Anteeksipyynnön paikka

Sunnuntain evankeliumissa kuulemme armottomasta palvelijasta. 

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

"Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

Armahtamisen ihanne ja todellisuus

Evankeliumin ydin on siinä, miten armollinen Jumala meillä on. Meidän tehtävämme on kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta ja anteeksianto on yksi näistä asioista, jotka meidän pitää omaksua.

Armon suuruus aukeaa meille kun tiedämme, minkä verran palvelija oli velkaa kuninkaalle. Olisiko tuon armottoman palvelijan varat edes teoriassa velan maksuun? Ei olisi. 10 000 talenttia oli aivan käsittämätön suuri summa ja se oli tuon ajan suurin tunnettu luku. Yhdellä talentilla sai 6 000 denaaria eli 10 000 talenttia merkitsi 60 miljoonaa denaaria. Raamatun ajan työläisen päiväpalkka oli yksi denaari. 

Jokainen meistä on tuo armoton palvelija. Mies, joka sai armon Jumalalta mutta itse ei armahtanut toisia. Hän tuli osalliseksi suurimmasta armosta mitä kykenemme edes ajattelemaan, mutta tuhosi tämän autuuden valitessaan laupeuden sijaan itsekkyyden. Etenkin paaston aikana kannattaa miettiä tarkkaan, löytyykö tämä sama armoton palvelija myös minun sisältä? Me joudumme tekemään todella kovasti töitä itsemme kanssa, jotta opimme edes antamaan anteeksi toisillemme samoin kuin Jumala. 

Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. (Matt. 7:2). Tämä periaate on tuttu meille jokapäiväisesti elämästä, mutta tässä vertauksessa siihen on lisätty syvästi kristillinen sisältö. Armahtaminen ja anteeksiantaminen. Me saamme yllättäen tuomita toisiamme, kunhan me tuomitsemme anteeksiantaen. Käytännössä tämä kehottaa meitä antamaan aina anteeksi ja ilman mitään ehtoja. Jos meidän kohdallamme Jumala käyttää armoperiaatetta, niin silloin meidänkin pitää käyttää tätä armoperiaatetta lähimmäisiämme kohtaan.

Miten isoja asioita meidän pitäisi antaa anteeksi? Sillä ei ole mitään rajaa, jos pidämme mielessämme vertauksen. Palvelijan velka kuninkaalle oli 10 000 talenttia eli mittaamaton velka. Meidän on helppo antaa anteeksi pikkujuttuja mutta meitä koetellaan isoissa asioissa. Anteeksiantaminen on vaikeaa kun meitä on loukattu, kun heikot ja viattomat ihmiset ovat kärsineet ja kun julmuuden määrällä ei ole mittaa. On syytäkin vihata noita tekoja sydämen pohjasta  mutta kykenemmekö olemaan tuomitsematta noita ihmisiä? 

Miksi anteeksiantaminen on niin keskeistä kristinuskossa?

Tässä vertauksessa on jotakin samaa kuin syntiinlankeemuskertomuksessa. Me saamme osaksemme suuren lahjan mutta emme osaa olla siitä kiitollisia ja toimimme moukkamaisesti. Me olemme rikkoneet kaiken ennen kuin huomaammekaan. Lopuksi vielä luulemme, ettemme jäisi kiinni vaan lymyilemme puskassa ja syyttelemme toisiamme.

Matkalla Golgatalle

Miksi Jumala vaatii meitä antamaan anteeksi? Siksi, että me olemme Kristuksen seuraajia. Kristus tuli hävittämään synnin maailmasta ja tekemään sen voiman tyhjäksi. Anteeksiantamus liittyy elämään ja viha kuolemaan. Niin kauan kun me vihaamme, me olemme kuolleita sieluissamme ja teemme työtä saatanan hyödyksi. Vihaamalla me estämme taivaan valtakunnan toteutumista tässä maailmassa ja teemme Jumalan pelastustyön tyhjäksi.

Me tiedämme, että anteeksiantaminen on jumalallista, koska se aiheuttaa monia hyviä asioita hengelliselle elämällemme. Kun me annamme anteeksi, me asetumme toisen ihmisen asemaan ja hänen rinnalleen. Me myönnämme olevamme epätäydellisiä mutta voimme tukea toisiamme tällä tiellä. Anteeksiantaminen vapauttaa meidät velastamme toista ihmistä kohtaan. Velka tarkoittaa sitä, että me emme odota toisen korvaavan aiheuttamaansa pahaa. Usein tuo korvaaminen on toisen rankaisemista samalla tavalla kuin meitäkin on kohdeltu. 

Jokainen päivä on annettu meille sen takia, että katuisimme ja tekisimme parannuksen. Me saamme jatkuvasti tilaisuuksia parannuksen tekoon mutta me mielellämme lykkäämme sitä huomiselle. Elinpäiviemme lukumäärä on meille salattu ja sen vuoksi parannuksen tekoa ei kannata lykätä tuonnemmaksi.

Anteeksiantaminen on tie kohti Taivaan valtakuntaa

Kristittynä oleminen merkitsee sitä, että me annamme anteeksi anteeksiantamattoman, koska Jumala on antanut meille anteeksiantamattoman. (C.S. Lewis)

Taivaan valtakunnan laki tarkoittaa ehdotonta anteeksiantamista. Taivaan valtakunnan todellisuus on meidän lähellämme ja voimme astua siihen vaikka heti, kunhan noudatamme sen keskeistä periaatetta eli anteeksi antamista lähimmäisellemme ilman ehtoja. Anteeksiantamista aina ja kaikissa tilanteissa ilman ehtoja. Sitenhän Jumalakin toimii meitä kohtaan.

Miksi meille kerrottiin tämä evankeliumi? Mitä meidän pitäisi oppia tästä evankeliumista? Siksi, että me saisimme edes kalpean aavistuksen siitä mitä on todellinen ja absoluuttinen anteeksi antaminen. Jumala ei edes miettinyt sellaista mahdollisuutta, että antaisi armottomalla palvelijalle maksuaikaa tai että hän saisi osan lainasta anteeksi. Hän antoi kaiken anteeksi ja palvelija sai lähteä vapaana miehenä. Samaa anteeksiannon suuruutta odotetaan myös meiltä.

Törmään rippi-isänä säännöllisesti sellaiseen ongelmaan, ettei toiselle anneta anteeksi vaikka tämä anteeksiantoa pyytäisikin. Olen osannut todeta tähän vain sen, että ihmisen pitää silloin vain antaa anteeksi tämä armottomuus ja rukoilla hänen puolestaan. Esirukouksen kautta tämä minuun kohdistettu viha laantuu vaikka vihaajan tunne pysyisikin samana. Toinen yhtä tärkeä asia on oppia pitämään itseään kaikkein suurimpana syntisenä.

Anteeksiantaminen ei ole yksittäinen teko vaan pysyvä asenne (Martin Luther King)

Stefanoksen kivitys

Tämä vertaus on Kristuksen vastaus Pietarin kysymykseen, kuinka monta kertaa meidän pitää antaa anteeksi. Jeesus vastasi, että seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Se ei tarkoita 490 kertaa vaan sitä, ettei meidän edes pidä laskea lukumäärää. Tärkeintä ei ole yksittäinen anteeksianto vaan jatkuva asenne.

Joka kerta kun me annamme anteeksi, me toimimme, kuten kristityn kuuluu toimia. Ja joka kerta kun me emme anna anteeksi, me toimimme Taivaan valtakunnan vastustajina. Kun me annamme anteeksi, me tunnustamme sen tosiasian, että synti on turmellut maailmamme ja se on vääristänyt meidän jokaisen aivoituksia. Antamalla anteeksi, me annamme toiselle tilaisuuden toimia oikein ja näemme hänessä olevan Jumalan kuvan.

Riittääkö, että annamme anteeksi velvollisuuden tunnosta tai pakosta? Ei, koska anteeksi pitää antaa koko sydämestämme. Anteeksiantaminen ei ole myöskään kaupankäyntiä, jonka avulla varmistelemme taivaspaikkaa itsellemme. Sen tarkoitus on muokata meidän sieluamme sellaiseksi, että meistä voisi tulla taivaan valtakunnan asukkaita. Se on armon asettamista oikeudenmukaisuuden tilalle ja uudenlaisen elämän opettelemista.

Siunattua paaston jatkoa kaikille lukijoille!

Paasto - sielun ja ruumiin terveydeksi

Syksyä kohti mennään ja sen myötä laskeudumme Jumalansynnyttäjän paastoon. Paasto alkaa torstaina ja päättyy Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan aattona 14.8. Varsinaista juhlaa vietetään siis 15.8. ja se päättää kirkkovuoden kierron. 

Maria astuu iankaikkiseen elämään ja tämä on meille juhlan asia. Kristitylle kuolema ei merkitse surullista loppua vaan siirtymistä taistelevasta seurakunnasta riemuitsevaan seurakuntaan. Juhlan ikonissa Maria on kuvattu kuolleena ja tätä todistamassa on koko kirkko, apostolit ja Kristus Marian sielu sylissään. Maria todellakin kuoli mutta hänellä on elämä ylösnousseessa Kristuksessa, samoin kuin meillä kaikilla. Jumalansynnyttäjän paaston aikana meidän kaikkien on hyvä pohtia tätä kristinuskon ydinasiaa. 

Ortodoksisen kirkon erityinen piirre on siinä, että sen näkemys ihmiselämästä on kokonaisvaltainen. Kirkon paastoperinteessä ihmisen tarpeet ymmärretään hengellisen elämän lisäksi myös fyysiseltä kannalta. Kirkko ei unohda ihmisen sosiaalista vastuuta lähimmäisistään, vaan kehottaa ihmistä jakamaan saamaansa hyvää myös toisille ihmisille. Paaston aika merkitsee uskovalle ihmiselle intensiivistä hengellisen kilvoituksen aikaa, jolloin tarkoituksena on pelkistää elämäämme ja tarkastella suuntaa, jonne olemme menossa. Paastoa voidaan siis pitää juhla-aikana ihmisen hengelliselle elämälle, koska onnistunut kilvoitus virvoittaa ja herättää kaipuumme Jumalan kaltaisuuteen.

Ruoka oli ennen aikaan haastava asia ihmisille. Jokapäiväinen ateria ei ollut itsestäänselvyys ja ruoan hankkiminen vaati paljon enemmän työtä kuin tänä päivänä. Valinnan varaa ei paljoakaan ollut ja ihmisen kohteena ei ollut ruuan terveellisyys tai monipuolisuus vaan se, että sitä on. Keskimääräinen elinajan odote oli huomattavasti alhaisempi kuin tänä päivänä. Kiitollisuus ruoasta olikin suurempi kuin tänä päivänä ja ruoan siunaamisen merkitys oli paljon konkreettisempi.

Suhteemme ruokaan on kuitenkin muuttunut hyvin nopeasti teollistumisen myötä. Samalla kun ruokamme on tullut terveellisemmäksi, monipuolisemmaksi ja turvallisemmaksi, siitä on tullut meille asia, johon lataamme paljon arvoja. Ruoan terveellisyyttä voidaan arvioita, onko se lähiruokaa ja luomua, eettistä vai teollisesti tuotettua, edullista vai ylellistä. Noudattaako ruokani jotakin ruokavaliota ja onko se riittävän monipuolista. Kuvaavaa on se, että vasta meidän aikanamme on syntynyt käsite roskaruoka ja epäeettinen ruoka.

Omana aikanamme ruokaan liittyvät ongelmat ovat kärjistyneet. Tämä ei niinkään liity ruoan laatuun, vaan pikemminkin siihen, mitä me ajattelemme ruoasta ja kuinka suhtaudumme siihen. Me saatamme asettaa itsellemme haasteita koskien ruokaa ja tämä on historiassamme uusi piirre. Haasteet liittyvät terveyteemme ja lihomiseen ja ne saattavat synnyttää sairaan ja synnillisen suhteen ruokaamme. Kun syömisestä tulee suoritus, jossa onnistutaan tai epäonnistutaan, ollaan lähellä syömishäiriöitä. Thinspiration-liike kertoo hyvin kuvaavasti, kuinka syöminen saattaa johtaa meidät ennen aikaiseen kuolemaan. Tässä yksi linkki suomenkieliseen blogiin.  

Paaston aika merkitsee erityistä aikaa kilvoittelussa ja sen tavoitteena on tehdä meistä täydempiä ihmisiä. Sen takia meidän ei kannata vain kiinnittää huomiota ruokailuun, vaan muutkin hengellisen elämän osa-alueet kannattaa pitää kunnossa. Jos puristamme paaston ajatuksen timantiksi, se voisi olla hengellisen herkkyyden kasvattaminen elämässämme. Todellisen hiljentymisen arvon voimme tuntea siinä, kuinka rukouselämä ja kirkossa käyminen ravitsee meitä ja antaa meille myös luottamusta Jumalan suojelukseen ja johdatukseen.

Paastoa ei kannata jättää sivuun, jos ruokapaasto ei tunnu onnistuvan. Paaston tarkoitus on auttaa meitä kilvoittelussa, se ei itsessään tuo pelastusta ihmiselle. Siten paaston aika kannattaa pyhittää myös hyvien tekojen tekemiseen, runsaampaan jumalanpalveluselämään, jonkin Raamatun kirjan lukemiseen tai tiiviimmän rukouselämän noudattamiseen. Liian suuria tavoitteita ei kannata tehdä, vaan mieluummin pieniä tavoitteita, joissa onnistumisen mahdollisuus on suurempi.

Oi Jumalansynnyttäjä, sinä synnyttäessäsi säilytit neitsyyden | ja kuolonuneen nukkuessasi et maailmaa hyljännyt. | Sinä elämän äitinä menit Elämän tykö || ja rukouksillasi päästätä kuolemasta meidän sielumme. Jumalansynnyttäjän juhlan tropari

Siunattua Jumalansynnyttäjän paastoa!

Päätin yksinkertaisesti luovuttaa

- Ei ole koskaan liian myöhäistä järjestää elämäänsä uudelleen. 20 vuotta kestäneestä epilepsiasta parantunut nuorukainen kertoo. Nyt olen löytänyt toivon Kristuksessa ja rauhan Hänessä.

Erään mäntyharjulaisen perheen elämä tuli käännekohtaan kesäkuun 30. päivä, kun heidän poikansa parannettiin epilepsiasta. Poika oli pitkään sairastanut tätä neurologista sairautta eikä sopivaa hoitoa löytynyt vaikka erilaisia tutkimuksia oli tehty paljon. Mikkelin keskussairaalassa määrätty uusi lääkitys ei juurikaan tehonnut ja paikka leikkausjonossa oli jo varattu.

- Epilepsia harvoin itsessään on vaarallinen mutta kohtausten ennalta-arvaamattomuus tekee siitä kohtalokkaan, valottaa neurologian erikoislääkäri asiaa.

Juhannusaattona poika sai kohtauksen suvun kesämökillä n. klo 21 aikaan ja kaatui nuotioon. Pojan isä oli ollut saunaa lämmittämässä ja äiti valmistelemassa ruokaa. Sisko oli liiterissä hakemassa lisää puita puugrilliin. Heidän toimensa päättyivät kuitenkin pian kovaan huutoon ja he näkivät poikansa makaamassa osittain nuotion päällä. Vanhemmat soittivat hätäkeskukseen ja sieltä lähetettiin ensihoitoyksikkö mökille. Kohtaus kesti tällä kertaa noin minuutin ja nuo minuutit tuntuivat kestävän tunneilta.

Tarkastuksessa ilmeni, että hän oli saanut kivestä ison haavan otsaansa ja kolmannen asteen palovammoja kylkeensä, ylävartaloon ja kaulaan. Poika vietiin ensiavusta suoraan HUS:n palovammayksikköön ja perhe tuli autolla perässä. Hoito oli hyvää mutta toipuminen kesti kauan ja kivut olivat kovat.

- Kun olimme menossa palovammayksikköön, voimani loppuivat. Istuin taukopaikalle ja näin kuinka äidin silmistä valui kyyneleitä. Lohdutin äitiä, että kyllä me pian taas jaksamme jatkaa, sisko kertoo.

Vanhemmat kertoivat kokeneensa jo aiemmin kauhunhetkiä, kun poika oli laiturilla ollessaan saanut kohtauksen ja kaatunut matalaan rantaveteen. Ainoastaan vanhempien pikainen apu oli pelastanut hänen henkensä. Sairaus itsessään tuskin olisi poikaa tappanut mutta kohtauksista seurasi jatkuvasti hengenvaarallisia tilanteita, joita ei pystytty ennakoimaan.

Vuosien kuluessa pojan sairaus oli määrittänyt vahvasti perheen elämään. Ehkä tästä johtuen pojan vanhemmat olivat löytäneet jumalanpalveluselämän ja he kävivät liturgiassa melkein joka sunnuntai. Heillä oli tapana sytyttää tuohus Kristus Kaikkivaltiaan ikonin eteen ja viedä esirukouspyynnöt alttariin luettavaksi. Tällä kertaa isä polvistui Panteleimonin ikonin eteen ja hän tunsi sydämessään sanat:  Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. (Matt. 17:15) Tänä sunnuntaina rukous tuntui nousevan Jumalan kasvojen eteen aivan kuin suitsutussavu.

- Olin niin väsynyt näihin jatkuviin vastoinkäymisiin, voimani olivat loppuneet niiden edessä, kertoo äiti. Päätin yksinkertaisesti luovuttaa. Ja se auttoi. Kun en itse yrittänyt selviytyä tästä vaan jätin kaiken ristin juurelle, niin taakka sydämessäni keveni.

Liturgian jälkeen outo rauha täytti heidät ja tuntui, että jokin oli muuttunut kun he palasivat kotiinsa. Mennessään Mikkelin keskussairaalaan tapaamaan poikaansa, rauhan tunne kasvoi. Poika tuntui rauhallisemmalta ja eloisammalta. Ikäänkuin jokin raskas möykky oli lähtenyt perheen elämästä. Tuosta sunnuntaipäivästä on kulunut nyt neljä vuotta eikä kohtauksia ole enää tullut.

- Tunnen vahvasti että sula hyvyys ja laupeus seuraavat perhettämme äiti mukailee tuttua psalmia (Ps. 23:6). Toivon, että osaisimme pitää tämän ihmeen aina mielessämme emmekä koskaan ikäänkuin tottuisi siihen, äiti kertoo.

Tämä tarina voisi olla totta. Tein sen kuitenkin tulevan sunnuntain evankeliumin pohjalta ja sovitin sen tämän päivän Suomeen. Usein meille Raamatun kertomukset merkitsevät mennyttä maailmaa. Kuitenkin meidän pitää nähdä noiden evankeliumeiden Kristus tänään meidän kanssamme. Me emme muistele menneitä aikoja vaan uskomme, että Jumala on kanssamme tässä paikassa ja nyt.

Evankeliumeiden tarinat eivät ole menneiden muistelemista vaan pelastavien tapahtumien uudelleen elämistä. Kun me mietimme näitä kertomuksia ja niin voimme usein löytää niistä erilaisia merkityksiä omaan elämäämme. Epilepsia koskee vain harvaa meistä mutta voimmeko nähdä itsessämme jonkun toisen sairauden tai ongelman joka toteutuu elämässämme säännöllisesti (kuunvaiheiden mukaisesti). Uskon ja oikean rukouksen kautta me voimme saada armosta vapauden tästä vaivasta ja siten meistä tulee osa suurta kertomusta.

Kristus on antanut meille voiman tehdä tunnustekoja: parantaa sairaita, herättää kuolleita. Mutta joskus tuntuu kuin ihmeiden aika olisi ohitse. Sunnuntain evankeliumissa Kristus tuskailee epäuskomme kanssa ja vakuuttaa meille: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. (Matt. 17:20).

Meidän ei tarvitse taistella Saatanaa vastaan omilla voimillamme vaan Jumalan voimaan tukeutuen. Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut pahan ja antanut meille voiton Saatanasta. Sen merkkinä meille on katettu juhlapöytä ja avaimet on annettu haltuumme. Rukoilkaamme toistemme puolesta että saisimme edes sinapin siemenen verran uskoa!