Maria Egyptiläinen, armoon kiedottu kilvoittelija

Jerusalem, pitkä laivamatka, väkijoukon hälinää, Pyhän haudan kirkko, pölyävä kaupunki, pyhiinvaeltajia, tungeksimista, odotusta, perille pääsemistä, hekumaa, mielenkiintoa... Maria tulee Jerusalemiin pyhiinvaeltajien mukana kumartamaan Herran ristiä.

Maria etsi kuumeisesti tarkoitusta elämälleen. Ensin hän tarttui maailmaan ja koki suurta nautintoa, jota hän sai seksistä. Hän etsi entistä vimmatummin mutta hänen halunsa ei tyydyttynyt. Lopulta tuo nautinto toi hänelle niin paljon tuskaa ja häpeää, ettei se voinut olla elämäntarkoitus tai -merkitys.  Jerusalemissa hän kohtasi vastuksen, joka esti häntä lähestymästä pyhyyttä. Voimakas ahdistus valtasi hänen sydämensä ja hän näki koko elämänsä sellaisena kuin se oli. Hän löysi Kristuksen.

Maria eli Aleksandriassa 500-luvulla ja hän on jäänyt kirkon historiaan esikuvana, joka teki elämässään täyskäännöksen välinpitämättömyydestä sen pelastamiseen. Jerusalemissa hän koki hengellisen herätyksen, jätti maailman ja lähti kilvoittelemaan autiomaahan loppuiäkseen. Maria on siinä mielessä poikkeuksellinen pyhä, että hänen menneisyyttään syntien ja himojen pauloissa ei peitellä, vaan se tuodaan vahvana kontrastina hänen pyhittymiselleen autiomaassa.


Yhteys pyhiin

Meillä on aina kaksi hankaluutta, kun luemme kertomuksia pyhistä ihmisistä. Ensimmäinen on se, että meille tarjoillaan siloteltu kuva pyhän ihmisen elämästä ja etenkin hänen nuoruudestaan. Monesti kerrotaan kuinka tämä nuorukainen teki kaiken oikein jo lapsuudessaan ja päivät kuluivat pyhäkössä rukoillen. Toinen vaihtoehto on se, että tarinan henkilöllä ei ole vaihtoehtoa Jumalan edessä vaan hän on kuin orja, jota Jumala käyttää omiin tarkoituksiinsa. Itsenäisyys ja vapaus saavat usein uuden merkityksen pyhän ihmisen elämässä ja jos pohdimme hänen elämäänsä maailmallisesta näkökulmasta moni asia jää ymmärtämättä.

Todennäköisesti jokainen palvelija käy mielessään ristiriidan oman kutsumuksen ja Jumalan kutsumuksen välillä. Erehtyminen ja vastaanpaneminen kertovat ihmisen omasta tahdosta, itsenäisyydestä ja vapaudesta, joka on olennainen osa ihmisenä olemista. Todennäköisesti jokainen pyhä on käynyt tätä taistelua ennen pyhää tehtäväänsä mutta valitettavasti se usein jätetään kertomatta, jotta tarina oli ehyt ja kaunis.

Raamatun kertomuksissa tätä siistimistä ei juurikaan ole tehty mutta jos luemme myöhäisiä pyhien elämänkertoja, niin ilmiöön törmää melko usein. Siistityissä tarinoissa dramatiikka katoaa, koska olemme tottuneet siihen, että kaikki menee aina hengellisessä elämässä Jumalan tahdon mukaan eikä kukaan mokaile. Pahimmillaan niistä puuttuu silloin aito elämä, pohdinta, hengellinen taistelu ja epäilys. Vaikka tarinan kirjoittajat ovat tarkoittaneet hyvää, se riisuu helposti inhimillisyyden näiltä pyhiltä ja etäännyttää meidät heidän luotaan.

Ja samaan aikaan me tunnemme kuinka hyvät, omat hengelliset saavutuksemme ovat kuin pieni kasa leivänmuruja, joita olemme puolivahingossa onnistuneet keräämään. Onnistumisemme ovat vähäisiä ja epäonnistumisten lista on pitkä. Emme ehkä hyvälläkään tahdolla voi sanoa, että me olisimme onnistuneet tai edes välttäneet tappiota.

Kuilu kasvaa suureksi oman elämämme ja pyhien ihmisten elämän välille. Oma kilvoitukseni on arvokasta ja tärkeää mutta onko minulla mitään yhteistä kirkkomme pyhien ihmisten kanssa? En ole kilvoitellut nuoruudestani asti vaan päiväni ovat menneet turhuudessa, en uskalla tunnustaa koko syntimereni laajuutta vaan yritän parhaani mukaan kaunistella ja selitellä tekemisiäni.  Usein tuntuu siltä kuin pyhillä ihmisillä olisinko olosuhteiden suhteen aivan erityisasema meihin tavallisiin ihmisiin.

Tässä kohden kaksi Mariaa lohduttavat meitä oman elämänsä esimerkillä. Maria Egyptiläisessä me voimme nähdä, ettei ole olemassa sellaista syvyyttä, josta Jumala ei meitä nostaisi, ei sellaista häpeää, josta ei voisi vapautua. Jokaisella on mahdollisuus anteeksiantoon katumuksen kautta.

Nöyryyden, puhtauden ja omistautumisen esikuva ja suojelija meille tulee aina olemaan neitsyt Maria. Kun omat voimamme rukouksessa ovat loppuneet, hän jatkaa siitä, johon me jäimme. Kun otteemme lipsuu ja irtoaa, hän jää meidän seuraamme. Kun taakka on liian raskas, hän tulee auttamaan meitä. Kun hengellisen elämämme liekki sammuu, hän sytyttää sen uudelleen esirukouksellaan.


Ole sitkeä!

Moni ihminen seurasi autiomaahan lähteneitä kilvoittelijoita ja näin syntyi luostariliike. Tunnettujen kilvoittelijoiden ympärille kerääntyi kuulijoita aina 300-luvulta alkaen ja näistä syntyi luostariyhteisöjä. Harvalla tuskin oli samanlaista taustaa kuin Marialla mutta jokaisella oli varmasti palava halu päästä pois kaupunkien melusta ja turhuudesta ja löytää todellinen tarkoitus elämälleen. Maria on esikuva suuresta katumuksesta, mutta samalla myös suuresta toivosta ja luottamuksesta. Jo vanhastaan on sanottu, että siellä missä on paljon katumusta, siellä on myös paljon anteeksiantoa! Maria tuskin luotti enää itseensä ja siksi hän oli valmis turvaamaan Jumalaan.

Mikä Marian elämän sanoma meille on? Katumalla saa anteeksi vaikka millaiset synnit? Elämä autiomaan paahteessa pyhittää meidät? Marian kertomus vaikuttaa lähes yliluonnolliselta mutta hänen valintansa on esimerkillinen meille jokaiselle. En tarkoita, että meidän pitäisi muuttaa erämaahan ja hylätä perheemme ja läheisemme. Väitän, että kaikki työkalut ovat meidän sisällämme.

Jokainen meistä vajoaa helposti "mielettömyyden syövereihin", mutta harva haluaa apua sieltä poispääsemiseksi. Marian suuri oivallus ei ollut autiomaa vaan kerta kaikkinen omistautuminen sille päätökselle, jonka hän teki. Tehkää lupauksia Herralle ja täyttäkää ne! (Ps. 76:12)

Silti elämämme on kaatumista, kompastelua ja ylösnousemista. Tätä jokapäiväistä toimintaamme kuvaa parhaiten toivon käsite. Vaikka kerta toisensa jälkeen me epäonnistumme, luovuttaa ei saa, vaan silloin pitää uskoa ja luottaa. Tämä totisesti kasvattaa meissä nöyryyttä ja itsetuntemusta ja samalla se toivottavasti herkistää meissä anteeksiantamisen taitoa. Kysymys ei siis loppujen lopuksi ole kiinni siitä paikasta, jossa me kilvoittelemme, vaan siitä kuinka monta kertaa me nousemme ylös ja jatkamme.


Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa. (2. Moos 3:5)

Ennen kuin Mooses lähti viemään Israelin kansaa pois Egyptin orjuudesta, Jumala ilmestyi hänelle palavassa pensaassa. Mooseksen kokema ilmestys täytti hänet pyhällä pelolla, olihan Jumala juuri puhutellut häntä. Jumala kehotti häntä ottamaan pois kenkänsä koska hän seisoi pyhällä paikalla. Herra sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala." Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Profeetta Moosesta kutsutaan Jumalan näkijäksi, koska hän oli otollinen lähestymään Jumalaa ja  välittämään hänen tahtonsa Israelin kansalle. Myös Maria koki pyhän läsnäolon hyvin vahvana voimana Jerusalemissa ja tämä voima esti häntä astumasta kirkkoon.

Miten monin eri tavoin ihmiset ovatkaan yrittäneet lähestyä Jumalaa ilman, että he voisivat katsoa häneen ja jäädä samalla henkiin. Hänen nimensä sanominen oli kielletty eikä Mooses kyennyt nostamaan katsettaan Herraansa kohti. Jaakobin kerrotaan nähneen Jumalan kasvot ja se merkitsi käänne kohta hänen elämässään, hänestä tuli Israel. Aabraham kestitsi kolmea enkeliä Mamren tammistossa kun Pyhä Kolminaisuus oli hänen vieraanaan. Profeetta Daniel näki näyssä Isä-Jumalan vanhana valkopartaisena kuninkaana, ikiaikaisena, jonka eteen Ihmisen poika astui. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka luomaton valkeus sokaisi opetuslapset Taaborin vuorella ja Jordanilla he kuulivat äänen taivaasta.

Jokainen, joka on tuntenut kunnioitusta pyhää kohtaan voi aavistaa mitä tämä luontaantyöntävyys, varovaisuus ja pelko tarkoittavat. Ihmisillä on luonnostaan tämä vaisto ja olen nähnyt monen kerran kirkkoa esitellessäni kuinka ihmiset varovat ja vaikenevat kirkossa, etenkin kun lähestytään alttaria.  Harvassa on ne ihmiset, jotka ilman kunnioitusta marssivat kirkkoon eivätkä kunnioita pyhää tilaa.

Kun minut irtisanottiin Hyvinkään papin työstä keväällä 2013, minulla oli pitkä aika etten käynyt kirkossa. Isolta osalta kysymys oli sairauslomastani, joka seurasi olkapääleikkauksesta, mutta kun liturgia toisensa perään jäi väliin, tunsin kuinka kynnys liturgiaan osallistumiseen kasvoi koko ajan. Kun sitten ensi kertaa menin Tallinnan Pyhän Simeonin ja Hannan kirkkoon kolmen kuukauden tauon jälkeen, oloni oli hyvin herkkä. Tunsin pitkästä aikaa palveluksen kauneuden, erityisesti kerubiveisun sävelmän ja silloin kaikki muistot tulivat mieleeni. Vahvin tunne oli kuitenkin pyhyyden polttava hetki kun en juuri uskaltanut edes liikkua. Tunsin koko olemuksessani, etten ollut kelvollinen lähestymään tai edes olemaan paikallani. Olin palannut kotiin ja kaipauksen synnyttämä levottomuus lakkasi. Koko päivän oloni oli hyvin kiitollinen ja tunsin saaneeni jotain hyvin ainutlaatuista.

Maria koki hyvin vahvana Jumalan läsnäolon ja vaikeuden lähestyä pyhää ristiä. Tämä vastustus ei ajanut häntä pois pelastuksen polulta vaan se vahvisti hänen uskoaan. Hän ymmärsi olevansa aivan ainutlaatuinen Jumalan kuva joka oli pahasti pirstaloitunut himon ja synnin teon seurauksena. Hän tunsi vahvan katumuksen ja sen seurauksena hän lähti pelastamaan elämäänsä jättämällä kaiken entisen taakseen. Miten loistava kuva tämä onkaan katumuksen sakramentista! Lupaus Jumalalle parannuksesta ja sen toteuttaminen keinoista piittaamatta.

Tämä luotaantyöntävä tunne suojelee pyhyyttä tässä maailmassa. Tämä kunnioitus johtuu siitä, että ihminen tuntee pyhyyden läsnäollessa itsensä kelvottomaksi lähestymään puhtautta oman syntisyytensä takia. Ihminen tavallaan suojelee omaa syntisyyttään tällä varomisella, vaikka jokaisessa ihmisessä elääkin halu puhdistua tuosta synnin likaisuudesta. Tuo luotaantyöntävä tunne ei koskaan ole niin suurta, että se karkoittaisi ihmisen pois Jumalan luota vaan se valmistaa ja vahvistaa ihmistä Jumalan kohtaamiselle. Se herättää sydämessämme toivoa, rohkeutta ja uteliaisuutta muuttaa nykyistä elämäämme.


Maria elää meissä jokaisessa

Maria on sinun sisaresi ja kanssakulkijasi.

Tässä tarinassa myös meillä on osa, koska me jaamme Marian ihmisyyden itsessämme. Hekuma, odotus, puhdistautuminen, uhraus ja pyhiinvaeltajat. Nämä kaikki löytyvät myös omasta elämästämme ja tuo pyhän kunnioituksen tunne, jolloin emme voineet lähestyä, on myös meille kaikille tuttu. Vanha Maria elää meissä kun etsimme vimmatusti nautintoa tästä maailmasta ja olemme menossa syvyyksiin etsiessämme sitä ensimmäistä hekumallista tunnetta, jonka saimme tuosta himosta.

Toivottavasti Jumala myös pysäyttäisi meidät pyhässä kaitselmuksessaan. Ja samalla muistaa mihin Maria ylsi kilvoituksellaan Jumalan armosta, sillä ei Jumala tahtonut syntisen kuolemaa vaan hänen kääntymystään. Tämä on Hänen suuruutensa. Jumala kääntää heikkouden ja häpeän kunniaksi ja kirkastaa meissä Jumalan kuvan, jonka himomme on tahrannut.

Mutta se jää kertomatta kuinka me tuon tarinan päätimme. Oliko se surullinen tarina, joka sai onnellisen lopun vai tuliko elämästämme tragedia jäädessämme Aleksandrian kaduille?

Hyveet muodostavat portaat kohti kristillistä rakkautta

Kuluneella viikolla, torstaina, luimme parimioissa kertomuksen kuinka Babyloniassa paikalliset uskonnon harjoittajat rakensivat tiilistä tornin taivaaseen löytääkseen tien kaiketi Jumalan tuntemiseen. Ja tulevana sunnuntaina pyhä Johannes Siinailainen kertoo meille tikapuista, joilla voisimme kiivetä kohti Jumalan tuntemista. Babylonian tornin Jumala särki kerta heitolla mutta tikapuut jäivät elämään jokaisen kilvoittelijan elämään. Molemmat hankkeet ovat yhtä turhia, jos teemme ne Jumalaa uhaten mutta molemmat kestävät jos teemme ne Jumalan kunniaksi. 

Johannes Siinailainen (k. 649) toimi igumenina pyhän Katariinan luostarissa Siinain vuorella. Ortodoksinen maailma kunnioittaa tätä pyhittäjäisää suuresti ja hänelle on omistettu suuressa Paastossa neljäs sunnuntai. Pyhää Johannesta pyydettiin kirjoittamaan munkeille ja kilvoittelijoille hengellisestä askeesista ja tämän työn tuloksena syntyi suomeksikin käännetty kirja Portaat. On sanottu, että tämä kirja on Raamatun jälkeen levinnein kirja ortodoksisessa maailmassa.

Kirja kertoo 30 askelmasta kohti hengellistä täydellistymistä. Jokainen porras vaatii pitkäkestoista ja väsymätöntä taistelua lihan ja hengen heikkouksia vastaan. Jo varhaisessa vaiheessa taistelu alkaa siinä, että vapautuisimme tämän maailman kahleista, jotta yksinkertaisesti voisimme palvella Jumalaa.

Kirja kertoo kaipauksesta eheyteen ja hengelliseen puhtauteen.  Se on ylistyskirjoitus ihmisen kyvystä taistella hyvän puolesta ja voittaa synti silloin, kun me taistelemme sitä vastaan Jumala puolellamme.  Pyhä Johannes kertoo todellisesta rohkeudesta pahojen henkien edessä, tinkimättömyydestä kilvoitellessamme ja varovaisuudesta edetessämme askelmia kohti rakkautta.

Johanneksen mukaan Jumala rakastaa jokaista ihmistä, uskovaa ja ateistia, tervettä ja sairasta, rikasta ja köyhää. Sen vuoksi Portaatkin on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle, koska meidät kaikki on kutsuttu taistelemaan hyveissä pahaa vastaan. Vaikka Johanneksen Portaat on kirjoitettu pääosin luostarissa kilvoitteleville, löytyy siitä myös paljon aineksia maailmassa kilvoitteleville. 

Jokainen porras kuvaa hyvettä, jonka ihminen voi saavuttaa kilvoittelulla ja jokainen hyve tukee toisten hyveiden saavuttamista. Portaiden nousemiseen kautta me kiinnitämme itsemme hyveiden maailmaan ja aloitamme taistelun pahan hengen voimia vastaan. Hyveiden päämäärä on kristillinen rakkaus. Mutta kukaan ei ole turvassa näillä portailla, vaan ylimmältäkin portaalta voi pudota jopa alemmas, jolta matkansa aloitti.

Kutsuttuja kärsimykseen

Kun nyt Suuressa paastossa katseemme keskittyy Kristuksen kärsimyksiin, se syventää entisestään meidän kilvoittelumme tarkoitusta. Me olemme valmistaneet ja vahvistaneet mieltämme ja ruumistamme paastoamalla ja nyt on aika kääntää katseemme Herramme kärsimyksen tielle.

Me monesti annamme suuren arvon tässä elämässä oikeudenmukaisuudelle ja toivomme, että sitä noudatettaisiin erityisesti meidän kohdallamme. Raamattu kuitenkin on täynnä kertomuksia, kuinka pyhiä ihmisiä kohdeltiin kaltoin ja paras esimerkkimme tietenkin on Kristuksen ristinkuolema. Hän ei vaatinut teloittajiltaan oikeudenmukaisuutta, korvauksia eikä hän myöskään uhkaillut, luvannut kostaa tai kironnut heitä helvettiin. Kunnian kuningas kärsii hiljaa ja se on myös meidän osamme Hänen seuraajina.

Todellisen kristityn asenne maailmaan on pelottava, koska pahojen henkien maailma tekee kaikkensa horjuttaakseen vakaumustamme. Me olemme Kristuksen todistajia ja se saattaa parhaassa ja pahimmassa tapauksessa viedä meidät monin tavoin uskomme todistamiseen. Meidät on tuomittu tässä maailmassa kuolemaan ja siksi meidän kannattaa myös kilvoittelussa muistaa kuolemaamme totisena totena. 

Kärsimyksen kestäminen on portaiden kiipeämistä ja ristin kantamista. Kristuksen palvelijoita kohdellaan toistuvasti kaltoin ja tämä tulee aina olemaan osamme samoin kuin Kristuksellakin. Meidän osamme kilvoittelussa on Kristuksen vaivojen kestämistä: meidän ei pidä pelästyä kun osaksemme tulee kiroamista, nöyryyttämistä, halveksumista, pilkkaamista ja torjumista. Ainoastaan niiden kautta me voimme ymmärtää mitä maailman viha Kristusta vastaan tarkoitti.

Mutta samaan aikaan me olemme myös saaneet evankeliumin siitä, että Kristus on voittanut tämän maailman. Kristus nousi kuolleista! Vaikka pelko, suru, ahdistus ja epävarmuus täyttävät nyt mielemme, me voimme jo nyt nähdä kajastuksen siitä valosta, joka pääsiäisaamuna tyhjältä haudalta loistaa. Tuo voitto on meille luonnollista ymmärtää: eihän kuolema voi pitää elämää hallussaan tai pimeys kätkeä valkeutta.

Siunaammeko niitä, jotka meitä herjaavat, kehummeko niitä, jotka puhuvat meistä pahaa, teemmekö hyvää niille, jotka ovat meitä vastaan? Nämä kysymykset pitkälti kertovat ylösnousemususkostamme ja siitä olemmeko rakentaneet elämämme tämän maailman suosiossa vai olemmeko valinneet ahtaan ristin tien, joka johtaa iankaikkiseen elämään.

Askeesi merkitsee taistelua

Tänä päivänä me tunnemme kovin huonosti kilvoittelua, ellei meillä olisi katkeamatonta kilvoitteluperinnettä kirkossamme. Näiden opettajien sanoma kumpuaa henkilökohtaisesta kokemuksesta ja omistautumisesta hengelliselle elämälle. Kyse ei ole nojatuolifilosofiasta vaan vuosikymmeniä kestäneestä väsymättömästä taistelusta luostareissa ja erämaassa. 

Mitä askeesi tarkoittaa? Ennen kaikkea se merkitsee hiljentymistä ja hengellistä taistelua pahoja henkiä vastaan. Turhat ajatukset ja puheet ovat meille monin tavoin vaarallisia ja vahingollisia, koska niiden kautta me saastutamme Jumalan kuvaa itsessämme. Pyhän Johanneksen kerrotaan harjoittaneen täydellistä hiljaisuutta vuoden kun hänet oli syytetty turhan puhumisesta.

Samalla askeesi on myös jatkuvien valintojen tekemistä rakkauden hyväksi, armahtamista tuomitsemisen sijaan ja itsekkyytemme kukistamista hyvien tekojen kautta.

Askeesi tarkoittaa myös jatkuvaa hereillä olemista ja valvomista, vigiliaa. Me elämme jatkuvassa Herran odotuksessa, sillä me emme tiedä hetkeä, jolloin viimeinen tuomio alkaa. Sen vuoksi jokaisen meistä pitää olla valmiina kuin viisi viisasta neitsyttä. Tämän vuoksi onkin tärkeää että osallistuisimme mahdollisimman paljon kirkon jumalanpalveluksiin ja oman rukoussääntömme tiukempaa noudattamista.

Puhdistautuminen hyveissä ja kaiken epäpuhtauden välttäminen johdattaa meidät ylöspäin kohti Jumalan tuntemista. Vahvin ase tässä taistelussa on paastoaminen ja rukous.

Hiljentyminen ja lakkaamaton rukous

Johannes korostaa oikeutetusti hiljentymisen merkitystä paastossamme. Paastossa meitä kutsutaan vaikenemaan, koska se on ainoa tie, jonka kautta me aistia ja kokea Jumalan läsnäolon tässä luomakunnassa. Melu ja hälyäänet täyttävät helposti päivämme ja aivan arkisen hiljaisen hetken voima voi tuntua hyvin rauhoittavalta ja autenttiselta. Hengellinen hesykhia eli hiljaisuus on katseen kääntämistä pois turhuudesta ja huomiomme kiinnittämistä siihen, mikä on parantavaa ja elävöittävää meidän sielullemme.

Hiljentyminen tarkoittaa sekä ulkoista että sisäistä hiljentymistä. Toinen yhtä tärkeä syntyy hiljaisuudessa, omien ajatusten hiljentäminen Jeesuksen rukouksen avulla. Herra, Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä! Hengityksen tasaaminen, rukousrytmin löytäminen ja hiljentyminen johdattavat meidät rauhaan ja Jumalan tuntemiseen. Rukous on Johanneksen mukaan kaikkien hyveiden äiti.

Pyhä Johannes kirjoitti Portaat kilvoittelijoille, jotka haluavat oman kilvoituksensa kautta pelastaa Jumalan kuvan meissä kaikissa. Hiljentynyt ja rauhoittunut sielu on otollinen maaperä Jumalan sanan vastaanottamiselle. Raamatun lukeminen täyttää tuon hiljaisuuden ja jalostaa sielun totuuden ja parannuksen vastaanottamiselle. Sen vuoksi meitä kehotetaankin hengellisen kirjallisuuden lisäksi myös kertaamaan yhä uudelleen Raamatun keskeisiä kertomuksia. 

Kristuksen valkeus säteilee kaikille! Tämä paastoliturgiassa oleva kohta kertoo meille Kristuksesta maailman valkeutena mutta se paljastaa myös sen, että vain Kristuksen kautta me voimme ymmärtää Vanhan testamentin sanoman. Hän on se valkeus, jota me odotamme, hän on lohdutus ja pelastajamme synnin orjuudesta.

Maanpaossa

Johanneksen kolmannen askelman mukaan meidät on lähetetty maanpakolaisuuteen tähän maailmaan. Mukaan meille on annettu muisto Isän kodista, rukous yhteydeksemme Jumalaan ja askeettinen elämäntapa suojaamaan pahan hengen kiusauksilta. Kilvoittelu johtaa meidät nöyryyteen Kristuksen, pyhien ihmisten ja koko Kirkon edessä.

Me olemme maanpakolaisia tässä maailmassa ja kun me tämän oivallamme, meidän helppo samaistua kaikkiin niihin Raamatun henkilöihin ja tapahtumiin, jotka kertovat kaipuusta taivaalliseen kotiimme. Tämä koti-ikävä synnyttää meissä murheen. Kun me katsomme tässä maailmassa synnin aiheuttamaa tuskaa, syntyy sydämessämme murhe. Kun me katsomme ristillä kuolevaa Vapahtajaamme, se synnyttää murheen. Murhe kertoo kärsimyksestä mutta samaan aikaan myös elävästä ja palavasta rakkaudesta Jumalaamme kohtaan.

Ei meitä syytetä, oi ystävät, ei meitä syytetä sielun lähtiessä siitä, ettemme ole tehneet ihmeitä tai ettemme ole harjoittaneet teologiaa tai ettemme yltäneet näkemiseen, mutta siitä kyllä joudumme tekemään Jumalalle tiliä, että emme lakkaamatta murehtineet.

Mutta murheesta syntyy myös kyyneleet ja sen kautta toivo. Tämä toivo ei ole vain optimismia vaan syvää luottamista siihen, että valkeus voittaa pimeyden, luottamista pelastukseen vievään tiehen, jota kirkkomme kaikki pyhät ovat kulkeneet. Portaiden lähtökohta on se, että omistamme koko elämämme ristin tielle. Se ei silti tarkoita selkämme kääntämistä maailmalle vaan aktiivista taistelua hyvän puolesta tässä elämässä. 

Siinailaisen portaat vaativat Publikaanin nöyrää rukousta ja Sakkeuksen palavaa halua kohdata Kristus. Meidän pitää olla rohkeita kuin Maria Egyptiläinen, joka syntisyydestään huolimatta uskalsi erämaahan kapuamaan tikkaita. Me tarvitsemme Mooseksen uskoa ja tuhlaajapojan intoa kun aloitamme paluumme kotiin kaukaisesta maasta. 

Me olemme toistuvasti merkillisessä tilanteessa kristinuskon kanssa. Me voimme lukea vaikka kuinka paljon uskosta ja pelastuksesta mutta se on hyödytöntä jos me emme tee mitään. Kirkon tehtävä on ravistella ja herätellä meitä monin eri tavoin. Ongelmaa lisää huikeasti se, että tämä pyhityksen tie vaatii meiltä kaiken. Mutta samalla se on myös antamaan meille kaiken ja enemmänkin korkojen kera. 

Kevään juhla: Herra on sinun kanssasi

 

Marian ilmestyksen juhla on hyvä muistutus meille siitä tosiasiasta, että paasto on elämän, ilon ja hengellisen juhlan aikaa. Se on toki surullista aikaa sille, joka rakastaa tätä maailmaa ja näkee siinä vain luopumista ja kieltäymystä maailman houkutuksista. Jumalan rakastajalle se taas on otollista puhdistautumisen aikaa ja kasvamista Jumalan tuntemiseen. Paaston tarkoitus on herättää meidät hengellisestä unesta sekä vahvistaa ja uudistaa Jumalan sanaa meissä.

Kahdestatoista suuresta juhlasta, ilmestymisen juhla, on yksi kauneimmista, koska se kuvaa ihmisen ja Jumalan rakkautta toisiaan kohtaan. Ajatellessani tätä juhlaa mieleeni tulee kuva hetkestä, jossa Maria antaa enkelille myönteisen vastauksen, minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon sinun tahtosi. Tuossa vastauksessa kiteytyy kaikki se kaunis, kuuliainen ja nöyrä asenne, jolla ihminen voi vastata. Luotu ja luomaton kohtaavat lopputuloksena on täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen, Herramme Jeesus Kristus.

Marian ilmestymisen juhla on äitiyden ja naiseuden juhla. Maria ei ollut suuri kansanjohtaja kuten Mooses, merkittävä profeetta kuin Jesaja tai pelastetun kansan kantaisä Aabraham, mutta silti Maria oli tätä kaikkea ja vielä enemmän. Marian kautta meidät viedään Luvattuun maahan, hänen kauttaan meidän elämäämme syntyy Vapahtaja ja hänessä meillä on taivaallinen suojelija, joka on Jumalamme äiti.

Jokaisen kilvoittelijan suojeluspyhä

Marian hengellinen kauneus syntyy nöyryydestä ja kuuliaisuudesta. Hän on todellisen ihmisyytemme esikuva, joka saavuttaa ainutlaatuisen aseman juuri siinä, kuinka hän ottaa vastaan Jumalan sanan ja tutkii sitä sydämessään. Hänelle annetaan ja hän palkitsee tuon lahjan moninkertaistamalla sen meidän kaikkien pelastukseksi.

Marian vastaus syntyi kilvoittelusta. Hän kasvoi kohti Jumalan tuntemista ja kohtasi pyhyyden vastaamalla myöntävästi ylienkelin kutsuun. Hänen tiensä kulki kohti valkeutta ja hän vei meidät mukanaan paratiisin kauneuteen ja iankaikkiseen elämään. Samoin kuin Marian hengellinen työ rakkaudessa, kuten kaikkien meidän kilvoittelu, vaikuttaa koko maailman pelastumiseen.

Me emme koskaan tiedä, millaisen osan Jumala on meille valinnut. Kyse ei ole meidän suunnitelmistamme vaan nöyrtymisestä Jumalan tahtoon. Se on jumalallisen tarkoituksemme löytämistä ja elämistä Hänen suojeluksessaan. Se vaatii meiltä uskoa ja kärsivällisyyttä sekä luottamista siihen, että Jumala tietää mikä on parhaaksi meille jokaiselle.

Loppujen lopuksi kilvoittelusta on kyse sopusoinnusta Jumalan kanssa ja tämän sopusoinnun löytämisestä. Syntiinlankeemus rikkoi ihmisen ja Luojan välisen harmonian ja myönteinen vastaus Jumalan kutsuun tuo meille armon kautta mahdollisuuden tuon erehdyksen korjaamiseen.

Me valitsemme

Erittäin kuvaavaa Mariassa on hänen hesykastinen hiljaisuutensa. Tuon hiljentymisen tuloksena hän palauttaa elämämme ainutlaatuiseen tarkoitukseen, jossa mikään ei ole yhdentekevää vaan kaikella on tarkoituksensa. Tuo hiljentyminen antaa Jumalalle tilan toimia ja Hänen tahtonsa täyttää meidän sielumme. Tämän kautta me löydämme lopulta myös sen, mikä on tarpeellista, hyödyllistä ja pelastavaa.

Maria ruokki sieluaan Jumalan kuulemisella ja rukouksella. Hän teki askeesin kautta itsensä herkäksi kuulemaan ja näkemään Jumalan sanan siemeniä tässä elämässä ja kun ylienkeli ilmestyi hänelle, hän ymmärsi ja oli valmis vastaanottamaan tuon pelastavan sanoman.

Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois (Luuk. 10:42). Enkelin tuodessa hänelle hyvän sanoman, hän teki valinnan kahden vaihtoehdon välillä. Hän olisi yhtä hyvin kieltäytyä ja kääntyä pois mutta hän valitsi toisin. Luopuiko hän vapaudestaan, saiko hän toteuttaa itseään tai määrätä omasta elämästään? Nämä kysymykset ovat oleellisia erityisesti meidän ajallemme mutta tuollaista pohdintaa voidaan lukea mm. Joonan kirjasta.

Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä."  Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. (Joon. 1:2-3)

Jokaiselle meille annetaan useita mahdollisuuksia valita oikein mutta me harvoin teemme näin. Puntaroimme Jumalan antamaa elämäntehtävää ja usein teemme kuten Joona, pelko valtaa meidät ja me kieltäydymme. Joskus taas saatamme toki valita oikein, mutta pitäytyminen tässä valinnassa voi olla meille hyvinkin vaikeaa. Syynä on se, ettemme tarpeeksi selvästi vielä osaa tunnistaa mikä on todellista, hyvää ja oikeaa.

Yhteistyö, synergia

Jumala on kautta historian etsinyt ihmisiä, jotka olisivat valmiita yhteistyöhön hänen kanssaan. Asian voi ymmärtää myös siten, että jokainen meistä on kutsuttu elämään Hänen yhteydessään. Kirkkomme opetuksen yksi kulmakivistä on yhteistyö eli synergia Jumalan kanssa. Tämän ajatuksen mukaan Jumala ei vain käy pelastamassa ihmisiä pinteestä vaan kyse on vapaan ihmisen osallistumisesta omaan pelastukseensa, myönteisen vastauksen antamista.

Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Jeesus puhuu tästä yhteistyöstä vertauksessaan talenteista. Kun palvelijat olivat saaneet talentit hoitoonsa, he tekivät valinnan niiden hoitamisesta sen mukaan mitä he isännästään ajattelivat. Yksi kaivoi talenttinsa maahan ja kaksi muuta käyttivät lahjaansa isäntänsä hyväksi. Jokainen meistä on ollut tuossa vastaavassa tilanteessa. Jokaiselle on annettu talentti tai talentteja ja meidän tehtävämme on käyttäen Herramme hyväksi. Yhdenkään tehtävä ei ole vähäpätöinen tai turha vaan jokaisen työ on kokonaisuuden kannalta tärkeää.

Jumalan tuntemisen mysteeri

Maria vie meidät vastauksellaan kaiken ymmärryksen, kokemuksen ja tiedon takaiseen Jumalan tuntemiseen. Marian vastauksen myötä Jumalan Sana tulee ihmiseksi ja Hänen kauttaan me saamme katsella iankaikkisen Jumalan sädehtivää kirkkautta. Me kuulemme sanoja ja näemme tekoja, joita elävä ja rakastava Jumala tekee luoduilleen.

Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa heprealaiskirjeessään: Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. (Hepr. 1:1-3)

Kristus on elävän Jumalan kuva ja ilman tätä kuvaa meillä ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta tuntea tai ymmärtää Jumalaa. Kun Kristus tulee ihmiseksi, hänestä tulee ajallinen ja meidän käsityskykymme mukainen olento, joka puhuu meille äänellä, jonka me voimme ymmärtää. Omalla kielellämme me emme kykene puhumaan mitään Jumalasta, koska me elämme katoavassa ja ajallisesti maailmassa ja Jumala ikuisessa maailmassa.

Marian ilmestyksen juhlasta on yhdeksän kuukautta Kristuksen syntymäjuhlaan. Jos tämän juhlan kohdalla me olemme ongelmissa oman ymmärtämisen kanssa, me voimme kuvitella kuinka tämä neitsytäiti otti vastaan ylienkelin tervehdyksen. Ehkä meidänkin kannattaa tallettaa nämä sanat sydämeemme ja tutkiskella niitä. Tätähän koko paaston aikamme on, ottaa vastaan Jumalan ilosanoma ja kasvaa tuon sanan myötä todellisiksi Jumalan palvelijoiksi.