ollut täällä... Vasta lankeemuksen jälkeen ihminen oppi tuntemaan Jumalan kaitselmukseen ihanuuden ja jäi kaipaamaan eläväksitekevää Sanaa. Martan valitus Jeesukselle kuvaa meidän kaipuutamme alkuperäiseen kauneuteemme täällä lakastuneessa paratiisissa, jossa kuolema pitää meitä vankeinaan. Me olemme pakkosiirtolaisuudessa ja odotamme Vapahtajaamme viemään meidät luvattuun maahan.

Martan uskontunnustus yksi kauneimmista lauseista koko evankeliumissa. Kuinka konkreettista ja elämänläheistä näiden ihmisten tunnustus on Kristukselle! Heille Jumala ei ollut oppi vaan elämän todellisuutta, jota hengitetään kuin ilmaa. Tämä uskontunnustus on kuin kuiskaus kylmässä ja pimeässä maailmassa, jossa me näemme hetken häivähdyksen Elämän kuninkaan voimasta ja mahdollisuudesta.

Me uskomme myötätuntoiseen ja sääliä tuntevaan Jumalaan, joka rakastaa ihmistä. Martan valituksen edessä Kristus koki suurta tuskaa ja surua kuoleman armottoman voiman edessä ja inhimillisyydessään hänkin musertuu maailman realismin edessä. Hän oli ihminen, kuin yksi meistä. Jeesus itki.

Hän tunsi myötätuntoa epäonnistunutta ihmistä kohtaan mutta myös tuskaa epäuskosta, jotka eivät edellenkään usko siihen, että hänessä on elämä, että hän on elämä. Ihminen on luotu vapauteen mutta tuon saman vapauden myötä hän tulee jäämään kuolemaan, ellei hän seuraa Kristusta.

Lasarus on jo kuollut mutta kuullessaan Kristuksen elävöittävän kutsun, hän astuu ulos haudasta. Jumala ei kumoa luonnonjärjestystä vaan näyttää meille sen millainen paratiisin todellisuus on. Siellä ei ole kipua, surua eikä huokauksia vaan loppumaton elämä. Kuolemalla ei ole osaa Paratiisissa ja nyt me näemme häivähdyksen siitä todellisuudesta, johon meidät kutsuttu. Lasaruksen herättämisessä kuoleman valta tehtiin tyhjäksi.


Jumalan kuolema

Kirkossa meille tarjota selitystä tälle salaisuudelle, koska selitys ei tekisi meistä viisaampia. Vain hiljentyminen ja ihmettely antavat meille ymmärrystä tämän mysteerin edessä. On asioita, joita me voimme sanoa ja todeta, mutta uskon elämässä on vielä enemmän asioita, jotka ovat sanojemme takana, jotka opimme tuntemaan vain sydämen kokemuksen kautta.

Kuoleman valta on niin olennainen osa elämässämme, ettei edes Kristus ei voi välttää sitä tässä maailmassa. On ikuinen mysteeri, kuinka iankaikkinen Jumala voi kuolla ja miten hänet peitetään puhtaisiin käärinliinoihin ja tuoksuviin yrtteihin ja haudataan. Kuinka hän voisi vapauttaa ihmisen kuoleman vallasta? Vain itse ottamalla ihmisen osan tässä maailmassa ja käymällä läpi sen synnin todellisuuden, jossa ihminen elää. Ja tämän hän voi tehdä vain siksi, että hän samaan aikaan istuu valtaistuimella, Isän oikealla puolella.

Jumaluutensa merkkinä Kristus herätti kuolleen ystävänsä Lasaruksen eloon, joka oli maannut haudassa jo neljättä päivää. Mutta Jumalana hänen oli myös itse valmistauduttava kuolemaan, ei ystävänsä, vaan koko ihmiskunnan puolesta. Hänen oli suoritettava äärimmäisin uhri, mitä voimme kuvitella, jotta me saisimme elämän.

Kuinka kuolema kääntyy elämäksi, jäi myös opetuslapsille  mysteeriksi. Heidän oli vaikea ymmärtää pelastustyön kokonaisuutta, koska he elivät näiden tapahtumien  keskellä. Vaikka he elivät Kristuksen kanssa ja kuulivat hänen opetustaan päivittäin, he eivät nähneet vielä selkeästi asioita. Siksi he epäröivät, hämmentyivät, pakenivat, kielsivät, pelkäsivät eivätkä tienneet mitä uskoa. Lasaruksen herättäminen jää meillekin mysteeriksi, ellei paaston tie ole valmistanut meitä hengellistä maailmaa varten.

Uskommeko me todella kulkevamme Herramme kanssa kohti kuolemaa? Olemmeko me riittävästi valmistautuneet siihen vai kiellämmekö me hädän hetkellä Herramme kuin Pietari? Ellemme me kuole Kristuksessa, me emme voi syntyä uudelleen hänessä. Olemmeko valmiita jäämään tähän kuoleman maailmaan ilman mahdollisuutta syntyä uudelleen uuteen elämään Hänessä?

Herran ratsastaminen Jerusalemiin

Nyt taivasten voimat meidän kanssamme näkymättömästi palvovat. Sillä katso, kunnian Kuningas tulee sisälle. Katso, salaista, täydesti toimitettua uhria voittosaatossa kannetaan. Uskossa ja halajamisessa lähestykäämme, että tulisimme otollisiksi iankaikkisesta elämästä. Halleluja, halleluja, halleluja. (Paastoliturgian kerubiveisu)

Kerubiveisussa kerrotaan juhlahetkestä kun Herramme ratsastaa Jerusalemiin. Me näemme tämän voittosaattueen joka sunnuntai Suuressa saatossa, jossa Kristus tuodaan kumarrettavaksemme ja samalla liitymme tähän voittoisaan kulkueeseen. Siksi meitä kehotetaan suureen tarkkaavaisuuteen.

Me olemme hengellisellä matkalla kohti pyhää kaupunkia. Me tiedämme missä tuo kaupunki on, mitä se merkitsee ja mikä siellä odottaa. Pääsiäinen lähestyi pyhässä kaupungissa ja ihmiset valmistavat kiireesti juhlaa perheilleen. Uskovat valmistautuvat ottamaan vastaan kuninkaansa ja Messiaansa. Ihmiset riemuitsevat, sillä aika on täyttymässä.

Me tiedämme, että tie vie kärsimykseen ja kuolemaan mutta myös ylösnousemukseen. Palmusunnuntain juhla on aivan erityinen hetki Kristuksen elämässä, koska hänet otetaan vastaan kuninkaana ja messiaana tämän ainoan kerran. Sen jälkeen hänet revitään alas valtaistuimeltaan ja tuomitaan kuolemaan. Hänet ajetaan ulos kaupungista kuolemaan tuomittuna. Kuninkaasta tulee kapinoitsija ja rettelöitsijä.

Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!  Kunnian kuningas lähtee nyt kukistamaan syntiä ja kuolemaa. Mutta Kristuksen elämän loppupuoli Jerusalemissa kääntyy kohti kaaosta ja Pimeys valtaa kaupungin. Missä on kuninkaan kunnia?

Maailmassa oleville kuolema merkitsee loppua mutta uskovalle se merkitsee siirtymistä kuolemasta elämään. Tämän saman mysteerin kanssa me edelleen olemme hämmennyksestä. Kristuksen kunnia ja kirkkaus on vapaaehtoisessa ristinkuolemassa, joka merkitsee rakkauden voittoa kärsimyksessä. Todellinen voitto kuolemasta tapahtuu ristillä ja sitä maailma ei tänäkään päivänä ymmärrä.

Kun Hän tuli vapaaehtoisiin kärsimyksiin Jerusalemiin, silloin pimeässä ja kuoleman varjossa istuva kansa otti käsiinsä puiden lehviä ja palmunoksia, noita voitonmerkkejä, joilla se ennalta kuvasi ylösnousemusta. (Virpomavitsojen siunausrukouksesta)

Tänä iltana Kristus tulee meidän seuraksemme. Vaikka hän on kuninkaamme, hän on myös kanssakulkijamme. Vaikka hän on taivaan kirkkaus ja luomaton Sana, hän kulkee kanssamme tänään kohti kuolemaa ja ylösnousemusta. Vaikka hän on meidät maan tomusta luonut, hän on valmis kuolemaan puolestamme.

Profeetta Sakarja valaa meihin toivoa ja ymmärrystä tämän juhlapäivän äärellä:

Tuona päivänä Herra Jumala pelastaa kansansa, kokoaa omansa yhteen kuin lammaslauman. He loistavat hänen maassaan kuin kruunussa sädehtivät jalokivet. Kuinka kauniiksi tulee maa, kuinka ihanaksi! Maa tuottaa viljan ja viinin, nuorukaiset ja neidot kukoistavat. (Sak. 9:16-17)

Odottaessamme

Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion. - - Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä. Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään, sillä valtias on jalomielinen.

Suuren paaston viimeinen viikko alkoi ja tämän viikon jälkeen aloitamme Suuren viikon, joka johtaa meidät Herran ylösnousemusjuhlaan. Seurakunnissa on tehty paljon virpomavitsoja Palmusunnuntaita varten ja  viikonloppuna ne tuodaan siunattaviksi kirkkoon.

Olemme varmasti tyytyväisiä siihen, että paasto on tehnyt työtä meissä mutta samalla moni kokee myös, ettei paasto tänäkään vuonna edennyt suunnitelmiemme mukaan.

Kokemus riittämättömyydestä on tuttu ja se on hyvä tunne. Sen kautta me löydämme oman riittämättömyytemme, osaamme antaa anteeksi itsellemme ja näin annamme Jumalalle tilaa toimia elämässämme. Silloin me opimme nöyryyttä ja itsehillintää sekä osaamme paremmin arvioida elämämme suuntaa.

Me olemme muuttuneet paaston seurauksena. Moni varmasti tottui jo paastoamiseen, eikä siihen tarvitse kiinnittää suurempaa huomiota. Ulkoinen paasto asettuu hyvin uomiinsa, kun otamme tottumuksen avuksemme. Se on kuin nöyrä veljemme, joka kulkee mukanamme hiljaisena mutta meille tärkeänä.

Hengellinen paasto usein on haastavampaa. Paastorukouksessa kerrotaan kiusauksilta, joihin me yhä uudelleen törmäämme kilvoitellessamme. Laiskuus, velttous, vallanhimo, turhanpuhuminen valtaavat usein mielemme toisten ihmisten läsnäollessa. Vilkuillessamme sivuillemme vertaamme itseämme toisiimme ja olemme vaarassa katkeroitua ja sitten me tuomitsemme.

Missä ovat paastorukouksessa pyytämämme sielun puhtaus, nöyryys, kärsivällisyys ja rakkauden henki? Suokoon Herra, että me tuomitsemisen sijaan näkisimme omat rikoksemme ja kiittäisimme Jumalaa kaikesta hyvästä, jonka olemme saaneet.

Vaikka paastosi olisi epäonnistunut tai et olisi sitä vielä olisi edes aloittanut, niin vielä ei ole myöhäistä. Katujat otetaan ilolla vastaan ja jokaisen paluusta iloitaan. Ehdit vielä pyytää ja antaa anteeksi. Rakastava isä odottaa edelleen portin luona, Hyvä paimen jatkaa etsimistään ja Voimallinen henki johdattaa sinut pyhiin, jos vain annat sille mahdollisuuden.

Maria Egyptiläinen ja sisäinen rauha, osa II

Tee syntiä, että pysyisit synnintuntoisena. Kuulin tämän ohjeen Valamon luostarissa 80-luvulla ollessani siellä talkoolaisena, enkä kieltämättä edelleenkään tiedä, kuinka siihen suhtautua. Enimmäkseen ajattelen sen olevan huono ohje, mutta elämänkokemuksen myötä olen ymmärtänyt siinä olevan jotain perää. Sen tarkoitus on estää meistä tulemasta ulkokultaisiksi fariseuksiksi. Ylpeys valtaa mielen nopeasti jos elämme harhassa, ettei meillä ole mitään paheita.

Ehkä Marialle kävi sama kuin vainojen ajan keisareille, jotka näkivät liikaa kristittyjen verta ja he kyllästyttyään lopettivat vainot. Ehkä hän oli kuin alkoholisti joka 43. kerrallaan oli nähnyt tämän pelin ja oli valmis myöntämään, että jokaisen seuraavan erän hän tulisi taas kerran häviämään. Siksi hän oli valmis luovuttamaan taistelun sitä vastaan ja poistui areenalta voittajana.

Miksi Maria hylkäsi kaiken ja lähti erämaahan? Erämaassa sinä olet yksin demonisi kanssa. Mikään maallinen arkiasioiden hoito ei tule sinulle tekosyyksi vältellä taistelua. Sinä voit omistautua kokonaan taistelulle eikä paha käy kimppuusi lähimmäisen kanssa, jota voisit loukata. Kukaan ei puolusta sinua ja kaiken voit voittaa.

Luulen, että Marian elämässä pohjakosketus oli niin syvä, että hän joutui väkisinkin miettimään oman elämänsuunnan muutoksen lisäksi myös vanhurskasta tuomiota ja armoa. Hän on kuin tuhlaajapoika, joka joutui valintojensa kautta tilanteeseen, jossa hän joutui hyvin vakavasti miettimään elämänsä suuntaa. Vaikka molempien elämä oli umpikujassa, molemmissa silti eli toivo ja katumuksen mieli.

Jumalalle mikään tässä maailmassa ei ole käyttökelvotonta. Hän kääntää hyväksi jopa pahan hengen toiminnan, puhumattakaan ihmisen erehdyksistä ja vastoinkäymisistä. Tämä on elämän sakramentaalisuutta - se mikä on jopa meidän tuhoksemme, voikin pyhyyden läsnä ollessa muuttua pelastavaksi salaisuudeksi. Ja sama kääntäen, jokaista pyhää asiaa voidaan käyttää himollisessa mielessä synnin tekemiseen eikä mikään kaunis luonnollinen oli suojassa tältä kiroukselta.

Varhurskas tuomio ja armo

Maria Egyptiläisen kertomuksessa me opimme paljon Jumalan armosta ja pelastuksesta. Mihin himot meitä vievät ja mikä on synnin palkka? Kuinka maksan psalmin kirjoittajan sanoin Jumalalle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan ja kuinka sovitaan pahat tekoni? Vai käyvätkö ne ylitseni kuin raskas kuorma (Ps. 38:5)?

Kyse ei ole tekojen hyvittämisestä, velan maksusta, oikean tuomion mittaamisesta tai muistakaan maallisesta oikeuskäsittelystä. Ortodoksin yleisin rukous on Herra armahda ja sen kautta me pyydämme anteeksiantoa ja velkojemme unohtamista ilman mitään ehtoja. Mutta samalla se sisältää lupauksen myös siitä, että itse toimia jatkossa lähimmäisiämme kohtaan armahtavasti ja sydämessämme vakuutamme, ettemme toiste tee samaa rikosta.

Kyse on mielenmuutoksesta ja se tekeekin tästä asiasta syvällisen ja vaikean. Meidän suuri ongelma on maallinen ajattelumme, joka estää ymmärtämästä hengellistä elämää. Kuvittelemme helposti, että tuomio ja armo ovat toistensa vastakohtia, emmekä oivalla, että ne voivat olla myös saman asian kaksi eri puolta. Tuomio on mm. sitä että pahan olemus paljastetaan ja sen seurauksena meidät saatetaan pimeydestä valkeuteen. Tuomio on alkuperäisen kauneuden esiintuomista ja elämän voittokulkua tässä luomakunnassamme. Tuomio erottaa toisistaan hyvän ja pahan, oikean ja väärän, valon ja pimeyden, rakkaiden ja itsekkyyden.

Armo tarkoittaa sitä, että me voimme aina kääntyä ristiinnaulitun Kristuksen puoleen tuskassamme ja ahdistuksessamme, koska siinä on tiemme kohti pelastusta. Tuo Golgatan risti, jolla pahoinpidelty ja teloitettu vapahtajamme on ristiinnaulittu, kuvaa maailman syntiä, jonka Jumala puolestamme voittoisana kantaa. Se ei merkitse loppua vaan heikkouden kääntymistä kunniaksi ja tämän käsittäessämme tuo teloitusväline muuttuu kultaiseksi ja jalokivien koristelluksi ristiksi, joka on voiton symboli kuolemasta ja synnistä. Ristin häpeä, kunnia ja voima saattaa meidät siihen pelastavaan murrokseen, johon Mariakin ajautui. Hänellä ei ollut mitään, jolla maksaa, joten hän ei kyennyt kaupankäyntiin ja niin hänen piti antaa itsensä Jumalan haltuun.

Tästä armon hetkestä syntyi tie Kristuksen luo.  Vaikka synnit ylittävät meidän maksukykymme, meidän olisi liian helppoa vain maksaa siitä, mitä olemme rikkoneet ja poistua tuomioistuimesta kotiimme tyytyväisinä. Jumala olisi kovin verenhimoinen tuomari, jos hän vaatisi oikean kätemme syntiemme sovitukseksi.

Armo ja tuomio kulkevat käsi kädessä ja niiden kautta Jumala ympäröi meidät armoilla. Meidän osamme on ottaa vastaan tämä ääretön rakkaus samalla sanoin kuin Maria, minä olen Herran palvelijatar! Sillä ei riitä, että me vain maksamme Jumalalle velkamme takaisin, koska hän haluaa meissä muutosta ja paluutamme kotiin, jossa hän odottaa meitä. Jumala ei tullut maailmaan kutsumaan velallisiaan pakkohuutokauppoihin vaan kutsumaan lapsiaan kotiin. Eihän hän vaatinut tuhlaajapojaltakaan perintöosansa ja omaisuutensa palauttamista vaan toivoi, että maailma antaisi hänelle hänen poikansa takaisin. Hän toivoi, että poika itse tekisi tuon päätöksen ja että tuo päätös kertoisi siitä, että hän on muuttunut.

Tämän vuoksi tuntuu siltä, että joskus meidän jopa pitäisi tehdä syntiä niin paljon ja pahoin, ettemme enää koskaan tekisi sitä toista kertaa. Tämä tunne usein syntyy siitä, että me elämme monesti niin näennäisen hyvää elämää, että meillä on kaikki elämässämme kunnossa. Me joudumme niin tilanteeseen, jossa olisimme riippuvaisia toisen ihmisen armeliaisuudestaan tai anteeksiannosta, että me emme usein itsekään kykene armahtamaan tai anteeksi antamaan. Tämä näennäisen puhdas ja viaton elämämme aiheuttaa meille omahyväisyyttä, jossa tuomitsemme toisiamme kuin fariseus temppelissä.

Ehkä tämän vuoksi meidän tulisi, ehkei teoissamme, mutta ainakin mielissämme sukeltaa alas pohjamutiin ja nähdä, että ainoa tie eteenpäin on ylöspäin. Pahat teot paljastavat meille yhä tarkemmin pahuuden olemuksen ja kun seisomme kuilun partaalle, me saatamme vihdoin silloin uskoa, että tuo pudotus vie kuolemaan. Maria ei uskonut, että hän voisi puolustella tekojaan, korvata niitä tai kantaa niistä langetettua rangaistusta. Hän oli käytännössä joutunut tilanteeseen, jossa oli Vapahtajan armon varassa.

Mitään edellä olevasta ei tarvitsisi olla olemassa, jos löytäisimme synnintunnon rukouksen ja paastoamisen kautta. Me olemme usein vieraantuneet niin paljon katumuksesta, että vaikka tunnemme sen hetkittäin kirkossa korkeintaan hetken aikaa, se hälvenee ennen kuin saa johdattaa meitä katumuksen tekoihin.

Tuo synnintunto vei Marian autiomaahan ja siellä hän näki mitä ihmisen lankeemus oli tehnyt luomakunnalle. Alkuaan kaunis paratiisi oli kuivettunut, elämän virta, joka virtasi paratiisin poikki, oli kuivunut pieneksi vuoristopuroksi, joka kuitenkin tarjosi virvoittavaa vettä. Kauniit ja vihreät niityt olivat muuttuneet paahtavassa kuumuudessa hiekkadyyneiksi ja hedelmällisyys oli kadonnut. Elämän puuta ei enää ollut ja eläimet olivat kaikonneet. Maria oli läsnä syntiinlankeemuksen kanssa tässä yksinäisyydessä ja tämän käsittäminen varmasti syvensi hänen kosmista tunnettaan ihmisen lankeemuksesta. Mutta hän ei jäänyt yksin.

Oma vastuumme

Entä Marian merkitys tänä päivänä? Voimmeko hänen esimerkissään kuulla kuiskauksen yksinkertaiseen elämään tai herättääkö se meissä kaipauksen uudistaa elämämme? Vai muistamme hänen elämäänsä vain paaston viidentenä sunnuntaina ja loppuuko siihen meidän yhteytemme? Hän oli poikkeuksellinen kilvoittelija, jonka tarina jäi elämään ja me tykkäämme tästä kertomuksesta, jossa hän ylitti koko elämän hylkäämällä sen. Mitä sitten?

Nyt on meidän vuoromme tehdä elämästämme jotakin kunnioitettavaa, kaunista ja arvokasta. Ei meidän tarvitse paeta erämaahan, mutta voisimme yrittää kaivaa itsestämme sen mikä on jumalallista, hengellistä ja ikuista. Helposti sanottu enkä itse vieläkään tiedä mitä se pohjimmiltaan tarkoittaa.  Sen tiedän, että se tarkoittaa rehellisyyttä ja halua tulla omaksi itseäsi, se vaatii rohkeutta, koska sisin meissä vastustaa muutosta ja samaa tekevät myös kanssaihmisemme. Mutta näin jokainen todellinen kilvoittelija joutuu tekemään. Sen takia meidän pitää kovimmillaan hylätä kotimme ja jättää perheemme, jos me tahdomme seurata Marian tavoin Kristusta.

Maria koki jotakin, mitä jokainen meistä kaipaa. Että me näkisimme oman tilamme sellaisena kuin se on. Mutta kestäisimmekö me sen pohjattoman syvyyden näkemistä? Maria näki kaiken paljaana ja hirveänä ja siksi hän teki täyskäännöksen elämässään. Jos ymmärtäisimme oman tilanteemme yhtä selvästi, mekin tekisimme mitä tahansa, jotta pääsisimme eroon tuosta taakasta. Ehkä Maria oli tässä poikkeuksellinen ihminen, että hän kesti eikä vaipunut itsetuhoisiin ajatuksiin. Hän ei peitellyt syntiään tai kaunistellut, vähätellyt, puolustellut sitä niin kuin meillä on tapana tehdä. Raaka katumus, jossa teot laitetaan eteemme sellaisina kuin ne ovat.

Henki ajoi Jeesuksen erämaahan kasteen jälkeen. Syvä katumus johtaa Marian autiomaahan. Millaiseen autiomaahan ja yksinäisyyteen me voisimme mennä? Millaiseen tahansa, jossa löytäisimme rauhan. Mitä perheemme, sukulaisemme ja ystävät sanoisivat, jos lähtisin edes luostariin, puhumattakaan erämaasta? Me, jotka olemme muuttaneet toiselle paikkakunnalle paremman tulevaisuuden toivossa, tiedämme, että ongelmat seuraavat meitä pian. Autiomaa ei löydy paikasta vaan meidän sielustamme. Luostariin me voimme lähteä vasta sitten, kun olemme sujut maailman kanssa.

Meillä on myös pyhät ikonit esikuvinamme. Nämä pyhät kuvaavat ihmisen alkuperäistä kauneutta ja ne näyttävät suunnan, josta todellinen elämme löytyy. Rukoukset kertovat osastamme ihmisenä tässä maailmassa ylistävinä, katuvina ja kiittävinä Jumalan kuvina. Jokainen ihminen on suunnaton mahdollisuus riippumatta siitä mitä hän on joutunut käymään läpi elämässään.

Marialle koitti erämaassa uusi päivä. Mutta silti hänelle jäi muisto vanhasta elämästään ja siksi hän torjuikin autiomaassa kilvoitellessaan häntä tapaamaan tulleen pyhän Zosimaksen, koska piti itseään saastaisina. Hän ei enää elänyt synnissä, mutta osasi varoa vanhoja virheitään Aleksandriassa. Tässä erikoisessa tilassa synnintunto ja sielun rauha elävät harmoniassa.

Kun kaikki aikaa myöten vanha synnillisyys ja himomme alkavat kuihtua pois ja tilalle kasvaa vahva luottamus siitä, että on tehnyt jotakin oikeaa ja pysyvää. Omatunto ei enää soimaa ja sielu saa rauhan vaikka auringon paiste ja kuivuus on polttava. Kaikkialla on hiljaista ja vain tuulen vire on seurana. Jumala armahti eikä vaatinut tilille, pyysin vapautta ja sain sen. Tässä on hetki, joka tuntuu siunaukselliselta ja samalla se on petoksen hetki. Itsetyytyväisyys kiemurtelee mieleemme ja käymme levolle. Kun heräämme, tyytymättömyys alkaa vaivata mieltämme.  Mutta minä en ole yksin, vaan Herra on kanssani.

Ikuisuus on tässä hetkessä

Pelastuksen päivä ei löydy sitten joskus, vaan samoin kuin taivaan valtakunta, se on tässä hetkessä. Me usein annamme tämän hetken lipua käsistämme kun suunnittelemme tulevaa ja lykkääminen tärkeitä päätöksiä elämässämme. Kuka lupasi meille huomisen päivän, onko meillä jokin oikeus siihen? Uskomme elää vahvasti tässä hetkessä ja jokainen hetki on tarkoitettu kiitokseen ja katumukseen.

Marian elämässä tapahtui täyskäännös ja erämaassa kilvoitellessaan hän aloitti valmistautumisen kuolemaan. Vaikka kukaan meistä ei lähtisi erämaahan, niin jokaisen on silti hyvä tehdä tili itsensä kanssa ja hyväksyä se tosiasia, että elon päiviemme määrä on rajattu ja sama kuolema koskee meitäkin.

Voiko kuolemaan valmistautua? Voi toki, elämällä. Muistamalla, että valintojemme määrä on rajallinen ja jokainen valinta pohjustaa seuraavaa valintaa. Valinnoista syntyy tapa ja tapa on pian toinen luontomme. Valmistautuminen on luopumista tästä elämästä ja kiinnittäytymistä hengelliseen maailmaan niin täydellä sielulla ja jokaisessa valinnassa, että se täyttää koko mielemme. Se täyttää mielen kärsivällisyydellä, kaipauksella ja toivolla.

Vaikka Maria näennäisesti hylkäsi maailman ja lähti autiomaahan, hän jäi jokaisen uskovaisen esikuvaksi ja oppaaksi tässä maailmassa. Nyt suuren paaston aikana on hyvä ottaa vaarin ihmisen mahdollisuudesta tulla synnin voittajaksi. Tuon voiton elementit ovat nöyryydessä, rukouksessa ja oman heikkoutemme tunnistamisessa.