Tänä päivänä me elämme keskellä sotia, terroritekoja ja
katastrofeja. Maailmassa koetellaan yhä enemmän sitä rajaa mikä on sopivaa,
luvallista ja jopa laillista. Tätä rajankäyntiä on jo niin usein, että
vähänkään vanhemmat kriisit alkavat unohtua. Lähellämme Ukrainassa,
uskonveljiemme kotimaassa on edelleen sota, joka on lähes unohdettu.
Maailma on matkalla kohti vaarallisia aikoja. Sata vuotta on
kulunut siitä kun Ensimmäinen maailmansota päättyi. Tänä päivänä kun
keskuudessamme on yhä vähemmän sotaveteraaneja - yhä vähemmän niitä, jotka
muistavat sodan kauheuden ja mielettömyyden. Nämä äänet alkavat hiipua maailman
melskeeseen.
Vaikka nämä ovat huonoja uutisia niin niissä on toivon
siemen. Kristitylle ne merkitsevät joulun sanoman muistamista. Vapahtajamme
syntymän juhla ilmaisee poikkeuksellisella tavalla Jumalan loputtoman rakkauden
ihmistä kohtaan.
Kaikkeuden Luojalla ei ollut sijaa majapaikassa vaan sai
kodikseen luolan. Taivaiden kuningas sai kuninkaan vastaanoton vain vieraan
maan sivistyneiltä, jotka toivat mirhaa, kultaa ja suitsukkeita. Oman maan vallanpitäjät
antoivat kuolemantuomion ja ajoivat hänen maanpakoon Egyptiin.
Joulu on juhla joka tekee mahdottomasta mahdollisen. Vaikka
tämän maailman realiteetti eivät lupaa hyvää, niin silti Jumalan valtakunta tunkeutuu
pimeyden keskelle ja julistaa meille iankaikkisen Jumalan rakkautta: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä
rauha ihmisillä, joita hän rakastaa (Luuk. 2:14).
Maailman rauha syntyy ihmisten sydämissä. Kristittyinä
meillä on selkeä näkemys roolistamme tässä ajan hetkessä: Me olemme saaneet
Vapahtajaltamme rauhan viestin ja meidän tehtävämme on levittää se toisillemme.
Kristus syntyy, kiittäkää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti