torstai 20. joulukuuta 2018

Moraalin tuolle puolen


YHTEISELÄMÄ PERUSTUU moraalisiin sääntöihin ja tapoihin. Erilaiset moraalikoodit suojelevat yhteiskuntamme eri osia väkivallalta, vahvemman oikeudelta, epärehellisyydeltä jne. Moraali suojelee, ei vain elämää, vaan aivan tavallisia asioita: perheitä, koteja, ystävyyssuhteita. Usein ihmisillä on hyvä olla, kun noudatamme yleisesti hyväksyttyjä moraalisääntöjä. 

Moraalia tarvitaan samaan kuin lakiakin, heikompien suojaamiseksi. Me voimme tehdä monia asioita, koska me yksinkertaisesti voimme tehdä niin. Meidän ei tarvitse edes välittää seurauksista, koska seurauksia ei välttämättä edes tule. Polkupyöriä varastetaan päivittäin, harvemmin tekijä jää kiinni eikä poliisiakaan kiinnosta resurssien puuttuessa tutkia vähäisiä asioita. Yhteiskuntamme kestää, jos enemmistö kuitenkin noudattaa jonkinlaisia moraalisääntöjä eikä syyllisty isompiin rikkeisiin. Vähän niin kuin rokotesuoja. 

Mutta lailla ja moraalilla on tärkeä erotus toisiinsa. Lakia on noudatettava ja sen rikkomisesta seuraa jokin sanktio. Laki heijastelee yhteiskuntamme moraaliarvoja mutta kukaan ei voi päättää noudattaako lakia vai ei. Yleensä ajattelemme, että jokaisen on noudatettava lakia. Moraali taas kumpuaa ihmisestä itsestään ja sanktiot tulevat myös sisältämme, vaikkapa huonona omanatuntona. Me voimme vaihtaa moraalista ohjenuoraa, jopa hylätä se ja elää vailla moraalia. Lainsäädäntöä voi olla paljon, mutta jos meiltä puuttuu moraalinen ryhti, yhteiskunta voi hiljalleen hajota.

Meillä on ollut aikoja, kun moraalista ei ole välitetty tai sitä on pidetty samantekevänä. Moraalilla on hyvät aikansa, yhä lailla kuin huononsakin. Moraalin rappeutumista on usein pidetty myös yhteiskunnan sortumiseen johtava ilmiönä. Rooman valtakunnan romahtamiseen on varmasti löytynyt monia syitä (mm kansainvaellukset) mutta usein moraalinen rappio nähdään merkittävänä romahduksen syynä.


MEILLÄ EI OLE OLEMASSA jotain yhtä ainoaa kaikkien hyväksymää moraalikoodistoa. Meillä on runsas määrä erilaisia teorioita siitä, mitä me esim. pidämme moraalin lähtökohtana tai päämääränä. Moraalin päämäärän voi olla esim. nautinto, hyöty, onnellisuus, tasapuolisuus. Etiikan ja moraalifilosofian tutkimuksessa on vuosisatojen aikana etsitty eri näkökulmia kysymykseen hyvästä ja pahasta, metodeista jne.

Mutta samaan aikaan meillä on yrityksiä luoda universaaleja moraalisäännöstöjä, jotka saattavat olla melko ympäripyöreitä tai hyvinkin eksakteja. Tunnemme monia versiota Kultaisesta säännöstä: Tee lähimmäiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Tämä formula ei juurikaan kerro siitä, mitä me pidämme hyvänä tai pyhänä ja vastaus siihen pitää löytää toisaalta.

YK:n ihmisoikeuksien julistus sen sijan antaa konkreettisia vastauksia siihen, mitä tulisi kunnioittaa ja suojella. Se pyrkii mahdollisimman kattavasti heijastamaan moraalisia käsityksiämme. Vielä tutumpi meille on Suomen laki, joka pyrkii viime kädessä ilmaisemaan moraalisia arvojamme.


KRISTILLISEN ETIIKAN yksi keskeinen ja olennainen idea löytyy Jeesuksen vastauksesta lainopettajalle:

»Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:36-40)

Miksi Lailla ja käskyillä on niin keskeinen asema uskossamme? Siksi että yksinkertaisia käytöstapoja ja sääntöjä on selkeä noudattaa. Mutta onko meidän hengellinen elämä pelkkää lakien noudattamista?
Hyvä kysymys, koska eräs rikas mies tuli kysymään tätä aikanaan Jeesukselta.

Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?» 19 Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 20 Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21 »Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23 Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas. (Luuk. 18)

Me emme voi noudattaa tätä pyhää lakia vain soveltuvin osin. Samalla kannattaa muistaa ettei rikasta miestä ei kannata tuomita omassa mielessä vaan keskittää katse omaan sisimpään. Pelkään, että useimmat meistä olisi tehneet samoin. Pelastus oli tarjolla mutta ajallisen maailman houkutukset veivät mukanaan.

Juutalaisuudessa oli toki tärkeää tuntea Laki ja käskyt, koska ilman tätä pelastuminen ei ollut mahdollista. Eräs lainopettaja tulikin hieman epäilyttävin aikein kysymään Jeesukselta, mikä laeista ja käskyitä on tärkein: »Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:36-40)

Mutta yhtä lailla ortodoksisen ihmiskuvan ja etiikan lähtökohta ja päämäärä on yksinkertainen: jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja jokainen meistä on kutsuttu kasvamaan Jumalan kaltaiseksi. Meissä ei ole vain Jumalan sanan siementä vaan me olemme Jumalan kuva, ikoni. Tämä takaa jokaiselle ihmiselle ainutlaatuisen aseman ja antaa päämäärän, jonka jokainen voi saavuttaa, Jumalan armosta.

Apostoli Paavali lähteekin viemään juutalaista lakiuskoa kohti kristillistä ajattelua ja keskiöön tulee Jumalan armo. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. 22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta. (Room. 3)


AIKAKAUSIEN KULUESSA, ehkä läntisen maailman vaikutuksesta, kirkon rooli on muuttunut. Jo aikaisessa vaiheessa Kirkosta tuli osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja jopa valtarakenteita ja samalla sen rooli muuttui. Kirkko sai yhteiskunnallisen roolin jossa se tehtävä on kertoa, että on asioita, joita saa tehdä ja mitä ei saa tehdä? Onko moraali kirkon se keskeinen elementti miettiessämme pelastusta.

Kristinuskon ydin ei moraalisääntöjen noudattamisessa. Jos näin olisi niin silloin me palaisimme Vanhan testamentin aikaan, jolloin Lain ja käskyjen noudattaminen ratkaisi pelastuksen. Kristinuskon ydin on siinä, että me tunnemme Jumalan rakkauden itsessämme ja kohdistamme tuon rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan. Me otamme rakkauden omaksemme ja teemme siitä elämämme punaisen langan, siirrämme sen elämämme keskiöön. Silloin me tulemme Jumalan kaltaisiksi, koska Hän on Rakkaus. Jumala ei vain rakasta, vaan Hän itse on Rakkaus. Tämän ymmärrettyämme, erilaisilla moraalisäännöille ei ole kovin suurta merkitystä.


ON JÄNNÄ HAVAITA, että pyhien elämänkerroissa harvoin on keskiössä jokin moraalinen ongelma tai dilemma. Pyhän ihmisen nuoruudessa saattaa olla jokin kohta, joka on aiheuttanut maailmallisen elämän hylkäämisen mutta usein se jää tähän. Maria Egyptiläinen koki syntisen elämänsä käännekohdan, kun hän Jerusalemissa yritti päästä kirkkoon mutta jokin voima esti häntä. Sitten hän jätti synnillisen elämän ja lähti autiomaahan kilvoittelemaan. Hänen tarinassa ei käydä sen enempää moraalisia pohdintoja. Hän antaa elämänsä Kristukselle ja elää vakaumuksensa kanssa loppuelämänsä.

Pyhä ihminen ylittää lain mennen tullen. Hän ei tarvitse lakia, ei sääntöjä ei kehotuksia, koska lähimmäisen rakkaus ylittää nuo säännöt.

Tämä mielenkiintoinen asia, koska se liittyy myös keskeiseen kristilliseen teemaan, syntiin. Tiedämme, että synti on jotain suurempaa kuin vain Jumalan lain rikkomista. Vaikka voimme ulkoisesti ajatella, että pyhä ihminen on saavuttanut suuren moraalisen ”korkeuden”, niin silti hän pitää itseään suurimpana syntisenä maailmassa. Samaan aikaan joku saattaa sanoa katumuksella, ettei mielestään ole tehnyt juuri mitään pahaa. Kyse ei taaskaan ole siitä kuinka monta kertaa on tehnyt moraalisesti oikean tai väärän valinnan. Pyhyys ja synti ovat jotain paljon suurempaa.

Jossakin mielessä me siis kristittyinä astumme moraalin tuolle puolen. Alkuun moraalinen elämäntapa on lähtökohta kaikelle henkisyydelle mutta pian Rakkauden laki ylittää moraaliset vaatimukset. Jos me jäämme vain lain ja sääntöjen noudattamisen tasolle, me emme silloin ole ehkä ymmärtäneet koko kristinuskon ydintä. On vaara, että välineestä tulee varsinainen päämäärä. Meille saattaa riittää se, että noudatamme lakia. Silloin me olemme lain orjia emmekä astu siihen vapauteen, jonka rakkauden laki meille tarjoaa.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tästä hyvänä esimerkkinä on tarina Laupiaasta samarialaisesta. Pahoinpidellyn miehen ohi kulkeneet pappi ja leeviläinen varmastikin noudattivat lain käskyjä (temppelissä odotti palveluvuoro eikä matkalla sinne tehty muita asioita). Samarialaisella on kuitenkin sydämen usko eikä hän jäänyt pohtimaan lakeja tai käskyjä vaan teki sen mitä sydän sanoi. Hän lopulta oli se joka toimi oikein. 

Lopultakin tässä kaikessa on kysymys oikeudenmukaisuudesta. Meille laki edustaa moraalia ja tuomioistuinlaitos valvoo että lakia noudatetaan, jotta kokisimme että yhteiskuntamme on oikeuden mukainen. Sitten taas jos me ajattelemme Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan, niin huomaamme ettei tähän Suureen pelastussuunnitelmaan kuulu oikeudenmukaisuus. Jos Jumala noudattaisi meidän maallista lakia ja olisi oikeudenmukainen, meille kävisi huonosti.  

Meiltä vaaditaan enemmän kuin pelkkää lain noudattamista. Ihminen on kutsuttu kasvamaan kohti Jumalan kaltaisuutta ja parhaiten me teemme sen rakastamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti