Muisto voi pelastaa meidät - Tuhlaajapojan tarina

Voi, mitkä hyvyydet olen minä, viheliäinen kadottanut! Mistä valtakunnasta olen, onneton, joutunut pois! Minkä saamani rikkauden olen hävittänyt! Olen käskyt rikkonut. Voi kurjaa sieluani! Nyt sinut tuomitaan iankaikkiseen tuleen. Huuda siis, ennen kuin loppusi tulee, Kristukselle Jumalalle: Armahda minua, Jumala, ja ota minut lapseksesi, kuten otit tuhlaajankin! (Avuksihuutostikiirasta)

Suuren paaston läheneminen lisää draamaa ja jännitettä kirkkovuoteemme. Kirkko puhuu yhä selkeämmällä äänellä sielumme pelastumisen puolesta eikä välttele sen asian esiintuomista, että me joudumme yhä uudelleen valitsemaan hengellisen ja maallisen elämän välillä. Se kehottaa meitä miettimään tarkkaan oman elämämme tilaa ja suhdettamme synnin tekoon ja katumukseen.

Jokainen meistä on tuhlaajapoika ja nyt paaston lähestyessä meitä kaikkia kutsutaan takaisin kirkon elämään viettämään Pääsiäisen juhlaa. Tie tähän ylösnousemuksen juhlaan käy rukouksen, paaston ja kilvoituksen kautta.  Nämä kolme asiaa herättävät meissä oikeanlaisen nöyryyden ja kaipauksen tunteen pyhää kohtaan, koska me tulemme pian huomaamaan, että me olemme kaukana vieraassa maassa, poissa Isämme kodista.

Moni meistä on tottunut asumaan tässä vieraassa maassa eikä välttämättä enää muista, että ennen asiat olivat paremmin. Muisto on se asia, joka meidät siis voi pelastaa. Osa muistaa, että asiat olivat joskus paremmin mutta osa on hylännyt toivon takaisin paluusta, koska matka on pitkä ja vaatii meiltä kaiken. Osa meistä pitää Isää niin tuomitsevana, ettei edes harkitse paluuta pelon takia. Kuinka vieraantuneita me saatammekaan olla pyhyydestä!

Kaukainen maa kuvaa kuoleman maata, jossa me elämme. Me helposti kuitenkin kiinnymme tähän elämäämme maailmassamme, vaikka jokainen meistä tietää elämämme rajallisuuden. Me törmäämme kuoleman hallitsemaan todellisuuteen monta kertaa päivässä ja silti yritämme elää kuin se ei koskisi meitä. Me elämme täällä vain lyhyen hetken ja sen vuoksi on tärkeää, että ymmärrämme myös syyn olemassaolollemme.

Kertomus tuhlaajapojasta on hyvin rikas ja monitasoinen. Kertomuksen tuhlaajapojasta voi mieltää joko siten, että me karkaamme ja palaamme rakastavan isän luo joka päivä tai sitten eräänä suurena tarinana kerran elämän aikana, jolloin tulimme uskoon


Tie kohti vapautta 

Miksi Isä antoi kolmanneksen omaisuudestaan ja perintöosan jo eläessään? Siksi, että tämän tarinan kautta meille puhutaan siitä suunnattomasti vapaudesta, jonka rakastava Jumala on meille antanut. Isä antoi pojalle vapauden, koska rakasti tätä yli kaiken. Vaikka Isä tietää millaista tekoa me olemme, hän silti antaa meille mahdollisuuden elää vapaudessa ja tehdä valintoja. Isä ei edes hakenut poikaansa kaukaisilta mailta, koska vapauden arvo oli liian suuri.

Miksi poika tuhlasi kaiken? Koska hän ei ymmärrä vapaudesta mitään. Hän luulee, että vapaus on sitä, että voi tehdä mitä tahansa. Me luulimme pojan tavoin, että maailma pitäisi meistä huolen mutta tämä tarina opettaa meille karvaan pettymyksen. Vain Isän kodissa meistä pidetään huolta.

Vaikka poika nautti elämästään ja teki kaiken mistä hän aina oli haaveillut, ahdistus alkoi kasvaa hänen sielussaan. Ahdistus johtui syyllisyydestä ja asteittainen muutos alkoi tapahtua hänen päässään. Hänen suhteensa rakastavaan Isään oli muuttunut ja tilalle tuli tuomitseva Isä. Tuhlaajapoika alkoi pelätä häntä.

Synti ja himot raatelivat pojan lopulta hirvittävään kuntoon. Hän joutui pala palalta luopumaan alkuperäisestä kunniastaan, vaikka yritti käydä kauppaa tämän maailman kanssa. Se kuitenkin on turhaa, koska tässä kaukaisessa ja vieraassa maassa synti ja himot olivat jo saaneet vallan hänestä. Kierre syveni ja joutui menemään sikopaimenelle töihin. Muisto Isän kodista ehkä tuli hänen mieleensä mutta hän ei ollut valmis muutokseen.

Poika vältti kuoleman, koska hänellä oli muisto ja hän lähti pakenemaan. Pakeneminen sai alkunsa neljästä nöyryytyksestä  ja nämä herättivät pojan näkemään maailman sellaisena kuin se oli. Hän joutui menemään töihin (1) vieraan vallan alaisuuteen, vieläpä hoitamaan sikoja, jotka olivat juutalaisille saastaisia eläimiä. Hänestä tuli (2) sikopaimen ja lopulta hän alkoi nälkäänsä (3) haluta sikojen ruokaa. Tämä oli erityisen nöyryyttävää, sillä (4)  sitä ei annettu hänelle. Voimme melkein kuvitella, kuinka tälle juutalaisnuorukaiselle naurettiin hädän keskellä.

Vaikka Hän kaipaisi taivaallista leipää syödäkseen, hän ei helpolla löydä sitä katumuksen mielialaa, joka mahdollistaisi kotiinpaluun. Juutalainen sananlasku kuitenkin koituu nuorukaisen pelastukseksi.

Kun israelilaisten on pakko syödä palkohedelmiä, he kääntyvät. 

Kun israelilaisen on vieraalla maalla kuljettava paljain jaloin, hän muistaa isänkodin hyvyyden.


Paluu

Poika ei missään vaiheessa lakannut olemasta isän poika. Hän kuitenkin oli valmis luopumaan tästä etuoikeudestaan selvitäkseen, koska hätä oli todellinen. Saman syyn vuoksi meilläkään ei pitäisi olla mitään syytä, joka estäisi lähtöä me takaisin kotiin.

Jeesus on kadonneiden etsijä: hän etsii kadonnutta kolikkoa, kadonnutta lammasta (Luuk. 15:4-10) ja nyt kadonnutta poikaansa. Tämän evankeliumin kahdessa aiemmassa luvussa kerrottiin, kuinka kadonnut kolikko löytyi huolellisen etsimisen jälkeen ja lammas, joka oli kadonnut, sai paimenen hylkäämään 99 lammasta löytääkseen kadonneen. Kristus vakuuttaa meille:  Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.

Mutta millainen on pojan vastaanotto? Aivan toisenlainen kuin poika odotti, sillä poika ei tuntenut isäänsä. Totta kai se on toisenlainen kuin poika odotti. Hän ei tiennyt olevansa kuoleman partaalla ja nyt asiaa katsotaan rakastavan Isän näkökulmasta. Hän sai kuolleen poikansa takaisin, jota oli odottanut kauan.

Ja Isä juoksi poikaansa vastaan. Haiseviin vaatteiden polttaminen, kengät jalkaan ja kaunis sormus puoleen. Syöttövasikka teurastaminen ja juhlien alkaminen. Ja mitä nämä merkitsevät? Vanhan isän arvokkuudella ei käynyt se, että hän juoksisi hulttiopoikansa takia, sillä tuohon aikaan vanhat miehet eivät muutenkaan juosseet. Mutta saman teki myös Kristus: hän tuli ihmiseksi, jotta me voisimme saavuttaa pelastuksen. Hän hylkää taivaallisen loiston ja kunnian, jotta me saisimme synnin tahraaman arvokkuutemme takaisin. Hän antaa meille kengät, jotka ovat vapaan miehen merkki.

Vaikka poikaa odotti nuhteet ja mahdollisesti myös torjuminen, hän sai erityisen vastaanoton. Tullessaan kodin porteille syöttövasikka teurastettiin ja juhlat alkoivat. Poika sai juhlallisen vastaanoton ja hän sai kuulla iloa ja riemua oman isänsä huomassa.


Sinä ja minä vieraalla maalla

Mikä erottaa meidät tuhlaajapojasta? Ensimmäinen oleellinen asia on ymmärtää olevansa vieraalla maalla. Jos tämä asia jää meille paljastumatta tämän elämän aikana, me menetämme isämme kodin. Toinen oleellinen asia on katumuksen ja nöyryyden tunne, joka heräsi tuhlaajapojassa ja sai hänet palaamaan kotiin. Yhtä oleellista on myös luottaa tähän Isään, että hän anteeksiantavainen ja armollinen meitä kohtaan.

Mutta tämä evankeliumi ei oikeastaan kerro meistä vaan Jumalasta. Se pyrkii kuvaamaan millainen Jumala on ja millainen hänen suhteensa on  nuorempaan ja vanhempaan poikaansa. Nuoremmalla veljellä on valmiina synnintunnustus huulillaan, kun isä sulkee hänet syliinsä ja vaientaa hänet. Vaikka vanhempi veli halveksuu syvästi nuorempaa veljeään, isä ottaa hänetkin rakastaen vastaan: toiselle annetaan kaikki anteeksi ja toinen saa muistutuksen, että sinähän olet aina saanut omistaa kaiken.

Pysähdy nyt siis miettimään omaa tilaasi tällä hetkellä. Sulje tietokone, televisio ja varaa hetki, että voit olla kokonaan hiljaisuudessa. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt ja mitä sinun pitäisi tehdä? Minne päin kannattaisi lähteä kulkemaan ja mitä siellä päämääränsä sinua odottaa? Mitkä asiat jätät taaksesi ja mitä lähdet tavoittelemaan? Miksi nämä asiat olisivat sinulle hyviä ja mitä hyötyisit siitä, että jätät vanhat taaksesi?

Tee päätös paaston ja kilvoituksen aloittamisesta ja pidä tämä lupaus. Rukoile, että Jumala auttaisi sinua tällä matkalla kotiin. Tarkasta, koska on seuraava jumalanpalvelus ja päätä osallistua. Meille luetaan ensi sunnuntaina evankeliumi tästä tuhlaajapojasta. Toivottavasti voimme nähdä kirkossa paljon kotiintulijoita ja voimme löytää sieltä rakastavan Isän.

Hyvä Isä, minä lähdin pois luotasi. Älä kuitenkaan minua hylkää äläkä jätä valtakuntaasi kelpaamattomaksi. Pahin vihollinen on minut alastomaksi riisunut ja on ryöstänyt minulta rikkauden. Sieluni armolahjat olen irstaisuudessa menettänyt. Mutta minä nousen nyt ja tulen Sinun luoksesi ja huudan: Sinä, ainoa ylen armollinen, joka minun tähteni olet ojentanut ristillä puhtaat kätesi, tee minut palkkalaisesi vertaiseksi, jotta siten riistäisit minut pois kauhealta pedolta  ja puettaisit jälleen ensimmäiseen vaatteeseen. (Kiitosstikiirasta)

Rukouspalvelus oman hyvyytemme lisäämiseksi

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: “Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'

"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk. 18:9–14)

Valmistautuminen Suureen paastoon on alkanut. Viime sunnuntaina luimme kertomuksen Sakkeuksesta, joka halusi niin palavasti nähdä Herran, että kiipesi läheiseen puuhun. Tänään kuulemme kertomuksen kahdesta rukoilijasta, joista toinen lähti pois autuaana. Seuraavana sunnuntaina taas kuulemme kertomuksen Tuhlaajapojasta (16.2), joka palasi kotiin rakastavan isänsä luokse. Tämän jälkeen meille kerrotaan Viimeisestä tuomiosta (23.2) ja lopulta koittaa Sovintosunnuntai (2.3), jonka jälkeen varsinainen paasto alkaa.



Fariseus

Tuomitseminen elää tiukasti meissä ja teemme sitä tahtomattamme koko ajan. Jeesuksen sanat kaikuvat historiassa vuosisadasta toiseen: jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyvät muita. Yhä uudelleen me uskomme olevamme parempia kuin muut, jos halveksumme ja tuomitsemme heikompiamme. Ja mikä surkeinta, me totumme helposti tähän emmekä aina edes huomaa tekevämme sitä. Me tunnumme tarvitsevan itseämme heikomman tunteaksemme itsemme paremmaksi. Ei, että me auttaisimme, vaan jotta voisimme tuntea itsemme paremmaksi.

Sanojen kautta fariseus murhasi publikaanin. Tähän ei tarvittu kuin sanoja. Ajattelemmeko me samalla tavalla yhdestäkään ihmisestä, jonka tapaamme kadulla?

Sen lisäksi että fariseus kehuu itseään, hän vielä uskoo, että kaikki hyvät teot johtuvat hänen omista ansioistaan. Hän seisoo eturivissä puhuen itsestään ikään kuin haluten vielä kiitoksen kaikesta hyvästä mitä on tehnyt. Hän ei tee hyvää sen takia, että se on hyvää vaan siksi, että tätä saisi siitä kiitoksen.

Vähäosaisten tuomitseminen on myös osa yhteiskuntamme ajattelua. Moni uskoo, että köyhät ovat syypäitä omaan köyhyyteensä ja rikkaat ovat ansainneet omaisuutensa uutteralla työllä. Heikkous taas on seurausta huonosta moraalista ja jokainen voi nousta huono-osaisuudesta ottamalla itseään niskasta kiinni ja noudattamalla itsekuria.

Fariseuksessa oli jotain samaa kuin rikkaassa miehessä, joka tuli kysymään Jeesukselta mitä hänen vielä pitäisi tehdä, jotta hän saavuttaisi iankaikkisen elämän. Kumpikin oli oman aikansa uraohjuksia ja suorittajia, joilla oli selvä visio ja suora strategia menestyksen saavuttamiseksi. Valitettavasti kummallakin oli vamma sydämessään. He kohtelivat lähimmäistään välineinä eivätkä auttaneet lähimmäistään säälistä vaan hyötyäkseen siitä.

Fariseus on orja, joka pärjää ulkoisesti hyvin. Hän kykeni täyttämään lain mutta hän ei tehnyt sitä omasta halustaan ja siksi sen vaikutukset eivät ulottuneet hänen kovaan sydämeensä. Fariseus teki sen mitä laki vaati eikä yhtään enempää. Myötätunto ei pehmentänyt hänen sydäntään ja tehnyt sitä eläväksi vaan käänsi köyhien auttamisen taivaspaikan ansaitsemismenetelmäksi. Hän auttoi toisia pelastaakseen oman elämänsä eikä siten ollut aidosti huolissaan köyhien hädästä. Siksi oli luonnollista, että hän huuteli saavutuksiaan kaiken kansan kuullen ja keräsi kaiken kunnian itselleen.

Jumala ei ryhtynyt kaupankäyntiin fariseuksen kanssa. Kummallakaan ei olisi ollut edes aineksia siihen. Fariseus ei tarvinnut armoa, koska hän kykeni itse hoitamaan lain vaatimukset pelastumista varteen. Jumala ei saanut sijaa pelastaakseen tätä miestä koska, mies oli sulkenut sydämensä.


Publikaani - Paratiisista karkotettu

Publikaanilla on lämmin ja elävä sydän, joka näkee puutteensa niin selvästi, että hän on herännyt katumukseen. Hän on kuin kuva Aadamista, joka on juuri karkotettu Eedenistä. Hän vielä muistaa millaista oli olla paratiisissa kruunattuna kauneuteen ja viisauteen ja nyt hän huomaa olevansa alasti. Alastomuus paljastaa hänen häpeänsä, jonka synti aina jättää ihmiseen. Eevan kanssa hän yrittää verhota itsensä viikunan lehdillä ja piiloutua, mutta se on turhaa. Publikaani menee seisomaan temppelin takaosaan eikä tohdi edes kohottaa katsettaan. Publikaani on harvinaisen varma juuri omasta syyllisyydestään.

Taukoamatta hän lyö rintaansa ja toistaa Jeesuksen rukousta, Herra, Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä! Hän itkee, koska hän kaipaa kadonnutta paratiisia. Hän itkee, koska näkee selvästi mitä hän itsekkyydellään menetti. Armon anominen on ainoa mitä hän keksii tässä tilanteessa ja on ainoa tie armon löytämiseksi ja eheyden löytämiseksi.

Se on tämän kertomuksen evankeliumi.

Ilosanomamme on Isä, joka ymmärtää hyvin meidän heikkoutemme ja ottaa meidät iloiten vastaan jos vain pyydämme sitä. Sen pitäisi olla rohkaisu meille, jotka olemme piehtaroineet synnissä ja kääntäneet selkämme Jumalalle. Jos me turvautuisimme armoon ja luottaisimme Jumalan laupeuteen, me voisimme saada pelastuksen, riippumatta siitä, mitä olemme tehneet. Jos me sen sijaan pöyhkeilemme ja tuomitsemme lähimmäisemme, me muutumme muukalaisiksi, joiden kieltä kukaan Isän kodissa ei ymmärrä.

Ilosanomamme on katumus ja oman rajallisuutemme ymmärtäminen. Katumusta voi verrata heräämisen. Heräämisemme ei kestä kauaa ja vaan me pian näemme kuinka asiat ovat ja saatamme miettiä kuinka ne päätyivätkin sellaiseen jamaan. Mutta pian nousemme ylös sängystä ja alamme toimia uuden tilanteen mukaan. Ei tuhlaajapoikakaan jäänyt vain katumaan vaan katumus johti välittömään tekoon. Hän luottaa siiihen, että vastassa on rakastava isä, joka on uskollinen hänelle. Saman asian myös publikaani ymmärsi.

Sama koski myös Sakkeusta. Kun Jeesus vieraili hänen luonaan, Sakkeus sai osakseen pelastuksen ja huudahti Jeesukselle: Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin. Aito katumus johtaakin sisäisen muutoksen lisäksi myös ulkoiseen muutokseen. Mutta kuinka usein me konkretisoimme katumuksemme korjaamalla asiat elämässämme, uskallammeko edes kuvitella tekevämme sitä moninkertaisesti?

Publikaani kokee temppelissä hengellisen parantumiseen. Hänen kanssaan me vaihdamme omat uskomuksemme, suunnitelmamme ja asenteemme luottamukseen, joka kohdistuu Kristukseen. Sen vuoksi usko Herraan on katumusta syvimmillään! Käytännössä usko tarkoittaa sitä, että luotamme häneen, luotamme, että hän tuntee meidät ja tietää millaista tekoa olemme.


Kaksi rukoilijaa

Nämä molemmat rukoilijat ovat meidän sydämessämme. Kummalle annamme suuremman roolin, riippuu siitä kuinka hyvin tunnemme itsemme ja tarkkailemme sydäntämme. Nöyrä sydän tunnistaa oitis kerskailun ja tien, joka johtaa toisen tuomitsemiseen. Rukous auttaa meitä myös kääntämään katseemme itseemme ennen kuin alamme tuomitsemaan lähimmäisiämme.

Kummallakin rukoilijalla oli hätä ja he yrittivät rakentaa sillan ihmisen ja Luojan välille. Toinen yrittää hyvittää tekonsa omilla teoillaan, kun taas toinen näkee tilanteensa harvinaisen kirkkaana. Toinen uskoo itseensä ja toinen Jumalaan, toinen tekoihin ja toinen armoon. Fariseus ei tullut tapaamaan Jumalaa tai nöyrtymään hänen tahtoonsa vaan hän tuli ylistämään itseään.

Fariseus haastoi Jumalan vastaamaan hänen hyviin tekoihinsa. Publikaani sen sijaan painoi katseensa maahan ja antautui Jumalan armon varaan. Näiden kahden pelastusta ei ratkaissut se, mitä he olivat tehneet, vaan se millainen asenne heillä oli itseään, lähimmäistään ja Jumalaa kohtaan.

Herra Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä! Tämä rukous olisi vapauttanut fariseuksen lain orjuudesta vapauteen ja rakastamaan aidolla sydämellä Luojaansa ja lähimmäisiään. Armo on meille helpotus ja Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Meiltä ei vaadita hyvitystekoja.

Ortodoksisessa kirkossa ei käytetä omia rukouksia vaan me rukoilemme kirkon antamin sanoin. Syy tälle löytyy näiden kahden rukoilijan sanoista. Me helposti hairahdumme kehumaan tekojamme ja olemaan kiitollisia heikompiemme kustannuksella. Me saatamme löytää syyllisyyden mutta kadottaa armon. Rukouksen tarkoitus ei ole niinkään kertoa ajatuksiamme Jumalalle vaan ohjata ajatuksemme katumuksen tielle. Jumala ei tarvitse rukoustamme vaan me rukoilemme oman katumuksemme herättämiseksi ja Jumalan suuruuden ymmärtämiseksi. Me emme aina tiedä on parasta meille ja joskus on vaikea nähdä omia heikkouksiaan. Sen vuoksi Publikaanin nöyrä rukous on meidän esikuvamme ja ainoa tapa löytää tulevassa paastossa katumuksen mieliala.

Koska vain katumuksen kautta me voimme löytää nöyryyden ja se tulee johdattamaan meidät paaston kirkkauteen.

Me saimme merkin armosta

 22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." 24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".

25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. 26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. 27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, 28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

29 -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.

30 Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

31 jonka olet kaikille kansoille valmistanut:

32 valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

33 Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. 34 Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, 35 ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset."

36 Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, 37 mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. 38 Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

39 Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. 40 Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. (Luuk. 2:22-40)

Muistaminen on paluuta alkuperäiseen kauneuteen

Herran temppeliintuominen antaa meille esimakua tulevasta paaston ajasta. Se opettaa meille kuuliaisuutta ja nöyrtymistä Herran edessä. Näin tehdessämme me huomaamattamme seuraamme Kristusta esikuvanamme. Hän ei tullut maailmaan palveltavaksi vaan palvelijaksi. Vaikka hän ei ollut syntiä tehnyt tai liittoa rikkonut, hän syntyi Betlehemiin, otti vastaan kasteen ja hänet tuotiin temppeliin. Hän näytti meille näiden esimerkkien kautta sen, että tiemme pelastukseen vaatii meiltä myös ulkoisia tekoja ja alistumista säännöille.

Herran temppeliintuomisen juhla muistuttaa liitosta, joka on tehty ihmisen ja Jumalan välille. Liiton kautta Jumala ilmaisee ihmiselle rakkautensa vaikka ihminen ei sitä ansaitsisi. Liitto on lupaus suojeluksesta, johon Luoja kietoo luotunsa vaikka tämä olisikin heikko. Sen vuoksi liitto kuvaa Jumalan uskollisuutta ihmistä kohtaan ja valmiudesta tehdä suuriakin tekoja, jotta ihminen saisi elää. Sateenkaari muistuttaa vedenpaisumuksesta ja Nooasta, kun taas laintaulut Israelin kansan erämaavaelluksesta ja Mooseksesta Siinain vuorella. Uudessa testamentissa liitto syntyi Kristuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta ja sen merkin meillä on risti, jota kannamme kaulassamme. Liitto Jumalan kanssa kertoo hänen uskollisuudestaan, luottamuksestaan ja rakkaudestaan ihmistä kohtaan.

Herran temppeliintuomisen juhla kuuluu Jumalansynnyttäjän juhliin ja siksi huomiomme on Mariassa. Hän toi Jeesuksen temppeliin, koska näin oli säädetty Mooseksen laissa. Tämä liiton määräys johtui ajasta, jolloin Israelin kansa oli Egyptiin orjuudessa ja viimeinen vitsaus ennen vapautumista oli Egyptin poikalasten surmaaminen. Tämän merkkinä jokainen esikoinen oli omistettava Jumalalle ja sen vuoksi Maria tuli Joosefin kanssa vahvistamaan osaltaan tämän liiton Jumalan kanssa.

Sinun tulee myös lunastaa jokainen esikoispoika, joka sinulle syntyy. Kun poikasi aikanaan kysyy sinulta: 'Mitä tämä merkitsee?', niin sano hänelle: 'Väkevällä kädellään Herra vei meidät pois Egyptistä, orjuuden maasta. Ja kun farao itsepintaisesti kieltäytyi päästämästä meitä, Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, ihmisten esikoisista karjan esikoisiin. (2. Moos. 13:13-15)

Liiton muistaminen ja noudattaminen tarkoittaa sitä, että muistamme kaikki armolliset teot, jotka Jumala teki pelastaakseen meidät. Muistaminen on olennainen osa uskoamme ja sen varassa on historiamme ja nykyisyytemme. Muistamisen kautta tulemme osaksi sukupolvien ketjua ja annamme arvon sille uskollisuudelle, jota pyhät ovat Jumalalle osoittaneet. Ja kun muistamme Jumalan pelastavan työn pyhissä ihmisissä, me ylläpidämme liiton Jumalan kanssa.

Mutta liitto on muutakin kuin muistamista, se on käskyjen pitämistä samalla tavalla kuin Mariakin noudatti käskyjä. Meille on annettu käsky rakastaa, käsky opettaa, meitä on käsketty antamaan anteeksi, ja turvautumaan huolissamme Jumalaan.

Sinun lakisi valaisee minun vaellukseni

Meidän aikamme ihminen ei kestä sitä, että jokin ulkopuolinen määrittelisi hengellistä elämäämme säännöin ja käskyin. Tämän vuoksi Jumalan ja ihmisen välinen liitto kritisoi voimakkaasti oman aikamme individualismia. Nöyrtyminen ja kuuliaisuus kirkon opetukselle koetaan menneen maailman juttuna. Modernia sen sijaan on valita itse oma hengellinen maailma ja elämä omien mieltymysten mukaan.

Tämä länsimainen individualismi on ajanut meidät pisteeseen, jossa olemme vetäneet vapautemme köyden niin pitkälle, että monien kohdalla se on jo katkennut. Nykyihminen on menettänyt elävän yhteyden kirkkoon ja sitä myötä kadottanut osansa siinä suuressa joka vuosituhansia määritteli ihmisen aseman suhteessa kaikkeen. Me olemme liiton ulkopuolelle ajatuneina kuin Aadam paratiisin ulkopuolella ihmettelemässä ja suremassa osaamme tässä maailmassa. Olemme yksin, vaikka aiemmin meistä tuntui, että Jumala oli kanssamme väkevänä.

Extra ecclesiam nulla salus, Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Ihmisen luonnollinen olotila on olla Jumalan yhteydessä ja poissaolo siitä merkitsee sitä, että olemme kuin oksa, joka on irrotettu puusta. Liiton ulkopuolella ei ole pelastusta. Meille annetut lait ja säännökset suojelevat meitä ja lupaavat meille pelastuksen. Ne varjelevat meitä pahalta ja hengelliseltä kuolemalta.

Mikä on meidän liittomme tämän päivän Suomessa? Risti on tuon liiton kuva ja konkreettiseksi se tulee meille kasteessa ja ehtoollisessa. Sen vuoksi on tärkeää, että osallistumme säännöllisesti kirkon jumalanpalveluksiin ja erityisesti liturgiaan. Sen kautta me itse tulemme temppeliin omistamaan itsemme Jumalalle ja samalla kantamaan myös kiitosuhria, eukaristiaa, kaikesta siitä hyvästä jota olemme Luojaltamme saaneet. 

Osaammeko antaa tälle liitolle riittävän arvon? Vaikka me emme kykenisi lakia kokonaan ja täydesti noudattamaan, on meidän silti yritettävä pitää käskyt sydämessämme. Sen mikä meiltä jää puuttumaan, sen Jumalan armo täyttää. Mutta tyhjyyttä ja välinpitämättömyyttä armo ei täytä.

Kohtaaminen

Maria ja Joosef tuovat Jeesuksen temppeliin, Hanna ja Simeon ottavat hänet vastaan. Vanha ja uusi liitto kohtaavat, kirkkomme kannalta tässä tapahtuu suuri käänne. Laki vaihtuu armoksi, ilman että laki tehtäisiin tyhjäksi. Tuomio muuttuu rakkaudeksi, ja siksi meidän on opeteltava rakastamaan. Hengellinen elämä ei ole enää passiivista virheiden välttämistä vaan aktiivista Kristuksen etsimistä ja rakastaminen lähimmäisissämme. Meidät kutsutaan kasvamaan laupiaiksi samarialaisiksi, viiden talentin säilyttäjiksi ja viinitarhan viljelijöiksi.

Tämä siirtymä tietenkin tarkoittaa myös kuvitteellista siirtymää Vanhasta testamentista uuteen testamenttiin. Me helposti korostamme tätä siirtymää liian paljon koska suurempi siirtymä tapahtuu Helluntaina kun Pyhä Henki vuodatetaan päällemme. Silloin Jumalan pelastava armo laskeutuu päällemme ja kirkon pyhä historia alkaa. Itse asiassa myös Raamatun opetus päättyy tähän juhlaan ja vastuu siirtyy lähetyskäskyn myötä meille.

Temppelissä jokaisen henkilön nimen takaa löytyy merkitys joka tuo mukavan lisän juhlan merkitykseen. Hanna tarkoittaa armoa ja Simeon merkkiä. Vanhurskaan Simeonin rukous kuvaa täyttymystä, jonka me saamme ottaessani vastaan maailman pelastajan Kristuksen. Jeesuksen nimi merkitsee Jumala pelastusta ja Marian kautta me se on meille annettu mahdollisuus.

Vanhurskas Simeon oli saanut lupauksen, ettei hän kohtaa kuolemaa ennen kuin on ottanut vastaan Messiaan. Sama lupaus on myös annettu meille. Me olemme saaneet ottaa vastaan tähän maailmaan pelastajan joka syntyi Betlehemiin ja joka kastettiin Jordanissa. Jokaisessa ehtoopalveluksessa me luemme tämän vanhurskaan Simeonin rukouksen, koska me olemme tuona hetkenä saaneet armon ja pelastuksen osaksemme.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.